Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Hyppää sisältöön
Hyppää sisältöön
Etusivu
Hae
Etusivulle

Virolahden kunnanvaltuusto sinetöi Klamilan koulun ja päiväkodin lakkauttamisen

Virolahden kunnan päiväkotitoiminta ja perusopetus keskitetään Virojoelle.

Virolahden kunnanvirasto.
Virolahden kunnan säästötavoite on kaiken kaikkiaan noin kaksi miljoonaa euroa. Arkistokuva. Kuva: Kari Saastamoinen / Yle
  • Heikki Koskinen

Virolahden kunnanvaltuusto hyväksyi Klamilan koulun ja päiväkodin lakkauttamisen maanantai-iltana. Valtuusto hyväksyi päätöksen äänestyksen jälkeen luvuin 15–6.

ValtuutettuAnton Yrjönen (kesk.) teki keskustelun kuluessa vastaesityksen ja esitti, että palveluverkkoselvitys olisi palautettava puutteellisena takaisin valmisteluun. Äänestyksessä Yrjösen esitystä puolsivatJani Henelius (ps.),Leo Uski (kesk.),Tomi Kokkola (kesk.),Risto Kouki (sd.),Heli Varjakoski (kesk.).

Klamilan koulun ja päiväkodin toiminta lakkaa heinäkuun lopulla. Virolahden kunnan päiväkotitoiminta ja perusopetus keskitetään elokuusta 2026 alkaen Virojoelle.

KunnanjohtajaTopi Heinäsen mukan Virolahdelle kertyy lakkautuksistasäästöä vuositasolla noin 600 000 euroa. Koulun ja päiväkodin lakkautus on isoin yksittäinen säästötoimi, joihin kunta päätyi yt-neuvotteluissa.

Kunta vähentää yt-neuvotteluiden tuloksena enimmillään 17,5 henkilötyövuotta. Esimerkiksi opettajia voidaan joutua irtisanomaan. Virolahden tavoitteena on säästää yhteensä kaksi miljoonaa euroa.

Kunnanjohtaja Topi Heinänen halusi opetuspuolen leikkaukset päätöksentekoon vielä ennen kuntavaaleja. Loputkin säästötoimet tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi tämän vuoden loppuun mennessä.

Virolahti on paininut talousongelmien kanssa viime vuosina. Osittain ongelmat johtuvatitärajan sulkeutumisesta ja rajakaupan tuomien tulojen ehtymisestä.

Artikkelia muokattu kello 7.39: Tarkennettu tieto, että päiväkotitoiminta ja perusopetus keskitetään elokuusta 2026 alkaen Virojoelle.

Luetuimmat

Tuoreimmat

Kommentoiduimmat


[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp