Aasi on ollut pitkään puolueen tunnuksena, kuten tässä poliittisessa pilakuvassa vuodelta 1870.Yhdysvaltain ensimmäinen demokraattipresidenttiAndrew Jackson.
Kansainvälisesti demokraatit ovat edustaneet ulospäin suuntautuvaa politiikkaa.
Puolueen sisällä on useita mielipiteiltään eroavia ryhmäkuntia, joskinNew Dealin jälkeen puolue on profiloitunut yhdysvaltalaisittainsosiaaliliberaaliksi puolueeksi.
Demokraattinen puolue katsoo periytyvänsä 1700-luvun lopundemokraattis-republikaanisesta puolueesta, joka vastusti keskusvaltaa ja ajoi osavaltioille mahdollisimman suuria toimivaltuuksia. Demokraattinen puolue perustettiin virallisesti vuonna 1828.[11][12] Vuoden 1828 vaaleissa presidenttiehdokasAndrew Jacksonin joukot eivät jättäneet mitään sattuman varaan. Vaalikampanja oli vaalikiertueineen, mainoslauseineen ja -julisteineen ensimmäinen nykyaikaisena pidetty presidentinvaalikampanja. Jacksonin vastustajat väänsivät hänen nimestään pilanimenJackass ('Aasi'), mutta Jackson käänsi senkin edukseen ja omaksui aasin osaksi kampanjansa kuvastoa. Myöhemmin aasista tuli koko demokraattipuolueen tunnus.[13]
1900-luvun alussa politiikassa vaikutti progressiivinen aikakausi joka oli perujasosiaalisen evankeliumin vaikutuksesta ja modernista teologiasta. Vuonna 1908 annettiin päätösMulle vastaan Oregon -tapauksessa, jossa annettiin valtiovallalle oikeus säätää lailla työaikojen pituudesta. Päätös oli ensiaskel tiellä, joka mahdollisti valtion puuttumisen markkinakapitalistiseen järjestelmään.[14]
Demokraattipuolue voitti vuonna 1910 enemmistönkongressin edustajainhuoneessa ensimmäistä kertaa vuoden 1892 jälkeen. Kaksi vuotta myöhemmin se sai enemmistön myössenaattiin.[15] Vuonna 1912Woodrow Wilson valittiin Yhdysvaltain presidentiksi. Wilsonin kaudella demokraattinen puolue toimi läheisessä yhteistyössä uskonnollisen vasemmiston kanssa. Wilson oli läpi akateemisen ja poliittisen uran liikkunut sosiaalisen evankeliumin piireissä ja kirjoitti paljon sekä sen ettäuuden liberalismin teoriasta ja opettisosialismin teoriaaPrincetonin yliopistossa. Päälinjan protestantit, katoliset ja refomijuutalaiset tukivat Wilsonin toimintaa.[16]
Lusitanian upottamisen jälkeen vuonna 1915 presidentti Wilson joutui oman puolueensa haastamaksi edustajainhuoneessa. Teksasin edustaja Jeff McLemoren ehdotus yhdysvaltalaisten matkustusvapauden rajoittamiseksi kuitenkin hävisi edustajainhuoneessa äänin 276–142, mikä oli voitto matkustusvapautta puolustaneelle Wilsonille. Istuva presidentti voitti seuraavana vuonna järjestetytpresidentinvaalit ja sai demokraateille harvinaisen jatkokauden. Liittyminen sotaan vuonna 1917 johti poliittisiin kiistoihin, jotka heikensivät demokraattista puoluetta ja vahvistivat republikaaneja. Demokraattinen puolue hävisi vuoden 1918välivaalit.[15]
Vuoden 1932 kongressivaaleissa New Yorkin kuvernööriFranklin D. Roosevelt oli demokraattisen puolueen ehdokas presidentiksi. Kampanjassaan Roosevelt kieltäytyi arvostelemastakapitalistisen järjestelmän perusteita ja sai tiukkaa krittikkiä sosialistipuolueen teologiReinhold Niebuhrilta.[17] Presidentiksi valittu Roosevelt käynnisti ns.New Deal -uudistuspolitiikan, joka oli lähellä katolisten ja reformijuutalaisten etujärjestöjen linjauksia. Roosevelt itse oli progressiivisen liikkeen kasvatti eikä hyväksynyt sosialistien tai kommunistien linjauksia tavoitteilleen.[18]
New Dealin keskiössä oli liberaalinenkorporationistinen valtioteoria ja malli, jonka keskeinen ajatus oli markkinatalousjärjestelmän sääntely asiantuntijabyrokraattien hallinnoimilla liittovaltion komissioilla ja virastoilla. Rooseveltin kaudella luotiin virastoja valvomaan pankkitalletuksia ja luotonantoa, lisättiin pörssisääntelyä ja vahvistettiin ay-liikkeen asemaa. Roosevelt käynnisti myös julkisten töiden ohjelmia, loi Yhdysvaltain ensimmäiset työttömyys- ja vanhuuseläkejärjestelmät sekä korotti veroja.[18] Franklin D Roosevelt on ainoa Yhdysvaltain presidentti, joka on valittu virkansa neljästi vuodesta 1933 alkaen.
Roosevelt kuoli kesken 4. kauttansa aivoverenvuotoon huhtikuussa 1945. Sodan jälkeen, Rooseveltin kuoltua, hänen tilalleen demokraattiseksi presidentiksi nousi huhtikuussa 1945 varapresidenttiHarry S. Truman (1945–1953). Vuosina 1961–1963 presidenttinä toimiJohn F. Kennedy. Katolinen Kennedy oli vaalikampanjassaan luvannut vastauksena katolisiin kohdistuviin epäilyksiin pitävänsä henkilökohtaisen vakaumuksen erossa viranhoidostaan. Kennedyn lupaus avasi demokraattisen puolueen samalla maallistuneille ja uskonnonvastaisille liikkeille.[19]
1960-luvulla demokraatit tukiLyndon B. Johnsonin kaudella aktiivisesti mustien kansalaisoikeuksia.[20] Samoihin aikoihin mustien ja latinoiden enemmistö siirtyi demokraatteihin.[21] Vuoteen 1972 mennessä demokraattisesta puolueesta tuli viimeistään koti amerikkalaiselleuusvasemmistolle,sekularisoituneellekulttuuriradikalismille sekä varsinkin vapaata aborttia kannattaneellefeminismille sekä homoliikkeen aktiiveille.[19]
Vuonna 1973Roe vastaan Wade -oikeustapaus totesi abortin kieltämisenperustuslain vastaiseksi. Tuolloin demokraatit alkoivat taktisesti kannattaa aborttia ja puolueen keskeiset henkilöt, kutenTed Kennedy jaAl Gore ryhtyivät abortin kannattajiksi.[22]
Kylmän sodan aikana demokraatit suosivat republikaaneja runsaammin asevarustelua ja puolue tuli tunnetuksi ”sotapuolueena”. Vuoden 1972George McGovernin presidentinvaalikampanjassa demokraatit kääntyivät sotilasmenojen leikkaamisen kannalle. Myöhemmin tästä tuli puolueelle rasite ja puolue luopui asevarustelun vähentämiskannastaan 1990-luvulle mennessä.[23]
ErityisestiGeorge W. Bushin valtakausi (2000–2008) oli yhdysvaltalaiselle vasemmistolle syvää turhautumista aiheuttanut aikakausi. Vuosina 2006–2010 uskonnollisella vasemmistolla oli huomattava edustus kongressissa.[24]
Vuonna 2008 senaattoriBarack Obama valittiin demokraattien ehdokkaana presidentiksi. Obamasta tuli Yhdysvaltain ensimmäinen musta presidentti.[25] 2010-luvulla demokraattisesta puolueesta on tullut vasemmistolaisempi.[21] Obaman on katsottu olleen uskonnollisen vasemmiston ”oma mies”Valkoisessa talossa. Vuonna 2010 demokraattinen puolue menetti enemmistöasemansa kongressissa.[24] Vuoden 2016 presidenttiehdokaskampanjan yhteydessätapahtuneessa tietovuodossa selvisi, että demokraattisen puolueen johto rikkoi omia sääntöjä ja toimi toista presidenttiehdokastaBernie Sandersia vastaan pönkittäenHillary Clintonin ehdokkuutta.[26]
Vuoden 2020 presidentinvaaleissa puolueen ehdokasJoe Biden valittiin presidentiksi. Yhdysvaltain senaatin vaaleja pidettiin puolueen sisällä vasemmisto- ja edistyssiiven laajana voittona.[27]
Demokraattisen puolueen tunnuksena oli syyskuuhun 2010 asti aasi. Nyttemmin tunnus on sininen D-kirjain sinisen ympyrän sisällä. Aasia käytetään kuitenkin yhä usein demokraattisen puolueen symbolina.[28]
Puolueen kannattajia ovat perinteisesti olleetkatoliset, maan koillisosan uudistusmielinen työväestö sekä eteläosien konservatiivisetprotestantit.Lyndon B. Johnsonin kaudella 1960-luvulla demokraatit ryhtyi tukemaan aktiivisesti mustien kansalaisoikeuksia, minkä takia demokraattien kannatus on vanhoissa etelävaltioissa tippunut puoleen 1950-lukuun verrattuna. Samalla demokraattien kannatus kaupungeissa ja pohjoisessa asuvien mustien keskuudessa on kuitenkin kasvanut.[20]Demokraattinen puolue salli mustien osallistuapuoluekokouksiinsa vuodesta 1924 lähtien.[29]
2010-luvulla puolueesta on tullut vasemmistolaisempi kuin se oli 1990-luvulla mutta myös kirjavampi. Ennen takana oli ay-liike ja pienituloisia, mutta 1960-luvun mustien kansalaisoikeustaistelun myötä mustien ja latinoiden enemmistö siirtyi demokraatteihin ja etelävaltioiden valkoiset republikaaneihin. Rannikoilla on koulutettuja vapaamielisiä. Kannattajista mustat ja latinosiirtolaiset ovat konservatiivisia.[21]
Demokraattisen puolueen Yhdysvaltain liittovaltion kongressiedustajat jakaantuvat kolmeen merkittävään ryhmittymään poliittisen aseman perusteella, tosin yksi edustaja voi toimia useammassa ryhmässä eikä ryhmään kuuluminen ole välttämätöntä. 2019 aloittavassa kongressissa Congressional Progressive Caucus ja New Democratic Coalition ovat lähes tasaväkisiä, kun Blue Dog Coalition on taas niitä merkittävästi pienemmässä asemassa. Puolueen vasemmistosiiven kannatus on suurinta Yhdysvaltain koillisosassa ja länsirannikolla, ja maltillisten ja oikeistosiiven kannatus on vahvimmillaan Yhdysvaltaineteläosissa jaKeskilännessä.[5][6]
↑Kenneth Janda, Jeffrey M. Berry, Jerry Goldman: The Challenge of Democracy: American Government in Global Politics, s. 276. Cengage Learning, 2010. ISBN 9780495906186Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (Google Books)
↑Democratic Party 2020. Ohio History Central. Viitattu 13.3.2020. (englanniksi)
↑Schulman, Bruce J. (toim.): Student's Guide to Elections, s. 76–77. Washington DC: CQ Press, 2008. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑Betts, Richard K.: A Disciplined Defense – How to Regain Strategic Solvency. Foreign Affairs, marras-joulukuu 2007. Council on Foreign Relations.Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.12.2008. (englanniksi)
