Kirmula ja Harju pitkän matkan Suomen mestareiksi
Suunnistuksen pitkän matkan SM-mitaleista kilpailtiin viikonloppuna Ruokolahdella.
- Kamilla Rajander
Vastikään suunnistuksen pitkän matkan EM-pronssia voittaneenMiika Kirmulan palkintokaappi täydentyi sunnuntaina jälleen yhdellä pitkän matkan SM-kullalla.
Kalevan Rastia edustava Kirmula vei pitkän matkan mestaruuden nimiinsä reilun kahden minuutin erolla. Hopealle suunnisti Ikaalisten Nousevan-VoimanEetu Savolainen ja pronssille Turun SuunnistajienTouko Seppä.
– Se oli kyllä upea maasto, ja hienoa, että näin iso kisa saatiin täällä järjestettyä, Kirmula kehui Ruokolahden Lökkiön maastoja Suunnistusliiton tiedotteessa.
Kultamitalisti kertoi tehneensä muutamia huonoja reitinvalintoja ja koki, että hänen oma suorituksensa ei täysin ollut maaston arvoinen.
– Jalkavaivan kanssa on ollut hieman haasteita tällaisissa pohjoismaisissa raskaamman maastopohjan maastoissa, ja seuraavan kahden viikon ajan tehdään sen suhteen järkevää treeniä, niin ollaan kauden pääkisassa syyskuun lopun Kuopion maailmancupissa iskussa, Kirmula jatkoi.
Pyrinnön naisille kaksoisvoitto
Naisten kilpailussa nopein oli Tampereen PyrinnönVenla Harju. Harjun ero hopealle tulleeseen seurakaveriinLotta Karholaan oli minuutin ja 20 sekuntia.
Pronssia otti Kalevan RastinMarika Teini.
– Kisa ei minulla sujunut aivan puhtaasti, kun välillä oli tilanteeseen nähden hieman liikaa vauhtia. Sitä innostui nauttimaan vauhdilla noin hienosta maastosta, mutta sitten välillä havahduin menneeni hieman vinoon, ja niitä tilanteita piti hieman korjailla, Harju kuvaili otteitaan tiedotteessa.
Voittaja myönsi, että rohkea vauhdinjako painoi loppumatkasta.
– Tämä oli oikeastaan yksi valmistautumiskilpailu kohti maailmancupin päätöstä, ja halusin hakea rajoja vauhdin ja suunnistustekniikan tasapainossa tässä kotimaan maastotyypissä, Harju kertoi.