Kun lähtölupa annetaan, ryntäävät pilkkijät jäälle kairoineen. Nyt on kiire. Missä on kalaisa paikka?

Haussa ovat poukamat, saarten reunamat tai syvänteet. Siinä sivussa kalanhimoinen kyttää, missä muut kairaavat.

Miksi naapuri saa enemmän kalaa tuosta avannosta?

Kyse on kalansaaliista ja kilpailun voitosta. Mutta kisassa on muitakin puolia. Miten ihminen hakee ravintoa luonnossa, yksilönä ja yhdessä, kysyvät tutkijat.

Pilkkikisavoi osaltaan vastata siihen.

Tutkijat järjestivät kymmenen pilkkikisaa Pohjois-Karjalan järvillä helmi–maalikuussa 2022 ja maalis–huhtikuussa 2023.

Mukana oli 74 vapaaehtoista pilkkijää. He saivat oman gps-paikantimen. Pilkkijän päähineeseen kiinnitettiin kamera, joka seurasi siirtymiset ja itse pilkkimisen.

Pilkkikisaajien liikkeistä ja valinnoista valmistui tutkimus, jonka julkaisi tiedelehtiScience.

Suomalaisellepilkkijälle tällainen tutkimus ei tuntunut lainkaan oudolta. Päinvastoin, pilkkijät pitivät sitä hyvin kiinnostavana.

Tutkijoiden näkemys on, että ihmisen ruoan etsintään liittyvää päätöksentekoa on tutkittu liikaa laboratorioissa.

Ja ravintoa etsiviä ihmisiä on aiemmin tutkittu yksittäisinä toimijoina. Pilkkikisassa ihmiset liikkuvat erikseen ja ryhmässä rajatulla alueella ja etsivät ruokaa.

Miten pilkkikisoissa jäljitettiin saalista yhdessä ja yksin, kun kisaaja yritti pärjätä?

Pilkkijä oli keskimäärin 126 sekuntia sellaisella avannolla, josta ei saanut kalaa.

PilkkijöiTäseurasi käyttäytymisen tutkijaAlexander Schakowski tiiminsä kanssa. Hän on tutkijana Max Planck -instituutissa Berliinissä.

Ryhmässä oli mukana akvaattisen eli vesialueen ekologian professoriRaine Kortet Itä-Suomen yliopistosta.

Tutkitut 74 vapaaehtoista pilkkijää kulkivat kisoissa jäällä 477:ää reittiä.Tutkitut kisat kestivät noin kolme tuntia.

Osallistujista 23,1 prosenttia oli naisia. Koehenkilöt kulkivat kisan aikana keskimäärin 1 247 metriä. Pilkkijät tekivät yhteensä yli 16 000 päätöstä siitä, minne suuntasivat seuraavaksi jäällä.

Usein on jätetty huomiotta se ympäristö, josta ravintoa haetaan. Nyt tutkijat kokosivat pilkkikisoista tuhansia datapisteitä. He saivat tarkan kuvan siitä, miten kalastajat liikkuivat jäällä. Lisälähteinä olivat järvien syvyyskartat.

”Toteutus onnistui, koska lähestysmistapa oli monitieteinen ja vapaaehtoiset osallistujat olivat motivoituneita”, Kortet sanoo.

Tutkijat tietävät yllättävän vähän siitä, miten ihmiset tekevät luonnossa päätöksiä, kun he hakevat ravintoa.

Pilkkijät luottivat kisassa paljon sosiaalisiin vihjeisiin varsinkin silloin, kun he epäonnistuivat avannollaan. Vihjeiden käytössä paljastui selviä​​ yksilöiden eroja.

Pilkkijät ylipäänsä pysyivät pitempään alueilla, joissa muita kilpailijoita oli aivan lähellä. Tietyille alueille kehittyi tihentymiä, joissa kalastajat eniten etsivät hyvää pilkkipaikkaa.

Pilkkijä oli keskimäärin 126 sekuntia sellaisella avannolla, josta ei saanut kalaa. Jos hän sai ainakin yhden kalan, hän viipyi avannolla paljon pitempään, keskimäärin 582 sekuntia.

Yhdestä kisasta saadut saaliit vaihtelivat keskimäärin 279 grammasta 2 012 grammaan.

Ihmisenravinnonhaku on vaativaa verrattuna moniin muihin eläinlajeihin, sanovat tutkijat.

Paine ravinnonhaussa on osaltaan ohjannut ihmisen kehitystä. Pilkkikisassa paineita loi se, että kaloja piti saada enemmän kuin muut tietyssä ajassa.