Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Ilta-Sanomat

Kotimaa

Hjallis Harkimo eroaa kokoomuksesta – arvostelee kovin sanoin puoluetta

Kokoomuksen kansanedustaja Hjallis Harkimo kertoi eronneensa kokoomuksesta.

Harry Harkimon tiedotustilaisuus eduskunnan Valtiosalissa.

Kokoomuksen kansanedustajaHjallis Harkimo ilmoitti eduskunnan Valtiosalissa pitämässään tiedotustilaisuudessa eroavansa kokoomuksesta. Harkimon mukaan eropaperi oli menossa kokoomuksen puoluetoimistolle juuri ennen tiedotustilaisuuden alkua.

Harkimo kertoi päättäneensä pitää asiasta tiedotustilaisuuden tänään, koska ”kaikki näyttivät tietävän asiasta kaiken”. Hän kuvaili päivää ilmoitukselle hyväksi myös siksi, että ”tänään aurinko paistaa”.

– En kerro tulevaisuudensuunnitelmistani tänään, mutta tästä päivästä lähtien olen eronnut kokoomuksesta.

Syyksi Harkimo sanoo sen, että hän on monista asioista puolueen kanssa eri mieltä.

– Mielestäni on reilua, että eroan, koska olen kritisoinut aika paljon tapaa, jolla puoluetta johdetaan ja kuinka siinä toimitaan. On monta asiaa, mistä en ole samaa mieltä.

Harkimo painotti, ettei hänellä ole henkilökohtaisesti mitään ongelmia kokoomuksen puheenjohtajanPetteri Orpon kanssa.

– Tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa, asiat riitelevät. Minulla on eri mielipiteitä, linjoja ja ajatuksia.

Harkimo viittasi kolumnikirjoituksiinsa, joissa hän on aiemmin suominut kokoomusta. Harkimo katsoi, että on reilua, että hän kertoo omia mielipiteitään julkisesti. Hänen mukaansa eriäviä mielipiteitä ei ole otettu huomioon.

– Silloin on parempi, että lähden pois. Ei se nyt maailman suurin asia ole, vaikka siltä vaikuttaa.

Vaikka Harkimo sanoi tulevansa Orpon kanssa hyvin toimeen, suuntasi hän kuitenkin kritiikkiä puolueen johtamiseen ja keskustelukulttuuriin.

– Ei siellä mitään keskustella. Olen keskustellut tänä vuonna Petteri Orpon kanssa ehkä kaksi–kolme minuuttia.

Hän kuvaili johtamiskulttuuria myös autoritääriseksi.

– Se on aika autoritääristä johtamista. Päätökset tapahtuu ihan muualla kuin eduskuntaryhmässä.

Harkimo itse ei ole juurikaan eduskuntaryhmän kokouksiin osallistunut.

– Ryhmäkokouksissa ei koskaan vielä ole päätetty mistään asiasta, kun olen ollut siellä. Kun puhemiehestä piti päättää niin silloin olin siellä, mutta se olikin päätetty jo etukäteen.

Harkimo ei osannut kuvailla, millä tavalla hänen ratkaisunsa otetaan vastaan kokoomuksessa.

– Yksikään kokoomuslainen ei tänään ole ottanut minuun yhteyttä.

Juuri nyt Harkimo äänestäisi sotea vastaan

Harkimo painotti, ettei hän aio ryhtyä eduskunnassa ”miksikään oppositiopoliitikoksi”.

– Ajattelin äänestää hallituksen esitysten puolesta. Paitsi sotessa. Siitä en ole vielä tehnyt päätöstä.

Harkimon muistutti, että sotesta tulee jatkuvasti esiin uusia asioita.

– Ennen kuin tämä paketti on valmis, en päätä sitä, miten äänestän. Sillä ei tietenkään ole kauheasti merkitystä, miten äänestän. Olen vain yksi kansanedustaja.

Todellisuudessa Harkimon äänellä on merkitystä, sillä hallituksella on vain niukka enemmistö ja kokoomuksessa on muitakin kriittisiä ääniä sotekysymyksessä.

– Jos nyt pitäisi äänestää sotesta niin äänestäisin sitä vastaan, mutta mulla ei ehkä ole kaikkia tietoja. Olen tutkinut sitä tarkkaan.

Harkimon mukaan hän ei ole puuhaamassa minkäänlaista sotea vastustavaa eduskuntaryhmää. Hän sanoo, ettei ole sellaisesta myöskään kenkään edustajan kanssa keskustellut.

Harkimon painotti, että puolueesta lähtemisellä ei ole mitään tekemistä soten kanssa, vaan kyse on pitkän aikaa muhineesta päätöksestä.

– Olen miettinyt tätä tosi paljon. Joku twiittasi, että ehkä Harkimolle ei politiikka ole oikea laji. Vastaan siihen, että ei varmaan olekaan, jos sitä tehdään niin kuin olen sitä nyt joutunut tekemään. Mutta uskon, että sitä voi tehdä muullakin tavalla.

Vaikeni mahdollisesta hankkeesta Jungnerin kanssa

Harkimon tulevaisuuden suunnitelmista kuullaan todennäköisesti lisää lauantaina. Hän on silloin Ylen Ykkösaamun vieraana. Julkisuudessa on esitetty, että Harkimo ja Sdp:n entinen puoluesihteeriMikael Jungner ovat perustamassa uutta poliittista liikettä. Siitä Harkimo ei tiedotustilaisuudessa halunnut puhua.

– En puhu tulevaisuudesta.

Harkimo jätti auki myös mahdollisen maakunta- tai eduskuntavaaleihin osallistumisensa. Harkimo oli eduskuntavaaleissa kokoomuksen toiseksi suurin ääniharavaAlexander Stubbinjälkeen Uudenmaan vaalipiiristä.

Kokoomuksen riveistä politiikkaan mukaan lähtemistä hän ei kadu.

– Olen tosi tyytyväinen, että tulin mukaan. Olen nauttinut kaikista näistä hetkistä. Sillä ei ole mitään tekemistä tämän eroamisen kanssa. Olen edelleenkin yhtä innoissani politiikasta.

Lue lisää kirjoittajalta

Hanna Vesala

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp