Suomalainen kuluttaja on kuin tahtoikäinen taapero.

Tulin tähän lopputulemaan seuratessani monen kuukauden kulutuskarnevaalia: Singles’ Dayta, joka vaihtui Black Weekiksi, joka vaihtui Cyber Mondayksi, joka vaihtui jouluostoksiksi, joka vaihtui alennusmyynneiksi.

Kiilusilmäiset kuluttajat etsivät roinaa itselleen ja toisilleen. Kaikki oleminen tuntui kytkeytyvän ostamiseen.

Minä tahdon, hokevat niin kuluttajat kuin taaperotkin.

Jollain tasolla sekä taapero että suomalainen kuluttaja ymmärtävät, mikä on toivottavaa ja mikä ei. Puremista ja ylikulutusta emme katso hyvällä.

Silti taapero puree ja suomalainen ylikuluttaa. Yksi ero näissä kahdessa kuitenkin on. Taaperoa uskallamme moittia.

Muiden arkiseen kulutukseen on vaikea puuttua. Nähtiinhän se, miten kuluttajat kimpaantuivat, kun asiantuntijat suosittelivat leikkeleistä luopumista.

Olen huomannut, kuinka hankalaa on sanoa läheiselle kaupassa, että harkitse vielä. Minut on ohjelmoitu kehaisemaan: Tosi kiva, osta pois.

Vihaan sitä.

Tiedän, että viime vuosi oli maapallon mittaushistorian lämpimin. Tiedän, että kulutuksemme on kestämättömällä tasolla. Tiedän, ettei kukaan tarvitse vesisian muotoista yövaloa tai treenitrikoita kymmenissä eri väreissä.

Hiljaisella sopimuksella olemme kuitenkin luvanneet, ettei toisten ostoskäyttäytymiseen sovi puuttua.

Mielestäni tuo sopimus on aika purkaa. Arkisesta ylikulutuksesta pitäisi jollain konstilla tehdä vastenmielistä.

Toimisiko vanha kunnon syyllistäminen?

Ainakaan tutkimukset eivät tätä tapaa suosi. Niiden mukaan ylikuluttajien syyllistäminen ei auta ilmastoa. Itse asiassa syyllistämisestä voi seurata vastareaktio.

En silti ymmärrä, miksi kuluttajia on ruvettu käsittelemään silkkihansikkain. Aivan kuin menisimme säpäleiksi, jos joku sanoisi, että hillitse itsesi.

En ymmärrä, miksi kuluttajia on ruvettu käsittelemään silkkihansikkain.

Asiantuntijat suosivat viestinnässään melko pehmeitä keinoja. He kannustavat valitsemaan kestäviä tuotteita, korjaamaan vanhaa, kierrättämään ja suosimaan käytetyn tavaran kauppaa.

Onko mukava kannustaminen toiminut? On ja ei. Tiedostavat kuluttajat haastavat itsensä ostolakkoihin.

Samaan aikaan ei niin tiedostavat ovat löytäneet Temut ja Zalandot.

Pahoittelut, sorruin nyt keskiluokkaiseen temuttajien haukkumiseen. Entä jos korjaan tilanteen sanomalla, ettei ylikulutus katso yhteiskuntaluokkaa?

Ylikulutus on ylikulutusta, teki sitä sitten tarjoustavaratalossa tai Stockalla.

Sitä paitsi aggressiivinen mainonta kuorii kenestä tahansa esiin kaksivuotiaan itsehillinnällä varustetun kuluttajan. Sellaisen, joka heittäytyy hypermarketin käytävälle huutamaan, jos ei saa haluamaansa heti.

Ylikulutus on ylikulutusta, teki sitä tarjoustavaratalossa tai Stockalla.

Nimenomaan keskiluokan pitäisi ryhdistäytyä kulutuskriittisyydessä. Tällä hetkellä se voi perustella kuluttamistaan sanomalla, että he pitävät talouden pyörät pyörimässä.

Rotkoon onkin mukavampi juosta sesongin väreissä.

Ilmastokeskustelussa vastuu on vierinyt voimakkaasti yritysten ja poliitikkojen suuntaan.

Samalla kuluttajan harteilta vastuu tuntuu karisseen tyystin. Aivan kuin valintamme eivät vaikuttaisi enää lainkaan.

Suomalaisten kulutuksen hiilijalanjälki on lähes puolittunut 2000-luvulla. Erityisesti asumisen ja liikenteen päästöt ovat vähentyneet. Nyt hiilijalanjälkeä kasvattavat kuitenkin tavarat.

Jos joku pulju onkin onnistunut nipistämään tuotannon päästöjä, suomalaisten ostovimma on kumonnut saavutuksia.

Suomalaisten ostovimma on kumonnut saavutuksia.

Pitäisikö meidän edes vähän kouluttaa toisiamme kulutusasioissa?

Ajattelemme ehkä, että toisen ostokset ovat vain hänen riesansa. Mutta kun mietin tarkemmin, onhan yhden ylikulutus kaikkien kirous.

Esimerkiksi Temusta tilattuja tavaroita ja vaatteita löytyy jo kirpputoreilta. Kaikki Temun tuotteet eivät täytä Suomessa myytävien tavaroiden laatuvaatimuksia.

Miten voin olla varma, ettei kotiini ilmaannu myrkyllistä kamaa esimerkiksi kirppisreissulta tai lahjana?

Jos joku ostaa liikaa, se todellakin on myös minun asiani. Varsinkin, kun sama kasa roskaa kiertää tätä palloa ympäri.

Syyllistäminen ei ole keinoista kaunein, mutta ei kuluttajaa pidä myöskään silitellä.

Taapero kasvaa ja alkaa hahmottaa tekojensa seuraukset. Toivon samaa meille kuluttajille.

Laura Hallamaa

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, jonka viimeisin typerä ja tarpeeton heräteostos oli seinälautanen.