Venäjä oli vuosina 1900–1917 (sortovuosina) yksiSuomen virallisista kielistäSuomen suuriruhtinaskunnan aikoina.[4] Vuonna 2021 Suomessa asui 87 552 henkilöä eli 1,6 prosenttia väestöstä, joiden äidinkieleksi on rekisteröity venäjä, joka kuuluu puhutuimpiin vieraskieliin Suomessa.[5] Venäjästä on myöslainautunut joitakin sanoja suomen kieleen. Esimerkiksi jokapäiväisessä käytössä voi löytyä lainasanoja, muun muassakapakka (< кабак [kabak]),ikkuna (< окно, [akno]) tai slangisanamesta 'paikka' (< место, [mʲesta]).Itämurteissa tunnetaan myös sanatvanna japalttoo. Venäjää opetetaan valinnaisena osassa Suomen kouluissa.[6]
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Venäjän kielessä on 42foneemia: 37konsonanttia ja viisi tai kuusivokaalia (/a/,/e/,/i/,/o/ ja/u/;/ɨ/ voidaan laskea omaksi foneemikseen tai/i/:nallofoniksi). Konsonanttifoneemien suuri määrä johtuu siitä, että monilla konsonanteilla on erilliseksi foneemiksi laskettavaliudentunut vastineensa. Liudentuminen tarkoittaa kielen nousemista kitalakea kohtij-mäiseen asentoon, jolloin konsonantti ääntyy ikään kuin heleämpänä kuin liudentumaton parinsa. Lisäksi äänteiden/t/ ja/d/ liudentuneet vastineet ovat selvästiaffrikoituneet, jolloin ne kuuluvat[tsʲ] ja[dzʲ]. Liudentuneet konsonantit on taulukossa kuvattu korotetullaj:llä.
Tavun alussa vokaalitЕ,Ё,И,Ю jaЯ äännetään/j/-alkuisina (esim.Е äännetään[je],Ё[jo] jaЯ yleensä[ji], painollisena[ja]). Konsonantin jälkeen ne eivät äänny/j/-alkuisina vaan ilmaisevat, että konsonantti on liudentunut. Sanan lopussa konsonantti liudennetaan kirjoittamalla sen jälkeen pehmeä merkkiЬ.
Pehmeän merkin ja kovan merkinЪ tarkoituksena on lisäksi toimia tavuerottimena ilmaisemassa, että seuraavaЕ,Ё,И,Ю taiЯ ääntyy poikkeuksellisesti/j/-alkuisena. Esimerkiksi nimiТатьяна koostuu tavuistaТать-я-на[tʌtʲˈja.nʌ]; ilman pehmeää merkkiä tavutus olisi*Та-тя-на, missäтя äännettäisiin liudentuneena, ja ääntämys olisi[tʌ.tʲa.nʌ]. Kova merkki estää lisäksi edeltävän konsonantin liudentumisen: vrt. esim.сесть[ˈsʲesʲtʲ] jaсъесть[ˈsjesʲtʲ]. Kova merkki on suhteellisen harvinainen nykyvenäjässä. Sen laajemmasta käytöstä luovuttiin 1900-luvun alussa, koska se ei useimmissa tapauksissa antanut mitään uutta tietoa lukijalle.
Venäjässä on leksikaalinensanapaino, joka joskus muuttuu jopa saman sanan taivutusmuotojen välillä. Jos sanassa on vain yksi vokaali, tämä vokaali on painollinen. Jos sanassa on useampia vokaaleja, niistä aina yksi on painollinen. Sitä, mikä vokaali on painollinen, ei merkitä mitenkään, paitsi oppi- ja sanakirjoissa, minkä seurauksena useampivokaalisten sanojen ääntämystä ei useimmiten voi päätellä pelkän kirjoitetun muodon perusteella.
Kuten englannissa, venäjässä on paljon painottomien vokaalien redusoitumista. Venäjässä tähän on olemassa suhteellisen pätevät säännöt. Painottomien tavujen vokaalit eivät ainoastaan sentralisoidu, vaan kirjaimetO,Е jaЯ muuttuvat äänteeltään toisiksi kardinaalivokaaleiksi. Painollineno ääntyy suomen kielen tavoin pyöreänä, kun taas painotono ei ole pyöreä vaana-mainen vokaali[ʌ], kuten sanassaмолоко[mʌ.ɫʌˈko]. SamoinЕ jaЯ muuttuvat painottominaИ-äänteeksi (joka vastaa käytännössä suomeni-kirjainta).E ei kuitenkaan usein muutu sanan lopussa ollessaan. Eri murteissa reduktio tapahtuu hieman eri tavalla. Translitteroinnissa reduktiota ei oteta huomioon, joten sanojen translitteroitu muoto ei vastaa venäläisten käyttämää ääntämisasua. Esimerkiksi sanassaTolstoi ensimmäineno äännetääna:na, koska paino on jälkimmäiselläo:lla.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Venäjää kirjoitetaan kyrillisillä aakkosilla, joten haluttaessa ilmaista venäläisiä nimiälatinalaisin kirjaimin, nimet ontranslitteroitava. Järjestelmiä on useita. Niin sanotussa tieteellisessä translitteraatiossa (standardi ISO 9:1995) kirjaimilla on yksikäsitteinen vastaavuus. Suomessa yleensä käytetyssä kaavassa (Virittäjä, 1977 ja SFS 4900) merkitään kirjaimia kansainvälisen standardin mukaisesti, mutta suomalaiseen kirjoitustapaan sopivin merkein.
Translitterointi ei täsmällisesti vastaa lausuntatapaa. Kirjain Ы vastaa äännettä [ɨ], joka ei ole suomen [y], vaikka se sitä muistuttaakin. Kirjaimen ääntäminen on lähempänä suomen i:tä kuin y:tä. Hölliä vokaaleja on yksi: Э eli niin sanottu lyhyt E on avonainen [ɛ]. Й eli niin sanottu lyhyt I on konsonantti [j].
Translitteraatio
А
Б
В
Г
Д
Е
Ё
Ж
З
И
Й
К
Л
М
Н
О
П
Р
С
Т
У
Ф
Х
Ц
Ч
Ш
Щ
Ъ
Ы
Ь
Э
Ю
Я
а
б
в
г
д
е
ё
ж
з
и
й
к
л
м
н
о
п
р
с
т
у
ф
х
ц
ч
ш
щ
ъ
ы
ь
э
ю
я
a
b
v
g
d
e
ë
ž
z
i
j
k
l
m
n
o
p
r
s
t
u
f
h
c
č
š
ŝ (vanhentunut šč)
″
y
′
è
û (ju)
â (ja)
a
b
v
g
d
e (je)
jo (o)
ž
z
i
i (j)
k
l
m
n
o
p
r
s
t
u
f
h
ts
tš
š
štš
y
e
ju
ja
Venäjän sävelkulku eliintonaatio on suomen vastaavaa monipuolisempi, elisävelkorkeus nousee ja laskee puhuttaessa. Intonaatio voi erottaaväitelauseen kysymyslauseesta, kuten seuraavassa esimerkissä:Ты позвонил папе. (Ty pozvonil pape.) 'Sinä soitit isälle.', vrt.Ты позвонил папе? (Ty pozvonil pape?) 'Soititko sinä isälle?'.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Venäjän kielensubstantiiveilla on kolmekieliopillista sukua: maskuliini, feminiini ja neutri.[10] Substantiivien suku on yleensä nähtävissä sanan päätteestä lukuun ottamatta lähinnä pehmeään merkkiin loppuvia sanoja. Tyypillisesti konsonanttiin päättyvät sanat ovat maskuliineja,-а- ja-я-päätteiset feminiinejä sekä-о-,-е- ja-ё-päätteiset neutreja. Kuitenkin esimerkiksi-а- ja-я-päätteiset miespuolista henkilöä tarkoittavat substantiivit ovat maskuliineja. Pehmeään merkkiin (ь) päättyvät sanat voivat olla joko maskuliineja tai feminiinejä. Maskuliinisten pehmeään merkkiin päättyvien substantiivien genetiivi onя-loppuinen, esimerkiksi медведь, genetiivissä медведя. Feminiinisten pehmeään merkkiin päättyvien substantiivien genetiivi taas onи-loppuinen, esimerkiksiлюбовь, genetiivissäлюбви. Kaikki substantiivit, joiden perusmuoto päättyy johonkin kirjaimista tai kirjainyhdistelmistä-знь,-сть,-сь,-вь,-бь,-пь,-шь,-жь,-чь tai-щь, ovat feminiinejä (poikkeuksia:голубь ’kyyhkynen’ jaгость ’vieras’ ovat maskuliineja).
Substantiivit taipuvat yksikössä ja monikossa kuudessa sijassa:
Prepositionaalia käytetään vainprepositioiden kanssa. Prepositiotо jaпри järjestyvät aina prepositionaalilla. Prepositiotв jaна järjestyvät prepositionaalilla silloin, kun ne ilmaisevat paikallaan oloa: esimerkiksiв Москве ’Moskovassa’,на столе ’pöydällä’. Kun samojen prepositioiden kanssa käytetään akkusatiivia, ne puolestaan ilmaisevat suuntaa: esimerkiksiв Москву ’Moskovaan’,на стол ’pöydälle’.
Suvuista huolimatta venäjän kielessä ei käytetä lainkaan artikkelisanoja. Adjektiivit ja monet pronominit taipuvat tai määräytyvät kuitenkin pääsanan suvun mukaan, esimerkiksiТа красивая девочка,ta krasivaja devotška, 'tuo kaunis tyttö' jaТой красивой девочке,toi krasivoj devotške, 'tuolle kauniille tytölle'.
Pääosin nykyvenäjästä kadonnutvokatiivi on säilynyt fraasinomaisesti uskonnollisessa kielenkäytössä:Бог,bog, 'jumala' jaБоже!,Bože!, 'Jumala!'.
Adjektiivit taipuvat pääsanansa sukua, lukua ja sijaa noudatellen.Monikossa sukuja ei erotella. Useimmilla venäjän adjektiiveilla on normaalin niin sanotun pitkän muodon lisäksi myös niin sanottu lyhyt muoto (великий /велик, 'suuri, mahtava'). Sitä voidaan käyttää vain predikatiivina, eikä se taivu sijoissa mutta suvussa ja luvussa kylläkin. Lyhyillä muodoilla on joissakin tapauksissa kieliopillinen tai tyylillinen lisämerkitys. Lyhyellä muodolla voidaan esimerkiksi ilmaista ominaisuuden väliaikaisuutta.
Venäjän verbitaivutus on säännöllistä: lähes kaikkiverbit kuuluvat jompaankumpaan kahdesta taivutusluokasta, epäsäännöllisiä verbejä on laskentatavasta riippuen seitsemän tai kahdeksan.
Preesensissä ja preteritissä voidaan verbeistä muodostaa tietyin rajoituksin sekä aktiivin ja passiivin partisiipit. Partisiipit taipuvat adjektiivien tavoin pääsanansa mukaan suvussa, luvussa ja sijoissa. Venäjän kielessä on olemassa myös gerundeja: imperfektiivisen ja perfektiivisen aspektin gerundit (käytetään myös hieman harhaanjohtavia nimityksiä gerundin preesens ja preteriti).
Venäjän verbeille ominainen piirre on kahden aspektimuodon olemassaolo. Perfektiivinen aspekti kuvaa loppuun suoritettua toimintaa ja imperfektiivinen aspekti päättymätöntä tai toistuvaa toimintaa. Useimmilla verbeillä on sekä perfektiivinen että imperfektiivinen aspektipari. Aspektiparit voidaan muodostaa joko etuliitteellä (звонить/позвонить,zvonit/pozvonit, 'soittaa puhelimella'), taivutusvartalon muutoksella (употреблять/употребить,upotrebit/upotrbljat, 'käyttää') tai ne voivat olla täysin erivartaloisia (класть/положить,klast/položit, 'laittaa, asettaa'). Venäjän kielessä on olemassa myös yksiaspektisia (verbistä olemassa vain yksi aspektimuoto; imperfektia tantum eli vain imperfektiivinen aspekti tai perfektia tantum eli vain perfektiivinen aspekti) ja kaksiaspektisia (samaa verbimuotoa voidaan käyttää molempien aspektien merkityksessä) verbejä.
Aspektien lisäksi venäjän verbeille on luonteenomaista runsaahko etuliitteiden käyttö. Liitteitä on parisenkymmentä, ja niillä voidaan osoittaa esimerkiksi liikkeen suuntaa (sisään, ulos, pois, luo, jne.). Yhdellä etuliitteellä voi olla useita eri merkityksiä eri kantaverbien yhteydessä. Etuliitteitä esiintyy niin konkreettisissa kuin abstrakteissakin verbeissä.
Perfektiivisillä verbeillä ei ole preesensiä, ainoastaan preteriti ja futuuri. Futuureja kielessä on kaksi, yksinkertainen ja monimutkainen. Yksinkertainen on verbin perfektiivisen aspektin futuuri, eli indikatiivimuoto I. Monimutkainen futuuri muodostetaan sananбыть,byt, 'olla' avulla. Preesensissä ei käytetä yleensä lainkaan olla-verbiä, esimerkiksi "minä olen opiskelija" sanotaan venäjäksiя студент (ja student) (mies),я студентка (ja studentka) (nainen).
Erityisen ryhmän muodostavat liikeverbit, jotka nimensä mukaisesti kuvaavat liikkumista. Liikeverbeillä ei ole aspektiparia, vaan niiden verbiparit kuvaavat yhteen tai moneen suuntaan kulkevaa liikettä, esimerkiksiидти,idti, 'kävellä yhteen suuntaan' jaходить,hodit, 'kulkea kävellen, kuljeskella'. Saadessaan etuliitteen liikeverbeillä tulee aspekti.
800-luvulla apostolitKyrillos ja Methodios kehittivät slaaveille kirjakielen erityisestikristinuskon levittämiseksi,kirkkoslaavin KreikanThessalonikin alueen eteläslaavilaismurteen pohjalta. Kirkkoslaavia kirjoitettiin aluksiglagoliittisella kirjaimistolla, myöhemmin kyrillisellä.[11] Kyrillisen kirjaimiston kehitti luultavasti 900-luvulla Kyrilloksen oppilasKliment Ohridski.[12]Kiovan Rusissa kirkkoslaavia alettiin käyttää vuoden 998 tienoilla, kun ruhtinasVladimir I tekikristinuskosta maan virallisen uskonnon. Kirkkoslaavin kautta kieleen ilmaantui kreikkalaisia lainasanoja, ja myös kirkkoslaavin itsensä leksikaalinen vaikutus oli suuri. Venäjässä monet kirkkoslaavista lainatut sanat ovat säilyttäneet myös venäläisen vastineensa, ja sanapareilla on joko eri merkitys tai niitä käytetään eri stylistissa konteksteissa. Kansankieli alkoi vähitellen vaikuttaa Venäjän kirkkoslaaviin, joka sai yhä paikallisempia piirteitä. Esimerkiksi lakiteksteissä itäslaavilaiset piirteet olivat vallitsevina. Itäslaavilaiset kielet alkoivat erkaantua toisistaan 1300-luvulle tultaessa osittainmongolivallan aiheuttaman poliittisen hajanaisuuden takia. Mongolien ylivallan aikana sekakieliset tekstit jatkoivat yleistymistään, mutta 1300-luvun lopulla kirkkoslaavi alkoi uudestaanselvennä eteläslaavilaista vaikutusta ja erkani kansankielestä.[11]
Moskovan suuriruhtinaskunnan vahvistuessa 1400-luvulta alkaen sen kaupunkilaisväestön puhekielestä alkoi muotoutua kirjakielen perustaksi ja siitä tuli esimerkiksi valtionhallinnon kieli. Virallinen kieli alkoi kuitenkin vähitellen erkaantua tavallisen kansan venäjästä. Kirkkoslaavin käyttö väheni sen jäädessä enemmänkin kirkon ja osittain sivistyneistön kieleksi, jota alettiin jo pitää venäjästä erillisenä kielenä. Kirkkoslaavinkielisiä tekstejä esimerkiksi käännettiin jo venäjäksi. Länsimaiden vaikutuksesta Venäjällä pyrittiin luomaan kirkkoslaavinkielistä kirjallisuutta, mutta kieltä pidettiin tähän tarkoitukseen liian keinotekoisena, eikä venäjäksi löytynyt kirjallista traditiota, jonka päälle rakentaa. Poikkeuksenavanhauskoisten johtaja esipappiAvvakum tosin kirjoitti omaelämäkertansa osittain kansankielellä, mutta kirkkopoliittisista syistä hänen tuotantonsa jäi vaille huomiota.[11]
Nykyvenäjän kirjakieli alkoi muotoutua 1700- ja 1800-luvuilla. Vuonna 1708Pietari Suuri otti maassa käyttöön yksinkertaisemman oikeinkirjoituksen ja samalla aakkosista poistettiin kaksi kirjainta. Lisäksi 1700-luvulla tiedemiesMihail Lomonosov kirjoitti venäjän kieliopin ja lisäksi muutakin tieteellistä kirjallisuutta venäjäksi ja loi näin perustan sille kirjakielelle, jota 1800-luvulla alettiin käyttää. Toinen merkittävästi kielen kehitykseen vaikuttanut kirjailija oliAleksandr Puškin, joka teoksissaan edelleen kavensi kirja- ja puhekielen välistä kuilua. 1700-luvulta alkaen kieleen alkoi virrata yhä enemmän lainasanoja Länsi-Euroopan kielistä, kirjailijaNikolai Karamzin ansiosta erityisesti ranskasta. Seuraava suuri muutos kirjakielessä tapahtui vuonna 1918, kunoikeinkirjoitusta muutettiin toistaiseksi viimeisen kerran.[11]
Venäjän kielen asemaNeuvostoliitossa kieliperheen vanhimpana veljenä vahvistui 1930-luvulla.Venäjän imperiumin alueella käytettiin satoja kieliä ja murteita.Vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 Neuvostoliiton eri kansojen kieliä tuettiin muun muassa luomalla ja vahvistamalla niiden kirjakieltä: käytössä oli niin kyrillinen,latinalainen kuinarabialainenkin kirjaimisto. Vuoden 1937 jälkeen siirryttiin pääasiassa kyrilliseen kirjaimistoon. Samalla venäjän kielen asema muun muassa kouluopetuksessa vahvistui. Venäjän kielen asemaa perusteltiin sillä, että se oli kansojen perheen yhteinen viestinnän kieli. Koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan venäjän kieli oli korkeimman opetuksen ja sivistyksen kieli. Venäjän kielen jatkuvasta vahvistumisesta kertoo muun muassa se, että 1960-luvulla lähes kaikki kouluopetus oli jo venäjänkielistä.[13]
»Все люди рождаются свободными и равными в своем достоинстве и правах. Они наделены разумом и совестью и должны поступать в отношении друг друга в духе братства. (Vse ljudi roždajutsja svobodnymi i ravnymi v svojem dostoinstve i pravah. Oni nadeleny razumom i sovestju i dolžny postupat v otnošenii drug druga v duhe bratstva.)»
Suomeksi: »Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»
↑Ekonen, Kirsti. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 7. Stalinin varjossa 1930-1960. Neuvostokirjallisuus syntyy. Kirjallisuusinstituutio ja sosialistinen realismi. Venäjän kielen johtoasema”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 486. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
Haapaniemi, Mira & Moijanen, Maisa & Muradjan, Kirsi: Tak ili kak? Venäläistä tapakulttuuria suomalaisille. (3. uusittu ja täydennetty p.) Helsinki: Suomalais-venäläinen kauppakamariyhdistys, 2005. ISBN 952-99189-0-9
Kahla, Martti & Mikkonen, Pirjo (toim.): Venäläisten henkilönnimien opas: Venäjän federaatiossa käytössä olevia etunimiä muunnoksineen ja sukunimiä. (3. laajennettu laitos) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2005. ISBN 952-5446-13-1
Mikkonen, Pirjo ym. (toim.): Venäjän federaation paikannimiä: Oikeinkirjoitus- ja painotusopas. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2
Mustajoki, Arto: Kevyt kosketus venäjän kieleen. Helsinki: Gaudeamus, 2012. ISBN 978-952-495-256-9
Nikunlassi, Ahti: Johdatus venäjän kieleen ja sen tutkimukseen. Helsinki: Finn Lectura, 2002. ISBN 951-792-115-2
_09.JPG)
