Robin Lodin ja Teemu Pukin Minnesota jatkoon MLS:n pudotuspeleissä
Minnesota kukisti Real Salt Laken rangaistuspotkukilpailun päätteeksi.
- STT Urheilu
Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen pelaajienRobin Lodin jaTeemu Pukin edustama Minnesota United eteni Pohjois-Amerikan MLS-sarjan puolivälieriin ja kohtaa niissä Los Angeles Galaxyn.
Minnesota kukisti sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa Real Salt Laken rangaistuspotkukilpailun päätteeksi ja vei neljännesvälierien ottelusarjan voitoin 2–0. Ratkaisevan ottelun varsinainen peliaika päättyi 1–1. Minnesota oli etevämpi pilkuilla 3–1.
Lod uurasti tuttuun tapaan isot peliminuutit Minnesotan keskikentällä. Hän oli mukana pohjustamassaJoseph Rosalesin 1–0-maalia toisen puoliajan alussa. Lod vaihdettiin kentältä 83. minuutilla. Hyökkääjä Pukki kulutti viime ajoilleen uskollisesti vaihtopenkkiä. Hän on pelannut seurajoukkueessaan viimeksi syyskuun loppupuolella.
Suomalaispelaajista myöskään Inter MiaminRobert Taylor ei päässyt pelaamaan, kun Miami hävisi Atlanta Unitedille 1–2. Miamin tähtikaartistaLionel Messi jaLuis Suarez jäivät tehoitta. Voitot ovat 1–1.