"Ase sano klik vaan" – tuleva presidentti Risto Ryti pelastui täpärästi venäläismatruusien luodeilta marraskuun 1917 kahakassa
”Sydän tahtoo harmista haljeta kun maassamme ollaan kansalaissotaan astumassa.” Itsenäistymisvuosista kertova Kun Suomesta tuli Suomi -sarja jatkuu.
- Esko Varho
Lokakuussa 1917 Suomen kahtiajakautuminen kahteen kilpavarustautuvan leiriin käynnistyi lopullisesti. Sekä suojeluskuntia että työväen järjestyskaarteja perustettiin kiihtyvään tahtiin.
Insinööri Lauri Keso kierteli Pohjois-Hämeessä perustamassa suojeluskuntia.
Sarja Suomen itsenäistymisen vuosista
- Ylen juttusarja kuvaa tapahtumia ja ihmiskohtaloita tasan sadan vuoden takaa.
- Sarjaa julkaistaan Ylen verkkosivuilla ja TV1:n A-studiossa.
- Ääneen pääsevät niin historian merkkihenkilöt kuin tavalliset ihmiset.
- Sarjan kymmenes osa kuvaa historiallisia käänteitä loka-marraskuussa 1917.
- Lue ja katso sarjan aikaisemmat osat.
”Muistaakseni lokakuun lopulla vuonna 1917 saapui Sahalahteen insinööri Lauri Keso ja hän piti kokouksen suojeluskunnan perustamiseksi. Puheessaan hän selitti, että nyt on se hetki koittanut, josta esi-isämme ovat satoja vuosia uneksineet ja jolloin Suomen miesten on yksimielisinä noustava ja ajettava ryssä maasta pois”, paikalla ollut Lauri Arra muisteli Keson puhetta.
”Lopuksi Keso sanoi, että Saksasta saadaan aseita ja että 2000 jääkäriä on siellä valmiina astumaan laivoihin ja tulemaan tänne vapausarmeijan johtajiksi”, Arra kertoo Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa säilyneessä muistelussaan.
Arra yritti itse saada myös paikkakunnan työläisiä liittymään suojeluskuntaan ja meni puhumaan aiheesta paikallisen työväenyhdistyksen kokoukseen. Vastaanotto oli kuitenkin hyytävä.
Arra kertoo:
”Puheenvuoron sai tuntematon mies, josta jälkeenpäin kuulin, että hänet oli lähetetty Tampereelta tätä kokousta varten. Hän osasi puhua: ’Lahtarin kanssa ei koskaan neuvotella, heitä lyödään ja jokainen joka tavataan ase kädessä – ammutaan.’ Kun hän lopetti, puhkesi pirtissä myrsky, kaikki puhuivat kilpaa.”
Tunnelma oli uhkaava.
”Mukanani kokouksessa oli serkkuni maanviljelijä Viljo Lehto. Kun meteli hieman rauhoittui, lopetti [työväenyhdistyksen puheenjohtaja] Frans Syhlman kokouksen ja lujalla äänellä lausui: ’Minä saatan nämä miehet ulos ja jos joku käy heidän kimppuunsa, on se sama kuin kävisi minun kimppuuni.’ Kotia kävellessämme sanoi Lehto: ’Huh huh, sen porstuan läpi tullessamme odotin milloin puukko työnnetään kupeeseen’”, Arra muistelee.
Salainen asekuljetus yön pimeydessä
Suojeluskuntien toimintaa vaikeutti alusta asti aseiden puute. Aseiden puuttuminen vei myös motivaatiota suojeluskuntien harjoittelulta.
Lokakuun viimeisenä päivänä 1917 aktivistit odottivat laivaa saapuvaksi syrjäiselle saarelle Västeröhön, Pohjanmaalle, Vaasan pohjoispuolelle. Paikalliset aktivistit olivat juottaneet venäläisiä rannikkovartijoita juovuksiin ja sabotoineet heidän veneitään.
Aktivistit olivat järjestäneet salaisen aselähetyksen Saksasta. Yön pimeydessä odotettu laiva, höyrylaiva Equity oli lähtenyt neljä päivää aikaisemmin Danzigista lastinaan muun muassa 6500 kivääriä, 30 konekivääriä, tuhansia käsikranaatteja, mauser-pistooleja sekä yli kaksi miljoonaa patruunaa. Mukana oli myös kahdeksan Harley-Davidson moottoripyörää sekä kahdeksan konekivääri- ja sabotaasikoulutuksen Saksassa saanutta suomalaisjääkäriä.
Lastin purkupaikaksi oli valittu turvallisuussyistä syrjäinen, kivetön ja syvä lahti. Laivaa odottavien aktivistien joukossa ollut Konrad Laaksonen oli mukana ryhmässä, jonka piti merkitä laivalle reitti varsinaisen laivaväylän ulkopuolella. Laaksonen muisteli vuosikymmeniä myöhemmin,Kansa taisteli – lehdessä julkaistussa kertomuksessaan:
”Tuli odotettu päivä. Jääkäri Jussi Sihvo, Arne Slöör ja minä lähdimme vähän ennen hämärän tuloa. Reimari laskettiin mereen, myrskylyhty sytytettiin ja sidottiin lujasti reimarin päähän. Nyt saisi laiva saapua milloin tahansa. Sihvo, jolla oli pimeässäkin hyvä näkö, huusi: Tuolta se nyt tulee!”
”Slöör ja minä ajoimme purkauspaikalle, josta annoimme valomerkkejä. Vaasasta käsin oli saaristo- ja rannikkoasukkaat hälytetty hakemaan ’tavaroita’ Västeröstä. Käskyä olikin noudatettu, koska purkauspaikalle kerääntyi vähitellen kokonainen ”armada” moottori-, purje- ja soutuveneitä.”
Loput aseet ja pieni jääkärijoukko saatiin laskettua seuraavana päivänä hieman pohjoisemmaksi. Saksassa koulutettujen jääkäreiden pääjoukko oli edelleen lähellä Saksan rintamaa Libaussa.
”Me vaadimme”
Marraskuun ensimmäisenä kokoontui lokakuussa valittu uusi eduskunta kiihkeissä tunnelmissa. Sosialidemokraatit eivät edelleenkään halunneet tunnustaa uuden eduskunnan laillisuutta, koska pitivätkesällä tapahtunutta eduskunnan hajotusta laittomana. Käytännössä sosialistit kuitenkin osallistuivat uudenkin eduskunnan työskentelyyn, vaikka erityisesti työväenkaarteissa vaadittiin jo rajumpia toimia.
Osittain omien joukkojen hallinnassa pitämiseksi sosialidemokraattinen puolue esitteli eduskunnassa kuuluisanMe vaadimme -julistuksensa. Siinä puolue vaati kovasanaisesti muun muassa valtalain toteuttamista, kahdeksan tunnin työaikalain ja kunnallislakiuudistuksen vahvistamista, sekä suojeluskuntien lakkauttamista.
”Varoitamme ankarasti porvaristoa näitä vaatimuksia syrjäyttämästä ja jarruttamasta”, julistuksessa jyristiin. SDP:n sisällä luottamus eduskuntatyöhön horjui:
”Meillä ei ole suuriakaan toiveita, että vasta valitun eduskunnan kautta voitaisiin saada onnelliseen päätökseen edes nämä välttämättömät tehtävät.”
Työväenliikkeen keskeinen osa, Suomen ammattijärjestö, julkaisi lokakuun lopussa työväen lehdissä kehotuksen kaarteihin liittymiseksi:
"Kun porvariluokka nyt kuumeisesti järjestäytyy ja aseistautuu ilmeisesti työväkeä vastaan, työväestön on itsepuolustukseen muodostettava kaikkialla maassa järjestökaarteja ja on järjestäytyneen työväen näihin runsaslukuisina liityttävä. ”
”Kansalaissota uhkaa”
Molempien osapuolien lehdissä alettiin jo puhua suoraan kansalaissodan, siis sisällissodan uhasta.Kokkola-lehti kirjoitti marraskuun 1. päivä:
”Sydän tahtoo harmista haljeta kun saa joka ikinen päivä todeta sen kammottavan ja häpeällisen tosiasian, että meidän pikkuisessa maassamme nykyään ollaan kansalaissotaan johtavaan ajankohtaan astumassa. Me olemme jokainen tietoisia tässä maassa olevien porvarillisten ryhmien suojeluskaarteista ja sosialidemokraattien järjestyskaartien olemassa olosta. Minä päivänä hyvänsä voi sattua, että nämä kaksi kaartia iskevät yhteen ja silloin on onnettomuus tapahtunut niin suuri, ettei tätä vielä voi sanoakaan.”
Mommilan verityöt
Marraskuun 7. päivänä nähtiin Suomessa ensimmäinen pelätty aseellinen yhteenotto venäläisten sotilaiden ja suojeluskuntien välillä Mommilan kartanossa Lammilla.
Kartanon isäntä, suurliikemies Alfred Kordelin vietti siellä suuren vierasjoukon kanssa syntymäpäiviään, kun juhlapaikkaa alkoi lähestyä Kordelinin aikaisemmin irtisanoman suutarin johtama venäläisten matruusien joukko. Paikalle kutsutut suojeluskuntalaiset ajautuivat taisteluun kartanon herrasväkeä vangeiksi ottaneiden matruusien kanssa.
Sekavassa tilanteessa venäläismatruusi surmasi suurliikemies Alfred Kordelinin.
Kahakassa sai surmansa yli 20 ihmistä, ja myös Kordelinin lakimies, tuleva presidentti Risto Ryti ja hänen vaimonsa Gerda Ryti olivat vähällä päästä hengestään. Heidät pelasti vain ratkaisevalla hetkellä epäkuntoon mennyt ase.
Gerda Ryti ei vuosiin pystynyt puhumaan tapahtumasta. Vuonna 1973 hän kuitenkin muisteli Ylen radiohaastattelussa:
"Olimme päässeet jo aivan taakse, koetimme piiloutua. Mutta silloin tuli näitä matruuseja. Tulivat takaisin ja toinen oli naama veressä. Ja silloin ne koettivat ampua. Mutta minä kuulin, että se sano klik vaan.”
”Suomalainen pappi” saapuu Pietariin
Täsmälleen samaan aikaan Pietarissa tapahtui kuitenkin jotain paljon enemmän historiaa järisyttävää. Lokakuussa V.I. Lenin oli siirtynyt tunnetun bolševikin, Eino Rahjan avustamana, suomalaiseksi papiksi naamioituneena takaisin Pietariin. Junassa ihmisten kulkiessa ohi Rahja puhui Leninille suomea ja tämä vastaili sattumanvaraisesti ”jaa” ja ”ei”.
Johtajansa Leninin palattua Pietariin bolševikkipuolueen ylin johto kokoontui yksityisasuntoon. Nautittuaan ensin teetä ja makkaravoileipiä, he päättivät äänin 10–2 aseellisen vallankumouksen aloittamisesta. Kumous alkoi virallisesti 7. marraskuuta, joka Venäjällä tuolloin käytössä olleen kalenterin mukaan oli vielä lokakuuta.
Suomalainen Kaarlo Alava oli päätynyt töihin Pietariin ja oli paikalla:
_”Kun alkoi lokakuun vallankumous tuli Lenin piilostaan sitä johtamaan. Olin näkemässä ja kuulemassa kun Lenin piti puheen panssariauton katolta. Panssarilaiva Aurora ampui ikään kuin vallankumouksen alkamismerkin ja sen jälkeen hyökättiin talvipalatsiin.”
Lokakuun Suuri vallankumous, joka ei ollut erityisen suuri eikä lokakuussa
Neuvostoliiton propagandassa talvipalatsin valtauksesta tehtiin suurtapahtuma, mutta todellisuudessa kuuluisa lokakuun vallankumous tapahtui helposti, sillä vastarinta oli hyvin vähäistä.
”Siellä oli komppania naissotilaita, he antautuivat pian ja väliaikainen hallituskin antautui samana yönä”, Kaarlo Alava kuvaa.
Illalla Lenin ilmoitti riemuitseville kannattajilleen:
”Ryhdymme nyt rakentamaan neuvostovaltaa!”
Leninin joukot pääsivät lopulta valtaan hyvin helposti, sillä pietarilaiset rykmentit olivat jo paria päivää aikaisemmin päättäneet tunnustaa auktoriteetikseen bolševikkien Lev Troskin johtaman sotilaskomitean. Kapinalliset olivat jo ennen kumouksen virallista aloitusta miehittäneet lähes vastarinnatta Pietarin strategiset kohteet, kuten sillat, rautatiesillat ja puhelinkeskukset.
Vallan vakiinnuttaminen koko maassa olikin sitten aivan toinen juttu, eivätkä bolševikit suvainneet vastaan pullikoivia edes työläisten joukossa. Kaarlo Alava kertoo:
”Pietarin Suomen aseman verstaalla, jossa olin työssä, tuli lakko, kun alkoi olla kova puute leivästä. Eino Rahja tuli sinne rähjäämään, nakani-pistooli kourassa selittäen, että lakkoa ei saa tehdä, kun vallassa on juuri työväki.”
Suomen porvarit halvaantuneen hämmennyksen vallassa
Suomeen Pietarin uutiset saapuivat juuri, kun uusi eduskunta yritti aloittaa työskentelyn. Nuorsuomalaisen puolueen perustajiin kuulunut kansanedustaja Tekla Hultin kirjoitti päiväkirjaansa 7. marraskuuta:
”Osa Venäjän ministereistä on Pietarissa joutunut vallankumouksellisten sotajoukkojen vangiksi. Huomenna asetetaan bolshevikkihallitus. Meidän nuorsuomalainen ryhmämme on kuin valekuollut, mikään ei saa siinä elonmerkkiäkään syntymään. Puheenjohtaja otti puheeksi Suomen hallituksen muodostamiskysymyksen. Kukaan ei pyytänyt puheenvuoroa.”
Hultin oli muun muassa työskennellyt toimittajana ja väitellyt filosofian tohtoriksi historiasta, molempia ensimmäisenä naisena Suomessa. Hän ymmärsi hyvin hetken historiallisuuden:
”Neuvotteluja on hallituskysymyksestä ollut jo toista viikkoa eräiden itsenäisyysmiesten kesken. Minua harmittaa, etten tänään ollut siellä mukana. Miksi olen nainen? Jos olisin mies, olisin varmasti nyt mukana sisimmässä keskuksessa Suomen historiata luomassa.”
”Nouskaa, nouskaa viipymättä!”
Pietarista Lenin lähetti Suomen sosialisteille selvän viestin:
”Nouskaa, nouskaa viipymättä ja ottakaa valta järjestyneen työväestön käsiin.”
Sarjan seuraavassa jaksossa suomalaiset sosialistit aloittavat vallankumouksen, mutta jättävät sen kesken. Ja Suomi julistautuu itsenäiseksi.
Lue ja katso sarjan muut osat.
Jutussa on käytetty lähteenä lukuisia historiateoksia, muun muassa Tuomo Polvisen, Samu Nyströmin, Pertti Haapalan, Tuomas Hopun, Turo Mannisen ja Pertti Luntisen tutkimuksia. Muistelutekstit ovat pääosin peräisin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) ja Työväen arkiston muistitietokokoelmista. Tekla Hultinin päiväkirjat on julkaistu vuonna 1938. Lisäksi lähteenä on käytetty muun muassa aikakauden lehtiä.