Tämä artikkeli käsittelee uunia. Antti Hyryn samannimistä teosta käsitellään artikkelissaUuni (kirja).
Nykyaikainen kotitalousliesi, jossa on myös uuniModerni sähkökäyttöinen uuni savitöiden polttamiseenKalkkiuunin poikkileikkaus 1900-luvun alustaSähkökäyttöinen moderni muhveliuuni
Uuni on sellaisten rakenteiden ja laitteiden yleisnimitys, joilla saadaan keinotekoisesti aikaanlämpöä, muun muassa huoneidenlämmitykseen, ruoanpaistamiseen,keittämiseen sekä erinäisten aineiden ja tarvikkeiden kuivattamiseen ja sulattamiseen. Uunin lämpö saadaan aikaan esimerkiksisähköllä tai polttamallapolttoainetta. Uunien rakenne vaihtelee huomattavasti, mikä johtuu niiden moninaisista käyttötarkoituksista.
Uunit voidaan jakaa kolmeen ryhmään:
Laite, tai laitteen osa, jossa valmistetaan ruokaa tai leivonnaisia, esimerkiksileivinuuni,lieden uuni jamikroaaltouuni.
Teollinen rakennelma tai laite jota käytetään eri aineiden sulattamiseen, kuivatukseen tai koostumuksen muuttamiseen, esimerkiksiahjo,lieskauuni javalokaariuuni.Temperoimiseen (metallien lämpökäsittelyyn, hehkutukseen ja karkaisuun) tarkoitettuja uuneja kutsutaanmuhveliuuneiksi.
Uloslämpiävä uuni eli savujohteinen uuni on kehittyneempi versio savupirttien sisäänlämpiävästä uunista, joka oli nykyisen leivinuunin edeltäjä. Nimitysuloslämpiävä uuni on sinänsä vanhentunut ja kuuluu aikaan, jolloin savupirtit elimustat tuvat vaihtuivat nykyaikaisiin elivalkeisiin tupiin. Uloslämpiävässä uunissa syntyvä savu johdetaan muurattuasavukanavaa ja -piippua pitkin ulos sisätiloista.
Suomen ensimmäisettakat muurattiin linnoihin 1400-luvun lopussa tai 1500-luvun alussa.Sture- jaTott -sukujen aikana rakennettiin takkojaOlavinlinnaan. Linnoista takat levisivät muualle Suomeen, missä niillä oli useita nimityksiä, kutenpiisi jatotto. Takka soveltui kuitenkin lähinä vain huoneen valaisemiseen, keittämiseen ja jossain määrin lämmitykseen, muttei tietenkään leipomiseen eikä se varannut lämpöä. Tuonaikainen takka oli lähinnä savupiipun alapään avoin laajennus eli samantapainen kuinlapintakka tai nykyisetavotakat.
Hämeessä ja Varsinais-Suomessa leivonta tapahtui aluksi ulkona savupiiputtomissa tai savupiipullisissa ulkouuneissa eli mäkiuuneissa, joista on tietoja jo esihistorialliselta ajalta.
Karjalassa leivinuuni oli siirretty sisätiloihin jo muinaisajalla. Samalla siihen oli yhdistetty liesi, joka sijaitsi uuninsuun edessä.
1600-luvulla ruvettiin Suomessa aluksi viranomaisten määräyksestä muuraamaan uloslämpiäviä uuneja asuinrakennuksiin. Länsi-Suomessakin huonetiloihin alettiin muurata erillisiä leivinuuneja, jotka monien kehitysvaiheiden myötä yhdistyivät takkaan, ja syntyivät yhdistelmät, joissa leivinuunin kulmaan on muurattu takka. 1700-luvulla tiilen käytön yleistyminen myös helpotti savukanavien rakentamista. Aluksi vain Länsi-Suomessa rakennettu uloslämpiävä uuni levisi pikkuhiljaa myös Keski- ja Pohjois-Suomeen.
Idässä pitäydyttiin perinteisessä, puulavalle muuratussa, liedellisessä leivinuunissa, sillä se lämmitti huomattavasti paremmin ja vei vähemmän puita kuin alkeellinen, uloslämpiävä uuni.
Leivinuuni on yleensä sijainnut ovensuunurkassa, ovesta tullessa oikealla puolella, niin että uunin suu on avautunut sivuseinään ja siinä olevaan ikkunaan päin.
Aluksi uloslämpiävissä (leivin)uuneissa oli suora ja leveä savupiippu, joka ainakin idässä oli muurattu lieden yläpuolelle. Tällaisessa yhdistelmässä veto jäi vielä huonoksi. Vedon parantamiseksi alettiin 1800-luvulla muurata suoran savupiipun alaosaan erityinen kavennus eli "nielu" tai "kynnys". Uunin omissa rakenteissa ei kuitenkaan vielä ollut savuhormeja ja maahan asti ulottuva perusmuuri sekä taivaalle kurottava, muurattu savupiippu aiheuttivat suurta lämmönhukkaa. Näistä syistävalkeista huoneista tuli kylmiä ja uudet uunit vaativat enemmän polttopuuta kuin sisäänlämpiävät leivinuunit. Asuinhuoneen siisteys kuitenkin parani huomattavastivalkeisiin tupiin siirtymisen myötä.
1800-luvun uloslämpiäviä uuneja on vielä säilynyt mm. Kuusamossa, Hyrynsalmella, Valtimolla, Juuassa, Savitaipaleella, Lemillä, Ristiinassa ja muualla Itä-Suomessa.
1800-1900-lukujen vaihteessa alettiin rakentaa nielulla ja pellillä varustettuja leivinuuneja, jonka savukanava eli hormi kiertää myös uunin perustuksessa lämmittäen sitä. Tällaisen uunin lämmitysteho oli jo parempi, muttei läheskään vielä savu-uunin tai nykyisen leivinuunin veroinen. Vasta 1900-luvun puolivälissä alkoi yleistyä nykyinen (leivin)uunityyppi, joka jo lämmitysteholtaan vastaa vanhoja savupirtin uuneja.
.jpg)
