 | Tähän artikkeliin tai sen osaan onmerkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaalisäämällä artikkelille asianmukaisiaviitteitä. Lähteettömät tiedot voidaankyseenalaistaa tai poistaa. |
Viinakortti oli vuonna 1944 käyttöön otettu ja vuoden 1970 loppuun asti[1] Suomessa käytössä ollutalkoholiliikkeen antama virallinenhenkilötodistus, josta käytettiin alkuun nimitystä myymälätodistus ja myöhemmin henkilötodistus. Kortilla ostajat osoitettiin käyttämään heille nimettyä myymälää tarkoituksena estää alkoholin joutuminen salakauppaan sekä samalla estää alkoholin myynti mahdollisille väärinkäyttäjille.
Viinakortti perustui väkijuomalain toimeenpanoasetuksen muutokseen heinäkuussa 1943. Asiakkaan ostot voitiin rajoittaa yhteen myymälään sekä asiakkaat ja heidän ostonsa rekisteröidä.[1]
Korttien käyttö alkoiHelsingistä jaHaagan kauppalasta 2. tammikuuta 1944 ja levisi saman vuoden aikanaTurkuun,Naantaliin jaTampereelle. Vuoteen 1947 mennessä kortti oli käytössä koko maassa. Kortti oli alkuun edellytys ostosten tekemiseksi Alkossa, mutta vuodesta 1949 oluen ja mietojen viinien ja vuodesta 1952 osin myös väkevien viinien myynti sallittiin myös kortittomille. Eniten myydyt väkevät viinit palautettiin kortille keväällä 1958. Väkevien alkoholijuomien myynti oli koko kortin käytössäoloajan sidoksissa korttiin. Vuonna 1960 viinakortteja oli eniten suhteessa väkilukuun Naantalissa, jossa niitä oli 23,8 prosentilla väestöstä.
Kortista maksettiin vuosittainen leimavero vuosina 1948–1969. Vuonna 1947 oli käytössä 1,2 miljoonaa korttia, mutta kortin tultua verolliseksi, oli kortteja vuonna 1949 käytössä enää 650 000. Vuosina 1948–1949 vero oli 300markkaa ja tämän jälkeen sata markkaa sekä vuoden1963 rahanuudistuksen jälkeen yksi markka vuodessa. Perinnässä käytettiin alkuun ALKO-lisäpainettuja leimamerkkejä, mutta vuodesta 1957 alkaen käytössä oli oma vuosiluvulla varustettu merkkimalli.
Käynnit alkoholiliikkeessä leimattiin korttiin vuosina 1944–1955. Myös tehdyt ostot merkittiin korttiin vuodesta 1947 alkaen kokonaisuudessaan, myöhemmin vain väkevien juomien osalta. Vuodesta 1957 ostot merkittiin vain väärinkäytöstä epäiltyjen kortteihin. Tästä eteenpäin kortti tuli esittää vain vaadittaessa. Mikäli ostoja tuli liian usein, henkilökunta saattoi ottaa kortin ”kuivumaan” tai asiakas joutui puhutteluun. Myyntikieltoja oli voimassa enimmillään 50 000 ja puhutteluita pidettiin erityisesti tähän tarkoitukseen varatuissa tiloissa jopa yli 100 000 vuodessa.[1] Poliisi ilmoitti juopumuspidätykset Alkolle, ja tästä saattoi seurata henkilötodistuksen peruuttaminen kokonaan tai määräajaksi.
Kortti poistui käytöstä vuoden 1970 lopussa.
Vuoden 2007 syksyllä Alko alkoi tarjota vapaaehtoista sähköistä viinakorttia omien juomatottumusten tarkkailuun.
Ruotsissa oli koko maassa käytössä niin kutsuttuBrattin järjestelmä (ruots.Brattsystemet) viinakortteineen (ruots.motbok), joka otettiin käyttöön vaiheittain ensimmäisen maailmansodan vuosina ja lakkautettiin 1955. Viinakortti oli yksilöllinen ja esimerkiksi toistuva julkinen esiintyminen päihtyneenä saattoi johtaa ostokieltoon. Naimisissa oleville naisille ja alle 25-vuotiaille nuorille ei pääsääntöisesti myyty alkoholia. Myös naimattomien naisten oli vaikeampi ostaa alkoholia ja heidän kiintiönsä olivat pienempiä kuin miesten.[2]
Esther Hjelt-Cajanus käsitteli Ruotsin järjestelmää teoksessaanBrattsystemet i Sverige (1931).