Tämä artikkeli kertoo skandinaavisista merenkulkijoista. Sanan muita merkityksiä luetellaantäsmennyssivulla.
Viikinkejä piirroksessa 800- tai 900-luvulta.Viikinkiajanpitkäveneen ennallistus. Alkuperäinen,Roskildeen päätynyt laiva oli rakennettu Dublinissa noin vuonna 1042.Kuninkaiden kummut,Vanha Uppsala.Strora Hammarsin riimukivi.Viikinkien kaupunkeja Skandinaviassa.
Viikingit olivat pääasiassaskandinaavista alkuperää olevia aseistautuneita merenkulkijoita 700–1000-luvuilla eliviikinkiajalla.[1][2] Näitä sotureita ja kaukopurjehtijoita lähtiNorjasta,Ruotsista jaTanskasta etsimäänkultaa,hopeaa ja uutta maata. He ryöstelivät ympäriEurooppaa, ottivat itselleen orjia ja matkasivatBagdadiin jaAmerikkaan asti. Heillä oli tarunomainen maine nopeista ja rohkeista hyökkäyksistään, joista munkit kirjoittivat muistiin kauhukertomuksialuostarien jakaupunkien ryöstöistä. Pelkkiä raakojabarbaareja viikingit eivät kuitenkaan olleet, vaan he kävivät taitavasti kauppaa, olivat erinomaisia purjehtijoita ja monitaitoisia käsityöläisiä sekä laivanrakentajia. Lisäksi viikingeillä oli rikastarinaperinne.[3]
Sanawícing esiintyi Skandinavian ulkopuolellaanglosaksisissa,muinaisenglannilla kirjoitetuissa teksteissä jo 700-luvulla, ennen kuin viikingit aloittivat ryöstöretkensä.[4] Sana tulee mahdollisesti sanastawíc, ’kylä, leiri’, jollaisia viikingitkin perustivat.[5]
Muinaisnorjan sanavík tarkoittaa lahtea tai poukamaa.[5][1] Muinaisnorjanvíkingr (mon.víkingar) viittasi yleisesti merenkulkijaan javíking toimintaan.[6] Muinaisnorjaan jaislantiin sanavíkingr ilmestyi luultavasti vasta 900-luvun loppupuolella. Tämän perusteella jotkut ovat arvelleet, että sana on peräisin anglofriisiläiseltä alueelta ja että skandinaavit omaksuivat sen anglosakseilta.[4]
Viikinkiajan jälkeen 1300- ja 1400-luvuilla kirjoitetuissasaagoissavíkingar viittasi yleensä Skandinavian,Baltian jaBritteinsaarten merten merirosvoihin.[6]
Sanaviikinki tuli uudelleen esiinromantiikan aikakaudella 1700-luvun lopulta lähtien. 1800-luvulla sanan merkitys laajennettiin koskemaan ryöstelijöiden sijaan koko aikakautta.lähde?
Skandinaaviset aikalaiset ilmeisesti käyttivätriimukirjoituksissa sekä myöhemmissäsaagoissa esiintyvää nimitystäviikinki vain ryöstö- ja sotaretkien osanottajista. Sanalla on tällöin saattanut olla kielteinenkin merkitys, kuten nykyisin sanallamerirosvo. Nykyisin viikinkikäsite on kuitenkin laajentunut tarkoittamaan myös kaupparetkien ja tutkimusmatkojen osanottajia tai jopa skandinaavista väestöä kokonaisuudessaan.lähde? Harvatrautakauden asukkaat pitivät itseään viikinkeinä, vaan he viljelivät maitaan ja elivät maatilansa antimista[7].
Kaiken todennäköisyyden mukaansuomalaisiakin liittyi viikinkeihin ja viikinkeihin olikin sekoittunuturalilaisia geenejä, mahdollisesti jo ennen viikinkiaikaa.[8][9] ArvostettuTallinnan yliopiston virolaisarkeologiMarika Mägi on arvostellut paljon nykyistä viikinkien käsitettä, sillä hänen mukaansaitämerensuomalaisten viikinkiaikaisilla asuma-aloilla on paljon merkkejä viikinkien toimista, myös sellaisia, jotka eivät ole vain kulttuurivaikutetta. Hän on todennut, että viikinki-käsite ei liity vainetniseen alkuperään, vaan se on ammatti. Tästä syystä Mägi katsoo, että viikinkeihin kuului skandinaavien lisäksi myös itämerensuomalaisia.[10]
Viikinkejä muistuttavia, merillä liikkuvia kauppiaita ja rosvoja asuiPohjois-Euroopassa myösslaavilaisten,balttilaisten jasuomensukuisten väestöjen keskuudessa, mutta näitä ei historiankirjoituksessa yleensä kutsuta viikingeiksi. Skandinaavisten viikinkien joukkoon sulautui jossain määrin muitakin kuin skandinaaveja[9].
Länsi-Euroopassa puhutaan skandinaavisten viikinkien osaltanormanneista,Bysantissa ja nykyäänVenäjällävarjageista. Muinoin Venäjällä viikingit olivatruseja, joka mahdollisesti juontaa juurensa sanastasoutaja. Nimitys tulee siitä, että viikingit tulivat Sisä-Venäjälle jokia pitkin.Rus-sanan merkitys kuitenkin muuttui, kun idän viikingit sulautuivat slaavilaisiin.
Varhaisin mainittu päivämäärä viikinkien ryöstöretkelle on 787, jolloinAnglosaksien kronikan mukaan joukkonorjalaisia miehiä purjehtiDorsetissa sijaitsevallePortlandin saarelle. Siellä heitä luultiin ensin kauppiaiksi, ja he tappoivat paikallisen virkamiehen tämän yrittäessä saada heitä kuninkaan kartanolle verollepantavaksi. Seuraava taltioitu ja ensimmäinen varmana pidetty hyökkäys tapahtui 8. kesäkuuta 793, kunLindisfarnen luostariEnglannin itärannikolla ryöstettiin. Tämän jälkeenkronikat ja asiakirjalähteet ovat yli 200 vuoden ajan täynnä merkintöjä viikingeistä ja heidän ryöstelystään.
Saksalainen pappiAdam Bremeniläinen kirjoitti noin vuonna 1075 teoksenGesta Hammaburgensis Ecclesiae Pontificum (Hampurin piispojen historia) neljännessä osassa:[11]
»Aurum ibi plurimum, quod raptu congeritur piratico. Ipsi enim piratae, 'quos illi Wichingos as appellant, nostri Ascomannos regi Danico tributum solvunt.
Täällä Sjellannissa on paljon kultaa, ryöstöretkillä hankittua. Nämä merirosvot, jotka kutsuvat itseään wichingeiksi, joita me kutsummeascomanneiksi, maksavat veroa Tanskan kuninkaalle.»
Eri puolilta Skandinaviaa löytyy runsaastiriimukiviä, joihin on tallennettu viikinkiretkien osanottajien nimiä. Olemassa on myös riimukiviä, jotka kertovat näillä retkillä kuolleiden nimiä sekä rahoittajan nimen. Riimukivet on kirjoitettu vanhoilla germaanisilla ja skandinaavisillaaakkosilla,riimuilla. Riimukiviä on eniten keskisessäRuotsissa, missä niitä pystytettiin viikinkiajan loppuvaiheessa 1000-luvun ensimmäisellä vuosisadalla. Riimukirjaimet ovat germaaninen muunnelmalatinalaisista aakkosista. Varhaisimmat tunnetut riimukirjoitukset on löydettyTanskasta, ja ne ajoittuvat 200-luvulle, joka sijoittuuroomalaiselle rautakaudelle.
Saagat ovat 1100–1400-luvuilla syntyneitäislantilaisia käsikirjoituksia, jotka kertovat viikinkimenneisyyteen sijoittuvia sankaritarinoita. Saagat perustuivat suullisiinperimätietoihin, joita ilmeisesti on kuitenkin kirjoittamisen yhteydessä muokattu. Kuuluisimpia islantilaisia saagakirjailijoita olivatSnorri Sturluson jaSæmundr fróði.
Skandinavian väestönhierarkian huipulla olivat kuninkaat. Heidän alapuolellaan olivatjaarlit, jotka etenkin Pohjois-Skandinaviassa saattoivat tosin olla samanlaisia pikkuruhtinaita kuin kuninkaatkin. Jaarlit valvoivat vapaita kansalaisia (bóndit), jotka olivat maanviljelijöitä, käsityöläisiä tai kauppiaita. Bóndit pystyivät lisäämään vaurauttaan ja kohottamaan asemaansa osallistumalla ryöstöretkille tai kauppamatkoille. Alin yhteiskuntaluokka olivat orjat, joita olivat vangit ja monet köyhtyneet ihmiset.[12]
Sikäli kuin tiedetään,thingiin elikäräjille saattoi osallistua jokainen vapaa mies, joskin ylimykset luultavasti kykenivät melko pitkälle hallinnoimaan ja valvomaan yhteistä päätöksentekoa. Euroopan vanhin kansalliskokous,allting, kokoontui saagojen mukaan vuodesta 902 tai ainakin vuodesta 930 alkaenIslannissa.lähde?
Naisiakin seurasi viikinkimiehiään ryöstöretkille. Korkeasäätyisillä naisilla oli ylelliset olot, mistä kertovat joidenkin saamat mahtavatvenehautaukset ja riimukirjoitusten kuvaukset itsenäisistä naispuolisista maanomistajista ja rakentamisen rahoittajista.[13]
Viikinkiaika kesti 700-luvun lopulta noin 1000-luvun puoliväliin saakka. Ajan symbolisena aloituksena pidetään joskusLindisfarnen luostarin ryöstöä vuonna 793 ja päätöksenäStamford Bridgen taistelua vuonna 1066.
Skandinaavit tekivät sekä kauppa-, ryöstö- että valloitusretkiä. On esitetty useita, joskus ristiriitaisiakin, teorioita siitä, mikä ajoi viikingit retkilleen. Syyksi on arveltu muun muassa ilmastonmuutosta, ruoan ali- tai liikatuotantoa, kelvottomia hallitsijoita, merikaupan kasvun suomia ryöstelymahdollisuuksia, merikaupan laman aiheuttamaa ryöstelytarvetta, liikaväestöä ja viikinkien perusravinnonsillin kantojen romahdusta. On spekuloitu, että tyypillinen viikinkiretkille lähtijä oli hyvin ravittu perheen nuorempi poika, joka oli jäänyt osattomaksi perinnöstä vanhimman pojan periessä perhetilan ja joka lähti etsimään itselleen maata ja omaisuutta.lähde?
Länsi-Euroopassa viikinkien ryöstelyt ja valloitukset olivat kiihkeimmillään noin vuosien 830–900 välisenä aikana. 900-luvun lopulla hyökkäyksetPohjanmeren alueella alkoivat uudestaan ja huipentuivat lopultaKnuut Suuren valloituksiin. Viikinkiajan päättymiseen oli monia syitä, joista tärkein oli ehkä Euroopan poliittinen kehitys. Puolustuksen tehostuessa ryöstelylle ei enää ollut samanlaisia entisenlaisia mahdollisuuksia. Venäjän jokireiteillä jaMustallamerellä viikinkien liikehdintä ilmeisesti väheni dramaattisesti 900-luvun lopulla. Skandinaaviset rusit tai varjagit kävivät kauppaa Venäjän jokien varsilla ja perustivat siirtokuntia itään.Viikinki-nimitystä heistä ei käytetty aikalaislähteissä.[14]
Viikingit toimivat kauttaaltaanIrlannin jaSkotlannin rannikkoseuduilla ja valloittivat sekä asuttivat laajoja alueita Englannista. He matkasivat myös ylösRanskan jaEspanjan jokia ja saivat hallintaansa laajoja alueita Venäjältä sekäBaltian rannikolta. Lähteet kertovat myös ryöstöretkistäVälimerellä jaKaspianmerellä saakka.
Viikingit vaikuttivat suoraan tai välillisesti monen valtakunnan muotoutumiseen (esimerkiksi Englanti, Irlanti, Venäjä). Viikingit perustivat siirtokuntia, mutta sulautuivat monessa paikassa kantaväestöön. Viikingit asuttivat myösFärsaaret,Shetlandsaaret,Orkneysaaret,Hebridit,Islannin sekä Etelä-Grönlantia, jostaskandinaavinen asutus kuitenkin katosi 1400-luvulla ilmaston kylmetessä. Nykyään viikinkiaikaan palautuvaa skandinaavista kieltä puhutaan vain Färsaarilla ja Islannissa.
Erik Punaisen poikaLeif Erikinpoika (noin 975–1020) saattoi olla ensimmäinen viikinki ja eurooppalainen Amerikan mantereella. Hän kävi sotureineen vuoden 1000 tienoillaPohjois-Amerikassa alueilla, joita he nimittivät Marklandiksi (nykyinenNova Scotia) jaVinlandiksi (nykyinenNewfoundland).[15] Viinimaa oli todennäköisesti nykyisen Newfoundlandin pohjoisosa, ja se on voinut tarkoittaa muinaisnorjaksi "laidunmaata". Viinirypäleitä Newfoundlandissa tuskin kasvoi.
Aiemmin rannikon oli saagojen mukaan nähnyt Bjarni Herjolfsson, mutta hän ei ollut pystynyt tutkimaan maata. Lisäksi viikingit tekivät retkiäJäämerellä, muttei ole todisteita siitä, että he olisivat juurikaan käyneetVienanmerta jaKuolan niemimaata idempänä.lähde?
Kristinusko alkoi toden teolla levittäytyä Skandinaviaan 900-luvulla. Kristinuskoon käännyttäminen saatiin Pohjolassa suurelta osin päätökseen seuraavien parin vuosisadan kuluessa. Skandinaaviset kansat alkoivat nähdä itsensä osana laajempaa eurooppalaista sivilisaatiota, "kristikuntaa".
Yksi viikinkiajan päätepiste oliHastingsin taistelu 1066, jossa Englannin kuningasHarald Godwininpoika hävisinormannien armeijaa johtaneelleVilhelm Valloittajalle. Vilhelmillä oli käytössään taisteluhevosia, joiden ratsastajilla olijalustimin varustetut satulat. Näin viikinkivalta päättyi Britanniassa, vaikkakin myös normannit olivat alueelle muuttaneita skandinaaveja.[16]
Viikinkisotureita nykyajan viikinkifestivaaleilla Irlannissa.
Viikingit saattoivat kulkea ratsain, mutta he olivat jalkaväkeä eivätkä taistelleet hevosen selässä. Heillä oli yhtenäinen perusvarustus, mutta eiunivormua. Viikinkisoturien aseistus oli melko samankaltainen kuin muunkin Euroopan sotureilla. Varakkaimmilla viikinkisotureilla oli polvista kaulaan ulottuvarengashaarniska ja muilla todennäköisesti nahkainen sotisopa. Jotkut käyttivät puolipallon tai kartion muotoista rautakypärää, jossa oli nenänsuojus. Toiset käyttivät päänsuojana ehkä nahkakalottia. Viikinkien kilpi oli pyöreä, noin metrin kokoinen ja laudoista koottu. Tavallisimpia hyökkäysaseita olivat miekka sekä monenlaiset keihäät ja kirveet, mutta viikingit käyttivät myös jousia ja nuolia. Vyöhön kiinnitettiin nahkatuppi, jossa pidettiin leveää veistä.[17]
Viikinkimiekka oli alkuaikoina yksiteräinen ja myöhemmin kaksiteräinen. Teriä taottiin joskusdamaskointitekniikalla, jolla ne saatiin kestäviksi ja vaikuttavan näköisiksi. Miekkoja tehtiin teräksestä ja raudasta, ja ne koristeltiin hienosti, etenkin kahvaosa.Huotra oli puinen, nahalla päällystetty, ja siinä oli kangas- tai villavuoraus sekä metallinen kenkäin suojaamassa miekan kärkeä.[18] Kolmen miekan tutkimus on osoittanut, että miekat oli tehty lähinnä koristekäyttöön, eikä niistä ollut aseiksi[19][20]. Tavallisesti miekoilla kuitenkin taisteltiin, vaikka ne olivat myös koriste-esineitä. Suomesta on löytynyt enemmän viikinkiajan miekkoja kuin esimerkiksi Tanskasta tai Islannista.[21]
Viikinkiretket tulivat mahdollisiksi laivanrakennustekniikan kehittyessä. Viikinkien pitkät veneet kehittyivät silloiseen olomuotoonsa juuri viikinkiaikaa edeltävänä aikana pohjanmiesten laivanrakennustekniikan kehittyessä huippuunsa.Maston jaairojen yhdistelmä oli viikinkialusten salaisuus. Viikinkiveneissä oli mastot, jotka voitiin helposti laskea alas tuulen vastuksen vähentämiseksi ja vakauden lisäämiseksi, kun alusta soudettiin tai kun oli tarpeen pitää matalaa profiilia yllätyshyökkäykseen ryhdyttäessä.
Koska viikingit hautasivat mahtimiehiään, rikkaita naisia ja miehiä laivoissa, muutamia laivoja on säilynyt. Tällaisia ovat norjalaisetOsebergin laiva jaGokstadin laiva.[22]
Avomerellä viikingit käyttivät suurta suorakulmaista purjetta, jokivesiä ja rannikkoa pitkin kuljettiin soutamalla, jolloin masto kaadettiin.[23] Valtaosa viikinkien retkistä tehtiin rannikkoa seuraillen, ja maamerkkejä tarkkailemalla pääteltiin, kuinka pitkälle oli edetty. Rannikkoa pitkin tehdyille retkille tilaa vievää ruokaa ei tarvinnut ottaa mukaan, sillä tarvittava ravinto saatiin rannikon pysähdyspaikoista. Matkat Atlantin yliIslantiin jaGrönlantiin olivat huomattavasti hankalampia, koska merellä oltiin useita vuorokausia. Ruoaksi viikingit söivät pitkillä retkillä kuivattuakalaa tailihaa ja hapattamatonta leipää. Nahkaleileistä he joivatvettä,maitoa taiolutta.lähde?
Vaikka monia teorioita on esitetty siitä, kuinka viikingitnavigoivat aavalla merellä, mistään ei ole löydetty arkeologista todistusaineistoa navigointivälineistä teorioiden tueksi. Luultavasti he tarkkailivatauringon jaPohjantähden asemaa ja myös luontoa, aaltoja, tuulta, lintuja ja meren kaloja.lähde?
Viikinkienmytologia jauskonto oli hyvin moni-ilmeinen. Tunnettuja ovat muun muassa sodan jumalaOdin, ukkosen jumalaThor ja hedelmällisyyden jumalatarFreija sekäValhalla (kaatuneiden sali), jonne Odinin naispuoliset soturit,valkyyriat johdattivat taisteluissa urheimmin taistelleet kaatuneet soturit. Odin keräsi sotajoukkoja tulevaa viimeistä taistelua varten, joka käytäisiin jumalien ja "jättiläisten" välillä. Jumalien hävitessä maailma loppuisi.
Viikinkipäälliköillä saattoi olla henkilökohtainen suosikki- ja suojelijajumala, jolloin muut jäivät taka-alalle.[24]
Kristinusko alkoi levitä Skandinaviaan viikinkiajan kuluessa. 900-luvun jälkipuoliskolta lähtien skandinaaviset kuninkaat ja ylimykset alkoivat yleisesti kääntyä kristinuskoon.
Viikinkien ei ole osoitettu käyttäneen sarvekkaita kypäriä. Tämä on myöhemmin 1800-luvullaromantiikan ajalla Ruotsissa muotoutunut myytti, joka perustui skandinaaviseltapronssikaudelta peräisin oleviin aitoihin esinelöytöihin[25]. Tuolloin todella käytettiin sarvikypäriä, luultavasti seremoniallisissa yhteyksissä. Sarvikypärät saattoivat kuulua myös myöhäisroomalaisiin paraativarusteisiin.Kansainvaellus- jamerovingiajallaOdin-jumala kuvattiin toisinaan sarvipäisenä tai sarvikypäräisenä. Wagnerin oopperan puvustuksessa viikingeillä oli sarvekkaat kypärät, ja ihmiset mielsivät virheellisesti, että menneessä ajassa viikinkien kypäröissä oli sarvet.
Mielikuva sarvikypäröistä on saanut lisäpontta populaarikulttuurin viikinkihahmoista, kuten muun muassaHarald Hirmuinen -sarjakuvasankarista.
Ei myöskään ole historiallisia todisteita sille, että viikingit käyttivät ihmisten kalloja juomakuppeina. Tämän tarinan taustalla on luultavasti islanninkielisenkenningin virheellinen käännös sekä Magnús Ólafssonin kuvaus sotureista, jotka joivat ”kallon kaarevista osista” (elisarvista), joka kääntyi muotoon ”tapettujen kalloista”. HistorioitsijaHerodotos ja maantieteilijäStrabon mainitsevat joidenkin todella juoneen kallokupeista, muun muassaskyyttien on sanottu juoneen vihollisten kalloista.lähde?
Viikingit kuvataan joskus populaarikulttuurissa villeiksi ja likaisiksi raakalaisiksi. Viikingit käyttivät kuitenkin monenlaisia siistiytymisvälineitä, kuten kampoja, partateriä ja "korvalusikoita", joilla ehkä puhdistettiin korvakäytävät vaikusta. Kampoja löytyy viikinkiaikaisista haudoista niin paljon, että voisi kuvitella jokaisen miehen ja naisen käyttäneen niitä.lähde?
Arabialainen matkamiesIbn Fadlan kuvailee matkakertomuksessaanlähde tarkemmin? rusien likaisuutta monin värikkäin kuvauksin. Hän esimerkiksi mainitsee inhoten, kuinka miehet ja naiset pesevät naamansa samassa astiassa aamuisin. Muslimimaailmassa tärkeä ajatus henkilökohtaisesta hygieniasta oli tuolloin ilmeisen vieras kaikkialla Euroopassa, mutta Ibn Fadlanin mukaan rusit joka tapauksessa olisivat peseytyneet joka aamu.lähde?
Suullisesti välittyneet tarinat viikinkiajasta kirjoitettiin myöhemmin, 1200-luvulta alkaen, saagoiksimuinaisnorjan kielellä.Saagat kertovat usein oikeasti eläneistä ihmisistä, joskin niitä on pidettävä pikemminkin kaunokirjallisina teoksina kuin yksityiskohdissaan luotettavina dokumentteina viikinkiajan elämästä.lähde?
Pohjanmiesten esikristillisten uskomusjärjestelmien (kutenblót, vanha germaaninen uhritoimitus jumalille) piirteitä säilyi kansanuskomuksissa 1800-luvulle saakka. Nykyisin uuspakanallinen suuntaus nimeltäaasainusko pyrkii entistämään ja elvyttämään vanhaa skandinaavista esikristillistä uskomusjärjestelmää.lähde?
Varhaisimmat viikinkikulttuuria käsittelevät uuden ajan julkaisut ilmestyivät 1500-luvulla. Näitä olivatHistoria de gentibus septentrionalibus (Olaus Magnus, 1555) ja vuonna 1514 painettuna julkaistuSaxo GrammaticuksenGesta Danorum, joka oli peräisin 1200-luvun alusta. Julkaisujen määrä lisääntyi 1600-luvulta lähtien, jolloin latinaksi käännetytEddat julkaistiin. Muinaisten sankareiden uroteot muodostuivat tärkeäksi osaksiRuotsin jaTanskan kansallisvaltioiden omakuvaa.lähde?
Viikinki sanana tuli laajemmalti tunnetuksi myönteisessä merkityksessäErik Gustaf Geijerin vuonna 1811 kirjoittaman runonViikinki ansiosta. Sanaa käytettiin puhuttaessa romantisoiduista merenkävijöistä, joilla oli hyvin vähän yhteistä historiallisen viikinkikulttuurin kanssa. Tällä romanttisella mielikuvalla oli poliittisiakin vaikutuksia. Ruotsissa haaveiltiin vuonna 1809Suomen sodassa menetetynSuomen takaisinvaltaamisesta. Tuolloin haluttiin ylläpitää myyttiä tarunhohtoisesta, urheasta soturikansamenneisyydestä. Nationalistinen viikinkimyytti nousi erittäin tärkeäksi myös Islannissa, Tanskassa ja Norjassa sekä Suomenkinsvekomaanisissa piireissä. Norjassa tehtiin merkittävä arkeologinen löytö, Osebergin viikinkilaiva, juuri maan itsenäistymisen aikoihin vuonna 1905. Norjassa viikinkejä käytettiin natsimiehityksen aikana 1940–1945 niin merkittävänä propaganda-aseena, että sodan jälkeen oli havaittavissa jopa pientä viikinkiväsymystä.lähde?
Viikingit olivat myös brittiläisten romantikkojen suosiossa erityisesti viktoriaanisella ajalla. SaksassaRichard Wagnerin monet teokset ovat saaneet vahvoja vaikutteita skandinaavisesta mytologiasta.lähde?
RuotsalaisenFrans G. Bengtssonin vuonna 1941 julkaisemasta historiallisesta viikinkiromaanistaOrm Punainen tuli Ruotsissa suuri menestys. Kirja käännettiinkin maailmansodasta huolimatta useille kielille.lähde?
Romanttiset kuvitelmat sankarillisista germaanisista viikingeistä sekäwagneriaaninen germaanimytologia vetosivatnatsi-Saksan ajattelijoihin. Ne ovat nähtävissä esimerkiksiSS-järjestön tunnuksessa, joka muodostuu kahdestasig-riimusta.
Kulttuurien välinen liikkuvuus oli suurta viikinkiajalla myös Suomessa.[21] Viikinkien toiminnasta on jäänyt Suomeen useita jäänteitä. Rosalan viikinkikeskus Kemiön saaristossa sijaitsee paikalla, josta on löydetty viikinkien kauppapaikka.[26][27]Saltvikissä on vanha viikinkien asuinpaikkaAhvenanmaalla. Kvarnbon seudulla on paljon muinaisjäännöksiä ja hautoja erityisesti myöhäisrautakaudelta ja viikinkiajalta 800- ja 1000-luvuilta.[28]Halikonlahden rannallaUskelanjoella oli vilkas viikinkisatama.[29] Lounais-Suomalaisilla on ollut yhteyksiä myös viikinkien tärkeään kauppapaikkaanBirkaan, josta on löytynyt useita hautoja joiden esineistö on peräisin Suomesta.[30]
Viikingit tekivät Suomeen ryöstöretkiä, joista on jäänyt historiallisia viitteitä. EsimerkiksiOlavi Pyhä teki ryöstöretken Suomen etelärannikolle vuonna 1008. Retki päättyiHerdalerin taisteluun ja Olavin tappioon.[31][32] Riimukivissä on muutamia merkintöjä Suomessa surmansa saaneista henkilöistä. RuotsinGävlessä sijaitsevariimukivi Gs 13 kertoo Egil-nimisen henkilön kuolleen Hämeeseen tehdyllä ryöstöretkellä joskus 1000-luvun alussa. Retkeä johti Freygeirr-niminen päällikkö. Riimukiven tekstin mukaan sen pystytti Egilin muistoksi hänen veljensä Brúsi. Myösriimukivi G 319 on pystytetty Suomessa 1200-luvun alussa kuolleen Auðvald-nimisen henkilön muistoksi. RuotsinSöderby-Karlin kirkossa sijainneen, mutta myöhemmin kadonneenriimukiven U 582, pystyttivät Bjôrn ja Ígulfríðr heidän Suomessa surmansa saaneen poikansa Ótryggrin muistolle.lähde?
Suomen heimot tekivät yhteistyötä viikinkien kanssa ja suomalaisia on matkannut todennäköisesti myösViikinkien idäntiellä.Euraan haudatut lukuisat miekkamiehet on tulkittu idäntien kävijöiksi ja esimerkiksiMynämäeltä löytynyt miekka on kuulunutKonstantinos VIII:n henkivartiokaartin miehelle.[33] Eurasta on löytynyt myös miekan kera haudattuja naisia, ehkä naissotureita.[29] Arkeologisten löytöjen perusteella suomalaisia on mahdollisesti liikkunut idäntien aikoihin myösMustanmeren seuduilla.[33] Suomalaisia on mahdollisesti myös liittynyt viikinkeihin ja oppaiksi Venäjän jokiteille, joita asuttivatsukulaiskieliä puhuvatsuomensukuiset kansat. Sen sijaan suomalaisten omista isommista ryöstöretkistä ulkomaille ei ole merkkejä, vaikka tuolloisista suomalaishaudoista onkin löytynyt enemmän aseita kuin muualta Skandinaviasta.[34]
Jo viikinkiaikana pohjoisen Skandinavian populaatiossa oli uralilaisia geenejä, eli heihin oli sekoittunut suomalaisia ja saamelaisia. Tämä oli mahdollisesti tapahtunut jo ennen viikinkiaikaa. Viikinkiajalla populaatio sai lisää uralilaista perimää suomalaisista. Viikinkiaikana populaatioon sekoittui myös muita geenejä, muun muassa Britteinsaarilta, mutta uralilaiset geenit ovat ainut edelleen selvästi näkyvä osa Skandinavian asukkaiden geenejä. Ne vähenevät Skandinaviassa asteittain etelän suuntaan.[9]
Joonas Aholan tutkimusryhmän tutkimuksen mukaan viikingeillä ei ollut pysyvää asutusta Suomen etelärannikolla tai edes Ahvenanmaalla.[34] Rannikko ei myöskään ollut asumaton, vaan jopa Uudellamaalla oli asutusta ja viljelyä Suomen viikinkiajalla, vuosina 750–1250, toisin kuin ennen on luultu.[29] Vastarinnan ohella siihen, että Suomea ei valloitettu, vaikutti se, että harvaan asutussa Suomessa, jossa oli vain 40 000 – 100 000 asukasta, ei ollut luonnonrikkauksia tai juuri muutakaan annettavaa valloittajalle. Maassa oli lähinnä turkiksia, joita ei saanut ilman suomalaisten myötävaikutusta. Kaupankäynti suomalaisten kanssa oli hyödyllisempää kuin valloitus. Tosin Suomesta on otettu arvokkaitavaaleita orjia etelän markkinoille.[34]
Hall, Richard: Matka viikinkien maailmaan. ((Exploring the world of the vikings, 2007.) Suomennos: Veli-Pekka Ketola) Helsinki: Multikustannus, 2007. ISBN 978-952-468-154-4
Hentilä, Seppo & Krötzl, Christian & Pulma, Panu: Pohjoismaiden historia. Helsinki: Edita, 2002. ISBN 951-37-3614-8
Margeson, Susan M.: Viikingit, Merkurius-kirjat, Helsinki Media 2000,ISBN 951-32-0068-X
↑Kämäräinen, Eija: Löytöretket. TeoksessaZetterberg, Seppo (toim.): Maailmanhistorian pikkujättiläinen, s. 378–379. (Uudistettu laitos) Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-30602-9
↑Else Christensen: Hastingsin taistelu. Englannin kohtalo ratkaistiin vuonna 1066. Tieteen Kuvalehti Historia, 2010, nro 11, s. 15-21. Oslo: Bonnier. ISSN 0806-5209
↑Anna Fedrigo, Francesco Grazzi, Alan R. Williams, Tobias Panzner, Kim Lefmann, Poul Erik Lindelof: Extraction of archaeological information from metallic artefacts—A neutron diffraction study on Viking swords. Journal of Archaeological Science: Reports, 1.4.2017, nro 12, s. 425–436. doi:10.1016/j.jasrep.2017.02.014Artikkelin verkkoversio.
Fibula, Fabula, Fact – The Viking Age in Finland. (toim. Joonas Ahola, Frog ja Clive Tolley; Sarja: Studia Fennica Historica 18) Finnish Literature Society (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura). ISBN 978-952-222-603-7(englanniksi)
Roesdahl, Else: Viikingit. (Vikingernes verden, 1986.) Suomentanut Hannes Virrankoski. Helsingissä: Otava, 1993. ISBN 951-1-11802-1
Heikkilä, Tuomas & Niskanen, Samu: Euroopan synty: Keskiajan historia. Helsinki: Edita, 2004. ISBN 951-37-4182-6
Ihmisen suku. 3, Etruskeista viikinkeihin. ((The Illustrated History of Humankind) Päätoimittaja: Göran Burenhult. Asiantuntijat: Ari Siiriäinen, Juha Valste. Suomentajat: Jukka Jääskeläinen ym.) Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-18781-X