Vastavärit elikomplementtivärit ovatvärejä, jotka yhdistettyinä kumoavat toisensa ja tuottavatvalkoisen,harmaan taimustan värin. Vaihtoehtoisesti vastaväreillä voidaan tarkoittaa värejä, jotka sijaitsevat tietyssä värijärjestelmässä kauimmaisina toisistaan. Sijoitettuina vierekkäin ne muodostavat kumpikin toiselleen suurimman mahdollisen vastakohdan.
Eri värijärjestelmät mallintavat eri ominaisuuksia, ja se, mitkä värit käsitetään toistensa vastaväreiksi, riippuu käytetystä värijärjestelmästä.
1700-luvulla kehitetyssäväriympyrässä, jota ovat käyttäneet muun muassaClaude Monet jaVincent van Gogh, perusväreiksi katsottiinpunainen,keltainen jasininen. Näistä kunkin vasta- eli komplementtiväriksi katsottiin se, joka saadaan kahta muuta yhdistämällä, toisin sanoen punaisen vastaväriksi olivihreä, keltaisen vastavärivioletti (tai Boutet'n väriympyrässäpurppura) ja sinisen vastavärioranssi.[2] Tätä värimallia sanotaanRYB-malliksi (red-yellow-blue).Mallissa on pelkästään subtraktiivinen värien yhdistäminen.lähde?
.svg)
RGB-mallissa (red-green-blue), joka keksittiin 1800-luvulla ja jota täydennettiin 1900-luvulla, käytetään punaisen, vihreän ja sinisen valon yhdistelmiä mustaa taustaa vasten. Näin saadaanadditiivinen värien yhdistyminen. Täten muodostetaan muun muassa kaikkitietokonenäytöllä javäritelevisiossa näkyvät värit. RGB-mallissa päävärit ovat punainen, sininen ja vihreä. Niistä kunkin vastaväri on kahden muun päävärin yhdistelmä, toisin sanoen punaisen vastaväri onsyaani, vihreänmagenta ja sinisen keltainen. Kahden RGB-mallin mukaan toisilleen vastakkaisen värin, esimerkiksi punaisen ja syaaninvärisen valon yhdistäminen, mikäli valo on tarpeeksi kirkasta, antaa tuloksena valkoisen valon, sillä vastavärit yhdistettyinä sisältävät kaikkia spektrin värejä. Jos valo ei ole tarpeeksi kirkasta, tuloksena saadaan harmaata.lähde?
Väriaineiden värillisyys perustuu siihen, että neabsorboivat osan näkyvästä valosta ja heijastavat loput. Jos kahta väriainetta sekoitetaan, tuloksena saatava seos heijastaa vain sen valon, jota kumpikaan ei absorboi. Kaikki värit voidaan saada yhdistämällä eri suhteissa keltaista sekä syaanin ja magentan väristä väriainetta. Uudemmissa maalaustaiteen oppikirjoissa näitä pidetäänkin subtraktiivisina pääväreinä.[3] Kaikkia kolmea yhdistämällä saadaan harmaata tai mustaa. Myös tämän mallin mukaan toistensa vastavärejä ovat punainen ja syaani, vihreä ja magenta sekä sininen ja keltainen.lähde?
TähänCMYK-malliin (cyan-magenta-yellow) perustuu myösväripainatus. Syaanin, magentan ja keltaisen ohella käytetään usein myös mustaa väriainetta tummien värien aikaansaamiseen, jolloin kyseessä onneliväripaino.[4]
Joissakin värimalleissa, kutenHSV-mallissa neutraalit värit (valkoinen, harmaa ja musta) sijoitetaan keskiakselille. HSV-mallin mukaisesti määritellyt komplementtivärit sijoitetaan toisiaan vastapäätä vaakasuoralle poikkipinnalle. EsimerkiksiCIE 1931 XYZ -väriavaruudessa "dominoivan aallonpituuden" omaava väri voidaan yhdistää johonkin komplementaariseen aallonpituuteen, jolloin saadaan neutraali väri, harmaa tai valkoinen.
Vastavärit[a] voivat saada aikaan erikoisia optisia ilmiöitä. Esineen varjo näyttää usein sisältävän jonkin verran esineen värin vastaväriä. Esimerkiksi punaisen omenan varjo näyttää heikosti sinivihertävältä. Tämän vuoksi taidemaalarit, jotka haluavat saada maalauksiinsa terävämpiä ja realistisempia varjoja, maalaavat usein varjopaikat esineen värin vastavärillä.
Rajakontrasteissa vastavärit korostavat toisiaan. Värikontrasti-ilmiöissä käänteisvärit muokkaavat näkökuvaamme: toisiinsa rajautuvat värialueet korostavat viereistä väriä omalla käänteisvärillään.lähde?
Ilmiössä näkökohteen yksityiskohdat piirtyvät irti taustastaan, jolloin näkökuvan sisältö selkiytyy ja ympäristön ominaisuudet paljastuvat merkittävästi:
Jos vastavärejä sijoitetaan tarpeeksi pieninä pilkkuina vierekkäin, tuloksena saatava pinta näyttää tarpeeksi kaukaa katsottuna harmaalta.[5]
Jos katsotaan tiukasti tarpeeksi kauan, noin 30 sekunnista yhteen minuuttiin, yhtä väriä, esimerkiksi punaista, ja sen jälkeen katse käännetän valkoiselle pinnalle, saadaan näkyviinjälkikuva, joka on väriltään alkuperäisen värin vastaväri, tässä tapauksessa syaani (sinivihreä). Tämä on yksihavaintopsykologian tutkimista jälkivaikutuksista, jotka yleensä selitetään näköjärjestelmän tiettyjen osien väsymisellä.lähde?
Jälkikuvat ovat näköjärjestelmämme tuottamia näköhavaintoja (suksessiivikontrasti), jotka ovat ärsykekuvaansa nähden käänteisvärisiä. Ne syntyvät kohteesta tulevaan valoonadaptoitumisen eli mukautumisen jälkitilan seurauksena. Näköjärjestelmä pyrkii aina valoärsykkeen jälkeen välittömästi palautumaan tasapainotilaan - 'nollatilaan'. Tästä seuraa, että näemme jonkin aikaa värillisen jälkikuvan, joka on vuorostaan valoärsykkeelle adaptoitumattomien näkösolujen yhteistyön seuraus. Jälkikuvan väreistä siis puuttuvat ärsykekuvan valoihin 'väsyneiden' näkösolujen aktiivisuuden osuus. Kyse on värinäön normaalista toimintatavasta.lähde?
Edellä mainitussa tapauksessa verkkokalvon punaista valoa vastaanottavatfotoreseptorit rasittuvat niin, että niiden kyky lähettää informaatiota aivoihin heikkenee. Kun sen jälkeen nähdään valkoista valoa, sen punainen komponentti ei välity yhtä tehokkaasti kuin muut aallonpituudet (värit), ja seurauksena on illuusio siitä, että nähtäisiin punaisen komplementtiväri, sillä kuvaa häiritsee nyt yhden värin, tässä tapauksessa punaisen puute. Kun reseptorit saavat levätä tietyn ajan, illuusio häviää. Katsottaessa valkoista valoa silmään tulee edelleen sinisen ja vihreän ohella myös punaista valoa, mutta koska jälkimmäisten reseptorit eivät ole yhtä väsyneitä, silmä päätyy tiettyyn tasapainotilaan.lähde?
Värien vaikutus toisiinsa tunnettiin jo antiikin aikana. TutkielmassaanVäreistä (lat.De Colorobus)Aristoteles totesi, että kun valo osuu toiseen väriin, tämän uuden yhdistelmän vuoksi se saa toisen sävyn tai värin.[6]Tuomas Akvinolainen kirjoitti, ettäpurppura näyttää valkoisen vieressä erilaiselta kuin mustan vieressä, ja ettäkulta näyttää kirkkaammin kiiltävältä sinisellä kuin valkoisella taustalla. Italialainenrenessanssiajan arkkitehti ja kirjoittajaLeon Battista Alberti havaitsi, että joidenkin värien kuten punaisen ja vihreän sekä punaisen ja sinisen välillä vallitsee sopusointu , josta hän käytti latinankielistä nimeäconiguatio tai italiankielistä nimeäamicizia.Leonardo da Vinci totesi, että hienoin sopusointu vallitsee niiden värien välillä, jotka ovat tarkoin toistensa vastakohtia, mutta ennen 1700-lukua kukaan ei esittänyt asialle vakuuttavaa tieteellistä selitystä.lähde?
Optiikkaa koskevassa teoksessaan vuonna 1704Isaac Newton esitti ympyrän, joka näytti seitsemänspektrin väriä. Tässä teoksessaan ja aikaisemmassa teoksessaan vuodelta 1672 hän mainitsi havainneensa, että jotkut ympyrän värit olivat toisiaan vastapäätä ja muodostivat suurimman kontrastin. Hänen mukaan tällaisia vastaväripareja olivat punainen ja sininen, keltainen ja violetti sekä vihreä ja "helakanpunaista muistuttava purppura".[7]
Seuraavina vuosikymmeninä tutkijat tarkensivat Newtonin väriympyrää, jossa lopulta oli 12 väriä: kolme perusväriä (keltainen, sininen ja punainen), kolme sekundaarista väriä (vihreä, violetti ja oranssi), jotka saatiin yhdistämällä perusvärit, sekä kuusi lisäväriä, jotka saatiin yhdistämällä perus- ja sekundaariset värit.lähde?
Vuonna 1793 amerikkalaissyntyinen brittiläinen tiedemiesBenjamin Thompson, Rumfordin kreivi (1753–1814) otti käyttöön terminkomplementtivärit. MajatalossaFirenzesä hän teki kokeen kynttilöillä ja varjoilla ja havaitsi, että värillisen valon ja sillä muodostuvan varjon värit olivat täydellisesti vastakkaisia. Hän kirjoitti, että poikkeuksetta jokaisella värillä, olipa sen sävy tai tummuusaste mikä tahansa ja olipa se muodostunut mikä tahansa, oli komplementtivärinsä, jonka kanssa se oli täydellisessä sopusoinnussa ja jota voitiin pitää sen kumppanina. Hän myös selitti löydöstään olevan käytännöllistäkin hyötyä. Tällaisten helposti suoritettavien kokeiden avulla nimittäin naiset saattoivat valita nauhat pukuihinsa ja huoneiden sisustajat järjestää värit täydellisimpään sopusointuun keskenään. Näiden periaatteiden tuntemuksen hyödyt taidemaalareille olivat Thompsonin mukaan liiankin ilmeisiä tarkemmin selostettaviksi.[8]
1800-luvun alussa tiedemiehet ja filosofit kaikkialla Euroopassa alkoivat tutkia värien luonnetta ja vuorovaikutusta. Saksalainen kirjailijaGoethe esitti vuonna 1810 oman teoriansa, jonka mukaan kaksi perusväriä olivat ne, joiden välinen vastakohtaisuus oli suurin, nimittäin keltainen ja sininen, jotka esittivät valoa ja pimeää. Hänen mukaansa keltainen oli pimeän himmentämää valoa, sininen valon heikentämää pimeyttä.[9] Sinisen ja keltaisen vastakkaisuudesta syntyi "steigerung" -prosessilla ("nousemisella") kolmas väri, punainen. Goethe myös esitti useita komplementtivärien pareja, jotka "vaativat" toisiaan. Goethen mukaan keltainen "vaatii" violettia, oranssi sinistä, purppura vihreää ja päinvastoin.[9] Goethen ideat olivat hyvin omaperäisin ja usein ristiriidassa tieteellisten tutkimustulosten kanssa, mutta ne tulivat hyvin suosituiksi ja vaikuttivat moniin huomattaviin taiteilijoihin kutenWilliam Turneriin.[10]
Samoihin aikoihin kuin Goethe julkaisu teoriansa, brittiläinen myösegyptologina tunnettu fyysikkoThomas Young (1773–1829) osoitti kokeellisesti, ettei valkoisen valon tuottamiseen välttämättä tarvittu kaikkia spektrin värejä, vaan se voitiin saada aikaan käyttämällä vain kolmea väriä: oranssinpunaista, vihreää ja sinistä. Tähän havaintoon perustuu värienadditiivinen yhdistäminen ja RGB-värimalli.[11] Hän osoitti, ettämagentaa saadaan yhdistämällä sinistä ja punaista valoa, keltaista yhdistämällä punaista ja vihreää valoa sekäsyaania eli sinivihreää yhdistämällä vihreää ja sinistä valoa.[12] Tähän löytöön perustuu myös tapa, jolla värit nykyisin saadaan aikaan tietokoneen näytöllä ja väritelevisiossa. Young esitti myös ensimmäisenä, että silmänverkkokalvossa on hermosyitä, jotka ovat herkkiä kolmelle eri värille. Tämä ennakoi nykyistä käsitystävärinäöstä, sillä myöhemmin on todettu, että silmässä todella on kolmenlaisia värireseptoreja, jotka ovat herkkiä valon eri aallonpituusväleille.lähde?
Samoihin aikoihin kun Young keksi additiivisen värien yhdistämisen, toinen brittiläinen,kaleidoskoopin keksijäDavid Brewster (1781–1868), esitti kilpailevan teorian, jonka mukaan kolme todellista perusväriä olisivat punainen, keltainen ja sininen ja että todelliset komplementtiväriparit olisivat punainen ja vihreä, sininen ja oranssi sekä keltainen ja violetti. SaksalainenHermann von Helmholtz (1821–1894) ratkaisi myöhemmin kiistan osoittamalla, että eriväristen valojen yhdistäminen (additiiviset värit) noudattaa eri sääntöjä kuin väriaineiden yhdistäminen (subtraktiiviset värit) ja että niissä sen vuoksi on eri perusvärit.[13]
Muut tiedemiehet tutkivat tarkemmin vastavärien käyttöä. Vuonna 1828 ranskalainen kemistiEugene Chevreul tutki sitä, mitengobeliinien valmistajat olivat tehneet värit kirkkaammiksi ja osoitti tieteellisesti, että komplementtivärien järjestys on ylivertainen kaikkiin muihin vastakohtien välisiin sopusointuihin verrattuna. Vuonna 1839 julkaismassaan teoksessaDe la loi du contraste simultané des couleurs et de l'assortiment des objets colorés hän osoitti, miten komplementtivärejä voitiin käyttää mihin tahansa, tekstiileistä puutarhoihin. Teosta luettiin laajalti Saksassa, Ranskassa ja Englannissa ja se teki komplementtiväreistä yleisesti tunnetun käsitteen. Komplementtivärien käyttöä kuvailivat edelleen ranskalainen taidearvostelijaCharles Blanc teoksessaanGrammaire des arts et du dessin (1867) ja myöhemmin amerikkalainen väriteoreetikkoOgden Rood teoksessaanModern Chromatics (1879). Taidemaalarit kutenGeorges Seurat jaVincent van Gogh lukivat näitä teoksia hyvin innostuneesti ja sovelsivat niiden oppeja käytäntöön maalauksissaan.[14]
Monet'n maalauksessaImpressio, auringonnousu (1872) näkyy pieni oranssi aurinko ja jonkin verran pilvistä ja vedestä heijastunutta valoa keskellä sumeaa sinistä maisemaa. Mmaalauksesta, jossa komplementtiväreiksi (RYB-teorian mukaan) katsottuja oranssia ja sinistä on käytetty erityisen näyttävällä tavalla, sai nimensä uusi taiteellinen tyylisuuntaimpressionismi. Monet tunsi hyvin komplementtivärejä koskevat tieteelliset teoriat ja sovelsi niitä innokkaasti. Vuonna 1888 hän kirjoitti: "Väri saa vaikutuksensa pikemminkin vastakohdista kuin omista ominaisuuksistaan... perusvärit näyttävät kirkkaammilta, kun ne ovat kontrastissa komplementtiväriensä kanssa."[15]
Oranssista ja sinisestä tuli kaikkien impressionististen maalarien käyttämä keskeinen yhdistelmä. He olivat lukeneet tuoreimpia väriopillisia kirjoja ja tiesivät, että oranssi sijoitettuna sinisen viereen sai molemmat värit näyttämään paljon kirkaammilta.Auguste Renoir maalasi laivoja, joissa oli krominoranssisia raitoja.Paul Cézanne käytti keltaiseta, sinisestä jaokrasta yhdistämällä saamaansa oranssia väriä sinistä taustaa vasten.
Vincent van Gogh tuli erityisen tunnetuksi tästä tekniikasta. Hän valmisti omat oranssit maalinsa sekoittamalla keltaista, okraa ja punaista ja sijoitti tätä väriä maalauksissaansienanpunaisten ja pullonvihreän viereen sinisen ja violetin taivaan alle. Hän maalasi myös oranssisen kuun ja tähtiä koboltinsiniselle taivaalle. Veljelleen Theolle hän kirjoitti etsivänsä sinisen ja oranssin, punaisen ja vihreän sekä keltaisen ja violetin vastakkaisuuksia sekä murrettuja ja neutraaleja värejä saattaakseen äärimmäisyydet sopusointuun yrittäen tehdä väreistä voimakkaita, ei harmaan eri sävyjä.[16]
Kuvaillessaan veljelleen Theolle maalaustaanYökahvila van Gogh kirjoitti: Yritin kuvailla punaisella ja vihreällä kauheita inhimillisiä kärsimyksiä. Aula on verenpunainen ja vaaleankeltainen, ja sen keskellä on vihreäbiljardipöytä ja neljä sitruunankeltaista lamppua, joiden säteet ovat oransseja ja vihreitä. Kaikkialla on mitä erilaisimpien punaisten ja vihreiden taistelu ja vastakkaisuus.[17]
Komplementtiväreillä on suuri merkitysesteettisesti miellyttävässä taiteessa ja graafisessa suunnittelussa. Toisistaan mahdollisimman selvästi erottuvia värejä käytetään myöslogoissa jamainoksissa. Vierekkäin sijoitettuina komplementtivärit saavat toisensa näyttämään kirkkaammilta. Komplementtivärejä käytetään vielä tärkeämpiinkin tarkoituksiin. Koska oranssi ja sininen ovat kompementtivärejä, pelastusrenkaat ja -liivit ovat tavallisesti oranssisia, jotta ne mahdollisimman selvästi näkyisivät lähellä kulkeviin laivoihin ja lentokoneisiin.lähde?
Punaisia ja syaaninvärisiä laseja käytetäänAnaglyph 3D -järjestelmässä kolmiulotteisten kuvien aikaansaamiseksi tietokoneiden näytöille.lähde?
_check_life_rafts_for_survivors_Sept._6%2c_2009_following_the_sinking_of_a_Philippine_super_ferry.jpg)
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaVastaväriWikimedia Commonsissa