Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Ilta-Sanomat

Viihde

Pee-wee Herman -hahmosta tunnettu Paul Reubens on kuollut

Monia sukupolvia ilahduttanut näyttelijä ja koomikko on poissa.

Paul Reubens 1952–2023.Kuva: D. Long / ZUMA PRESS / MVPHOTOS

Yhdysvaltalainen näyttelijä, koomikko ja käsikirjoittajaPaul Reubens on kuollut 70 vuoden iässä. Hän olisi täyttänyt elokuun 9. päivä 71 vuotta.

Hänen kuolemastaan uutisoi muun muassaCNN.

Luomastaan ja esittämästään Pee-wee Herman -hahmosta parhaiten tunnetun Reubensin kuolemasta kerrotaan hänen Instagram-tilillään.

– Eilisiltana jouduimme sanomaan jäähyväiset Paul Reubensille, joka loi Pee-wee Herman -hahmonsa ilahduttamaan sukupolvillisia lapsia ja aikuisia hahmon positiivisuudella, hassuudella ja ystävällisyydellä, päivityksessä muun muassa kirjoitetaan vapaasti suomennettuna.

Julkaisussa kerrotaan Reubensin taistelleen vuosia ”urheasti ja yksityisesti” syöpää vastaan.

Reubens tuli tunnetuksi 1980-luvulla Pee-wee Herman -hahmosta, jota hän esitti The Pee-wee Herman Show -ohjelmassa.Varietyn mukaan näyttelijä oli suunnitellut hahmoa jo vuosien ajan.

Reubensin muistoa kunnioitetaan kauniisti hänen Instagram-tilinsä viimeisimmässä julkaisussa.Kuva: Michael Jacobs / Zuma / MVphotos

Vuonna 1985 Reubens esitti hahmoaanTim Burtonin ohjaamassaPee-ween suuri seikkailu -elokuvassa. Elokuva oli menestys ja se sai kolme vuotta myöhemmin jatko-osanBig Top Pee-wee -elokuvan muodossa.

Lue lisää kirjoittajalta

Miikka Ylä-Jussila

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita


[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp