.svg)
Aakkoslaji elikirjainkoko on yläkäsite, joka kuvaa eräidenäännekirjoitusjärjestelmien tapaa jakaakirjaimetsuuraakkosiin (versaalit,majuskelit eliisot kirjaimet) japienaakkosiin (gemenat,minuskelit elipienet kirjaimet). Näistä kahdesta aakkoslajista voidaan erottaa toisiinsa rinnastuvia kirjaimia, jotka edustavat samaa äännettä mutta erilaisissa tilanteissa. Niinpä esimerkiksi suuraakkonenA ja pienaakkonena ymmärretään yleensä saman kirjaimen vaihtoehtoisiksi ja toisiaan täydentäviksi muodoiksi.
| Suuraakkoset: | A | B | C | D | E | F | G | H | I | J | K | L | M | N | O | P | Q | R | S | T | U | V | W | X | Y | Z | Å | Ä | Ö |
| Pienaakkoset: | a | b | c | d | e | f | g | h | i | j | k | l | m | n | o | p | q | r | s | t | u | v | w | x | y | z | å | ä | ö |
Jako suur- ja pienaakkosiin on tapana tehdä useimmissalatinalaista,kreikkalaista,kyrillistä taiarmenialaista kirjaimistoa käyttävissä kielissä. Sen sijaan esimerkiksiarabialaisessa,heprealaisessa jageorgialaisessa kirjaimistossa ei ole erikseen suur- ja pienaakkosia.
Aakkoslajien suomenkieliset nimet viittaavat kirjainten kokoeroon, joka esimerkiksi latinalaisten kirjaintenO/o jaS/s kohdalla onkin aivan olennainen piirre. Usein kokoeroa merkittävämpi on kuitenkin muotoero, kuten kirjaimissaA/a jaR/r, joissa pienaakkonen näyttää aivan erilaiselta kuin vastaava suuraakkonen. Toisinaan pienaakkonen voi (osin ehkäfontista riippuen) näyttää kookkaammaltakin kuin vastaava suuraakkonen, kutenislantilaisessa kirjaimessaÞ/þ.
Termitsuuraakkonen japienaakkonen ovat peräisinkielenhuollosta. Nimityksiäiso japieni kirjain voi pitää monitulkintaisina, koska kirjainten ”isous” tai ”pienuus” voi viitata myös fontin kokoon. Siksi erityisestikirjapainoalan ammattikielessä suositaan termejäversaali jagemena. Termejämajuskeli jaminuskeli käytetään lähinnä kirjoituksen historian yhteydessä.[1]
Eräänlainen suur- ja pienaakkosten risteymä ovatkapiteelikirjaimet, jotka näyttävät pienikokoisilta suuraakkosilta. Aakkoslajiltaan kapiteelit ovat kuitenkin pienaakkosia, joiden muoto vain poikkeaa totutusta,[1] ja varsinaiset suuraakkoset ovat kapiteelityylissäkin tavallisten suuraakkosten kokoisia. Kapiteelia voidaan käyttää tavanomaisen tekstin seassa tyyli- tai korostuskeinona hieman samaan tapaan kuinkursivointia tailihavointia.
Alun perin kirjaimet olivat muodoltaan lähinnä suuraakkosia eli majuskeleita, kuten antiikinpiirtokirjoituksissa, jotka kaiverrettiin tai hakattiin johonkin kovaan alustaan. Kynällä kirjoitettaessa kirjaimet kuitenkin pyrkivät muovautumaan sellaisiksi, että ne sopivat juoksevaan kirjoitukseen.[1] Niin sanottuaroomalaista kursiivikirjoitusta (vrt.lat.cursim ’juosten, pikaisesti’) on säilynyt ainakin ensimmäiseltä esikristilliseltä vuosisadalta asti, ja vaikka sen vanhimmat muodot voivat nykysilmin näyttää varsin vaikeaselkoisilta, 300-luvulla siinä alkoivat jo olla tunnistettavissa monet nykyisten pienaakkosten perusmuodoista.[2] Kristillisen ajanlaskun toisen vuosisadan tienoilla syntyneet pyöreämuotoisetunsiaalikirjaimet olivat majuskeleita, mutta niihinkin alkoi kehittyä pienaakkosten muotopiirteitä, kutenylä- jaalapidennyksiä.[3]
Vaikka antiikin Roomassa siis tunnettiin sekä majuskeli- että minuskelimuodot, niitä ei vielä yhdistelty, niin että suur- ja pienaakkosia olisi esiintynyt samassa tekstissä. Varsinainen jako aakkoslajeihin tapahtui ensimmäisen kerran 800-luvulla, jolloin kehitettiinkarolingiset minuskelit.[4] Pienaakkosista tuli yleinen ja tavallinen aakkoslaji, mistä johtuu nimigemena (vrt.ruots.gemensam ’yhteinen, yleinen’). Suuraakkoset jäivät kuitenkin pienaakkosten rinnalle käytettäviksi samoissa teksteissä erikoistarkoituksiin, kuten sellaisten sanojen alkukirjaimina, joiden haluttiin erottuvan muusta tekstistä.[1]
Monissa kielissä suuraakkosia käytetään muun muassa
Suur- ja pienaakkosten käyttö alkukirjaimina vaihtelee kuitenkin jonkin verran eri kielissä. Esimerkiksi eräät erisnimien johdannaiset kuten kansallisuuksien ja asukkaiden nimet, samoin kuin kuukausien, viikonpäivien ja juhlapäivien nimet kirjoitetaan muun muassaenglannin kielessä isolla,suomen jaruotsin kielissä sen sijaan pienellä alkukirjaimella.Saksan kielessä kaikkisubstantiivit kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Yksinomaan suuraakkosin kirjoitetun tekstin lukeminen on noin 13–20 % hitaampaa kuin pienaakkosin kirjoitetun tekstin.[5]
Tietokonefonteissanumerot tavallisesti rinnastuvat kooltaan ja mittasuhteiltaan suuraakkosiin. Etenkin vanhemmassatypografiassa on kuitenkin ollut käytössä myös pienaakkosiin rinnastuvia niin sanottujagemenanumeroita, ja joissain uudenaikaisissakin fonteissa numeroidenglyyfit pyrkivät seuraamaan tätä perinnettä. Toisin kuin pienaakkosille, gemenanumeroille ei yleensä olemerkistöstandardeissa määritetty erillisiä merkkipaikkoja, vaan numeroiden mahdollinen gemenamaisuus on nimenomaan fontin ominaisuus.[1]