Virrat on Suomen kunnista ainoa, jolla on monikkomuotoinen nimi. Myös Virrat-nimeen liittyvät taivutusmuodot ovat omanlaisiaan: sitä taivutetaanulkopaikallissijoissa:Virroilla,Virroilta,Virroille; nimenomistusmuoto kuuluuVirtain (ei Virtojen).Virtolainen tarkoittaa Virtain asukasta.
Virroilta on löydetty muutamia noin 7 500 vuotta vanhoja esikeraamisen ajan kiviesineitä sekä yksi noin 4 500 vuotta vanhakampakeramiikan aikainen saviastia. Suomalaisia erämiehiä liikkui Virtain seudulla jorautakaudella, mistä todistavat Härkösen kylän liepeiltä löydetyt keihäänkärjet ja miekkojen kappaleet. Myöslappalaisten arvellaan liikkuneen näillä seuduilla vielä varhaiskeskiajalla, minkä jälkeen yläsatakuntalaiset alkoivat harjoittaa täällä laajaa eränkäyntiä. Eräomistuksia oliPirkkalan,Vesilahden jaYlä-Sastamalan talollisilla. KuningasKustaa Vaasa lakkautti eräomistukset 1500-luvun puolivälissä.[10]
Ensimmäiset uudisasukkaat asettuivat 1500-luvun puolivälin jälkeen Virtainkylään, Vaskivedelle, Liedenpohjaan ja Hauhuuseen. Vuonna 1570 Virroilla oli 25 veroa maksanutta taloa ja 1700-luvun alkuun mennessä taloluku oli kasvanut 47:ään. Virrat kuului alun perin Suur-Pirkkalasta erotettuun Ruoveden pitäjään, kunnes se liitettiin vuonna 1776 vasta perustettuun Vaasan lääniin. Virtain ensimmäinen kirkko rakennettiin 1650-luvulla.[10]
KeisariAleksanteri II määräsi vuonna 1858 Vaasan läänin maaherran suorittamaan Virtain seudulla tarpeelliset tutkimukset kaupungin perustamista varten.Suomen senaatti laaditutti kolme asemakaavaluonnosta, mutta kaupungin perustaminen jäi toteuttamatta. Vuonna 1886 perustettiinKillinkoskelle villankehräämö, joka muutettiin puuhiomoksi vuonna 1911. Tehtaan ympärille muodostuneen yhdyskunnan ansiosta Killinkoski kehittyi Virtain kirkonkylän kokoiseksi taajamaksi.[10]
Vuoden 1973 alussa Virtaihin liitettiin tuolloin lakkautetun ja pääosin Vilppulaan liitetynPohjaslahden kunnan luoteisosa, mm. Monoskylä. Virroilla siirryttiinperuskoulujärjestelmään syyslukukauden 1975 alussa.[10]
Virroilla sattui tammikuussa 1979vanhainkodin palo, jossa sai surmansa 27 vanhusta. Kyseessä on Suomen toiseksi eniten kuolonuhreja vaatinut palo vuonna 1966 tapahtuneenLapinlahden kunnalliskodin tulipalon jälkeen.[12] Tuhoutuneen vanhainkodin paikalla Jäähdyspohjan kylässä on vuonna 1989 paljastettu muistomerkki. Kotalan kylässä sijaitsee vuonna 1936 paljastettu karhunkaatajaMartti Kitusen muistomerkki.[10]
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Killinkosken Osuuspankin sivukonttorinpankkiryöstö vuonna 2009 ylitti kansallisen uutiskynnyksen. Pakenemisen yhteydessä liettualaissyntyinen ryöstäjä ampui käsiaseellaan poliisimiestä, joka kuoli vammoihinsa. Ryöstäjä tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
Kaupungin läpi kulkee vuonna 1938 käyttöön otettuHaapamäki–Pori-rata, josta suurin osa lakkautettu vuonna 1985. Henkilöliikenne lakkautettiin vuonna 1981 ja viimeinen juna kulki kaupungin läpi 27. joulukuuta 1984. Nykyisin lähimmät rautatieasemat sijaitsevat niin sanotulla vanhalla Pohjanmaan radalla (Haapamäki–Seinäjoki-rata)Haapamäellä jaÄhtärissä.Tampereelta Virroille johtaa laivareitti,Runoilijan tie.lähde?
Pori-Haapamäki-radan rautatiesilta on korvattu kevyen liikenteen sillalla.
Virtain maisemakuvassa on nähtävissäkeskisuomalaisia piirteitä harvoine, lähinnä järvien rannoille keskittyneine asutuksineen, laajoine metsäalueineen ja suurine maaston korkeuseroineen. Korkeimmat mäkien huiput ulottuvat yli 200 metrin korkeuteen merenpinnasta. SuurivedenjakajaSuomenselkä kulkee Virtain luoteisosan poikki.[10] Alkuperäistä metsää, järviä ja luontoa on runsaasti. Pari kilometriä keskustasta Ruoveden suuntaan, kantatie 66:n varrella, ovat luonnonnähtävyytenä tunnetutTorisevan rotkojärvet. Järviä kunnan alueella on kaikkiaan 269 ja sisävesiä on kunnan pinta-alasta 10,5 %. Järvistä suurimmat ovatVaskivesi–Visuvesi,Toisvesi jaSeinäjärvi.[13] Virtain järvet kuuluvat pääosinKokemäenjoen vesistön latvavesiinÄhtärin jaPihlajaveden reitteihin. Luoteessa sijaitseva Seinäjärvi ja sen lähijärvet laskevatSeinäjokea myötenKyrönjokeen, joka puolestaan laskeePohjanlahteenVaasan itäpuolella.[10] Palolammintiellä sijaitsee luonnonnähtävyys syvä Palolammin rotkoluoma kallioineen.
Virrat on Suomen ”virallinen” Juhannuskaupunki – tavaramerkki on rekisteröity 31. heinäkuuta 2002.[14] Juhannusjulistus lähetetään Virroilta joka juhannusaatto kello 18.00. Runomuotoinenjuhannusjulistus[15] on virtolaisen Markku Sorvarin kirjoittama. Aikaisempina vuosina julistus on ollut kuultavissaradiossa ja vuonna 2007 se lähetettiin suoranaYle TV2 -kanavalla. Virtain maine monipuolisena kesämökkikuntana on kasvanut tittelin myötä. Virroilla sijaitsee merkittävä osa Pirkanmaan loma-asunnoista. Vuosina 1984–1994 Virroilla järjestettiin myös juhannuksena nuorta yleisöä kymmentuhatpäisin kerännytRantarock.
Virtainpitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla lantusta ja muikuista keitettylohkosoppa, imelletty ruispuolukkapuuro elijälkiruokatirri sekäkuminalla maustettuvarilimppu.[16]
Vaikka Virtain sijainti on keskeinen ja liikenneyhteydet hyvät, välimatkat ovat pitkähköt lähikuntiin. Virrat sijaitseeSeinäjoen,Jyväskylän,Porin sekäTampereen väliin jäävällä alueella. Lähin kaupunkikeskus onSeinäjokiEtelä-Pohjanmaan puolella.Tuurin matkailukeskukseen on matkaa 51 kilometriä.
Virrat on rakenteellisesti teollistunut maatalouskunta. Virroilla merkittävä osa elinkeinorakenteesta on maataloudessa, mutta Virroilla on myös laajalti pienteollisuutta. Myös matkailu on Virroilla merkittävä elinkeino.
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2013 tilanteen mukainen.
Vuoden 2017 lopussa Virroilla oli 6 844 asukasta, joista 3 492 asuitaajamassa, 3 307 haja-asutusalueilla ja 45:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Virtain taajama-aste on 51,4 %.[31] Kunnassa on kaksi taajamaa,Virtain keskustaajama jaKillinkoski.
↑abcdefghHannu Tarmio, Marketta Heinonen ja Kalevi Korpela (toim.):Suomenmaa 7: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 445–447. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1978.ISBN 951-0-06467-X.