Kaupan alan lakko päättyi – marketalan toimialajohtajan mukaan asiakkaita riitti lakon aikanakin
Seinäjoella ei jouduttu sulkemaan kauppoja kokonaan lakon aikana. Osuuskauppa Eepeen marketketjusta arvellaan, että normaaliin palataan ripeästi.
- Mirva Ekman
Kolmepäiväinen kaupan alan lakko päättyi lauantaiaamuna.
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa Eepeen marketkaupan toimialajohtajaIina Kalliorinne arvioi, että lakko sujui kaupan näkökulmasta odotetusti.
– Saimme pidettyä lähes kaikki kaupat auki kaikkina päivinä, vaikkakin supistetuin aukioloajoin. Joistakin palveluista, kuten tuoretiskeistä ja verkkokauppatoiminnasta jouduimme kuitenkin karsimaan tänä aikana, Kalliorinne sanoo.
Seinäjoella Osuuskauppa Eepeellä on yksi Prisma ja kymmenkunta pienempää S-marketia.
Palvelualojen ammattiliittoPAM vetosi lakkopäivinä kuluttajiin, jotta he eivät asioisi lakon alaisissa kaupoissa lakon aikaan.
Iina Kalliorinne arvioi, ettei lakko vaikuttanut marketkauppojen asiakasvirtoihin.
– Sanoisin, että ei näkynyt yhtään millään tavalla. Toki ennen lakkoa näkyi jonkun verran jopa hamstraamisena tai varautumisena. Osa aikaisti selvästi viikon ruokaostosten tekemistä, mutta kokonaisuutena vaikutukset olivat aika vähäiset asiakasvirtoihin.
Lisää aiheesta:Kaupassa käynti väheni lakon ajaksi, mutta vain vähän – kysyimme, tuntevatko ostoksilla käyneet morkkista
Kalliorinne tietää kuitenkin, että monet keskittävät isompia viikko-ostoksiaan isompiin kauppoihin, ja täydennystä haetaan pienemmistä marketeista.
– Hamstraamisaalto kohdistui meilläkin isoimpaan Prismaan.
Normaaliin takaisin ripeästi
Lakko kohdistui muun muassa Keskon, S-ryhmän ja Lidlin kauppoihin.
EsimerkiksiMinimani-ketju ei ollut mukana lakossa. Liikkeitä sillä on muun muassa Seinäjoella, Vaasassa, Kokkolassa ja Jyväskylässä.
Minimanin kaupallinen johtajaJani Havisto sanoo, että ketjun kaupoissa ei näkynyt tavanomaista isompaa asiakaspiikkiä muihin kaupparyhmittymiin kohdistuvan lakon takia.
– Ihmisillä ei ollut varmasti isompaa tarvetta hamstratakaan, kun kaupat olivat kuitenkin auki kutakuinkin normaalisti, Havisto sanoo.
Eepeen marketkaupan toimialajohtaja Iina Kalliorinne uskoo, että takaisin arkeen palataan todennäköisesti ripeästi.
– Yksittäisiä tuotepuutteita nyt varmasti viikonlopun ajan voi myös ilmetä, mutta hyvin meillä on hyllyissä tavaraa. Ostopaine kohdistui luonnollisesti nopeasti kiertäviin tuoretuotteisiin.
Moni kauppa pidettiin auki esihenkilövoimin. Ympäripyöreitä päiviä ei kuitenkaan Seinäjoella Kalliorinteen mukaan tehty.
– Emme odota myöskään esihenkilöiltä mitään sankaritekoja tämmöisissä poikkeustilanteissa. Meillä voi kuitenkin kriittisiä tilanteita olla myös ensi viikolla, joten sitä kuminauhaa tai kynttilää ei kannata polttaa ihan molemmista päistä.