Henkilöauto ja säiliöauto kolaroivat Kangasalla – Valtatie 12 oli kiinni yli puoli vuorokautta
Henkilöauto törmäsi suolahappoa kuljettaneeseen autoon.
Kaisa Estola-Haaranen

Kangasalla valtatiellä 12 torstaina sattunut onnettomuus haittasi liikennettä pitkälle perjantaiaamuun. Henkilöauton ja suolahappoa kuljettaneen säiliöauton välinen nokkakolari tapahtui Lahdentiellä viiden aikaan iltapäivällä. Tie 12 oli suljettu liikenteeltä pitkälle perjantaiaamuun. Tie avattiin liikenteelle perjantaina aamupäivällä.
Törmäyksen seurauksena molemmat ajoneuvot syttyivät palamaan ja säiliöauton perävaunu kaatui ojaan. Säiliöauto kuljetti suolahappoa. Molemmissa autoissa oli poliisin mukaan ainoastaan kuljettaja. Henkilöauton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa, mutta säiliöauton kuljettajalle ei aiheutunut fyysisiä vammoja.
Illalla puoli seitsemän aikaan valmisteltiin säiliöauton tyhjennyspumppausta ja siirtoa. Pelastuslaitos arvioi illalla, että tilanne kestää noin 12 tuntia.
Päivitetty klo 17.40 tieto onnettomuuteen osallisista ajoneuvoista..
Päivitetty klo 18.25 tieto vaarallisen aineen kuljetuksesta ja sen aiheuttamista toimenpiteistä sekä tilanteen arvioitu kestoaika.
Päivitetty 28.3. klo 7.59 tieto, että tie on edelleen suljettu liikenteeltä.
Päivitetty 28.3. kello 10.39 tieto tien avaamisesta liikenteelle.
Lataa uusi sovellus
Helpoin tapa lukea tuoreimmat uutiset.
Lue lisää aiheesta
Mainos:Kristina Cruises Oy
