Veduta (ital.veduta ’näköala’) tarkoittaa yksityiskohtaistamaalausta, joka esittää tunnistettavaa kaupunkinäkymää taimaisemaa.[1] Vedutamaalausten tekijöitä kutsutaan nimellävedutisti.
Tämämaisemamaalauksen laji sai alkunsaFlanderissa, jossa taiteilijat, kutenPaul Bril maalasivat vedutoja jo 1500-luvulla. 1600-luvulla hollantilaiset taidemaalarit erikoistuivat maalaamaan yksityiskohtaisia ja tarkkoja, tunnistettavia kaupunki- ja maisemamaalauksia, jotka vetosivat rikkaan hollantilaisen keskiluokan paikallisylpeyteen. Arkkityyppinen esimerkki tästä onJohannes VermeerinNäkymä Delftiin.Ghentiläinen arkkitehti, piirtäjä ja kaivertajaLieven Cruyl (1640–1720) edisti vedutan kehitystä hänen oleskellessaanRoomassa 1600-luvun lopulla. Cruylin piirustukset tallentavat urbaanin maisemantopografisia näkökulmia.[2]
KunGrand Tourien matkareitit vakiintuivat, vedutat tutuista näkymistä, kutenForum Romanumista taiGrand Canalista vetosivat aristokraattisiin englantilaisiin heidän varhaisilla matkoillaan mannermaalle.Venetsiasta tuli tunnettu vedutistien keskus 1700-luvun puolessa välissä. Lajin suurimpiin harjoittajiin kuuluivat VenetsianCanalin jaGuardin perheet. Jotkut heistä menivät työskentelemään taidemaalareina Euroopan suurimmissa pääkaupungeissa, kutenCanalettoLontoossa tai hänen veljenpoikansaBernardo BellottoDresdenissä jaVarsovassa.
Muissa osissaItaliaa syntyi 1700-luvulla omaperäisiä muunnelmia genrestä.Giovanni Paolo Pannini oli ensimmäinen vedutisti, joka keskittyi maalaammanraunioita. Hollantilainen taidemaalariGaspar van Wittel joka työskenteli Roomassa, jossa hänet tunnettiin nimellä Vanvitelli, ja muut maalasivatveduta esattoja eli tarkkoja vedutoita, jotka olivat topografisesti tarkkoja kuvauksia kaupunkimaisemista tai monumenteista, ja joissa ihmis- ja eläinhahmoilla oli toissijainen osuus.[3] Hänen yhteistyökumppanineihinsa kuuluiHendrik Frans van Lint, josta tuli eräs johtavia vedutamaalareita 1700-luvun ensimmäisellä puoliskolla.[4] Realistisemmilla vedutoillaan, joita hän teki 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa, flaamilainen taidemaalariJan Frans van Bloemen ennakoi kehitystä 1700-luvulla, jolloin siirryttiin pois klassisesti suuntautuneista ranskalaisten vedutamaalareiden, kutenGaspard Dughetin Rooman maisemista.
Vedutamaalauksen myöhemmässä kehitysvaiheessa Panninin vedutat muuttivat muotoaan näkymiin, joissa oli osittain tai kokonaan kuvitteellisia aineksia, jotka tunnetaan nimilläcapricci (kapriisi) javedute ideale taiveduta di fantasia.[3]Giovanni Battista Piranesi olivedute ideale -etsausten suurin mestari. Hänen topografinen sarjansaVedute di Roma sai useita vedostuspainoksia.
Persoonallisemmat "vaikutelmat" kaupunkimaisemista korvasivat halun topografiseen tarkkuuteen 1800-luvun lopulla, jonka korvasivat maalatut ja myöhemmin valokuvatutpanoramat. Venetsiassa oli emigranttitaiteilijoiden lukuisa ja aktiivinen yhteisö, joka koostui taiteilijoista, kutenAntonietta Brandeis, espanjalaiset taidemaalaritMartín Rico y Ortega,Mariano Fortuny jaRafael Senet, sekäperulainen maalariFederico del Campo. Nämä taiteilijat vastasivat suureen kansainväliseen kysyntään maalauksillaan Venetsian kaupunkimaisemista ja tämän lajin edustajina heistä tuli niin suuria nimiä, että he eivät maalanneert mitään muuta kuin italialaisia näkymiä. Erityisesti Federico del Campon maisemien kysyntä englantilaistenturistien taholta oli niin suuri, että hän maalasi samoja näkymiä useita kertoja.
.jpg)
%2c_oil_on_canvas%2c_18_x_28_in..jpg)
