Winsor McCay, alun perinZenas Winsor McKay, (26. syyskuuta1867 (?) –26. heinäkuuta1934) oliyhdysvaltalainen taiteilija jasarjakuvan jaanimaation uranuurtaja. SarjakuvassaPikku Nemo Höyhensaarilla (1905–1914) liikuttiin unimaailmoissa, ja sen piirrostyyli sisälsi fantasia-aineksia, joiden kautta McCay halusi välittää unikuvia ja niiden tunnelmaa. McCayn sarjakuvat eivät ole olleet suuren yleisön suosikkeja, mutta niillä oli niiden graafisesti näyttävän ilmiasun vuoksi oma vahva ihailijajoukkonsa. Hänen sarjakuvansa ovat vaikuttaneet moneen taiteilijasukupolveen. McCayn varhaiset animaatiofilmit olivat ylivertaisia muihin ajan tuotoksiin nähden ja loivat tason, jonka pohjalta myöhemmin aloittivatWalt Disney ja muut.
Winsor McCayn juliste ensimmäisen maailmansodan ajalta.
McCay vanhemmat olivat Robert McKay (myöhemmin McCay) ja Jane Murray McKay. Hänen syntymäaikansa on epävarma. McCayn ensimmäinen merkittävä sarjakuva oliTales of the Jungle Imps by Felix Fiddle. Sitä julkaistiin 43 jaksoaCincinnati Enquirerissa vuonna 1903. Myös sarjakuvassaDreams of a Rarebit Fiend liikuttiin unissa.
McCay teki myös joukon animaatiofilmejä, joihin hän piirsi käsin jokaisen yksittäisen ruudun. Hän lähtivaudeville-kiertueille filmiensä kanssa ja esiintyi yhdessä animaatiohahmojensa kanssa. Tunnetuin animaatio oliGertie the Dinosaur (1914).
McCay, Winsor: Pikku Nemo Höyhensaarilla. 1 osa, 1905–1907. ((The Complete Little Nemo in Slumberland, Vol. I: 1905–1907, 1989.) Toimittanut ja esipuheen laatinut Richard Marschall) Suomentanut Juhani Tolvanen. Otava, 1990. ISBN 951-1-11423-9
McCay, Winsor: Pikku Nemo Höyhensaarilla. 2 osa, 1907–1908. ((The Complete Little Nemo in Slumberland, Vol. II: 1907–1908, 1989.) Toimittanut ja esipuheen laatinut Richard Marschall) Suomentanut Juhani Tolvanen. Otava, 1991. ISBN 951-1-11505-7
Fantagraphics on julkaissut englanniksi kuusi kokoelma-albumia.
Tähän artikkeliin tai sen osaan onmerkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaalisäämällä artikkelille asianmukaisiaviitteitä. Lähteettömät tiedot voidaankyseenalaistaa tai poistaa.
John Canemaker (2005). Winsor McCay: His Life and Art.