Vespasianuksen suku kuului alempaan aatelistoon, eikä se ollut aiemmin vaikuttanut merkittävästi Rooman historiaan. Vespasianuskin aloitti uransa vaatimattomasti: hän solmi avioliiton melko alhaissyntyisen Flavia Domitillan kanssa ja toimi armeijan palveluksessa eri puolilla valtakuntaa. Ensimmäisen kerran hän saavutti laajempaa mainetta keisariClaudiuksen johtamanBritannian valloituksen yhteydessä vuosina 43–44. Sotilaallisten saavutusten jälkeen Vespasianus jatkoi uraansa monissa korkeissa viroissa, mm. senaattorina jakonsulina.
Vespasianuksen uran suurena käännekohtana voidaan pitää vuotta 66, jolloin keisariNero nimitti hänetJuudean maaherraksi. Juudeassa oli hieman aiemmin puhjennut laajamittainen kapina (ns.ensimmäinen juutalaissota) roomalaisia vastaan, joten Vespasianusta odotti vaativa tehtävä. Nimitys saattoi olla jopa rangaistuksen luonteinen, sillä Vespasianus oli nukahtanut erään Neron lauluesityksen aikana ja loukannut siten suuresti turhamaista keisaria.[1] Toinen ja todennäköisempi selitys Vespasianuksen nimitykselle lienee kuitenkin se, että häntä pidettiin rehellisenä miehenä, joka ei käyttäisi komentoonsa saamiaan sotilasyksiköitä (jopa 60 000 miestä) keisarin vastaiseen vehkeilyyn.
Kun Nero teki itsemurhan vuonna 68, oli Vespasianus yhä Juudeassa maaherrana. Kapinan kukistaminen oli edennyt hyvin, mutta kapinallisten hallussa oli yhäJerusalem. Vespasianus päätti keskittyä Jerusalemin valtaamiseen ja pysytteli sivussa Neron kuoleman jälkeisestä valtataistelusta. Hän julisti uskollisuutta kaikille Neron seuraajille:Galballe,Otholle jaVitelliukselle. Vuoden 69 kesällä Vespasianuksen mieli kuitenkin muuttui. Hän arvioi keisari Vitelliuksen aseman niin epävarmaksi, että kapinalla olisi hyvät onnistumisen mahdollisuudet. Varmistettuaan Egyptin ja Syyrian legioonien tuen hän huudatti itsensä keisariksi ja valmistautui lähtemään joukkoineen kohti Roomaa. Jerusalemin piirityksen jatkamisen hän jätti poikansaTituksen vastuulle.
Vespasianus
Vespasianus arvioi tilanteen oikein. Hänen ei tosin tarvinnut itse osallistua Vitelliuksen kukistamiseen, sillä sen tekivät hänen puolestaanMoesian jaPannonian provinssien sotajoukot, jotka siirtyivät hänen puolelleen ja lähtivät marssimaan kohti Roomaa. Vitelliuksen joukot lyötiin Bedriacumin[2] taistelussa. Vitellius murhattiin, ja senaatti nimitti Vespasianuksen uudeksi keisariksi. Vespasianus oli vailla haastajaa, joten ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen valtakunnalla oli kiistaton hallitsija. Neron kuoleman jälkeinen sekasorto oli päättynyt.
Vespasianuksen suurin haaste oli valtiontalouden tervehdyttäminen. Neron holtiton rahankäyttö oli johtanut valtionkassan tyhjenemiseen, ja hänen kuolemansa jälkeinen sekasorto oli pahentanut tilannetta entisestään. Vespasianukselle tällainen taloudellinen haaste sopi kuitenkin hyvin, sillä hän oli tunnettu säästäväisenä, ehkä jopa saitana miehenä. Hän oli myös hyvä keksimään uusia tulonlähteitä. Niinpä hän alkoi tiettävästi ensimmäisenä periä maksua julkisten käymälöiden käytöstä. Kun hänen poikansa Titus moitti häntä käymälämaksujen perimisestä, Vespasianus laittoi pojan nenän alle haistettavaksi käymälämaksuista peräisin olevan kolikon ja kysyi oliko se pahanhajuinen. Kun Titus vastasi ”Ei”, keisari totesi ”Virtsasta se kuitenkin on saatu.”[3]
Vaikka Vespasianus olikin säästäväinen, osasi hän myös tarvittaessa kuluttaa suuria summia, jos hän sen tarpeelliseksi katsoi. Hän mm. aloitti loisteliaan Flaviuksen amfiteatterin, tutumminColosseumin rakennustyöt Roomassa. Tällaisilla rakennusprojekteilla hän pyrki varmistamaan kansan suosion. Hän myös panosti sivistykseen maksamalla valtion varoista palkat latinan ja kreikan opettajille.
Vespasianuksen hallintokauden suurin sotilaallinen selkkaus tapahtui pian hänen valtaantulonsa jälkeen vuonna 70. Batavialaisen heimopäällikköJulius Civiliksen johtama suuri kapina levisi Batavian lisäksi Gallian provinssiin. Kapina saatiin kuitenkin kenraali Cerialiksen johdolla nopeasti kukistettua. Muutoin Vespasianuksen aika oli joitakin rajakahakoita lukuun ottamatta rauhaisa. Hän ei aloittanut uusia valloitussotia. Hän myös osasi valvoa armeijaansa niin, ettei kukaan hänen legiooniensa komentajista voinut toistaa hänen saavutustaan eli keisarivallan anastamista sotilaiden avulla. Vespasianuksen rooli rauhan palauttajana näkyy hänen valtakautensa aikana lyödyissä kolikoissa, joissa on keisarin profiilin lisäksi usein rauhan jumalattaren profiili.[4]
Vespasianus kunnioittisenaattia, mutta ei sallinut sen rajoittaa omaa valtaansa. Jotkut senaattorit haaveilivat yhä tasavallan palauttamisesta, mutta Vespasianus teki tällaiset haaveet tyhjiksi nimittämällä poikansa Tituksen seuraajakseen, ts. perustamalla omandynastian.
Jälkimaailmalle säilyneet arviot Vespasianuksen keisariudesta ovat lähes poikkeuksetta myönteisiä. Toisin kuin monet edeltäjänsä, hän perehtyi parhaan kykynsä mukaan valtion asioihin ja teki pitkiä työpäiviä. Hän oli tavoiltaan sotilaallisen yksinkertainen eikä yrittänyt piilottaa melko alhaista syntyperäänsä ulkoisen loiston alle. Häntä syytettiin ehkä aiheellisesti rahanahneudesta, mutta hän ei käyttänyt keräämiään rahoja oman mukavuutensa kasvattamiseen vaan yleishyödyllisiin tarkoituksiin.[5]
Vespasianus kuoli lyhyen sairauden jälkeen 69-vuotiaana. Hänen luonnollista kuolemaansa voidaan myös pitää eräänlaisena saavutuksena, sillä olivathan hänen kuusi edeltäjäänsä kuolleet väkivaltaisesti.
Vespasianuksen karski huumorintaju aiheutti toisinaan hämmennystä. Hän kykeni vitsailuun vielä kuolemansakin hetkellä, sillä hänen viimeiset sanansa olivat "Kas, taidanpa olla muuttumassa jumalaksi".[6]
Suetonius Tranquillus, Gaius: Rooman keisarien elämäkertoja. (De vita caesarum.) Suomentanut J. A. Hollo. Johdannon kirjoittanut Edwin Linkomies. 2. painos (1. painos 1960) Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23522-9
Michael Grant: The Roman Emperors. Phoenix Press, 2002. ISBN 1-84212-652-0(englanniksi)
↑Suetonius, s. 407. Roomassa oli tapana suorittaa kuolleille keisarille ns.apoteoosi. Se oli uskonnollinen rituaali, joka muutti keisarin sielun jumalalliseksi ja nosti sen taivaaseen jumalten joukkoon.
