| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
|
Wei-kuningaskunta eliCao Wei (魏 [wèi],220-265) oli yksiKiinassaKolmen kuningaskunnan kaudella vallasta kilpailleista valtioista. Sen pääkaupunkina toimiLuoyang.
Han-dynastian rappeutuessa Kiinan pohjoisosat olivat viimeisen Han-keisarin konsulinCao Caon komennossa. Vuonna213 hän sai tittelinWei Gong (Wein herttua) ja kymmenen kaupunkia alueekseen. Alue sai nimekseen "Wein valtio". Jo tuohon aikaan Kiinan eteläosat olivat jaettuna kahden sotapäällikön hallintaan (myöhemminShu Han -kuningaskunta jaWu-kuningaskunta). Vuonna216 Cao Cao sai nimikkeen Wei Wang (Wein kuningas).
Cao Cao kuoli220 ja hänen poikansaCao Pi peri Wein kuninkaan arvonimen ja viran keisarillisena konsulina. Samana vuonna Cao Pi kaappasi keisarillisen valtaistuimen itselleen ja julisti perustaneensa Cao-Wei-dynastian, mutta Shu Han -valtionLiu Bei kiisti heti tämän oikeuden valtaistuimeen ja Wu-valtionSun Quan teki samoin vuonna222.
Wei valloitti Shu Han -kuningaskunnan263. Kuitenkin jo vuonna 265Sima Yan, Wein keisarillinen konsuli, kukisti Wei-dynastian ja perustiJin-dynastian.