Liian vähän, liian myöhään – polttoainetuki on kuljetusalalle tervetullut, mutta alan yrittäjien mielestä toteutus ontuu
Kuljetusalan yritysten lisäksi työkoneyrityksillä on mahdollisuus hakea polttoainetukea marraskuun ajan.
- Riina Mäentausta
Määräaikainen polttoainetuki herättää ristiriitaisia ajatuksia kuljetusalan yrityksissä.
Kuljetus- ja työkonealalla yritykset ovat kaivanneet helpotusta polttoainekustannuksiin, jotka ovat nousseet rajusti Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Marraskuun aikana yritykset voivat hakea polttoainetukea, joka korvaa osittain helmikuussa 2022 alkanutta äkillistä polttonesteiden hinnan nousua.
– Pikkuisen tulee myöhässä. Ne kulut ovat tulleet jo keväällä. Silloin eivät ehtineet klausuulit, eikä ehditty neuvotella sopimuksiin kustannusnousuja, sanoo Keski-Suomen Kuljetus Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Suomen Kuljetus- ja Logistiikka SKAL ry:n puheenjohtajaJani Ylälehto.
Tuen tuleminen oli myös epävarmaa.
– Ei ole tiedetty, että tuleeko tuki ja minkä suuruisena, mutta hyvä, että on tulossa, Ylälehto jatkaa.
Tuen pienuus aiheuttaa kritiikkiä
Myöhäisen ajankohdan lisäksi polttoainetuessa hiertää sen suuruus – sitä pidetään alalla liian pienenä. Polttoainetukea on mahdollista saada kolmelta kuukaudelta, eli viime helmi-, maalis- ja huhtikuun ajalta. Tuki kattaa 5 prosenttia polttoainekustannuksista näiltä kuukausilta.
Tuki olisi alan monen alan yrityksen mielestä myös tarvittu jo paljon aiemmin.
Esimerkiksi Savon Kuljetus Oy:n toimitusjohtajaJyri Kuivala pitää polttoainetukea kokonaisuuteen suhteutettuna pienenä. Hän liputtaaammattidieselin käyttöönoton puolesta, jolloin polttoaineen verotus olisi ammattikäytössä alempi kuin muilla autoilijoilla.
– Kun dieselin hinta putoaa, niin myös kuljetuskustannusten hinta putoaa. Sitä kautta tuotteiden hinnoissakaan ei ole niin kovaa nousupainetta, Kuivala perustelee.
Tuki on kuitenkin tarpeen yrityksille, joilla ei ole ollut mahdollista tehdä korotuksia hintoihin aiemmin.
– Suurimmat hyötyjät ovat varmasti yritykset, joilla ei ole nopeaa hinnanmuodostusmekanismia sopimuksessaan. Niitä valitettavasti meillä on, Kuivala sanoo.
Hänen mukaansa keväällä hankalassa tilanteessa olivat kuljetusyritykset, joilla ei ollut mahdollisuuksia saada sopimushintoihin indeksinmukaisia korotuksia.
– Jos nyt saavat kuluista edes osan takaisin, niin se on hyvä asia, toteaa Kuivala.
Haku auki marraskuun ajan
Polttoainetuki koostuu kuljetusyrityksille maksettavasta kuljetustuesta ja työkoneyrityksille maksettavasta polttoöljytuesta. Tukia haetaan samalla hakemuksella Valtiokonttorin sähköisen asiointipalvelun kautta.
Molempien tukien hakuaika on 1.11.–30.11.2022.