Valashai (Rhincodon typus) on suurinhailaji ja samalla maailman suurin kala. Se voi kasvaa jopa 20 metriä pitkäksi, mutta keskimäärin se on 12 metriä pitkiä ja painaa noin 15 tonnia. Se on heimonsa ainoa nykyisin elävä laji.
Valashai käyttää ravinnokseenplanktonia ja muita pieniä eläimiä, joita se suodattaa vedestä kidusaukkojensa kautta. Sen lisääntymisestä ei tiedetä paljoakaan, mutta laji onovovivipaarinen eli sen munat kuoriutuvat jo naaraankohdussa.
Valashai on maailman suurin kala.[2] Se voi kasvaa 20 metriä pitkäksi[3], mutta suurin osa tutkituista yksilöistä on ollut keskimäärin 12 metriä pitkiä ja painanut noin 15 tonnia.[4] Valashain selkä ja kyljet ovat harmahtavat, sinertävät tai ruskeat, ja niissä on kermanvalkoisia täpliä vaaleiden pysty- ja vaakaviivojen välissä. Vatsapuoli on valkoinen.[5]
Valashailla on virtaviivainen vartalo sekä leveä ja litistynyt pää. Suu on leveä ja iso, ja se on melkein kuonon kärjessä. Pään sivuilla on viisi suurtakidusaukkoa hieman vatsaevien yläpuolella. Kidusaukoissa on erityinenkiduskaarien tukema sienimäinen rakenne, jota valashai käyttää ruokailussa suodattimena. Etummainen selkäevä on suuri, ja taaempi selkäevä ja peräevä ovat selvästi pienempiä.[4] Pyrstöevä on kaksiosainen, ja pienillä keskenkasvuisilla yksilöillä evän yläosa on selvästi alaosaa pidempi.[5]
Valashain keskeisin levinneisyysalue on suurin piirtein 30° pohjoisen leveyspiirin ja 35° eteläisen leveyspiirin välillä. Pohjoisimmat yksilöt on tavattu KanadanFundynlahdelta ja Japanin rannikoltaOhotanmereltä. Eteläisimmät yksilöt puolestaan on tavattu AustralianVictorian osavaltion rannikolta.[1]
Valashai on yksi kolmesta suuresta suodattamalla ruokailevasta hailajista. Kaksi muuta ovatkitahai jajättiläishai. Valashai pyydystää ravintoa meren pintakerroksessa. Se ui suu auki ja suodattaa veden kidusaukkojensa kautta takaisin mereen. Kiduksissa oleva sienimäinen rakenne siivilöi vedestäplanktonia ja muita pieniä eliöitä.Eläin- jakasviplanktonin lisäksi valashain ravintoon kuuluu kaloja janilviäisiä, kutensardiineja,sardelleja,makrilleja, pieniätonnikaloja jakalmareita.[4]
Valashai imee aktiivisesti merivettä sisäänsä ja poikkeaa siinä monista muista suodattamalla ruokailevista selkärankaisista. Imiessään valashai myös heiluttaa päätänsä sivulta sivulle tai syöksyy aggressiivisesti saalisparven läpi. Valashai aistii planktonin määrän todennäköisesti hajuaistillaan. Sieraimet sijaitsevat yläleuassa aivan suun reunassa. Pienet silmät puolestaan ovat pään sivuilla, eikä niiden rooli ole todennäköisesti kovinkaan suuri.[5]
Valashai ei ole ihmiselle vaarallinen. Valashain ei tiedetä koskaan hyökänneen ihmisen kimppuun. Suuren kokonsa vuoksi ne voivat kuitenkin aiheuttaa sukeltajille vaaratilanteita nopeilla liikkeillään.[6]
Valashain lisääntymisbiologiaa ei tunneta kovinkaan tarkasti, mutta tieteilijät uskovat, että se synnyttää eläviä poikasia.[4] Valashai on siisovovivipaarinen eläin, ja munat kuoriutuivat jo naaraankohdussa. Taiwanin edustalta löydettiin vuonna 1995 naaras, jonka kahdessa kohdussa oli 300sikiötä.[5] Pienin tavattu poikanen on ollut 46 senttimetriä pitkä, mutta suurimmat sikiöt ovat olleet jopa 64 senttimetriä pitkiä. Valashain syntymäkoon uskotaankin olevan 40–60 senttimetrin tienoilla.[1]
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN luokittelee valashainerittäin uhanalaiseksi. Vuoden 2016 arvion mukaan sen kannan koko on laskenut yli 50 prosenttia 75 vuodessa eli kolmen sukupolven aikana. Laji on käytännössä jakautunut kahteen populaatioon, sillä Atlantin jaIndopasifisen merialueen yksilöt eivät ole yhteydessä toisiinsa. Atlantilla elää arviolta 25 prosenttia valashaista ja Indopasifisella merialueella 75 prosenttia.[1]
Valashaiden suurimmat uhat ovat kalastus, kalataloudensivusaaliiksi joutuminen ja vesiliikenne. Erityisesti eteläisessä Kiinassa vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen mukaan valashaiden kalastaminen on yleistymässä. Se ei ole varsinaisesti pääsaalis, mutta sitä pyydystetään tavattaessa.Nuottakalastuksessa valashaita puolestaan jää sivusaaliiksi. Valashailla tavataan usein myös potkureiden aiheuttamia vammoja, ja erityisesti lajin ravintoalueilla olevat liikenneväylät ovat uhkana pinnalla ruokaileville yksilöille. Paikallisesti valashaita uhkaavat myös turismin haitat sekä merten saastuminen.[1]
Nykyään valashai onRhincodon-suvun ja valashaiden (Rhincodontidae) heimon ainoa elossa oleva laji, mutta eri-ikäistenfossiilisten hammaslöytöjen uskotaan kuuluvan valashainsukupuuttoon kuolleille sukulaislajeille. Vanhimmat näistä fossiileista ovat peräisin myöhäiseltäpaleoseenilta tai varhaiseltaeoseenilta noin 56 miljoonan vuoden takaa, ja ne luetaanPalaeorhincodon-sukuun valashaiden heimossa. Suku sisälsi kolme lajia, joiden fossiileja on löydetty Euroopasta, Aasiasta, Afrikasta ja Pohjois-Amerikasta.[8][9][10]Palaeorhincodon-lajien ravinto oli luultavasti laajempi kuin nykyisellä valashailla, ja ne söivät todennäköisesti planktonin lisäksi pieniä äyriäisiä, kalaa ja kalmareita.[8] Myöhäiselleoligoseenille tultaessa olivat nykyisenlaiset valashait ilmestyneet, ja vanhimmatRhincodon-sukuun luettavat hammasfossiilit ovat peräisinEtelä-Carolinasta noin 28 miljoonan vuoden takaa. Nämä fossiilit muistuttivat läheisesti nykyisen valashain hampaita, mutta tarkkaa lajinmääritystä ei kuitenkaan voida tehdä, ja hampaat on siksi kuvattu nimelläRhincodoncf.R. typus.[11][12][10]
↑abcdefPierce, S.J. & Norman, B.: Rhincodon typusIUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.9.2016. (englanniksi)
↑Cicimurri, David J. & Knight, James L.: Late Oligocene Sharks and Rays from the Chandler Bridge Formation, Dorchester County, South Carolina, USA. Acta Palaeontologica Polonica, 2009, 54. vsk, nro 4, s. 627–647. doi:10.4202/app.2008.0077Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 13.10.2020. (englanniksi)
.jpg)