Majakovski oli tulisieluinen vallankumousrunoilija,taidemaalari,graafikko jakuvittaja, joka nousibolševikkien valtaannousun symboliksi. Myös maailmanlyriikassa hän on huomattava nimi poliittisen ja kantaa ottavan runouden saralla. Majakovskin tunnetuimpia teoksia on runoelmaPilvi housuissa. Hänen teoksiaan on suomentanutArvo Turtiainen.[1]
Majakovski tempautui nuoruudessaan mukaan kumoukselliseen liikkeeseen, jolla oli vahva kannatus hänen kotikaupungissaanBahgdatissaGeorgiassa. Vuonna 1906 hän muutti Moskovaan, jossa hänestä tuli taideakatemian oppilas. Vuonna 1908 hän liittyisosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Kumouksellisen toiminnan takia hänet vangittiin kolme kertaa ja hän oli eristyssellissä yhteensä 11 kuukautta. Tuon ajan hän käyttimarxilaisuuden opiskeluun javenäläisen kirjallisuuden lukemiseen.[1]
Vapauduttaan hän tutustui runoilijaDavid Burljukiniin, joka johdatti hänetfuturistiseen aatteeseen. He muodostivat aluksi niin sanottuun kubofuturistisen ryhmään. He halusivat murskata porvarillisen taiteen vakiintuneet normit ja vihasivat muutoinkinporvaristoa. Silti vain Majakovski oli selvästisosialismin kannattaja.[1]
Varhaisessa runoudessaan Majakovskilla on selvä futurismin leima. Niissä on niin paljon sanallisia kuvakasaumia, että sanoman ydintä on vaikea löytää.[1]
Vuosina 1915–1919 Majakovski asui Pietarissa ja eli täysin rinnoin mukanalokakuun vallankumouksessa. Hänestä tuli kumouksen johtava runoilija, “kumouksen rumpu” ja tapahtuma oli hänelle hyvin henkilökohtainen. Hän kirjasi sen tunnelmia moniin teoksiinsa, kuten näytelmäänMysterio Buffo (1918). Sen jälkeen Majakovski muun muassa tekstitti propagandasarjakuvia ja toimi myös aktiivisesti kirjallisissa yhdistyksissä. Ennen kaikkea hän tuolloinkin oli vallankumouksen julistaja jaagitaattori. Näinäkin vuosina hän tuotti paljon runoutta.[1]
Vuosina 1922–1929 Majakovski matkaili runsaasti ulkomailla. Neuvostovaltion kymmenvuotisjuhlaa vuonna 1927 hän julisti runoelmallaHyvin! (Horosho, 1927), joka edelleen oli täynnä optimismia ja pikkuporvarillisuuden kritiikkiä. Useissa tämän ajan näytelmissään nämä näkemykset olivat kärjekkäimmillään. Kritiikin kärki kohdistui vallankumouksen virheisiin, omanvoitonpyyntiin, keikailuun ja hengettömään virkavaltaisuuteen. Näissä näytelmissä on selväNikolai Gogolin perinteen jatkumo.[1]
Futuristinen taideryhmä hajosi vähitellen. Vielä vuonna 1928 Majakovski kokosi uuden ryhmän, mutta huonolla menestyksellä. Majakovski joutui 1920-luvun lopussa ristiriitoihin myös proletaarikirjailijoiden kanssa. Majakovskin särmikäs persoona oli liikaa monille muille. Sekä henkilökohtaisen elämän, että politiikan ristiriidat olivat ilmeisesti syynä Majakovskin itsemurhaan huhtikuussa 1930.[1]
Tohtori Živagon kirjoittajaBoris Pasternak piti Majakovskia ainoana kirjailijaystävänään. Majakovski ei koskaan harkinnutkommunistipuolueeseen liittymistä, vaikka 1920-luvun alussa lukuisat muut taiteilija-älymystön ja vallankumoussukupolven edustajat näin tekivät. Majakovski tekiitsemurhan vuonna 1930.
Yläkuvassa Vladimir Majakovski jaLilja Brik vuonna 1918. Alakuvassa Neuvostoliitossa 1960-luvulla julkaistu virallisesti sensuroitu kuva.
Jangfeldt, Bengt: Panoksena elämä: Vladimir Majakovski ja hänen piirinsä. ((Med livet som insat: Berättelsen om Vladimir Majakovskij och hans krets, 2007.) Suomentanut Juhani Lindholm) Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34078-3
.jpg)
