Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Hyppää sisältöön
Hyppää sisältöön
Etusivu
Hae
Etusivulle

Yhdysvaltain posti keskeyttää pakettien toimittamisen Kiinasta

Taustalla on presidentti Donald Trumpin Kiinalle asettamat tullit. Kiina on arvostellut päätöstä kohtuuttomaksi.

Postin työntekijä lajittelee pieniä paketteja liukuhihnalle Yhdysvaltain postipalvelun Los Angelesin käsittely- ja jakelukeskuksessa.
Postin työntekijä lajittelee paketteja liukuhihnalle Yhdysvaltain postipalvelun Los Angelesin käsittely- ja jakelukeskuksessa marraskuussa 2023. Kuva: Allison Dinner / EPA
  • Simo Ortamo

Yhdysvaltain posti keskeyttää väliaikaisesti pakettien toimittamisen Kiinasta. Taustalla on presidentti Donald Trumpin Kiinalle asettamat tullit, jotka tulivat voimaan tiistaina.

Hän lopetti myös poikkeussäännön, jonka turvin Kiinasta sai tuoda Yhdysvaltoihin alle 800 euron arvoisia paketteja tullivapaasti.

Yhdysvaltalaiset ovat tilanneet paljon halpoja paketteja kiinalaisista verkkokaupoista, kuten Sheinistä ja Temusta. Uutistoimisto Reutersin mukaan salakuljettajat ovat käyttäneet paketteja myös fentanyylihuumeen valmistukseen tarvittavien kemikaalien tuontiin.

Päätös ei vaikuta kirjepostin kulkemiseen Kiinasta Yhdysvaltoihin.

Kiina on arvostellut päätöstä kohtuuttomaksi.

Lähteet: Reuters, AFP

Luetuimmat

Tuoreimmat

Kommentoiduimmat


[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp