| Uusi-Ruotsi Nya Sverige | |||
|---|---|---|---|
1638–1655 | |||
| |||
| |||
| |||
| Valtiomuoto | Ruotsin siirtomaa | ||
| Monarkki | Kristiina(1638–1654) Kaarle X Kustaa(1654–1655) | ||
| Kuvernööri | Måns Nilsson Kling(1638–1639) Peter Hollander Ridder(1640–1643) Johan Printz(1643–1653) Johan Papegoja(1653–1654) Johan Risingh(1654–1655) | ||
| Pääkaupunki | Fort Kristina | ||
| Historia | |||
| – ensimmäinen maiden ostodelaware-intiaaneilta | 29. maaliskuuta1638 | ||
| – antautuminenUusille-Alankomaille | 1. syyskuuta1655 | ||
| Viralliset kielet | ruotsi | ||
| Valuutta | taaleri,riikintaaleri,floriini | ||
| Seuraaja | Uudet-Alankomaat | ||
| Infobox OK | |||
Uusi-Ruotsi (ruots.Nya Sverige) oli vuonna 1638 perustettuRuotsin siirtomaaPohjois-Amerikan itärannikollaDelawarejoen jaDelawarenlahden molemmin puolin. Siihen kuuluneet alueet ovat nytYhdysvaltainPennsylvanian,Delawaren jaNew Jerseyn osavaltioiden alueella. Siirtokunnassa eli ruotsalaisten lisäksi myössuomalaisia. Siirtokunnan keskuspaikkana oliFort Kristina, joka sai nimensäRuotsin kuningatarKristiinalta.
Uusi-Ruotsi antautuiUusien-Alankomaiden joukoille vuonna 1655, minkä jälkeen se kuuluihollantilaisille, kunnes englantilaiset valloittivat Uudet-Alankomaat lokakuussa 1664.
Syksyllä 1629 Ruotsin kuningasKustaa II Aadolf kiinnostuiAtlantin yli suuntautuvasta kaupankäynnistä. Hänen kuoltuaan vuonna 1632 valtakunnankansleriAxel Oxenstierna jaTukholman maaherraKlas Larsson Fleming veivät eteenpäin kuninkaan ajatusta mantereiden välisistä kauppasuhteista. Kumpikin miehistä kuului viisimiehiseen holhoojahallitukseen, joka oli valittu hoitamaan valtion tehtäviä kuninkaan tyttärenKristiinan alaikäisyyden aikana.[1]
Oxenstierna suunnitteli aluksiAfrikkaanGuineanlahdenKultarannikolle suuntautuvaa kauppamatkaa, mutta hankkeesta luovuttiin. Ruotsiin yhteyttä pitänyt Uusien-Alankomaiden entinen kuvernööriPeter Minuit käänsi Oxenstiernan ja Flemingin kiinnostuksenPohjois-Amerikkaan. Minuit oli valmis johtamaan siirtolaiset Amerikan itärannikolle nykyiseen Delawareen. Retken arvioitu hinta oli 24 000 Hollanninfloriinia (tuolla aikakaudella yleisesti käytetty valuutta).[2] Siirtokunnan perustajina toimi hallituksen lisäksi Uuden-Ruotsin kauppayhtiö, jonka osakkaista puolet oli hollantilaisia. Yhtiö uskoi siirtokunnan mahdollisuuksiin tuottaa taloudellista voittoa majavannahoilla jatupakalla, joiden kysyntä oli nousussa ympäri Eurooppaa. Hallituksen tehtäväksi jäi siirtolaisten hankkiminen, mikä oli vaikeata koko Uuden-Ruotsin historian ajan, sillä ruotsalaisilla ei ollut kiinnostusta erämaiden asuttamiseen.[3]
Minuit aloitti pitkän merimatkan valmistelut loppuvuodesta 1636 ja matkusti Ruotsiin varhain 1637. Sairastuttuaan Tukholmassa saman talven aikana Minuit siirsi matkan alkamista myöhemmäksi. Lisäksi sopivien merikelpoisten alusten löytäminen vei aikaa ja Ruotsin hallitus hidasteli siirtokunnan lähettämisessä. Loppusyksyllä matkaan lähteneet purjealuksetKalmar Nyckel jaFågel Grip joutuivat kovaan myrskyynPohjanmerellä ja kadottivat yhteyden toisiinsa. Alusten vauriot korjattiinTexelissä Hollannissa, ja korjauskustannukset nostivat huomattavasti matkan arvioitua budjettia. Merimatka yli Atlantin sujui ongelmitta, ja alukset saapuivat Delawarejoelle lopputalvella 1638.[1]
Ennen ruotsalaisten saapumista Hollannin,Englannin jaRanskan siirtokunnat olivat ehtineet asuttaa mantereen itärannikkoa jo yli vuosikymmenen. Maat Delawarejoen molemmin puolin olivat kuitenkin säästyneet siirtolaisasutukselta ja kuuluivat yhä alueen alkuperäisille asukkailledelaware-intiaaneille. Useita intiaanijohtajia saapui 29. maaliskuuta 1638 neuvottelemaan siirtolaisten kanssa ja Mitatsimint-niminen päällikkö suostui myymään oman heimonsa maata uudelle siirtokunnalle.[4] Alue ylettyi etelässäSchuylkilljoelle ja muodosti kaikkiaan noin sadan kilometrin pituisen kaistaleen, jolla ei ollut läntisiä rajoja.[5]
Uuden-Ruotsin ensimmäinen linnakeFort Kristina rakennettiin nykyisenWilmingtonin kaupungin paikalleChristinajoen varrelle.Uuden Amsterdamin kuvernööriWillem Kieft lähetti kirjeen, jossa hän ilmoitti Delawarejoen laaksojen kuuluneen jo vuosia Uusien-Alankomaiden alueisiin. Hollantilaiset eivät kuitenkaan ryhtyneet toimenpiteisiin Uutta-Ruotsia vastaan, vaan antoivat näiden jäädä rakentamaan siirtokuntaansa.[6]
Kristinan linnakkeen rakentamisen aikoihin Minuit lähetti osan miehistään tekemään kauppaaVirginian brittiläisten siirtolaisten kanssa. Britannian kuningasKaarle I oli kuitenkin evännyt kauppaluvan maiden välillä, joten ruotsalaiset palasivat takaisin tyhjin toimin. Kesällä 1638 Minuit jätti siirtokunnan ja poikkesiSt. Christopherin saarille ottamaan alukseen tupakkalastin. Ennen oman laivansa lähtöä Minuit vieraili hollantilaisessa aluksessa, jonka äkillinen myrsky kuljetti merelle. Minuitin uskotaan hukkuneen laivan mukana.[7]
Uuden-Ruotsin ensimmäiseksi kuvernööriksi valittiin kapteeniMåns Nilsson Kling (Mauno Klinga).[8] Hänen alaisenaan toimi 24 ruotsalaista ja suomalaista uudisasukasta. Siirtokunnan ensimmäiset vuodet osoittautuivat tappiollisiksi, sillä kauppatavaraa oli niukasti ja siirtolaisia vähän. Paikalliset intiaanit opettivat siirtolaisille maanviljelyä ja metsästystä ja auttoivat heitä selviämään yli talven. Vuonna 1639 luutnanttiPeter Hollander Ridder, josta tuli Uuden-Ruotsin toinen kuvernööri, teki uusia maakauppoja Kekesikkun-nimisen delawarepäällikön kanssa.[4] Talvella 1640–1641 siirtokunnan tulevaisuudennäkymät vaikuttivat yhä huonoilta ja Uusi-Ruotsi harkitsi siirtymistä Uusien-Alankomaiden hallinnon alle. Asuinolojen alkeellisuus, ravinnon niukkuus ja juomaveden likaisuus aiheuttivat joitakin kuolemaan johtaneita tauteja. Kauppatavaroiden vähyys katkaisi kaupankäynnin intiaanien kanssa, jaNew Havenista lähetetyt brittiläiset alukset alkoivat tehdä matkoja Delawarejoen intiaanien kauppapaikoille.[9]
Marraskuussa 1641 Ruotsista purjehtineetKalmar Nyckel jaCharitas toivat lisää kauppatavaraa, siirtolaisia, rakennustarpeita ja kotieläimiä. Osa siirtolaisista oli oikeudessa tuomittuja rikollisia, jotka oli määrätty karkotettavaksi Amerikkaan.[10]
RuotsalaisaluksetFama jaSvan toivat helmikuussa 1643 mukanaan uusia siirtolaisia ja kauppatavaroita.Länsi-Intian jaKanariansaarten kautta purjehtineiden alusten matka oli viivästynytFaman menetettyä yhden mastoistaan ja ajauduttua matalikolle.[11]
Svanin mukana saapunut everstiluutnanttiJohan Printz oli määrätty merentakaisen siirtokunnan uudeksi kuvernööriksi. Seuraavien kuukausien aikana hän ryhtyikin kehittämään Uuden-Ruotsin asutusta ja puolustusta.[12] Printz oli saanut ohjeet ylläpitää hyviä suhteita intiaaneihin ja tunnustaa heidän oikeutensa maanomistuksessa. Mutta ristiriitoja syntyi, kun hollantilaiset ja osaksi englantilaisetkin vaativat itselleen maa-alueita, jotka Uusi-Ruotsi oli jo ostanut. Intiaanit olivat saattaneet myydä samoja maita useampaan kertaan ja oli mahdoton päättää, mitkä kaupoista olivat laillisia. Ratkaistaakseen riitakysymyksen Printz päätti sulkea muut siirtokunnat pois Delawarejoelta tai pakottaa ne tunnustamaan Uuden-Ruotsin ylivallan.[13]
Vuoden 1643 aikanaUusi-Göteborg nousi pienelle saarelle vastapäätä nykyistäPhiladelphiaa. Sitä seurasivatNew Jerseyyn rakennettuUusi-Elfsborg ja Schuylkilljoen varrenUusi-Vasa jaUusi-Korsholma.[14]
1640-luvun puolivälissä Uusi-Ruotsi koki lyhyen kukoistuksen Printzin alaisuudessa. Vähän yli sata suomalaista ja ruotsalaista asui hajallaan runsaan 30 kilometrin alueella Delawarejoen länsipuolella nykyisten Wilmingtonin ja Philadelphian välillä. Intiaaneilta saatumaissi ja muut ruokatarpeet täydensivät siirtokunnan ruokavaraston. Printz huomasi, että Fort Kristinan pohjoispuolella asuvatsusquehannat pystyivät tuomaan kauppapaikoille suuria määriä turkiksia, kun sen sijaan delawarein mailta majavat ja saukot oli metsästetty lähes sukupuuttoon. Printz alkoikin suosia kaupankäynnissä susquehannoja ja pyysi Ruotsista kahtasataa sotilasta hävittämään delawarein kylät ja valtaamaan näiden maat. Samanaikaisesti Printz asetti vartioitavia sulkuja Delawarejoen suulle estääkseen Uusien-Alankomaiden ja Englannin kaupankäynnin levittäytymisen susquehannojen keskuuteen.[15]
Uuden-Ruotsin ja susquehannojen välinen kaupankäynti johti hetkelliseen väkivallan aaltoon, kun eräs delawarein sodanhaluisista ryhmistä surmasi eri yhteyksissä viisi ruotsalaista. Sama ryhmä tulitti Printzin yksityisasuntoa ja poltti metsää, josta puusepät ottivat rakennusmateriaalia. Myöhemmin useita delawarepäälliköitä saapui Printzin luo pyytämään anteeksiantoa rikoksista, jotka oli tehty heidän tietämättään. Printz otti vastaan intiaanien tuomat lahjat, mutta teki selväksi, että jos väkivaltaisuudet jatkuisivat, delawaret maksaisivat ne omalla hengellään.[15]
Vuonna 1649 Uusi-Ruotsi koki taantumisen aikaa. Monet Ruotsissa tapahtuneet poliittiset muutokset veivät maan hallituksen huomion muihin asioihin, ja tuhansista lähetetyistä majavannahoista huolimatta myös ruotsalaisten kauppiaiden kiinnostus Uutta-Ruotsia kohtaan katosi.[15] Saman vuoden aikana Ruotsista Delawareen siirtolaisia kuljettanutKatt ajautuiKaribianmerellä matalikolle, eikä yksikään siirtolaisista selvinnyt perille.[16]
Uuden-Amsterdamin kuvernööriPeter Stuyvesant hyödynsi Uuden-Ruotsin vastoinkäymisiä ja antoi määräyksen rakentaaFort Casimirin alueelle, joka oli jo kertaalleen myyty ruotsalaisille. Printz sai keskeytettyä linnakkeen rakennustyöt, mutta Uusien-Alankomaiden poliittinen ja sotilaallinen uhka oli ilmeinen. Uusi-Ruotsi odotti turhaan täydennystä kotimaastaan, sillä 1650-luvun alkuvuosina yksikään laiva ei tuonut lisää siirtolaisia eikä kauppatavaraa. Vuonna 1653 Printz luopui virastaan kirjoitettuaan sitä ennen selonteon siirtokunnan ongelmista valtakunnankansleri Oxenstiernalle ja kreiviPietari Brahelle. Ruotsin valtakunnanneuvosto käsitteli asiaa ja teki päätöksen lähettää siirtokuntaan lähes 300 uutta siirtolaista ja 40 sotilasta. Uuden-Ruotsin kuvernöörin virkaa hoitanut Printzin vävy Johan Papegoja päätettiin korvata Ruotsista lähetetylläJohan Risinghillä. Kuljetukseen valittiin purjealuksetÖrn jaGyllen Haj.[17]
Syksyllä 1653 alkanut matka Delawareen ei sujunut odotetusti. Pääasiassa tavarankuljetukseen tarkoitettuGyllene Haj vaurioitui jo Ruotsin vesillä ja pääsi matkaan vasta kuukausia myöhemmin. Siirtolaisia kuljettanutÖrn sai vuodonJyllannin rannikolla.Pohjanmerellä voimakas myrsky hidastutti laivan menoa, ja se jouduttiin korjaamaanWeymouthissa Englannissa. Selvittyään läpi talvenÖrn joutui kevällä 1654Karibianmerellä uusiin vaikeuksiin. Huono hygienia ja puhtaan juomaveden puute altistivat matkustajat sairauksille, ja noin sata menehtyipunatautiin ja erilaisiin kuumesairauksiin.[17]
21. toukokuuta 1654Örn saapui Delawarejoelle ja ankkuroi hollantilaisten hallussa olleen Fort Casimirin edustalle. Ensimmäisenä tehtävänään Risingh valtasi tukikohdan ja pakotti 22 hollantilaista vannomaan uskollisuudenvalan Ruotsin hallitukselle. Päivää myöhemminÖrn jatkoi matkaansa Fort Kristinaan, jossa Risinghin ensimmäiseksi tehtäväksi jäi sairaanhoidon järjestäminen. Virginian englantilaiset kauppiaat avustivat myymällä omia elintarvikkeitaan. Myös paikalliset intiaanit kantoivat päivittäin Fort Kristinan edustalle lihaa ja kalaa, mutta välttelivät siirtolaisia sairastumisen pelosta.[18]
Sairaiden toipuessa Risingh aloitti määrätietoisen työskentelyn siirtokunnan elvyttämiseksi. Fort Kristinan puolustusta vahvistettiin neljälläÖrnistä tuodulla tykillä. Kun hollantilaiset laskettiin mukaan, Uuden-Ruotsin asukasluvuksi saatiin 368 henkilöä.[19]
Yksi Risinghin tehtävistä oli saada takaisin Virginiaan paenneet siirtolaiset. Tehtävä osoittautui vaikeaksi, sillä pakolaiset eivät halunneet palata Uuteen-Ruotsiin. Intiaanien kanssa käydyt neuvottelut onnistuivat paremmin. Useat susquehannojen päälliköistä vierailivat Risinghin asunnolla sopimassa uusista maakaupoista, joiden tuloksena Uuden-Ruotsin omistamat maat laajenivatMarylandiin. Risingh suunnitteli satamaaChesapeakenlahdelle ja suuren asutuskeskuksen rakentamista lahden rantaan.[20]
Uuden-Ruotsin kasvu lisäsi vastatoimia Uudessa Amsterdamissa. Syksyllä 1654 Ruotsista tullutGyllene Haj purjehti tuntemattomasta syystäDelawarenlahden ohi ja eksyiHudsonjoen suulle, jossa Stuyvesantin sotilaat valtasivat sen. Suurin osa aluksen miehistöstä ja siirtolaisista taivutettiin Stuyvesantin vallan alle. Tapaus oli merkittävä takaisku Uudelle-Ruotsille, joka menetti uusien siirtolaisten lisäksi suuren määrän rakennus- ja kauppatarvikkeita.[21]
Uudet-Alankomaat jaHollannin Länsi-Intian kauppakomppania olivat valmiit tukemaan Stuevesantia kaikin mahdollisin keinoin Ruotsin siirtomaavallan nujertamiseksi Amerikan mantereella.Amsterdamista lähetettiin vuonna 1655 Uuteen-Amsterdamiin 200 sotilasta sotilasoperaatioon Uutta-Ruotsia vastaan. Stuyvesant värväsi lisäjoukoiksi 16–60-vuotiaita miehiä lupaamalla jokaiselle vapaaehtoiselle 65stuiverin kuukausipalkan ja vapautuksen kunnallisveron maksamisesta. Samalla Uuden Amsterdamin asukkailta ja siellä liikkuneilta brittikauppiailta vaadittiin lupaus, etteivät he levitä tietoa tulevasta hyökkäyksestä Uuteen-Ruotsiin.[21]
Risingh sai tiedon valmisteilla olevasta hyökkäyksestä intiaanien välityksellä. Hän järjesti pikaisen sotaneuvoston ja lähetti vakoilijoita Uuteen Amsterdamiin. Nämä vahvistivat intiaanien epäilyt ja kertoivat hollantilaisten noin 700 miehen sotajoukoista. Risingh järjesti mahdollisimman paljon ampumatarvikkeita ja ruokaa Kristinan ja Trinityn (entinen Fort Casimir) linnakkeisiin ja sijoitti niihin noin 300 Finlandista, Uplandista ja muilta siirtokunnan taajaväkisimmiltä seuduilta kerättyä puolustajaa.[22]
Elokuun lopulla 1655 Stuyvesantin johtama laivasto purjehti ylös Delawarejokea mukanaan 317 sotilasta.[23] Stuyvesantin laivasto ankkuroi linnakkeiden edustalle, mutta aluksista ei annettu tulituskäskyä. Sen sijaan hollantilaisten lähettämä viestinviejä toi Kristinan linnakkeeseen antautumiskehotuksen. Risingh katsoi vastarinnan hyödyttömäksi ja suostui neuvottelujen jälkeen antautumaan ilman vastarintaa. Antautumisehtojen mukaan Risingh sai viedä siirtokuntaa koskevat asiakirjat maansa hallitukselle, mutta Uuden-Ruotsin kauppayhtiön julkiset rakennukset ja omaisuus luovutettiin hollantilaiselle kauppayhtiölle. Antautumiskirjan allekirjoittivat kummankin siirtokunnan kuvernöörit. Risingh ja osa sotilaista palautettiin Ruotsiin, mutta halukkaat uudisasukkaat saivat jäädä asumaan tiloilleen Alankomaiden hallinnan alaisina.[24]
Syksyllä 1664 Uudet-Alankomaat antautui englantilaisille joukoille.[25]
Ruotsalainen historioitsija Ivan Bill arveli vuonna 1983, että Uuteen-Ruotsiin saapui vuosina 1638–1664 noin tuhat siirtolaista.[26] Yli puolet heistä oli suomalaisia, sillä vuonna 1636 alkaneet suomalaisvainot asettivatmetsäsuomalaiset epäedulliseen asemaan, ja heistä haluttiin eroon. Suomalaisten harjoittamakaskenpoltto ja metsien asuttaminen kiellettiin Ruotsissa. Ainoastaan ne suomalaiset, jotka olivat hankkineet tiloihinsa erityisen luvan, välttyivät asuntojensa polttamiselta ja saivat jäädä aloilleen.[3]
Ensimmäisen varsinaisen siirtolaisretkikunnan lähtiessä Ruotsista toukokuussa 1641 suurin osa sen siirtolaisista oliVärmlannista kerättyjä suomalaisia maanviljelijöitä.[10] Kaksi vuotta myöhemmin kuvernööri Printzin mukana saapuneissa siirtolaisissa oli useitaPohjanmaalta jaVaasasta tulleita suomalaisia, jotka olivat lähteneet mukaanMustasaaressa asuneen Printzin ehdotuksesta.[26]
Siirtokunnan loppuaikoina suomalaisten ja Värmlannin metsäsuomalaisten osuus kasvoi uudelleen. KunMercurius-alus purjehti Delawareen talvella 1655–1656, sen 106 matkustajasta 92 oli mainittu suomalaisiksi.[27] Retkeä johtanut Johan Papegoja ei osannut suomea vaan joutui palkkaamaan tulkin. Aluksen lähtiessä Ruotsista jäi satamaan yli sata siirtolaista, jotka olivat turhaan ehtineet myydä talonsa ja kaiken omaisuutensa puolihintaan.[28]
Delawarejoen varrella asuneet suomalaiset loivat neljä siirtolaisasutusta, jotka olivat Finlandia, Lapland, Upland ja Takamaa. Siellä asuneet Marttiset, Kokkiset, Rambot ja muut olivat laajoille alueille levinneiden sukujen kantaisiä. Suomalaisasutus ulottui myös eteläiseen New Jerseyyn, jossaMullica Hill jaMullicajoki ovat yhä muistuttumassa suomalaisesta uudisviljelijästä Erkki Mullikasta.[29]
Suomalaiset sukunimet ovat vuosisatojen aikana muuttuneet tunnistamattomiksi. Marttisesta tuli Morton, Räsäsestä Rawson, Kokkisesta Cock tai Cox ja Kolehmaisesta Coleman.John Morton, yksiYhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista, oli Martti Marttisen jälkeläisiä. Suomalaiset olivat myös ensimmäisinä asuttamassa nykyistä Philadelphiaa.[30]
Ensimmäinen Uudesta-Ruotsista tuotettu turkiserä myytiin Hollantiin ja siitä saatiin hieman yli 15 000 floriinia.[31] Delawaresta lähetetty tupakka jaettiin ruotsalaisten osakkaiden kesken. Vuoden saatavat osoittautuivat selvästi tappiollisiksi, koska retkikunnan kulut vastaavana aikana olivat kaiken kaikkiaan 36 000 floriinia. Tämä johti 1640-luvun alussa Ruotsin kauppayhtiön osakkaiden väliseen sisäiseen riitaan, jonka seurauksena hollantilaiset myivät osakkeensa ruotsalaisille. Yhtiön johtajana jatkoi Klas Larsson Fleming ja uuteen johtokuntaan valittiin Pietari Brahe.[32]
1640-luvun taitteessa tupakan kysyntä lisääntyi moninkertaiseksi koko Euroopassa. Delawaressa lastatut tupakkalastit työllistivät kauppayhtiöiden lisäksi lukuisia salakuljettajia.Turkuun jaPorvooseen vuonna 1644 kuljetettu suuri suolaerä tuotti hyvät voitot.[17] Turkiskauppa toimi taustalla pienessä mittakaavassa lukuun ottamatta vuotta 1648, jolloin Delawaresta toimitettiin Uuden-Ruotsin historian suurin turkislasti, joka pääosin kulkeutuiVenäjälle.[33]
Uudessa-Ruotsissa viljeltiin tupakan ohella myös ruista, ohraa ja kauraa. Siemenet hankittiin Ruotsista tai eri siirtomaiden kauppiailta. Suomalaisten perinteisenkaskiviljelyn uskotaan soveltuneen hyvin Delawareen. Maissinviljelyä kokeiltiin ensimmäisistä vuosista lähtien, mutta sadot jäivät vaatimattomiksi. Ensimmäinen vesikäyttöinen mylly perustettiin vuonna 1646. Siirtokunnan viimeisen vuoden aikana suunniteltiinpellavan jahampun viljelyä jasokeriruo’on kasvattamista.[34]
Karjatalous kuului metsästyksen ja kalastuksen ohella olennaisena osana siirtokunnan elinkeinoihin. Ensimmäiset kotieläimet olivat tulleet Hollannista ja myöhemmin karjaa lähetettiin myös Ruotsista. Virginian britit suostuivat myymään Ruotsin siirtokunnalle nautoja ja tammoja, ja syksyllä 1654 siirtolaiset raivasivat suuria maa-alueita keväistä maissinistutusta varten.[35]
Uuden-Ruotsin virallinen kieli oli ruotsin kieli. Suomalaisten joukossa suurin osa oli syntynyt tai asunut Keski-Ruotsissa, mutta joukosta löytyi myös yksinomaan suomea puhuvia. Vaikka suomalainen kansanaines oli enemmistönä linnakkeiden ulkopuolella asuneiden siirtolaisten keskuudessa, heidän oli opeteltava ruotsin kieli, samoin heidän jälkeläistensä.[32]
Toisen retkikunnan mukana Delawareen saapunut pastori Roerus Tolkillus piti Fort Kristinan yksityisasunnoilla säännöllisiä jumalanpalveluksia ruotsiksi. Rukoushuoneen valmistuttua vuonna 1642 kirkollismenot siirtyivät sen tiloihin, ja tätä vuotta voidaankin pitää varsinaisena Delawaren luterilaisen seurakunnan perustamisvuotena. 1640-luvun aikana pastori Johannes Campanius teki lähetystyötä paikallisten intiaanien keskuudessa ja käänsi myöhemminMartti LutherinVähän Katekismuksen heidän kielelleen.[36]
Merkittävin Uuden-Ruotsin välityksellä Amerikkaan kulkeutuneista asioista oli siirtolaisten taito rakentaahirsimökkejä. Yhdysvaltalaiset tutkijat Terry G. Jordan ja Matti E. Kaups ovat esittäneet kirjassaanThe American Backwoods Frontier, että hirsisalvosrakennukset tulivat uudelle mantereelle juuri suomalaissiirtolaisten välityksellä. Eräs vanhimmista edelleen pystyssä olevista hirsirakennuksista onNothnaglen hirsimökki, jonka suomalaiset ja ruotsalaiset rakensivat New JerseynGibbstowniin vuosina 1638–1643. Tässä ja muissa vastaavissa rakennuksissa käytettiin naulojen sijaan puisia kiilamaisia vaarnoja. Mökkien takat rakennettiin Ruotsista kuljetetuista tiilistä.[37] Suomalaisten erityistaito hirsimökkien rakentamisessa levisi muiden siirtolaisten keskuuteen halki mantereen aina länsirannikolle saakka.[38]
Uudesta-Ruotsista on jäänyt muistuttamaanSwedesboron pikkukaupunki New Jerseyssä ja siellä olevaPyhän Kolminaisuuden kirkko, joka yhä tunnetaan ”vanhana ruotsalaisena kirkkona”.Amerikanruotsalainen historiallinen museo (American Swedish Historical Museum) sijaitsee eteläisessä Philadelphiassa ja sisältää monia näyttelyesineitä, asiakirjoja jaartefakteja Uuden-Ruotsin ajalta.[39]
Suomen hallitus lahjoitti 29. toukokuuta 1938Wäinö Aaltosen veistämänDelaware-monumentin suomalaisten amerikansiirtolaisten 300-vuotisjuhlan muistoksi. Patsas pystytettiinChesterin kaupunkiin Pennsylvaniassa.[40] Vuonna 1997 Wilmingtonin telakka laski vesille purjealusKalmar Nyckelin näköisjäljennöksen. Vesillelasku tapahtui lähellä alkuperäistä Fort Kristinaa. Aluksella järjestetään opinto- ja turistimatkoja Delawarejoella.[39]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaUusi-RuotsiWikimedia Commonsissa
.svg)
