Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Hyppää sisältöön
Hyppää sisältöön
Etusivu
Hae

Lintujen kevätkonsertti on alkanut – testaa tunnistatko linnun sen äänen perusteella

Lintujen keväinen konsertti on alkanut, ja pihapiirissä pyrähtelee monenlaista siivekästä ystävää. Testaa, tunnistatko linnun sen äänen perusteella.

Littoistenjärvellä kokeillaan ensi kesänä uutta tapaa poistaa vesiruttoa, mutta yksityiskohdista ei vielä kerrota

Liedon ja Kaarinan rajalla sijaitseva järvi kirkastui kemikaalikäsittelyn avulla vuonna 2017. Järven hoitokunta pohtii myös uutta tapaa tehdä kemikaalikäsittely uudelleen.

Oulangan tutkimuksessa selvitetään puiden vedenkäyttöä vähälumisina talvina

Kahdella tutkimushankkeella uudistetaan ja syvennetään ymmärrystä siitä, miten lumen ja sateen muutokset vaikuttavat puiden vedenkiertoon.

Muuttolintujen kevät -sovelluksella on tehty jo yli 9 miljoonaa nauhoitusta – nyt sovellus uudistuu

Muuttolintujen kevät -sovelluksen käyttäjät keräsivät tutkimukselle ennätyksellisen tietomäärän. Suositulla sovelluksella voi tunnistaa linnunlaulua ja nyt myös oppia pelaamalla.

Sanoita linnunlaulu -runokilpailun tuomari Aino Huilaja: ”Käki on ristiriitainen suosikkilintuni”

Maailmanmatkaaja Aino Huilajaa kiehtoo linnuissa niiden vapaus. Hän valitsee kilpailun runoista ehdokkaita Päivän mietelauseeksi.

Katso videolta, kuinka Earth Hour pimensi maailman tunnetuimmat nähtävyydet

Valot sammutettiin muun muassa Ateenan Akropoliksella ja Sydneyn oopperatalossa.

Lauantaina voi nähdä osittaisen auringonpimennyksen

Auringonpimennyksen voi lauantaina nähdä joka puolella Suomea.

Kuuntele luonto-ohjelmia Areenassa: Areena-karusellissa on 6 videota

Luetuimmat

Tuoreimmat


[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp