| V. J. Sukselainen | |
|---|---|
 | |
| Suomen pääministeri[1] | |
| Edeltäjä | K.-A. Fagerholm[3] K.-A. Fagerholm[3] |
| Seuraaja | Rainer von Fieandt[3] Martti Miettunen[3] |
| Suomen valtiovarainministeri | |
| Edeltäjä | Onni Hiltunen[4] Tuure Junnila[4] |
| Seuraaja | Onni Hiltunen[4] Penna Tervo[4] |
| Suomen sisäasiainministeri | |
Kekkosen II hallitus[2] 17.1.1951–20.9.1951 Kekkosen III hallitus[2] 20.9.1951–9.7.1953 Kekkosen IV hallitus[2] 9.7.1953–17.11.1953 | |
| Edeltäjä | Urho Kekkonen[5] |
| Seuraaja | Heikki Kannisto[6] |
| Suomen ulkoasiainministeri | |
| Edeltäjä | Ralf Törngren[7] |
| Seuraaja | Ahti Karjalainen[7] |
| Eduskunnan puhemies | |
| Edeltäjä | K.-A. Fagerholm (I) K.-A. Fagerholm (II) Johannes Virolainen(I) Rafael Paasio (I) |
| Seuraaja | K.-A. Fagerholm (I) K.-A. Fagerholm(II) Rafael Paasio (II) Veikko Helle |
| Kansanedustaja[8] | |
22.7.1948–22.3.1970 22.1.1972–23.3.1979 | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 12. lokakuuta1906 Paimio |
| Kuollut | 6. huhtikuuta1995 (88 vuotta) Espoo |
| Puoliso | Elma Bonden[8] |
| Tiedot | |
| Puolue | Maalaisliitto |
| Koulutus | filosofian lisensiaatti (1939)[8] |
| Infobox OK | |
Vieno Johannes (Jussi, V. J.) Sukselainen, (vuoteen 1928Saari,12. lokakuuta1906Paimio –6. huhtikuuta1995Espoo) oli suomalainenMaalaisliittoa edustanut poliitikko, joka toimi muun muassa Suomen pääministerinä vuosina 1957 ja 1959–1961 sekä valtiovarainministerinä, sisäministerinä ja ulkoministerinä 1950–1960-luvuilla. Sukselainen oli myösKansaneläkelaitoksen pääjohtaja 1954–1971.[8]
Sukselainen valmistui ylioppilaaksiTurun Reaalilyseosta vuonna 1927 ja filosofian kandidaatiksiHelsingin yliopistosta vuonna 1931.[8][9] Ylioppilaaksi tultuaan Sukselainen suoritti asevelvollisuutensa ja yleni reservinvänrikiksi.[10]
Sukselainen oli koulutukseltaan sosiologi. Hän valmistui 1939 filosofian lisensiaatiksi tehtyään tutkielman osuustoiminnasta otsikollaHankintaosuuskunta yritysmuotona. Opiskeluaikanaan hän kuuluiAkateemiseen Karjala-Seuraan, jonka puheenjohtajana hän toimi muutaman kuukauden ajan vuonna 1932, kunnes erosi seurasta yhdessäUrho Kekkosen,Martti Haavion,Reino Kuuskosken,Kustaa Vilkunan,Heikki Hosian,Lauri Hakulisen,Veikko Heiskasen ja muiden poliittiseen keskustaan suuntautuneiden jäsenten kanssa, kun AKS:n enemmistö ei 27. huhtikuuta 1932 pidetyssä kokouksessa suostunut tuomitsemaanMäntsälän kapinaa.[11]
Talvisotaan Sukselainen osallistui Taipaleen lohkolla jajatkosotaanAunuksessa, kunnes hänet syksyllä 1941 määrättiin pääministeriJukka Rangellin sihteeriksi. Sukselainen toimi pääministerin sihteerinä vuoteen 1945 saakka esimiehinään Rangellin jälkeenEdwin Linkomies,Antti Hackzell,Urho Castrén jaJ. K. Paasikivi.[12]
Pitkän uransa aikana Sukselainen toimi Maalaisliiton/Keskustapuolueen kansanedustajana (1948–1970 ja 1972–1979), Maalaisliiton puheenjohtajana (1945–1964), valtiovarainministerinä (1950–1951), sisäasiainministerinä (1951–1953), Kansaneläkelaitoksen pääjohtajana (1954–1971),eduskunnan puhemiehenä (1956–1957, 1958–1959, 1968–1970, 1972–1976), pääministerinä (vuosina 1957 ja 1959–1961) sekäTampereen yliopiston kanslerina (1969–1978). Sukselainen putosi eduskunnastavuoden 1970 vaaleissa, mutta palasi takaisin eduskuntaanvuoden 1972 vaaleissa. Hän ei asettunut ehdokkaaksi enäävuoden 1979 vaaleissa.[11]
Sukselainen poikkesi perusmaalaisliittolaisesta varsinkin tullessaan Maalaisliiton puheenjohtajaksi 1945. Silloinen oikeusministeri ja poliitikkona jo varsin kiistelty Urho Kekkonen ajoi voimakkaasti Sukselaista uudeksi puheenjohtajaksiViljami Kalliokosken tilalle. Hän ei ollutmaanviljelijä vaan "lukeneistoa" – puolueensa ensimmäinen yliopistopiireistä valittu puheenjohtaja[13] – ja edeltäjiinsä verrattuna nuori, 38-vuotias. 1950-luvun alussa Sukselainen kuitenkin osti pienehkön maatilanKiskostaSalon lähistöltä ja hoiti sitä koko poliittisen uransa ajan.[14]
Jo ennen tuloaan Maalaisliiton puheenjohtajaksi Sukselainen vakuuttui siitä, että puolueen organisaatio oli perusteellisesti remontoitava. Hän uudisti puoluehallintoa ja pyrki saamaan naisia ja nuoria mukaan puolueen toimintaan. Sukselaisen työn tulokset näkyivät jovuoden 1948 eduskuntavaaleissa, joissa Maalaisliiton eduskuntaryhmästä tuli 56 kansanedustajalla eduskunnan suurin.[15] Myös Sukselainen itse nousiTurun läänin eteläisestä vaalipiiristä kansanedustajaksi hyvin suuressa määrin puoluesihteeriArvo Korsimon tuella. Tästä huolimatta Sukselaisen ja Korsimon välit eivät koskaan muodostuneet luottamuksellisiksi.[16] Sukselaisen puheenjohtajakaudella Maalaisliiton jäsenmäärä nousi vajaasta 30 000:sta liki kymmenkertaiseksi.[17] Johannes Virolaisen mielestä nimenomaan Sukselainen, eikä niinkään Korsimo, oli Maalaisliiton järjestökoneiston varsinainen rakentaja.[18]
Sukselaisen tultua syksyllä 1954 nimitetyksi Kansaneläkelaitoksen pääjohtajaksi hänen työmääränsä tässä laitoksessa lisääntyi jatkuvasti ja siinä määrin, ettei häneltä enää riittänyt aikaa puoluejohtajan tehtävien täysipainoiseen hoitamiseen. Näin Maalaisliiton johtaminen jäi yhä enemmän varapuheenjohtajaJohannes Virolaisen harteille. Virolainen ryhtyi puuhaamaan myös puolueen nimen vaihdosta, mitä Sukselainen asettui vastustamaan.[19]
Johannes Virolaisen mukaan Kekkosen ja Sukselaisen välisessä yhteistyössä Sukselainen oli lojaali Kekkoselle, mutta hän ei ollut mikään intomielinen Kekkosen ihailija, vaan heidän suhteensa olivat viileän asialliset. Luonteeltaan miehet olivat lähes toistensa vastakohdat: siinä missä Kekkonen oli erittäin aktiivinen, räiskyvä ja herkästi toisia arvosteleva, Sukselainen oli pidättyväinen eikä millään tavoin pyrkinyt tuomaan itseään esille. KunFagerholmin hallitus oli keväällä 1957 kaatunut sosialidemokraattien sisäisiin kiistoihin, Kekkonen antoi Sukselaiselle tehtäväksi muodostaa Maalaisliiton johtama vähemmistöhallitus. Hallituksen kokoonpano vaihteli sen toimikauden aikana niin paljon, että julkisuudessa puhuttiin hallituksen eri "painoksista". Kekkosen vaatimuksesta Sukselaisen oli otettava hallitukseensa loppukesällä 1957 mukaan sosialidemokraattien opposition edustajina niin kutsutut "ottopoikaministerit", mikä herätti SDP:ssa suurta kiukkua.[20]
Fagerholmin kolmannen hallituksen toimikausi päättyi niin kutsuttuihinyöpakkasiin. Presidentti Urho Kekkonen olisi halunnut uudeksi pääministeriksiKauno Kleemolan, mutta Maalaisliiton eduskuntaryhmä asettui niin voimakkaasti kannattamaan Sukselaista, että Kekkosen oli annettava uuden hallituksen muodostaminen Sukselaiselle. Tosiasiassa Sukselaisen käteen lyötiinTamminiemessä laadittu ministerilista, jossa oli mukana Kekkosen luottomies Arvo Korsimo. Kapeasta pohjastaan huolimatta Sukselaisen hallitus osoittautui erittäin sitkeähenkiseksi. Se istui tammikuusta 1959 kesään 1961 saakka ja nousi hallitusten ikätilaston kolmannelle sijalle. UlkoministeriRalf Törngrenin kuoltua toukokuussa 1961 Sukselainen hoiti kuukauden ajan myös ulkoministerin tehtäviä, kunnesAhti Karjalainen tuli tälle paikalle aloittaen samalla pitkän ulkopoliittisen uransa. Suurin ulkopoliittinen kysymys Sukselaisen toisen hallituksen toimikaudella oli Suomen liitännäisjäsenyysEuroopan vapaakauppajärjestössä (EFTA), joka toteutui sitkeiden neuvottelujen jälkeen heinäkuun alussa 1961.[21]
Vuonna 1961Helsingin hovioikeus tuomitsi Sukselaisenviralta pantavaksiKansaneläkelaitoksen pääjohtajan virasta virkarikoksen vuoksi.[22] Tuomio kuitenkin kaatui korkeimmassa oikeudessa, ja Sukselainen palasi Kelan pääjohtajan virkaan, mutta ei pääministeriksi.[23]
Kekkonen piti hänen suhteitaan virolaisiin opiskelutovereihin vaarallisina.Neuvostoliittolainen lehti oli julkaissut valokuvan, jossa kaksiHelsingin yliopiston osakuntien ylioppilasta oli vienyt onnitteluadressinRuotsissa asuneilleViron pakolaishallitusta kannattaville ylioppilaille. Maalaisliiton vuoden 1964 puoluekokouksessa istuva puheenjohtaja Sukselainen hävisi Johannes Virolaiselle niukasti äänin 888–866.[11] Sukselaisen kaatamiseen osallistui myös Arvo Korsimo, joka oli vuonna 1960 joutunut jättämään puoluesihteerin paikan ja hautoi tästä kostoa Sukselaiselle.[17]
.jpg)
Sukselaisen ja Virolaisen suhteet viilenivät kesän 1964 puoluekokouksen jälkeen. Valmistauduttaessavuoden 1982 presidentinvaaliin Keskustapuolueen puheenjohtajaPaavo Väyrynen hankki Sukselaisen tuenK-linjan miehittämän puoluejohdon ehdokkaalleAhti Karjalaiselle taistelussa Keskustan presidenttiehdokkaasta. K-linjan poliitikot olettivat Sukselaisen olevan syrjäyttämisestään edelleen katkera Virolaiselle.[24] Karjalaisen ja Virolaisen kannattajien välisen taistelun kiihtyessä Sukselainen vetosi puolueen yhtenäisyyden puolesta ja katsoi, ettei puolueen ollut ehdottomasti pakko asettaa omaa ehdokasta, "ellemme sitä puolueelle vahinkoa tuottamatta osaa".[25]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaV. J. SukselainenWikimedia Commonsissa
| Edeltäjä: K.-A. Fagerholm K.-A. Fagerholm | Suomen pääministeri 1957 1959–1961 | Seuraaja: Rainer von Fieandt Martti Miettunen |
| Edeltäjä: Onni Hiltunen Tuure Junnila | Suomen valtiovarainministeri 1950–1951 1954 | Seuraaja: Onni Hiltunen Penna Tervo |
| Edeltäjä: Ralf Törngren | Suomen ulkoasiainministeri 1961 | Seuraaja: Ahti Karjalainen |
| Edeltäjä: Urho Kekkonen | Suomen sisäasiainministeri 1951–1953 | Seuraaja: Heikki Kannisto |
| Edeltäjä: K.-A. Fagerholm K.-A. Fagerholm Johannes Virolainen Rafael Paasio | Eduskunnan puhemies 1956–1957 1958 1968–1970 1972–1976 | Seuraaja: K.-A. Fagerholm K.-A. Fagerholm Rafael Paasio Veikko Helle |
| Edeltäjä: Eino E. Louhio | Kelan pääjohtajat 1954–1971 | Seuraaja: Jaakko Pajula |
