Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan. |
Osa artikkelisarjaa |
Vaalit |
---|
![]() |
Lisää aiheesta |
Vaalitarkkailu on siviilikriisinhallinnan toimi, jolla pyritään varmistamaan tarkkailtavan maan poliittista vakautta tukemalla vaalien järjestämistä siten, että ne täyttävät vapaille vaaleille asetetut vaatimukset. Vaalitarkkailu koostuu kenttätyöstä vaalipaikoilla, havaintojen rekisteröimisestä ja raportoinnista vaalitarkkailun johdolle. Johto kokoaa tarkkailun tulokset ja antaa vaalitarkkailusta kokonaisuutena julkisen lausunnon, mikä sisältää yleisen arvion vaalijärjestelyjen onnistumisesta vaalitarkkailussa hyväksyttyjen kriteerien mukaan.
Suurimpia vaalitarkkailijoita ovatEuroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöndemokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimisto jaYhdistyneiden kansankuntien tätä varten perustetut projektit.
Vaalitarkkailun käytäntöjä ja normeja luovien kansainvälisten järjestöjen lisäksi vaalitarkkailua suorittavat myös hallituksista riippumattomat järjestöt. Tällaisia järjestöjä on erityisestiPohjois-Amerikassa, mitkä ovat yleensä perustetut toisen maailmansodan jälkeen. Vaalitarkkailu ei rajoitu pelkästään vaalitoimituksen valvontaan, vaan myös joukkotiedotusvälineiden tasapuolisuutta sekä vaaleihin ehdokkailla osallistuvien poliittisten ryhmien mahdollisuutta saada tasapuolisesti julkisuutta kiinnitetään huomioon. Lisäksi vaalitarkkailun tuloksia voidaan hyödyntää oikeudellisessa yhteistyössä vaalitarkkailuorganisaatiossa vaikuttavien valtioiden ja vaalitarkkaillun valtion vaalilainsäädännön kehittämisessä.
Suomessa vaalitarkkailujen järjestämisestäEuroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön kanssa sen yleensä itäeurooppalaisissa jäsenvaltioissa vastaa ulkoasiainministeriön poliittisen osaston siviilikriisinhallinnan yksikkö ja muista, lähinnä kehitysmaissa tapahtuvistaYhdistyneiden kansakuntien vaalitarkkailuista, ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosaston rekrytointiyksikkö.
Puolueeton vaalitarkkailija on kansainvälinen vaalitarkkailija, jolla ei ole äänioikeutta vaalitarkkailtavassa maassa siksi, että hän ei ole objektiivisuuden varmistamiseksi maan kansalainen. Puolueettomia vaalitarkkailijoita ovat alueilla toimiva pitkäaikainen vaalitarkkailija ja paikallisesti toimiva lyhytaikainen vaalitarkkailija. Paikallisesti ja alueellisesti toimivat myös puolueelliset vaalitarkkailijat, jotka ovat vaalitarkkailtavan maan kansalaisia ja joiden oletetaan valvovan pääasiassa edustamansa puolueen etujen vastaisia vaaliväärinkäytöksiä.
Lyhytaikainen vaalitarkkailija (engl.short-term observer) onkansainvälinen vaalitarkkailija, joka lähetetään tarkkailemaan vaalitarkkailtavaan maahan vaaleja välittömästi edeltävänä ajanjaksona. Lyhytaikainen vaalitarkkailija saa yleensä vaalitarkkailun ydinryhmältä (engl.core team) tiedot vaalitilanteesta maahan saavuttuaan. Seuraavana tai sitä seuraavana päivänä hän siirtyy pitkäaikaisten vaalitarkkailijoiden (engl.long-term observes) valvomille alueille tutustuen päivää ennen tarkkailualueensa paikallisten vaalilautakuntien vaalivalmisteluihin. Vaalipäivänä lyhytaikainen vaalitarkkailija tarkkailijaparinsa kanssa kiertää noin 8–12 paikallista vaalilautakuntaa ja tekee niistä havaintoja raportoiden tuloksista vaalitarkkailun ydinryhmälle suoraan.
Vaalitarkkailun ydinryhmä kokoaa lyhytaikaisten vaalitarkkailijoiden tiedot lomakkeista tietokantoihin ja muodostaa käsityksensä vaalien onnistumisesta vaalien jälkeisen päivän ensimmäisille kommenteille vaalitoimituksen onnistumisesta tarkkailtavassa maassa yleensä. Lyhytaikaiset vaalitarkkailijat voivat olla ulkoasiainhallinnon virkaurallaan nuorehkoja diplomaatteja, kuten attasheoita ja lähetystösihteereitä, ulkoasiainhallinnosta eläkkeelle siirtyneitä virkamiehiä, kuten entisiä suurlähettiläitä tai kansainvälisen politiikan opiskelijoita.
Joissakin maissa, kuten Suomessa vaalitarkkailijat ovatSuomen ulkoasiainministeriön määräaikaisia virkamiehiä, kun taas joissain suurissa maissa vaalitarkkailijoiden palkkaaminen on uskottu erilliselle organisaatiolle, minkä vuoksi tarkkailijat eivät ole virkamiehiä, vaan työsopimussuhteisia. Myös eri kansainvälisten organisaatioiden, kuten Euroopan neuvoston, Euroopan yhteistyö- ja turvallisuusjärjestön ja Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen parlamentaarikot tai heidänerityisavustajansa voivat osallistua lyhytaikaiseen vaalitarkkailuun. Toiminnallisesti vaalitarkkailu luetaan mahdollisia väkivaltaisuuksia ennalta ehkäiseväksisiviilikriisinhallinnaksi, kun taas ihmisoikeuksiin ja humanitaarisiin ongelmiin keskittyneille organisaatiolle se on periaatteellista ihmisoikeustyötä.
Pitkäaikainen vaalitarkkailija (engl.long-term observer) on vaalitarkkailija, joka toimii viikkoja ennen varsinaisen vaalitarkkailun alkamista tarkkailtavan maan aluetasolla. Hän tutustuualueelliseen vaalilautakuntaan, selvittää lyhytaikaisten vaalitarkkailijoiden majoitusmahdollisuudet, vuokra-autoilijat sekä tulkit. Hän myös raportoi vaalitarkkailun ydinryhmälle alueella tapahtuvasta vaalikampanjoinnista sekä medianäkyvyyden tasapuolisuudesta tai sen puutteesta aluetasolla. Pitkäaikaiset vaalitarkkailijat toimivat pareittain eivätkä he ole saman maan kansalaisia tarkkailun objektiivisuuden varmistamiseksi.
Puolueellinen vaalitarkkailija onpaikalliseen vaalilautakuntaan nimitetty vaalitarkkailija, joka edustaa yleensäItsenäisten valtioiden yhteisössä jotain vaaleihin osallistuvista puolueista. Hänen ei tarvitse olla puolueen jäsen, vaan hän voi olla myös sitoutumaton. Puolueellinen vaalitarkkailija voidaan nimittää myösaluevaalilautakuntaan, mutta koska aluevaalilautakunnat valvovat paikallisia vaalilautakuntia, ovat niiden puolueelliset vaalitarkkailijat yleensä vahvasti sitoutuneita edustamiinsa puolueisiin.
Kansainvälinen vaalitarkkailija ei oleItsenäisten valtioiden yhteisön vaaleissa tarkkailtavan maan kansalainen, koska hänen oletetaan olevan puolueeton vaalitarkkailija. Puolueetonta vaalitarkkailijaa ei kiinnitetä mihinkään vaalilautakuntaan, vaan hänenakkreditointinsa pätee yleensä kaikkiin vaalilautakuntiin koko maassa, mikä merkitsee liikkumisvapaata tarkkailumahdollisuutta.
Monessa maassa on kansallisten puolueellisten vaalitarkkailijoiden lisäksi kansallisia puolueettomia vaalitarkkailijoita.
Vaalitarkkailun ydinryhmä (engl.core team) on vaalitarkkailtavan maan kansallisella tasolla toimiva vaalitarkkailun asiantuntijaryhmä. Siihen kuuluvat:
Ydinryhmän jäsenillä voi olla varahenkilöitä ja joissain vaalitarkkailuissa voi ydinryhmä muodostua harvemmista henkilöistä.
Vaalitarkkailun ydinryhmä voi olla yhteyksissä vaalit järjestävän maan keskusvaalilautakunnan kanssa. Monissa maissa, joissa sisäpoliittinen kilpailu on kovaa, ei oikeusministeriölle uskota valtiollisten vaalien järjestämisoikeutta, vaan niissä on yleensä parlamentaarinen ja hallituksesta suoraan riippumaton valtakunnallinen keskusvaalilautakunta. Vaalitarkkailun ja lainopillisen tuntemuksen kokemuksia voidaan hyödyntää usein vaalitarkkailtavan maan vaalilainsäädännön kehitystyössä. Joissain maissa, missä sisäpoliittinen kilpailu on kovaa, vaalitarkkailijoiden fyysiseen koskemattomuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Ydinryhmä tukee pitkäaikaisia vaalitarkkailijoita tarkkailtavan maan aluetasolla.