Tyhjillään oleva Pitkäniemen sairaala joutui ilkivallan kohteeksi – tekijät julkaisivat videon Tiktokissa
Pirkanmaan hyvinvointialue on tehnyt asiasta rikosilmoituksen. Lisäksi alueen vartiointia on parannettu ja hälytysjärjestelmiä lisätty.
- Petra Ketonen
Entisen Pitkäniemen sairaalan tiloissa Nokialla on tehty ilkivaltaa. Pirkanmaan hyvinvointialue kertoo tiedotteessaan, että rakennukseen 9 murtauduttiin maaliskuun lopulla.
Murto havaittiin, kun tekijät julkaisivat teosta videon Tiktokissa. Alueella on myös kameravalvonta.
– Olemme havainneet Tiktokissa ilkivaltaan kannustavia ilmiöitä, ja se on erittäin valitettavaa. Jos videoita tulee jakoon, ilmoitamme niistä aina poliisille, kertoo rakennusinsinööriJukka Virta tiedotteessa.
Pirkanmaan hyvinvointialue on tehnyt asiasta rikosilmoituksen. Lisäksi alueen vartiointia on parannettu ja hälytysjärjestelmiä lisätty.
Rakennus 9 on ollut tyhjillään jo vuodesta 2012. Sille ei ole aiemmin tehty ilkivaltaa.
Murto ei vaikuttanut hyvinvointialueen toimintaan, sillä tilat ovat poissa käytöstä ja tyhjillään. Aiemmin rakennus oli osa psykiatrista sairaalaa.
Psykiatrisen sairaalan toiminta siirtyi kokonaisuudessaan Nokialta uusin tiloihin Tampereelle vuonna 2024. Pitkäniemessä toimii edelleen vammaispalvelujen yksiköitä.