| Volubilis | |
|---|---|
 Volubilis | |
| Maailmanperintökohde | |
| Sijainti | Fès-Meknès,Marokko 34°4′26.004″N,5°33′24.984″W |
| Tyyppi | kulttuurikohde |
| Kriteerit | ii, iii, iv, vi |
| Tunnusnumero | 836bis |
| Valintahistoria | |
| Valintavuosi | 2008 |
  Volubilis | |
| Infobox OK | |
Volubilis (latinaa;arabiaksi وليلي,walīlī;berberikielellä ⵡⵍⵉⵍⵉ,wlili, historiallisesti myösWalila) on arkeologinen tutkimuskohdeMarokossa noin 33 kilometriäMeknesin kaupungista. Alueella sijaitsi kaupunki ainakin tuhat vuotta. Se on nykyisin Marokon merkittävin ja tutkituin arkeologinen kohde.
Kaupungin perustivat todennäköisestikarthagolaiset kauppiaat kolmannella vuosisadalla eaa. Vuosina 40–285 kaupunki oli osaRooman valtakuntaa ja laajeni nopeasti, kunnes roomalaiset vetäytyivät alueelta. Kaupungin ottivat hallintaansa paikalliset berberiheimot, mutta roomalaisten alueelle tuoma kulttuuri jatkui kaupungissa, joka säilyi vuosisatojen ajan monikulttuurisena.
Vuosien 600–700 välillä kaupungista tuli vähitellen varhainen islamilainen siirtokunta. Vuoden 788 jälkeen kaupungista tuliIdris ibn Abdullahin perustaman nykyisen Marokon ja Tunisian pohjoisosia hallinneenidrisidien dynastian keskuskaupunki nimellä Walila. Kaupunki menetti merkityksensä, kun Idris ibn Abdullahia hallitsijana seurannutIdris II siirsi pääkaupunkinFèsiin.
Kaupunki säilyi pitkään lähes ennallaan, kunnes kärsi pahoja vauroita vuoden 1755 maanjäristyksessä. Kaupungista tuli arkeologinen kohde 1800-luvun lopussa. Nykyisin se on merkittävä turismikohde. Volubilis lisättiinUnesconmaailmanperintöluetteloon vuonna 2008.
Nimi Volubilis tulee todennäköisestiberberikielisestä sanastaoualili, jolla kutsuttiin alueella kasvanuttaoleanterikasvia.Arabiankielisissä lähteissä ja varhaisissa arabialaisissa kolikoissa kaupungin nimi kirjoitettiin muodossaWalila. 1800-luvulta lähtien raunioita kutsuttiin nimelläKsar Faraoun, suomeksi 'Faaraoiden linna'.[1]
Alueella on ollut asutusta joneoliittisella kaudella. Paikka on helposti puolustettavissa ja lähistöllä on runsaastivadi-joenuomia, joista saatiin elintärkeää vettä. Kaupunkia ympäröivät tasangot sopivat viljan viljelyyn ja alueella kasvatetaan edelleenoliivipuita.[1]
Kaupungin perustivat todennäköisestikarthagolaiset kauppiaat kolmannella vuosisadalla eaa. Ensimmäiset varmat arkeologiset todisteet ovat toisen vuosisadan puolivälistä eaa. Ensimmäisessä vaiheessa noin 12 hehtaaria laajaa aluetta kiersi mutatiilistä rakennettu valli. Itse kaupungin rakennukset ovat jääneet myöhempien rakennusten alle.[1] Kaupunki oli osaMauretanian kuningaskuntaa ja kukoisti varsinkinJuba II:n aikana (25 eaa. – 23 jaa.)roomalaisten tukemana itsenäisenä kuningaskuntana. Roomassa koulutuksensa saaneen Juba II:n nimitti asemaansa keisariAugustus.[2] Juba II:n jälkeen Mauretanian hallitsijaksi nousi Ptolemaios. Kun Rooman keisariCaligula kutsui Ptolemaioksen Roomaan ja murhautti hänet, osa Mauretaniaa nousi kapinaan Ptolemaioksen entisen orjan Aedemonin johdolla. Roomalaiset murskasivat vastarinnan ja jakoivat valtakunnan kahtia itäiseenMauretania Caesariensisiin ja läntiseenMauretania Tingitanaan.[1][2]
Volubilis liitettiin Roomaan vuonna 44. Kaupunki ei ilmeisesti ollut tukenut kapinaa ja korotettiinmunicipiumin asemaan. Siitä tuli merkittävä keskus roomalaisessa Mauretania Tingitanassa. Kaupunkia hallitsivat nyt roomalaisten nimittämät virkamiehet.[1][2] Roomalaisten hallitsema kaupunki laajeni nopeasti 40 hehtaarin alueelle. Kaupunkiin rakennettiin julkisia rakennuksia, kuten temppeleitä, hallintorakennuksia ja kylpylöitä, ja vuosien 60–70 välilläakvedukti. Kaupungin katujen varsilla oli pieniä kauppoja ja leipomoita. Valtaosa asukkaista oli todennäköisestiberbereitä, alueen alkuperäisiä asukkaita.[1]
Kaupungista kehittyi tärkeä maatalouden keskus, jossa viljeltiin vientiin Roomaanvehnää.Oliiviöljystä tuli kuitenkin kaupungin tärkein vaurauden lähde. Kaupungin alueella lähes jokaisen suuren yksityisrakennuksen yhteydestä on löydetty oliivipuristamo. 100-luvun lopulta lähtien kaupungissa tuotettiin myös oliivien kuljetukseen ja vientiin tarkoitettujaamforeja.[1][3] KeisariMarcus Aureliuksen vallan aikana vuosina 168-169 kaupunkiin rakennettiin uusi muuri, jossa oli kahdeksan tornien reunustamaa porttia.Severusten dynastian (193–235) aikana kaupunkiin rakennettiinkeskusaukio, temppeli,basilika ja uusiforum. Kaupunginriemukaari rakennettiin keisariCaracallan valtakauden aikana.[1]
200-luvun puolivälissä Rooman valtakunnassa vallitsi sekasorto. Vallankaappaukset seurasivat toisiaan. Kun keisariDiocletianus nousi valtaan hän pyrki rauhoittamaan valtakunnan tilannetta uudistamalla sen hallintoa. Osana uudistuksia roomalaiset joukot vetäytyivät Mauretania Tingitanan sisämaa-alueilta rannikoille ilmeisesti paikallisten berberiheimojen painostamina. Roomalaiset hylkäsivät myös äärimmäisen etuvartiokaupungin Volubiliksen.[1][2][4]
Roomalaisten vetäytymisen jälkeen alueen ottivat hallintaansa berberiheimot ja kaupungissa alkoi sen pimeäksi kaudeksi kutsuttu ajanjakso. Kaupunki säilyi kuitenkin vuosisatojen ajan monikulttuurisena. Ilmeisesti akveduktin vaurioiduttua asukkaat muuttivat kaupungin itäpuolelle. Uuden ja vanhan kaupungin välille rakennettiin 400-luvulla muuri, jonka sisäpuolelle jäi 18 hehtaaria roomalaista kaupunkia. Riemukaaren alueesta tuli kaupungin hautausmaa. Hautausmaalta on löydetty vuosille 599–655 päivättyjä kristittyjä hautoja, joiden tekstit on kaiverrettu latinaksi. Alueella siis jatkuivat edelleen roomalaiset perinteet.[5][6]
Vuosien 600–700 välillä kaupungista tuli vähitellen varhainen islamilainen siirtokunta, mahdollisestiUkba ibn Nafin jaMusa ibn Nusairin alueelle suuntautuneiden sotaretkien seurauksena.[6] Vuoden 788 jälkeen kaupungista tuli nimellä WalilaIdris ibn Abdullahin perustaman nykyisen Marokon ja Tunisian pohjoisosia hallinneenIdrisidien dynastian keskus. Kaupunki menetti merkityksensä, kun Idris ibn Abdullahia hallitsijana seurannutIdris II siirsi dynastian pääkaupunkinFèsiin.[2][5]Al-Bakrin mukaan kaupungissa oli edelleen asutusta vuonna 1068, kunnes se hylättiin 1000-luvun lopussa kokonaan todennäköisestialmoravidien hyökkäyksen jälkeen.[6] Asukkaat muuttivat Volubilikseen läheisyyteen syntyneeseenMoulay Idriss Zerhounin kaupunkiin.[7]
Ensimmäisen länsimaisen kuvauksen Volubiliksen raunioista laati englantilainen John Windus vuonna 1721. Kaupunki rakennuksineen säilyi pitkään lähes alkuperäisessä kunnossa, kunnes kärsi pahoja vauroitavuoden 1755 maanjäristyksessä, joka vahingoitti myös Lissabonia. Maanjäristyksen jälkeen läheisenMeknesin kaupungin asukkaat hakivat Volubiliksesta kiviä omien talojensa rakennusmateriaaliksi.[6]
Ranskalaiset suorittivat alueella ensimmäisiä arkeologisia kaivauksia vuosina 1887–92, ja C. H. Tissot tunnisti alueen roomalaiseksi Volubiliksen kaupungiksi. Varsinaiset arkeologiset kaivaukset ja rakennusten kunnostaminen alkoivat ranskalaisen L. Chatelainin johdolla vuonna 1915. Riemukaarirestauroitiin 1930–34, capitolium 1962, basilika 1965–67 ja Tangierin portti 1967. Vuosien 1952–55 välillä restauroitiin myös alueen mosaiikkeja. Alueella on ennallistettu ja suoritettu kaivauksia noin kahdenkymmenen hehtaarin alueella. Noin puolet roomalaisesta kaupungista on edelleen tutkimatta.[6][8]
Varhaisilla arkeologisilla kaivauksilla oli kuitenkin ongelmansa, sillä ne keskittyivät vain kaupungin roomalaiseen kauteen.Foinikialainen kausi ennen roomalaisia ja arabialainen kausi roomalaisten jälkeen jäivät tutkimatta. Kokonaisuudessaan kaupungin alueesta on tutkittu vain kolmannes, ja esimerkiksi kaupungin arabialaisella alueella on tehty arkeologisia tutkimuksia vasta 2000-luvulla.[7]
Volubilis lisättiinUnesconmaailmanperintöluetteloon vuonna 2008.[9] Nykyisin alueella käy vuosittain yli 200 000 turistia.[7]
Ennen roomalaista aikaa Volubilis oli noin 12 hehtaarin laajuinen. Muurien ympäröimä kaupunki rakennettiin v-kirjaimen muotoiselle harjanteelle Fertassan ja Khomaunenvadien väliin. Vanhan foinikialaisen kaupungin keskustasta on jäljellä vain vähän merkkejä, sillä se jäi roomalaisten rakentaman uuden keskustan alle.[6]
Roomalaisen vallan aikana kaupunki laajeni noin 42 hehtaarin alueelle. Suurin osa roomalaisista julkisista rakennuksista rakennettiin kaupungin vanhan keskustan alueelle. Riemukaarelta lähtenyt kivetty pääkatu Decumanus Maximus erotti uuden roomalaisen kaupungin vanhan keskustan alueesta. Pääkatua reunustivat pylväikköjenarkadit, joissa oli kymmeniä pieniä kauppoja. Niiden väleistä oli läpikulku pääkadun varren suuriin huviloihin, joissa oli pylväikön kehystämät sisäpihat ja suuria mosaiikkeja.[5][6][7]
Roomalaisten lähdön jälkeen kaupungin asutus keskittyi sen itäpuolen kukkuloiden rinteelle. Todennäköisesti kaupungin akvedukti rikkoontui, ja kaupunkilaisten piti ottaa uudeksi vesilähteekseen Khomaunen vadi. 400-luvulla uusi alue erotettiin kaupungista muurilla, jonka sisälle jäi 18 hehtaaria roomalaista kaupunkia. Muurien ulkopuolelle jääneestä riemukaaren alueesta tuli hautausmaa.[5][7]
Kaupungin vanhaa keskustaa hallitsevat kaksi suurta julkista rakennusta, kaupungin hallintorakennus basilika ja capitoliumin temppeli.Basilika valmistuiMacrinuksen valtakaudella 200-luvun alussa. Sen esikuvana on luultavasti ollut Libyassa sijaitsevanLeptis Magnan basilika. 42,2 metriä pitkässä ja 22,3 metriä leveässä rakennuksessa oli alun perin kaksi kerrosta. Sisätiloissa oli kaksi pylväsriviä. Ne kehystivät rakennuksen molemmissa päissä sijaitseviaapsiksia, joissa tuomarit istuivat.[10] Basilikan pylväiden ympäröimä ulkoseinä avautuu keskusaukiolle forumille, jossa pidettiin markkinoita. Pienet temppelit ja julkiset rakennukset reunustivat 1 300 neliömetrin kokoista forumia, joka oli roomalaisella kaudella täynnä keisareiden ja paikallisten arvohenkilöiden patsaita. Nykyisin patsaista on jäljellä vain jalustat.[11]
Basilikan takana onCapitoliumin temppeli, jossa on alun perin ollut pylvässisäpiha. Sisäpihan alttarin takana 13 porrasta johtivat korinttilaispylväillä koristeltuun temppeliin. Temppelin edessä pidettiin kansalaiskokouksia, joissa sekä rukoiltiin jumalien apua että kiitettiin heitä. Temppeli on rakennettu uudelleen vuonna 218. Se restauroitiin osittain vuonna 1955 ja perusteellisemmin vuonna 1962, jolloin portaat, katedraalin seinät ja pylväät rakennettiin uudelleen.[12]
Caracallan riemukaari sijaitsee kaupungin pääkadunDecumanus maximuksen päässä. Riemukaaren rakennutti vuonna 217 kaupungin kuvernööri Marcus Aurelius Sebastenus kunnioittaakseen keisariCaracallaa ja tämän äitiäJulia Domnaa, kun itsekin Pohjois-Afrikassa syntynyt Caracalla oli myöntänytrooman kansalaisuuden pohjois-afrikkalaisen alueen asukkaille. Osin sortunut riemukaari rakennettiin uudelleen vuosien 1930–34 aikana paikalta löydetyistä kivistä. Rekonstruktion tarkkuus on kuitenkin kyseenalaistettu.[13]
Kaupungin roomalaiset talot, huvilat ja palatsit ovat Pohjois-Afrikan hienoimpia esimerkkejä roomalaisesta yksityisistä rakennuksista. Kaupungissa on sekä rikkaiden suuria huviloita että hyvin yksinkertaisia kahden huoneen mutatiilirakennuksia, joissa asui kaupungin köyhempiä asukkaita. Suuret, huolellisestimosaiikeilla koristellut huvilat kertovat kaupungin vauraudesta roomalaisena aikana. Arkeologit ovat nimenneet useita suurista huviloista.[14]
