Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Hyppää sisältöön
Hyppää sisältöön
Etusivu
Hae
Etusivulle

Apuvälineyksikön aukioloaikoihin muutoksia Lounais-Hämeessä

Apuvälineyksiköstä voi lainata liikkumista ja arkisia askareista helpottavia välineitä joko lyhyt- tai pitkäaikaiseen käyttöön.

Joku kävelee rollaattorin avulla. Kuvassa näkyy rollaattorin pyörät ja kulkijan jalat.
Apuvälineyksilöstä voi lainata apuvälineitä esimerkiksi liikkumiseen. Kuvituskuva. Kuva: Family Veldman
  • Anne-Maria Niskanen

Forssan seudun apuvälineyksikön aukioloajat muuttuvat 7. huhtikuuta alkaen. Maanantaisin ja torstaisin apuvälineyksikkö on auki kello 9–12. Tiistaisin ja keskiviikkoisin yksikkö palvelee kello 12–15. Muina aikoina yksikkö on auki ajanvarauksella.

– Apuvälineiden tarve on viime vuosina lisääntynyt väestön ikääntymisen vuoksi. Uusilla aukioloajoilla on tarkoitus varmistaa hyvän ja tarpeenmukaisen asiakaspalvelun varmistaminen, kertoo kuntoutuksen tulosaluejohtajaVirpi Kröger Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tiedotteessa.

Forssan seudun apuvälineyksiköstä voi lainata liikkumista ja arkisia askareista helpottavia välineitä joko lyhyt- tai pitkäaikaiseen käyttöön. Lainaksi saa esimerkiksi pyörätuoleja, kävelytelineitä ja -sauvoja, suihkutuoleja tai WC-korottajia.

Apuvälineitä saa myös omaksi.Apuvälinepalvelu on maksutonta kaikille Kanta-Hämeen hyvinvointialueen asukkaille.

SeuraaKanta-HämeenuutisiaYle AreenassajaYlen verkossa.

Luetuimmat

Tuoreimmat

Kommentoiduimmat


[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp