Ukraina (ukr.Украї́на,Ukrajína) on valtioItä-Euroopassa. Maa on pinta-alaltaanEuroopan toiseksi suurin ja samalla suurin kokonaan Euroopassa oleva maa ja väkiluvultaan Euroopan kahdeksanneksi suurin valtio. Ukrainan rajanaapureita ovat idässäVenäjä, pohjoisessaValko-Venäjä, lännessäPuola,Slovakia jaUnkari ja lounaassaRomania jaMoldova. Etelässä maa rajoittuuMustaanmereen. Maan väkiluku oli 37,6 miljoonaa vuonna 2023[2] ja virallinen kieli onukraina. Enemmistö maan asukkaista onukrainalaisia. Ukrainan väkiluku on laskenut voimakkaasti maan itsenäistymisen jälkeen, parhaimmillaanNeuvostoliiton aikaan tasavallassa asui yli 50 miljoonaa asukasta.
Ukraina on enimmäkseenaroa ja ylänköä lauhkeanmannerilmaston alueella. Ukrainan merkittävin joki on maan itäiseen ja läntiseen osaan jakavaDnepr. Suuri osa maasta on viljelykelpoista ja runsasravinteista. Ukrainan pääkaupunki on 2,8 miljoonan asukkaanKiova. Toiseksi suurin kaupunki on Koillis-Ukrainassa sijaitsevaHarkova. Myös Mustanmeren rannalla sijaitseva noin miljoonan asukkaanOdessa on merkittävä kulttuuri-, tiede- ja teollisuuskeskus.
Välimeren ilmastosta nauttivaa eteläistäKrimiä lukuun ottamatta Ukrainassa vallitsee lauhkeamannermainen ilmasto. Sademäärä ei jakaudu tasaisesti vaan on runsaampaa valtion länsi- ja pohjoisosissa ja vähenee kohti kaakkoa. Talvet ovatMustanmeren rannikolla viileitä, sisämaassa kylmiä. Kesät ovat suurimmassa osassa maata lämpimiä, aivan etelässä kuumia.
Ukraina on enimmäkseen tasankoa ja ylänköä, vainKarpaateilla ja Krimin niemimaalla on vuoristoa. Pohjoisessa ja lännessä on metsäaroa, aron ja lehtimetsän vaihettumiskasvillisuutta. Suurinta osaa Ukrainasta hallitsevat arot. Jopa 58 prosenttia pinta-alasta on viljelykelpoista. Krimin etelärannalla kapealla kaistaleella, Krim-vuorten katveessa, suojassa pohjoisilta arotuulilta, kasvillisuus on subtrooppista rehevää välimerenkasvillisuutta, kutenlaakeripuita,pistaaseja,mansikkapuita jasitruspuita.
Ukrainan merkittävin joki on maan itäiseen ja läntiseen osaan jakavaDnepr. Se on Euroopan kolmanneksi pisin jokiVolgan jaTonavan jälkeen.[7] Muita suuria jokia ovatDonets,Dnestr jaEtelä-Bug. Nämä joet virtaavat Mustaanmereen taiAsovanmereen.Tonavan suisto muodostaa rajanRomanian kanssa. Maan luoteiskulmalla, Puolan rajajokena virtaaItämereen laskevanVeikselin vesistöön kuuluvaLäntinen Bug.[8][6] Järviä on 3 000, mutta ne ovat pieniä. Järvien keskimääräinen pinta-ala on 0,67 neliökilometriä. Yhdessä erityisesti Dneprin varrelle rakennettujen useidentekojärvien kanssa maan järvet kattoivat vuonna 1986 yhteensä 11 730 neliökilometrin pinta-alan. Meren läheisyydessä sijaitsevat maan suurimmat järvet. Niistä monet ovat matalia ja niiden vesi sisältää suolaa; osa rannikon järvistä on laskujoettomiasuolajärviä.[9]
Nykyisen Ukrainan alueella ovat antiikin aikana asuneet vuorotellen muun muassakimmerialaiset,skyytit,sarmaatit jagootit.[10] Mustanmeren rannikot olivat antiikin aikana osakreikkalaista maailmaa, ja nykyisen Ukrainan alueella sijaitsevalla Mustanmeren pohjoisrannikollakin oli kreikkalaisia siirtokuntia jo 600-luvulla eaa.Hunnien ajettua gootit Ukrainasta 300-luvulla sinne asettui muun muassaavaareja,kasaareja jabolgaareja, mutta myösitäslaaveja.
Mongolien etujoukot tekivät 1222–1223 sotaretkenAsovanmeren pohjoispuolitse Krimille ja Ukrainan eteläosiin.Kalkajoella (Kaltšyk) he löivätkiptšakit ja näiden avuksi tulleidenKiovan Rusin,Tšernihivin jaGalitsian ruhtinaiden joukot keväällä 1223. Mongolijoukot kuitenkin palasivat itään jo samana vuonna.[11] Varsinainen mongolien invaasio Kiovan Rusin alueelle alkoi 1237.Moskovan,Jaroslavlin jaTverin kukistettuaan joukot suuntasivat etelään. Vuosina 1238–1240 joukot viipyivätDonin jaDonetsin välisillä mailla nykyisen Ukrainan itäosissa. Useiden hyökkäysten jälkeen Tšernihiv kaatui syksyllä 1239. Joulukuussa 1240Kiova vallattiin usean viikon piirityksen jälkeen. Mongoliarmeija jatkoi länteen kahtena sotajoukkona. Eteläisempi ryhmä suuntasiHalytšiin ja toinenVolodimiriin,Volynian länsiosiin. Molemmat kaupungit kaatuivat lyhyiden piiritysten jälkeen. Sotajoukot jatkoivat edelleen lännemmäksi.Batu-kaanin johtama pääjoukko jatkoi HalitšistaKarpaattien yli Unkariin. Pohjoisempi mongolijoukko jatkoi Puolaan (muun muassaKrakova) ja kierteli laajalti Puolan, Tšekinmaan ja Unkarin alueella. Vuonna 1242 joukot yhdistyivät Unkarissa ja pääjoukko jatkoi Tonavalle ja sieltä Mustanmeren pohjoispuolitse itään Volgan alajuoksulle. Sinne perustettiin uuden valtakunnan,Kultaisen ordan, keskus.[11]
Ukraina jäi pääosin mongolien perustaman Kultaisen ordan haltuun. AinoastaanGalitsia-Volynian ruhtinaskunta, myöhemmin kuningaskunta, pystyi seuraavina vuosina menestyksekkääseen vastarintaan tataarivaltaa vastaan, vaikkakin oli muodollisesti Kultaisen ordan alainen. Vastarinnassa apua saatiin yhteistyöstä Unkarin, Liettuan ja Puolan kanssa. 1340-luvullaGalitsia kuitenkin ajautuiPuola-Liettuan hallintaan.[12]
Mongolivallan väistyessä 1500-luvulla Ukrainaan muodostuikasakkayhteisöjä.HetmaniBohdan H’melnytskyin johtama vuonna 1648 alkanutkapina Puolaa vastaan johti Ukrainan irtautumiseen Puola-Liettuasta jakasakkahetmanaattina tunnetun autonomisen valtion perustamiseen. Vuonna 1654 H’melnytskyin kasakatsolmivat liiton Venäjän tsaarin kanssa tunnustaen tämän muodollisen ylivallan saadakseen suojelijan katolista länttä vastaan tilanteessa, jossa myös turkkilainen ja islaminuskoinen Osmanien valtakunta muodosti painetta etelästä.
Maalaus ruotsalaisten ja venäläisten välisestäPultavan taistelusta 1709 Suuren Pohjan sodan aikana.
Andrusovon rauhassa 1667 Itä-Ukraina ja Kiova liitettiin Venäjän yhteyteen ja länsiosa Puola-Liettuaan.[10]Suuren Pohjan sodan yhteydessä hetmaniIvan Mazepa pyrkiRuotsin tuella itsenäisyyteen Venäjästä, muttaPultavan taistelun seurauksena kasakkojen Ukraina liitettiin entistä tiiviimmin Venäjään. Puolan vaikutus Ukrainaan hiipui vähitellen vuodesta 1772 alkaen, ja päättyi lopulta, kun Puola-Liettuan aatelistasavallan muodostanutPuolan kuningaskunta jaettiin vuonna 1795 jälkeen kokonaanPreussin (sittemmin Saksa),Itävallan (sittemminItävalta-Unkari) ja Venäjän kesken. Pääosa Länsi-Ukrainaa liitettiin Venäjään, joskin Itä-Galitsia ja Bukovina joutuivat osaksiItävalta-Unkaria.Aleksanteri II lakkautti alun perin puolalaisen aatelin voimaansaattaman ja VenäjänKatariina II:n lopullisesti vahvistamanmaaorjuuden vasta 1861.
Ukrainalainen kansallisuusaate alkoi nousta 1840-luvulta alkaen, mutta joutui Venäjän hallinnon tukahduttamistoimien kohteeksi 1870-luvulta alkaen. Venäjän maaliskuun1917 vallankumouksen yhteydessä alkoiUkrainan itsenäistyminen. Länsi-Ukrainassa ukrainalaiset kokivat kansallisen herätyksen 1800-luvun lopun tapaan puolalaisten kanssa, mutta vastustivat myös puolalaisten kaupunkien valtaaGalitsiassa ukrainalaiseen maaseutuun nähden.
Ukrainan ja Venäjän välistä historiaa on Venäjällä tulkittu yksipuolisesti ja valheellisesti. Ukrainalla on yhteistä historiaa sekä Venäjän kanssa että Puolan ja Liettuan kanssa.Venäjän keisarikunta 1800-luvun lopulla vähätteli Ukrainan omaa ja sen pitkää yhteistä historiaa läntisten Puolan ja Liettuan kanssa perustellessaan alueen kuulumista keisarikuntaan. Venäjän presidenttiVladimir Putin puolestaan unohti kokonaan 22. helmikuuta 2022 pitämässään esitelmässä Ukrainan yhteisen historian Puolan ja Liettuan sekäSaksan keisarikunnan kanssa. Ukrainan ja Venäjän historian erottaa toisistaan myös Venäjän yhteinen historia Aasian kanssa, joka taas puuttuu Ukrainalta kokonaan. Nämä historialliset seikat ovat avaintekijöitä itsenäisen Ukrainan muodostumiselle.[13]
Ensimmäisen maailmansodan aikana Saksa sekä Itävalta-Unkari onnistuivat valloittamaan suuren osan Ukrainaa.
Helmikuun vallankumouksen jälkeen ukrainalainen kulttuurielämä alkoi vilkastua, ja maaliskuussa 1917 Kiovassa perustettiin keskusneuvosto eliKeskusrada, joka valitsi historioitsijaMyh’ailo Hruševskyin puheenjohtajakseen. Radan vaikutusvallan kasvaessa Venäjän väliaikainen hallitus joutui tunnustamaan sen ja myönsi Ukrainalle heinäkuussa autonomian.[14]
Lokakuun vallankumouksen jälkeen Rada kieltäytyi tunnustamastaneuvostovaltaa ja julistiUkrainan kansantasavallan perustetuksi, tarkoituksena liittoutua tulevan demokraattisen Venäjän kanssa. Samoihin aikoihin ensimmäinen yleisukrainalainen neuvostojen kokous julistiHarkovassa Ukrainan neuvostotasavallaksi. Kun bolševikkien joukot alkoivat edetä kohti Kiovaa, Kansantasavalta julistautui 22. tammikuuta 1918 itsenäiseksi.Brest-Litovskin rauhan jälkeen puna-armeija joutui kuitenkin vetäytymään Ukrainasta. Radan hallitus palasi Kiovaan Saksan ja Itävalta-Unkarin joukkojen tuella, mutta se oli saksalaisille liian vasemmistolainen, ja huhtikuussa 1918 tapahtui Saksan tukema vallankaappaus, joka julisti Ukrainan monarkiaksi ja kenraaliPavlo Skoropadskin senhetmaniksi.[14]
Saksalaisten tukema hallinto kesti loppuvuoteen, jolloin Saksan keisarikunta antautui ensimmäisen maailmansodan lopuksi ja sen joukot joutuivat vetäytymään. Kiovassa nousi uudelleen valtaan ukrainalaisten sosialistien ja nationalistien johtama Kansantasavallan direktoraatti, jossa vallan keskitti omiin käsiinsäSymon Petljura. Ukrainan kansantasavalta julisti 22. tammikuuta 1919 yhdistyvänsäLänsi-Ukrainan kansantasavallan kanssa, mutta Puolan joukot valtasivat sen.[14]
Joulukuussa 1919 Petljura pakeni vähine joukkoineen bolševikkeja Puolaan ja solmi Puolan kanssa sopimuksen, jossa hän luovuttiGalitsian Puolalle vastineeksi tuesta bolševikkeja vastaan. Puolalaisten hyökkäys eteni Kiovaan asti, joka vallattiin toukokuussa 1920. Tällä välin Ukraina oli keskellä punaisten,Anton Denikinin jaPjotr Wrangelin johtaman Etelä-Venäjän armeijan valkoisten jaNestor Mahnon johtamien anarkistien sisällissotaa. Keväällä puna-armeija sai haltuunsa suuren osan Ukrainasta, lukuun ottamatta Puolan miehittämiäVolyniaa ja Länsi-Podoliaa.
Ukrainan neuvostotasavallasta tuli vuonna 1922 Neuvostoliiton perustajajäsen. Alkuvuosinaan hallitseva Ukrainan kommunistinen puolue (bolševikit) oli venäläisten ja juutalaisten johtama; ukrainalaisten osuus nousi viidennekseen kun Borotbisty-puolue liitettiin siihen 1920. Ukrainalaisten määrä lisääntyi 1920-luvun ukrainalaistamisen myötä vuosikymmenen loppuun mennessä puoleen, mikä aiheutti huolta Moskovassa.[16]
Puolan ja Romanian alaisuuteen jääneet ukrainalaiset joutuivat kokemaan sulauttamisyrityksiä ja syrjintää. Puolassa perustettiin maanalainen Ukrainalaisten nationalistien järjestö 1929, joka 1930-luvun lopulla jakaantui maltillisempaan Andri Melnykin ja radikaaliinStepan Banderan johtamaan siipeen. Tšekkoslovakiaan jääneet ukrainalaiset pärjäsivät paremmin monikulttuurisessa ja teollistuneessa valtiossa. Hitlerin paloiteltua Tšekkoslovakian 1938 ukrainalaiset saivat jopa autonomianKarpato-Ukrainassa ennen Unkarin miehitystä.[16]
Vuosina 1930–1932 neuvosto-Ukrainan maatalouskollektivisoitiinJosif Stalinin määräysten mukaisesti ja suuret viljan pakkoluovutukset aiheuttivatholodomoriksi kutsutun nälänhädän, johon 7–10 miljoonan arvioidaan kuolleen Ukrainassa.[17]
Toisessa maailmansodassa Ukraina joutuinatsi-Saksan miehittämäksi 1941–1944. Lvivissä Bandaran liikkeen kansallismieliset julistivat 30. kesäkuuta 1941 itsenäisen valtion,[16] mutta Saksa ei kuitenkaan ollut enää valmis myöntämään Ukrainalle edes muodollista itsenäisyyttä, vaan saksalaisten aluksi puolalaisesta vankilasta vapauttamaStepan Bandera lopulta vangittiin. Saksan miehityshallinto alisti Ukrainan suoraan Saksan valtaan. Toisen maailmansodan natsimiehityksen aikana arviolta 600 000–900 000 Ukrainan juutalaista tuhottiin, heistä 34 000 kahden päivän aikanaBabi Jarissa Kiovan lähellä syyskuussa 1941.[18]
Puna-armeijan vastahyökkäys Ukrainaan alkoi kesällä 1943. Ukrainan vapautusta fasistisista hyökkääjistä muistetaan 28. lokakuuta (1944).[19]
Toisen maailmansodan jälkeen 1945 Ukrainaan liitettiin vieläTšekkoslovakian itäisin osa,Karpatorutenia, joka yhdisti lopulta kaikki kansallisuudeltaan ukrainalaisten asumat alueet saman hallinnon alle. Kansallismielisten aseellinen toiminta Neuvostoliittoa vastaan jatkui kuitenkin vielä sodan jälkeisinä vuosinakinLänsi-Ukrainassa.
Toisen maailmansodan jälkeen aloitettiin tuhoutuneen talouden uudelleenrakennustyö ja Länsi-Ukrainan siirtäminen neuvostovaltaan. Vuonna 1946 viranomaiset hajottivat katolisen kirkon alaisenortodoksisen uniaattikirkon. Vuodet 1946–1948 tunnetaan nimelläždanovštšinaAndrei Ždanovin mukaan. Tuolloin käytiin kampanjaa ukrainalaista nationalismia vastaan. Vuonna 1949 pitkäaikainen Ukrainan puoluejohtajaNikita Hruštšov nousi Neuvostoliiton johtoon, ja hänen jälkeensä kaikki neuvostotasavallan johtajat olivat kansallisuudeltaan ukrainalaisia. EtenkinPetro Šelest (1963–1972) tunnetaan Ukrainan taloudellisten etujen ja kulttuurin ajajana, kunnes hänet erotettiin virastaan syytettynä pehmeästä suhtautumisesta nationalismiin.[18] Hänen seuraajansaVolodymyr Štšerbytskyi aloitti kansallismielisten puhdistuksilla ja venäläistämistoimilla, ja hänen alaisuudessaan KGB saikin toisinajattelijaliikkeen murskattua 1970-luvun lopulla.[18]
Štšerbytskyin vuoksiglasnost ei juuri vaikuttanut Ukrainassa ennen vuotta 1988, jolloin Lvivissä ja Kiovassa pidettiin joukkomielenosoitukset. Seuraavana vuonna muodostui Ruh-liike, ja monet merkittävistä puoluejohtajista hävisivät vaaleissa. Ukrainan korkeimman neuvoston vaalit 1990 mursivat kommunistipuolueen aseman ja Ruh ilmaisi avoimesti pyrkimyksensä itsenäisyyteen.[18]
Ukraina itsenäistyi Neuvostoliitosta vuonna 1991. Ensimmäiseksi presidentiksi valittiinLeonid Kravtšuk, jonka kaudella kuitenkin huikeainflaatio ja levottomuudet pakottivat ennenaikaiset vaalit järjestettäviksi. Vuonna 1992 pääministerinä aloittanutLeonid Kutšma nousi Ukrainan presidentiksi 1994. Kutšmankin kausi oli täynnä skandaaleita, vaikka talous hieman parantuikin hänen aikanaan. Vuonna 1996 hyväksyttiin perustuslaki, jonka mukaan maa jaettiin 25 hallintoalueeseen.[21]
Oranssi vallankumous ja poliittisesta kriisistä toiseen
Vuonna 2004 Ukrainassa järjestettiinpresidentinvaalit. Vaalien ensimmäisellä kierroksella ei kumpikaan pääehdokkaista, Länsi-Ukrainan tukema länsimielinenViktor Juštšenko eikä maan itäosan venäjänkielisten seutujen ja Venäjän tukemaViktor Janukovytš, onnistunut keräämään yli puolta annetuista äänistä. Vaalien toinen kierros käytiin 21. marraskuuta 2004. Vaalien järjestelyissä ilmenneiden epäselvyyksien aiheuttamien joukkoprotestien vuoksi, joita ryhdyttiin kutsumaanoranssiksi vallankumoukseksi, Ukrainan korkein oikeus päätyi vaalien toisen kierroksen uusimiseen. Vaalien toinen kierros uusittiin 26. joulukuuta 2004, ja niiden voittajaksi tuli opposition ehdokas Juštšenko, joka sai runsaat 52 prosenttia äänistä.
Ukrainan pääministeriksi nimitettiin vaalien jälkeen Juštšenkon liittolainenJulija Tymošenko. Perustuslakia muutettiin 10.1.2006 lähtien entistä parlamentaarisempaan suuntaan: presidentin valtaoikeuksia vähennettiin ja pääministerin lisättiin. Oranssit voimat ajautuivat kuitenkin pian keskinäisiin riitoihin, jaTymošenkon hallitus erotettiin syyskuussa 2005. Tymošenkon lyhytaikaiseksi seuraajaksi tuliJuri Jehanurov, joka jatkoi virkaa tekevänä pääministerinä uuden hallituksen muodostamiseen asti.Maaliskuun 2006 parlamenttivaaleissa Janukovytš johtiAlueiden puolueen vaalivoittoon ja suurimmaksi puolueeksi. Maaliskuun vaalien jälkeen jouduttiin kuukausien pattitilanteeseen, jossa toimivaa hallitusta ei saatu muodostettua.
Oranssien yhteishallitusMeidän Ukrainamme,Julija Tymošenkon ryhmittymän jaUkrainan sosialistipuolueen kesken hajosi keväällä 2006 sosialistien loikattua Alueiden puolueen puolelle ”antikriisikoalitiohallituksen” muodostamiseksi ja valittua oman miehensäOleksandr MorozinRadan puhemieheksi. Juštšenko kieltäytyi nimittämästä kilpakumppaniaan pääministeriksi, kunnes uusi vaalien järjestämisen mahdollistava aikaraja tuli vastaan. Tällöin Alueiden puolue liittolaisineen uhkasi presidentin viraltapanolla. Juštšenko nimitti viimein Janukovytšin pääministeriksi ja muodostamaan ”kansallisen yhtenäisyyden koalitiohallituksen” Meidän Ukrainamme kanssa 3. elokuuta 2006. Parlamentti hyväksyi Janukovytšin pääministeriksi äänin 271–9 opposition boikotoidessa äänestystä. Kolmen puolueen hallituskoalitio sai 239 paikkaa 450-jäseniseen Radaan.
Verh’ovna Rada erotti 1. joulukuuta 2006 presidentin nimittämän ulkoministeriBorys Tarasjukin asemastaan.[22] Presidentti Juštšenko ei hyväksynyt tätä ja väitti ministerin erottamisen olevan presidentin vastuulla. Piirinoikeus kumosi Radan päätöksen, mutta parlamentin mukaan alioikeuden päätös ei voi muuttaa sen päätöksiä.[23]
Janukovytšin hallitus laajensi vähitellen kannatuspohjaansa myöntämällä hallituspaikkoja opposition tukijoille, jotka näin siirtyivät hallituksen taakse. Erityisesti Juštšenkoa huolestutti hänen entisen tukijansaAnatoli Kinahin nimitys valtiovarainministeriksi, mikä sai 23. maaliskuuta 2007 kymmenen opposition edustajaa loikkaamaan hallituksen tukijoiksi. Janukovytš ja puhemies Moroz lupasivat koalition kasvavan kesään mennessä kahteen kolmasosaan tai 300 edustajan suuruiseksi, mikä mahdollistaisi presidentin veto-oikeuden kumoamisen tai perustuslain lisäykset.
Juštšenko määräsi 2. huhtikuuta Verh’ovna Radan hajottamisesta, jota hallitus ja parlamentin enemmistö pitivät perustuslain vastaisena ja jatkoivat työskentelyään. Juštšenkon mukaan parlamentti oliedustajien loikkausten myötä muuttunut laittomaksi. Perustuslaillinen oikeus tutki tapausta, mutta Juštšenko peruutti ensimmäisen päätöksensä ja korvasi sen myöhemmin uudella. 24. toukokuuta Juštšenko erotti Ukrainan valtakunnansyyttäjän syyttäen tätä perustuslain rikkomisesta. Presidentti ilmoitti myös ottavansa hallintaansa Janukovytšia tukevalta sisäministeriVasyl Tsuškolta Berkut-erikoisjoukkojen sotilaat.[24]
Uusien vaalien ajankohdaksi sovittiin 30. syyskuuta 2007. Vaaleissa Janukovytšin Alueiden puolue sai jälleen eniten ääniä ja paikkoja (175–11), vaikka menettikin hieman. Tymošenkon blokki lisäsi paikkamääräänsä (156+27) ja presidentti Juštšenko tukipuolue Meidän Ukrainamme jatkoi alamäkeään (72–9). Niin sanotuilla oransseilla puolueilla oli niukka enemmistö (228/450), joka olisi riittänyt hallituksen muodostamiseen, mutta osa Meidän Ukrainamme edustajista kieltäytyi allekirjoittamasta yhteistyösopimusta Tymošenkon blokin kanssa.[25][26]
Pitkällisen viivytyksen jälkeen Tymošenko nousi uudelleen pääministeriksi 18. joulukuuta 2007.[27]
Juštšenkon ja Tymošenkon välit heikkenivät taas, kun Tymošenko kieltäytyi tukemasta Georgiaa Venäjän ja Georgian elokuun 2008 konfliktin aikana. Presidentinhallinnon edustaja Andriy Kyslynskyi syytti Tymošenkoa ”maanpetturuudesta ja korruptiosta”. Presidentti Juštšenko tukipuolue Meidän Ukrainamme jätti hallituksen 4. syyskuuta 2008, kun Tymošenkon blokki liittoutui Alueiden puolueiden ja kommunistien kanssa ajamaan läpi lait, jotka vähensivät presidentin valtaa ja helpottivat hänen erottamistaan. Hallituksen kaatumisen jälkeen uudet vaalit oli määrä järjestää 14. joulukuuta, mutta niitä siirrettiin eteenpäin Ukrainaankin iskeneen kansainvälisen talouskriisin vuoksi.
Ukraina ajautui vakavaan talouskriisiin syksyllä 2008 kansainvälisen talouskriisin yhteydessä. Lokakuussa 2008 kolmen viikon aikana pankeista nostettiin 32 miljardia hryvniaa ja maan valuutan arvo romahti 23 prosenttia.[28] Kansainvälinen valuuttarahasto myönsi maalle 16,5 miljardia dollaria lainaa.[29]
Hallituskriisi näytti helpottavan 9. joulukuuta 2008, kun Rada valitsiVolodymyr Lytvynin uudeksi puhemieheksi.[30] Helmikuun 2010 presidentinvaaleissa Janukovytš julistettiin voittajaksi. Tymošenko syytti häntä vaalivilpistä ja erosi pääministerin paikalta.[27] Kesäkuussa 2010 parlamentti päätti luopuaNato-jäsenyyden tavoittelusta.[27]
Joulukuussa 2010 Tymošenko ja entinen sisäministeri Juri Lutsenko joutuivat oikeuteen syytettyinä valtion varojen väärinkäytöstä. Tymošenkon syytteisiin lisättiin myöhemmin vallan väärinkäyttö kaasukaupoissa Venäjän kanssa. Hänet tuomittiin vankeuteen lokakuussa 2011.[27] EU vaati Tymošenkon vapauttamista[31] ja piti tuomiota poliittisena.
Vallankumous 2014 ja Petro Porošenkon kausi 2014–2019
Lenin-patsas kaadettiinEuromaidan-mielenosoituksissaHmelnytskyin kaupungissa 21. helmikuuta 2014.
Venäjä vastusti mahdollista Ukrainan lännettämistä, ja koki länsimaisia arvoja sisältävien ”värivallankumousten” uhkaavan itseään.
Marraskuussa 2013 presidentti Viktor Janukovytš hylkäsi EU:n kauppa- ja yhteistyösopimuksen Venäjän mieliksi. EU ei ollut suostunut tinkimäänoikeusvaltiokriteereistä. Ainakin 100 000 Janukovytšiin pettynyttä mielenosoittajaa valtasi Kiovan kadut.[31]Mielenosoitukset yltyivät tammikuussa 2014 väkivaltaisiksi. Helmikuun kolmannella viikolla yhteenotot poliisin ja mielenosoittajien välillä leimahtivat entistä vakavammiksi, parikymmentä ihmistä kuoli ja satoja loukkaantui.[32] Janukovytš erotettiin 21. helmikuuta.
Ukrainan valtiontalous joutui koetukselle, kun valtaan noussut hallitus kertoi, että Janukovytšin hallitus oli ryöstänyt yli 50 miljardia euroa valtion varoja.[33] Yhdysvallat ja Eurooppa antoivat Ukrainalle tämän jälkeen talousapua ja lainoja.
Toukokuun lopussa 2014 järjestettiin presidentinvaalit.Petro Porošenko voitti vaalit ensimmäisellä kierroksella; hän sai yli puolet annetuista äänistä.[34] Ukrainan korruptiota kitkevät uudistukset kuitenkin pysähtyivät pian. Vuoden 2014 vallankumouksen jälkeen aloitetut uudistukset tapahtuivat lähinnä paperilla, ja vanha oligarkkivalta sekä omien etujen ajaminen politiikassa jatkuivat entisellään. Poroshenkon ja hänen taustapuolueensa suosio laskivat.[35]
Vallankumouksen myötä Krimillä alkoi uuden hallituksen vastaisia mielenosoituksia niemimaan autonomian vahvistamisen puolesta. Venäjä käynnisti sotaharjoituksen Ukrainan vastaisella rajalla ja siirsi sotajoukkojaSevastopolin tukikohtaan.[36] Venäjä liitti pian Krimin niemimaan itseensä kansanäänestyksen vahvistamana, vaikka Ukraina ja länsimaat sekä YK:n yleiskokouksen enemmistö tuomitsivat sekä kansanäänestyksen että liitoksen laittomina.[37][38] Maalis-huhtikuussaVenäjä-mieliset mielenosoittajat ja aseelliset separatistit valtasivatDonetskin,Luhanskin jaHarkovan alueilla monia hallintorakennuksia. Tämä laukaisi uuden konfliktin Ukrainan sisällä. Ukraina syytti Venäjää separatismin lietsomisestaItä-Ukrainan kriisissä 2014 ja ”Donetskin kansantasavallan” tukemisesta[39]. Ukrainan armeija menestyi hyvin kesällä 2014 taistelussa separatisteja vastaan. Tappiolle jääneet separatistit pyysivät apua Venäjältä. Kalusto- ja miehistöapu muuttivat taistelujen kulun separatisteille edulliseksi. Noin 2,6 miljoonaa alueen asukasta pakeni taisteluja.[40] Vuoden 2019 loppuun mennessä jopa 13 000 henkeä oli kuollut alueen taisteluissa.[41]
Huhtikuussa 2019 Ukrainan presidentinvaaleissa istuva presidentti Petro Porošenko sai vain vajaat 25 prosenttia äänistä ja haastajaVolodymyr Zelenskyi sai ylivoimaisen runsaan 73 prosentin voiton. Tv-koomikkona tunnetuksi tulleen Zelenskyin poliittinen kokemattomuus ei estänyt hänen nousuaan presidentiksi, sillä kansa oli väsynyt Ukrainan poliittiseen eliittiin.[42] Zelenskyi astui presidentin virkaan toukokuussa 2019 ja ilmoitti heti virkaanastujaispuheessaan hajottavansa maan parlamentin. Samalla hän kertoi tulitauon saamisen Itä-Ukrainaan olevan hänen ensimmäinen tehtävänsä.[43]
Ukrainan parlamenttivaaleissa heinäkuussa 2019 ZelenskyinKansan palvelija -puolue sai enemmistön. Puolue sai Ukrainan parlamentin 450 paikasta 251. Kansan palvelijan lisäksi neljä muuta puoluetta ylitti parlamenttiin pääsemiseen vaaditun viiden prosentin alarajan. Yksi niistä puolueista oli Venäjä-myönteinenElämän puolesta -puolue, joka tuli toiseksi noin 13 prosentin ääniosuudella. Ukrainan entisen presidentin Petro PorošenkoEuroopan solidaarisuus -puolue ja entisen pääministerin Julia Timošenkon Isänmaa-puolue pääsivät parlamenttiin noin kahdeksan prosentin ääniosuudella.[44] Elokuussa 2019 presidentti Zelenskyi nimitti pääministeriksiOleksi Hontšarukin.[45]
Venäjän presidenttiVladimir Putin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tapasivat joulukuussa 2019 Pariisissa, ja he sopivat muun muassa kattavasta tulitauosta, vankien vaihdosta ja uusien rajanylityspaikkojen luomisesta.[46]
Ukraina kirjasi perustuslakiinsa päätöksen tulevasta Natoon liittymisestä.[47] Venäjä vastusti Ukrainan liittymistä Natoon. Venäjä piti vuonna 2021 suuren sotaharjoituksen lännessä.[48] Keväällä ja syksyllä 2021 Venäjä jätti miehiä ja kalustoa rajoilleen sotaharjoitusten jälkeen. Marraskuussa 2021 maa alkoi keskittää lisää joukkojaan Ukrainan rajan lähelle. Epäilykset alkavasta sodasta heräsivät.[49][50] Venäjä vaati joulukuussa 2021, ettei Nato enää hyväksy uusia jäsenmaita Itä-Euroopassa.[51] Putin kiisti tulevan sodan alkamisen vielä 15. helmikuuta 2022.[52][53][54] Venäjä tunnusti 21. helmikuuta 2022 Donetskin jaLuhanskin kansantasavallat ja lähetti niihin sotilaita ”rauhanturvaajiksi”.[55]
Venäjän asevoimat tunkeutuivat Ukrainaan pohjoisesta Valko-Venäjän alueelta, etelästä Krimin suunnasta ja idästä 24. helmikuuta 2022 kello 5:00.[56] Ukraina sanoi Venäjän sotilasoperaatiota täysimittaiseksisodaksi. Ukraina pani koko armeijansaliikekannalle hyökkäyspäivää seuraavana yönä.
Hyökkäys tuomittiin jyrkästi lännessä ja ympäri maailmaa nopeasti.[57] Venäjä syytti Ukrainaa järjestelmällisestä venäläisvähemmistönsäkansanmurhasta ja sen hallintoanatsismista. Putinin mukaan sen tavoite ei ollut Ukrainanmiehittäminen, vaan sen ”demilitarisointi”. Venäjä myös syytti Ukrainaa aikomuksesta hankkiaydinaseita. Ukrainan presidentinVolodymyr Zelenskyin mukaan kansanmurhaväitteet olivat valheellisia ja naurettavia. Lännessä ajateltiin, että Venäjä pyrki mahdollisesti vaihtamaan Ukrainan hallinnon venäläismieliseen.
Venäjän hyökkäys eteni, mutta ukrainalaiset tekivät odotettua kovempaa vastarintaa.Salamasota epäonnistui. Venäläiset siirtyivät sen jälkeen suuremman tulivoiman käyttöön.
Länsimaat lähettivät Ukrainalle aseita, muttei joukkojaan maahan. Venäjä ilmoitti asettaneensa ydinaseensa korkeimpaan valmiustilaan. Länsi kiristi Venäjäntalouspakotteita, mihin Venäjä vastasi omilla pakotteillaan. Pakotteiden rajuus yllätti Venäjän. Neuvottelut sodan lopettamiseksi eivät tuottaneet tuloksia. Venäjä toimeenpani laajan sotasensuurin. Sodan vastaisia mielenosoituksia oli eri puolilla maailmaa.
Ukrainasta pakeni parin viikon aikana kaksi miljoonaa ulkomaille. Venäjän tiedotus väitti, ettei armeija kajoa siviilikohteisiin. Kuvat ukrainalaisten puolella olleista vaurioituneista ja tuhotuista rakennuksista kertoivat toista: iskujen kohteissa on muun muassa lukuisia kouluja ja sairaaloita.[58][59][60][61] Kahden viikon jälkeen oli kuollut Ukrainan arvion mukaan tuhansia ukrainalaisia siviilejä.[62][63]
Venäjän armeijan yritys vallata Kiova epäonnistui.[64] Siksi maa veti joukkonsa pohjoisesta Ukrainasta huhtikuussa.[65]Saarretussa Mariupolissa oli humanitaarinen katastrofi.[66] Toukokuussa 2022 Venäjä lopulta valtasi raskaiden taistelujen jälkeen saartamansa Mariupolin.[67][68] Kesällä Venäjän joukot etenivät yhä vallaten muun muassa Lysytsanskin kaupungin Donetskin-Luhanskin alueella.[69][70] Syksyllä tasapaino kuitenkin kääntyi Ukrainalle edullisemmaksi. Syyskuussa 2022 Ukraina hyökkäsi menestykselläHarkovan alueella, kun Venäjän armeija vetäytyi ylivoiman edessä paniikissa.[71][72] Venäjäpani tämän jälkeen liikkeelle osan armeijastaan[73] ja alkoi pommittaa laajalti Ukrainan infrastruktuuria.[74] Ukraina kärsi suuria tappioitaHersonin alueella. Marraskuussa Venäjän armeija vetäytyi Hersonin alueelta Dnepr-joelle paremmin puolustettaviin asemiin.[75]
Ukrainan lainsäädäntöelin eli parlamentti onVerh’ovna Rada. Valtionpäämiehenä toimii suoralla kansanvaalilla viisivuotiskaudelle valittavapresidentti. Presidentti nimittää Verh’ovna Radan suostumuksellapääministerin, joka johtaa kabinettia, jonka ministerit presidentti myös nimittää.[76]
Maan perustuslaki kieltää parlamenttivaalien järjestämisen sotatilan aikana, jollainen on ollut voimassa Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Tämän vuoksi vuodelle 2023 kaavaillut parlamenttivaalit peruttiin. Presidentinvaalien kohdalla ei ole vastaavaa perustuslaillista estettä, mutta useat myöhemmin säädetyt lait estävät tämän.[79][80]
Ukrainan puoluepolitiikka on keskittynyt muutaman karismaattisen henkilön johtamien ryhmien ympärille. Niillä ei ole yhtenäistä ideologiaa, tai kattavia puolueohjelmia, joihin edustajat sitoutuisivat, vaan ne keräävät kannatuksensa lähinnä maantieteellisiin perustein.
Ukrainan parlamenttivaaleissa heinäkuussa 2019 presidentti Volodymyr Zelenskyin Kansan palvelija -puolue sai enemmistön. Puolue sai Ukrainan parlamentin 450 paikasta 251.[44]
Rekisteröityjen puolueiden määrä – 198 kappaletta vuoden 2013 alussa – kuvaa osaltaan poliittisen kentän sekavuutta.[83]
Ukrainan ulkoministeriön päärakennus Kiovassa. Portti Euroopan unioniin on vielä toistaiseksi kiinni mutta hakemus on jätetty.
Ukrainassa tasapainottelu yleensä venäjänkielisen ja raskasteollisen Itä-Ukrainan eli (Dneprin)”vasemman rannan” ja jo Andrusovin rauhassa ”lännelle” eli Puolalle joutuneen (Dneprin) ”oikean rannan” välillä jatkui 2010-luvulla. Taloudellisesti tarkastellen Itä-Ukrainan ja Länsi-Ukrainan jako oli osittain pohjois-etelä-jako, missä pohjoiset alueet kannattivat kansallisempia ja läntisempiä linjauksia ja eteläisemmät alueet kiinteämpää yhteistyötä Venäjän kanssa. Taloudellisesti Itä-Ukraina oli riippuvainen Venäjän toimittamasta energiasta kaivosteollisuuden ja terästeollisuuden vuoksi samoin kuin Neuvostoliiton ajalta periytyvän sotateollisen kompleksin vuoksi.lähde?
Viktor Juštšenkon vuoden 2004 vaalivoiton jälkeen Ukraina pyrki lähestymäänNatoa jaEuroopan unionia saavuttaakseen riippumattomamman aseman Venäjään nähden. Länsimielisten mielestä Ukrainan piti Puolan tapaan pyrkiä EU:n ja Naton jäseniksi, kun taas historiallista yhteyttä Venäjään vaalivien mielestä oli taloudellisesti tärkeintä olla taloudellisessa yhteistyössä Venäjän kanssa. Kesäkuussa 2010 Ukrainan parlamentti päätti luopua Nato-jäsenyyden tavoittelusta.lähde?
Loppuvuonna 2013 Ukraina jätti allekirjoittamatta valmiiksi laaditun kauppasopimuksen Euroopan unionin kanssa, mikä aiheutti laajojamellakoita pääkaupungissa Kiovassa. EU ja Yhdysvallat yrittivät vahvistaa Ukrainan demokratisoitumista, kun taas Venäjä yritti pitää kiinni historiallisesta vaikutusvallastaan Ukrainaan.[84] Venäjä yritti houkutella Ukrainaa mukaan suunniteltuun Venäjän johtamaanEuraasian unioniin.[85]
Neuvostoliiton Mustanmeren laivaston jakaminen, sijainti ja rahoitus hiersivät Venäjän ja Ukrainan välejä, samoin Sevastopolin laivastotukikohdan asema Venäjän laivaston tukikohtana jälleen itsenäistyneessä Ukrainassa. Kiistan tuloksena Neuvostoliiton alukset jaettiin Venäjän ja Ukrainan laivastojen kesken.Venäjän laivastolle myönnettiin vuonna 1997 oikeus käyttää määräaikaisesti Sevastopolin laivastotukikohtaa Krimillä vuoteen 2017. Vuonna 2010 vuokrasopimusta Venäjän kanssa jatkettiin 25 vuodella vuoteen 2042 saakka, johon osapuolet voivat sopia viiden vuoden jatkokausia.[88]
Ukrainan hallintojärjestelmässäSevastopolin kaupunkipiiri on pääkaupunkiKiovan tapaan erityisasemassa oleva kaupunkialue.[89] Ratkaisuilla pyrittiin takaamaan Sevastopolin venäjänkielisen väestön ja samalla siellä toimivan osittaista laivastotukikohdan autonomiaa Ukrainan keskushallinnosta.
Ukraina on energian nettotuojana riippuvainen VenäjänGazpromin pääasiassaTurkmenistanista toimittamasta maakaasusta.
Suuri osa Venäjältä länteen tulevasta kaasusta kulkee Ukrainan läpi. Erityisesti Italia, Turkki, Saksa, Tšekki, Unkari ja Slovakia ovat riippuvaisia reitistä Ukrainan kautta.[90]
Ukrainan aluejako (oblastit, eri väreillä), kaupungit ja niiden asukasluku vuoden 2001 väestönlaskennassa (tuhansia).(ukrainaksi)Ukrainalaisten osuus Ukrainan väestöstä piireittäin vuoden 2001 väestönlaskennassa.(ukrainaksi)Venäjällä syntyneiden osuus (%) Ukrainan eri alueiden väestöstä (tilanne vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan).
Ukrainaa voi tarkastella esimerkiksi kymmenenä kulttuurisena alueena. Jaottelu vaihtelee kuitenkin eri perustein tarkasteltaessa. Esimerkiksi luonnonmaantiedettä, historiaa, politiikkaa tai taloutta käsiteltäessä nimitysten merkitys ja aluerajaukset vaihtelevat lähteestä toiseen. Kulttuurielämän tarkastelussa kuvataan usein pääkaupunkiKiova ja sen ympäristö, UkrainanPolesia pohjoisessa Valko-Venäjän läheisyydessä,Podolia Moldovan rajalla, Luoteis-UkrainanGalitsia jaVolynia, monien kansallisuuksien asuttama vuoristoinenKarpaattien alue, merellinenMustanmeren rannikko etelässä, kasakkaperinteestään kuuluisa ja raskaan teollisuuden alueDneprjoen alajuoksu,Sloboda koillisessa Venäjän rajalla sekä maan itäisimmän kolkan teollistunut, kielellisesti venäläisenemmistöinenDonetsin allas (Donbass).
Kaupungistumisen näkökulmasta suuralueiden välillä on selviä eroja. Esimerkiksi Itä-Ukrainan kolmen alueen (Luhanskin, Donetskin, Harkovan alueet) väestöstä 86,7 prosenttia oli kaupunkilaisia, kun Ukrainan läntisimmän kahdeksan alueen väestöstä heitä oli vain 49,6 prosenttia (2013 väestöarvio).[89]
Ukrainan yli 300 000 asukkaan kaupungit (2013) ja tätä pienemmätkin aluekeskukset (oblastien pääkaupungit). Harmaalla merkittyä Krimin niemimaata on vuodesta 2014 miehittänyt Venäjä.
Ukrainan vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan Ukrainassa oli 454 kaupunkia. Väestöstä 67,2 % (eli 32,574 miljoonaa) oli tuolloin kaupunkilaisia ja 32,8 % (15,883 miljoonaa) maaseudun asukkaita. Kaupungeista viidessä asui yli miljoona ihmistä. Yli 100 000 asukkaan kaupunkeja oli yhteensä 37.[94][95]
Eurooppalainen mahtijokiDnepr virtaa Ukrainassa usean merkittävän paikkakunnan kautta. Näkymä pääkaupungistaKiovasta.Dnipron kaupunki Dneprin äärellä.
Alla olevassa taulukossa on esitetty yli 250 000 asukkaan kaupungit vuoden 2001 väestönlaskennan tai vuosien 2013 ja 2021 väestöarvion mukaan. Suurimien kaupunkien sijainti, samoin kuin väkiluvultaan alle 300 000:ta pienempien aluekeskusten sijainti käy ilmi oheisesta kartasta. Kartan symboleiden valinnassa on käytetty Ukrainan tilastokeskuksen vuoden 2013 väkilukuarvioita kaupungeista.[89][96]
Ukrainan valtatieverkko.Rautatieliikenne on Ukrainan keskeisimpiä liikennemuotoja. Luhanskissa junanvetureita on valmistettu myös vientiin.
Neuvostoliiton tasavallat, mukaan lukien Ukrainan neuvostotasavalta, olivat keskusjohtoisen talouden vuoksi enemmän riippuvaisia toisistaan ja Venäjästä kuin läntisen Euroopan maat keskenään. Ukraina oli osa Neuvostoliiton vilja-aittaa, tuotti niin raaka-aineita ja sähköä kuin lentokoneita ja ohjuksia. Venäjältä ja muilta neuvostotasavalloilta tuotiin kulutushyödykkeitä ja öljyä. Vaikka toisen maailmansodan saksalaismiehitys vaurioitti Ukrainaa erittäin paljon, pian sodan jälkeen maa rakennettiin uudestaan sotaa edeltäneiden voimavarojen varaan. Vilja, sähköenergia ja raskas metalliteollisuus olivat Ukrainan talouden perusta 1990-luvun alkuun asti.
Ukrainan tasavallan itsenäistymisen jälkeen siirtyminenmarkkinatalouteen oli vaikeaa. Kilpailukykyisiä vientituotteita ei juuri ollut ja kauppa Venäjän federaation kanssa toi poliittisia kytkentöjä. Siirtymäkausi kesti 1990-luvun alun. Tuolloin puolitiehen jätetyt rakenteelliset uudistukset johtivat laajaantyöttömyyteen. Palkanmaksu saattoi keskeytyä kuukausiksi. Valtio päästi markkinoille lisää rahaa, mikä edesauttoi huippukorkeaainflaatiota. Kuten Venäjällä, valtionyritystenyksityistäminen merkitsi pienen vähemmistön rikastumista ja tuloerojen räjähdysmäistä nousua.
Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti sen, ettei mustanmullan maa Ukrainanmaataloustuotanto mennyt Venäjälle ilman kaupallista kilpailua. Venäjän konepaja- ja puolustusvälineteollisuuden romahdettua Ukrainan on täytynyt hakea Itä-Ukrainassa tuotetulleteräkselle uusia markkinoita esimerkiksiAasiasta. Maa on edelleen merkittävävetureiden, rautatiekaluston jalentokoneiden valmistaja.Antonovin lentokonetehdas toimii Ukrainassa. Avaruusteknologiassa maa osallistui esimerkiksiZenit-kantorakettien valmistamiseen yhdessä Venäjän kanssa.
Korruptio on ollut suurongelma. Vuoden 2016 alussa julkaistussaTransparency International -järjestön vuoden 2015 maavertailussa Ukraina sijoittui koetun korruption CPI-indeksillä arvioituna Euroopan alhaisimmalle sijalle eli jäi jaetulle 130. sijalle vertailluista 168 maasta.[98] Ajoittain osa ulkomaisista sijoittajista on lopettanut liiketoimintansa Ukrainassabyrokratian, korruption tai muun rikollisen toiminnan takia. Sittemmin korruption kitkemistä on painotettu ainakin julkisissa puheissa. Ukraina sai markkinatalouden aseman Euroopan unionilta ja Yhdysvalloilta 2005–2006. Päätökset avasivat ukrainalaistuotteille uusia markkinoita EU:n ja Yhdysvaltain alueella. Ukraina pääsi Maailman kauppajärjestöWTO:n jäseneksi 2008.[99]
Janukovytšin valtakaudella ukrainalaisten pankkien omistajat varastivat pankkien asiakkaiden talletuksia kymmenien miljardien Yhdysvaltain dollareiden arvosta. Varastetut rahat siirrettiin veroparatiiseihin. Maailmanpankin mukaan tämä on historian suurin pankkisektorin väärinkäyttö.[100]
Vuosina 2014–2015 Ukrainan talous romahti. Venäjän kauppa tyrehtyi ja monet merkittävät kaivokset jäivät miehitetyille alueille. Bruttokansantuote romahti 16 prosenttia.[100]
Ulkomaankauppa oli tavaraviennin osalta vuonna 2012 vahvasti alijäämäinen. Ukrainan tavaraviennin suuruus oli tuolloin 68,8 miljardia ja tuonnin 84,6 miljardia Yhdysvaltain dollaria (USD). Dollarimääräisesti merkittävin tavarakaupan kumppani oliVenäjä, jonne osuus viennistä oli 25,6 % (17,6 mrd USD) ja tuonnista 32,4 % (27,4 mrd USD). Muita tärkeitä vientimaita vuonna 2012 olivatTurkki 5,4 %,Egypti 4,2 %,Puola 3,7 %,Italia, 3,6 %,Kazakstan 3,6 %,Intia 3,3 jaValko-Venäjä 3,3 % osuuksilla Ukrainan viennistä. Tuontimaista Venäjän jälkeen merkittävimpiä olivatKiina 9,3 %,Saksa 8,0 % Valko-Venäjä 6,0 %, Puola 4,2 % jaYhdysvallat 3,4 % osuuksilla.[102] Vuonna 2012 vientiSuomeen oli vain 0,1 prosenttia (48,2 milj. USD) Ukrainan viennin kokonaisarvosta. Suomesta Ukraina toi 0,6 prosentin osuuden (485,2 milj. USD) ulkomaankaupan tuonnistaan.[102]
Tärkeisiin vientituoteryhmiin kuuluvat perusmetallit ja niiden jalosteet (27,5 % viennistä, erityisestirauta jateräs), kasvinviljelytuotteet (13,4 %, lähinnä hiutaleet 10,2 % sekä öljykasvien siemenet ja hedelmät 2,5 %), mineraalituotteet (11,1 %, sis. mineraaliöljyt, polttonesteet ja öljynjalostustuotteet 5,3 %; malmit yms. 4,8 %),koneet ja laitteet (10,2 %), kuljetusvälineet (8,7 %, lähinnä rautatiekalusto 6,0 % ja ilma-alukset 1,3 %), kemianteollisuus (7,4 %) ja eläin- ja kasvisrasvat (6,1 %). Tuonnissa suurimmat tuoteryhmät olivat mineraalituotteet (32,5 %, erityisesti maakaasu 16,6 % koko tuonnista), koneet ja laitteet (15,5 %), kemianteollisuuden tuotteet (10,1 %, esimerkiksi lääkkeet ja lääkeaineet 3,9 %), liikennevälineet (9,5 % erityisestiajoneuvot) ja perusmetallit ja niiden jalosteet (6,2 %).[103]
Sen sijaan palvelujen vienti ylitti selvästi Ukrainan ulkomailta hankkimien palvelujen määrän. Palveluja vietiin 13,5 miljardilla ja niitä tuotiin 6,7 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla. Liikenteen osuus oli 63,0 prosenttia palveluviennistä, mutta vain 25,0 prosenttia palvelutuonnista. Liikenteessä suurin yksittäinen viennin osa-alue olivat putkikuljetukset Ukrainan kautta (3,2 mrd USD). Myös rautatie- (1,6 mrd USD), lento- (1,5 mrd USD, sisältää ylilentomaksut) ja meriliikenteen (1,2 mrd USD) merkitys oli suuri positiivisen palvelutaseen muodostumisessa.[104]
Viidensadanhryvnian seteli. Vuoden 2013 lopussa tämä vastasi 45 euroa.
UusirahayksikköUkrainan hryvnia (lyhenne: UAH) otettiin käyttöön syyskuussa 1996, josta lähtien se on pystytty pitämään suhteellisen vakaana. Tärkeä uudistus on ollut yksityisyritysten verolainsäädännön yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen. Uusiayrityksiä on syntynyt paljon koska yksityisyrittäjien ei enää tarvitse kärsiä satunnaisista ja mielivaltaisista veroista. Yksi hryvnia oli vuoden 2013 lopulla arvoltaan noin 0,09 euroa.[105]
Vuonna 2011 Ukrainanbruttokansantuote (BKT) oli 1 302 miljardia hryvniaa (UAH) eli vuoden 2011 lopun vaihtokurssein noin 126,4 miljardia euroa. Jokaista ukrainalaista kohden tämä oli keskimäärin 28 488 hryvnaa eli 2 766 euroa tuona vuonna. Korkein alueellinen BKT-osuus, noin 7 742 euroa vuodessa henkeä kohden, tehtiinKiovassa. Kiovan osuus koko maan BKT-kertymästä oli 17,2 prosenttia. Määrällisesti merkittäviin lukeutuivat myösDonetskin (12,4 %),Dnipropetrovskin alue et (10,8 %) jaHarkovan alueet (5,9 % osuus maan BKT-kertymästä). Alhaisinta alueellisen bruttokansantuotteen kertyminen (noin 1 285 euroa henkeä kohden vuonna 2011) oliTšernivtsin alueella.[106][107]IMF:n tilastojen ja ennusteiden mukaan Ukrainan bruttokansantuotteen arvioitiin vuosina 2012–2013 saavuttaneen vuoden 2009 lamaa edeltävän tason. IMF:n tilastoissa henkeä kohti laskettu BKT oli 28 555 hryvnaa (eli lähellä kansallisesti ilmoitettua arvoa) eli 3 584 Yhdysvaltain dollaria (USD) ja ostovoimakorjattu BKT-arvo likipitäen kaksinkertainen eli 7 210 dollaria. Keskimääräinen henkeä kohti laskettu BKT-osuus on Ukrainassa maantieteellisen Euroopan matalimpia, joskin ainakin naapurimaaMoldovassa (3 382 USD/ henki) ostovoimakorjattu BKT-taso asukasta kohden jäi alle puoleen Ukrainan arvosta. Ostovoimakorjattu bruttokansantuote asukasta kohden oli selvästi korkeampi esimerkiksiValko-Venäjällä (15 056 USD/henki) jaVenäjällä (16 768 USD/henki).[4]
Keskimääräinen kuukausipalkka oli Ukrainassa vuonna 2013 noin 2 766 hryvniaa eli vuoden 2013 lopun vaihtokurssein 296 euroa. Keskimääräinen kuukausipalkka vaihteli aluetasollaTernopilin alueen 214 ja Kiovan 453 euron välillä.[108][105] Elintason mataluuden ja useita naapurimaitaan heikomman talouskehityksen johdosta Ukrainasta on muuttanut miljoonia asukkaita pois 1990-luvun alun jälkeen.[109]
Ukrainan ydinvoimaloiden sijainti (katso) Toiminnassa oleva voimala Suljettu voimala
Euroopan suurimman ydinvoimalan kuuden voimalayksikön riviDneprin äärellä 50 kilometrin päässäZaporižžjasta.Perovon aurinkovoimala.
Ukrainan sähköntuotanto pohjautui vuonna 2020 pääosinydinvoimaan (52 %) ja hiilivoimaan (28 %).[110] Ydinvoiman osuus sähköntuotannosta on maailman korkeimpia; maa sijoittuu suhteellisessa vertailussa kolmanneksi maailmassa.[111] Ukrainan sähköntuotannoksi vuonna 2020 arvioitiin 134 TWh.[110] Samana vuonna Suomen sähköntuotanto oli 67 TWh, joka vastaa puolta Ukrainan sähköntuotannosta.[112] Lämpöenergian tuotannossa maakaasu oli vuonna 2011 hallitseva polttoaine 83,9 prosentin tuotanto-osuudella. Hiilellä tai turpeella tuotettiin 12,7, biopolttoaineilla 1,5, ydinvoimalla 1,1 ja öljyllä 0,9 prosenttia Ukrainan lämmitysenergiasta.[113]
Ukraina on vahvasti riippuvainen energiantuonnista Venäjältä, vaikka onkin 2000-luvulla pyrkinyt lisäämään omaamaakaasun ja-öljyn tuotantoaan ja öljynjalostustaan. Vuonna 2012 maan oman tuotannon arvioitiin kattavan runsaan kolmanneksen Ukrainan käyttämästä öljystä ja maakaasusta.[101] Maa oli tuolloin määrällisesti maailman 10. suurin maakaasun tuoja Yhdysvaltojen, Japanin, useiden EU-maiden, Etelä-Korean ja Turkin jälkeen.[114]
Myös Krimin niemimaan alueelta ja sen läheisiltä merialueilta on löydetty merkittävästi maaöljyä ja -kaasua. Ensimmäiset löydöt Krimin hiilivetyvaroista tehtiin jo 1886. Sittemmin painopiste on siirtynytKrimin autonomisen tasavallan läntisimpään osaan ja niemimaan lounaisille merialueelle,[115] joskin maakaasua porataan esimerkiksiKertšin niemimaan pohjoispuolella, lähellä Štšolkinea. Ukraina sopi 2010-luvulla suurten länsimaalaisten öljyn- ja kaasunporausyhtiöiden kanssa yhteistyöstä merenalaisten, Krimin niemimaan lounaispuolen esiintymien tutkimisessa ja hyödyntämisessä. Tällä Ukraina on tähtäsi Venäjä-riippuvuutensa pienentämiseen polttoainehuollossaan.[116] Ukrainan raaka-ainevarat ja maan pitäminen riippuvana Venäjän energiatuonnista oli eräs Venäjän kiinnostustekijä vuoden2014 Krimin kriisissä.[117]
Suurimmat hyödyntämättömät maakaasuvarat Ukrainassa liittyvätliuskekaasuun,[118][119] jota olisi tarkoitus vapauttaa maaperästävesisärötyksellä eli rikkomalla huokoista maanalaista kivikehää paineistetun veden ja kemikaalien avulla. Optimistisimpien arvioiden mukaan Ukraina olisi voinut vapautua näiden liuskekaasuesiintymien avulla useiksi vuosikymmeniksi täysin maakaasun tuontitarpeestaan. Tammikuussa 2013 Ukrainan presidentti allekirjoitti 10 miljardin Yhdysvaltain dollarin pitkäaikaisen tuotanto-osuussopimuksenShell-yhtiön kanssa Koillis-Ukrainan Dneprin-Donetskin altaan Juzovskan liuskekaasuesiintymän hyödyntämisestä. Juzovskan esiintymän ydinalueet sijaitsivat esitutkimuksen perusteella Donetskin alueenSlovjanskin ja Harkovan alueenIzjumin seudulla.[120]
Vastaajien äidinkieli Ukrainan 1. väestönlaskennassa vuonna 2001(ukrainaksi). Tulokset on kuvattu yksityiskohtaista paikallishallintotason jaottelua käyttäen. Punaisella on kuvattu alueet, joissa venäjän kieli on enemmistön äidinkieli ja sinisellä alueet, joissa ukraina on vallitsevana. Itä-Ukrainassa näkyy useita venäjänkielisiä kaupunkialueita, mutta myös ukrainankielisiä seutuja.
Ukrainan itsenäistyessä vuonna 1992 maan väkiluku oli yli 52 miljoonaa. Vuonna 2010 se oli supistunut 45 miljoonaan. Vuoden 2022 helmikuun alussaUkrainan valtion tilastopalveluarvioi väkiluvuksi 41,1 miljoonaa.[121] Vuoden 2023 alussa väkiluvuksi arvioitiin 37 600 000 (vuoden 1991 rajojen sisällä), joista 32,6 miljoonaa oli vuoden 2022 alussa Ukrainan hallussapitämillä alueilla).[2]
Ukrainan kielellä puhuvan väestön osuus Ukrainan alueilla vuoden 1959, 1970, 1979, 1989 ja 2001 väestönlaskennan tietojen mukaan.
Vuonna 2001 väestönlaskennan mukaan Ukrainan väestöstä 67,5 % puhui äidinkielenäänukrainaa ja 29,6 %venäjää. Venäjän asema väestön äidinkielenä oli supistunut 3,2 prosentilla vuosien 1989 ja 2001 väestönlaskentojen välisenä aikana. Ukrainassa puhutaan myös useita vähemmistökieliä. Vuoden 2001 väestönlaskennassa jonkin muun kielen kertoi äidinkielekseen 2,9 prosenttia vastaajista.[123]
Vähemmistökieltä puhuvien määrä oli noussut vuosien 1989 ja 2001 välillä 0,4 prosentilla.[123] Tätä selittää esimerkiksi Krimin tataarien paluumuutto.lähde? Vähemmistökielistä puhujia on enitenruteenilla (560 000, vuoden 2000 tieto),romanialla (319 000),valkovenäjällä (276 000), krimintataarilla (260 000, 2006 tieto),bulgarialla (234 000),turkilla (200 000) jaunkarilla (157 000) japuolalla (144 000).lähde?
Vuonna 2012 säädettiin kielilaki, jota erityisesti venäläisissä tiedotusvälineissä pidettiin merkittävänä syynä venäjänkielisen väestönosan tyytymättömyyteen. Aiempi laki oli sallinut useamman virallisen kielen käyttämisen alueilla, joissa yli 10 prosenttia väestöstä puhui muuta kuin maan virallista kieltä ukrainaa.[124][125]
Vuonna 2012 Ukrainan virallinen työttömyysprosentti oli 2 %, mutta suuren osan työttömyydestä arvellaan olevan piilotyöttömyyttä.[128]Kansainvälisen työjärjestön (ILO) määritelmä todellinen työttömyysprosentti oli vuonna 2012 7,5 prosenttia. Alhaisimmillaan työttömyys oli Kiovassa (5,5 %), Krimin autonomisessa tasavallassa ja Odessan alueella (5,8 %) sekä Sevastopolissa (5,7 %). Korkeimmillaan työttömyys oli puolestaan Rivnen, Ternopilin ja Tšernihivin alueilla (9,8 %) sekä Žytomyrin alueella (9,7 %).[129] Maailmanpankin tilastojen mukaan 2,9 % väestöstä eli vuonna 2008 kansallisesti määritellynköyhyysrajan alapuolella.[130]
Työjärjestö ILO totesi vuoden 2013 yhteenvedossaan, että 3,4 % Ukrainan työikäisestä väestöstä eli noin 1,2 miljoonaa ukrainalaista oli muuttanut maastaan työn perässä. Nämä 15–70-vuotiaat ukrainalaiset asuivat tammikuun 2010 ja kesäkuun 2012 välisenä aikana kotimaansa ulkopuolella työn vuoksi. Kaksi kolmasosaa työn vuoksi muuttaneista oli miehiä ja kolmannes naisia. Suosituimmat työskentelymaat oli Venäjä (43,2 %), Puola (14,3 %), Italia (13,2 %) ja Tšekki (12,9 %).[131]
Vuonna 2007 arvioitiin, että Ukraina on saavuttanutYK:n vuosituhattavoitteista kolme: köyhyyteen, koulutukseen ja tasa-arvoon liittyvät tavoitteet. Pidettiin todennäköisenä, että se saavuttaa myös lapsikuolleisuuteen ja odottavien äitien terveyteen liittyvät tavoitteet, ja mahdollisena myös kahden muun tavoitteen saavuttamista.[132]
Ukrainan väestön uskonnollinen jakauma vakaumuksen mukaan.[133]Väestön uskonnollinen jakauma uskontokuntien jäsenyyden mukaan (2006). Värien selitys:
Uskonnottomat ja kirkkoihin kuulumattomat
Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti
Ukrainan autokefalinen ortodoksinen kirkko
Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko
Katolinen kirkko
Protestantit
Juutalaiset
Islamilaiset
Buddhalaiset
Muu uskonnollinen ryhmä
Ei osaa sanoa
Ukrainan ortodoksinen kirkko (Moskovan patriarkaatti)
Vuoden 2006 kyselyssä ukrainalaisista 62,5 prosenttia oli uskontokuntiin kuulumattomia. Ortodokseja oli 26,8 prosenttia, katolilaisia 5,9 prosenttia, protestantteja 0,9 prosenttia ja muita uskontoja oli 1,0 prosenttia väestöstä. 2,6 prosenttia ei tiennyt vakaumustaan ja 0,3 prosenttia ei vastannut kyselyyn.[134]
Ortodoksisuus on jakaantunut kolmeen kilpailevaan kirkkoon. Jaon taustalla on halu irrottautua myös kirkollisestiVenäjän vaikutusvallasta. Mielipidekyselyn mukaan Ukrainan suurin uskonnollinen yhdyskunta onUkrainan ortodoksinen kirkko – Kiovan patriarkaatti. Se on vuonna 1992 perustettu, patriarkka Filaretin johtama kirkkokunta. Filaret oli vuoteen 1991 asti Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkonKiovan ja koko Ukrainan metropoliitta, mutta menetti pappisvihkimyksen ja suljettiin ehtoollisyhteydestä vuonna 1997 ”skismaattisesta toiminnasta”. Muut ortodoksiset kirkot eivät ole tunnustaneet Filaretin johtamaa Kiovan patriarkaattia.Ukrainan ortodoksinen kirkko – Moskovan patriarkaatti onVenäjän ortodoksisen kirkon eli Moskovan patriarkaatin alainen, vuodesta 1990 lähtien autonomisesti toiminut kirkko. Kolmas ortodoksinen kirkkokunta onUkrainan autokefalinen ortodoksinen kirkko, joka syntyi 1920-luvulla Ukrainan lyhyen itsenäisyyden aikana ja selvisi Neuvostoliiton aikanadiasporassa ulkomailla. Ukrainan itsenäistymisen jälkeen se aloitti uudelleen toiminnan Ukrainan alueella.[134] Keskustelua Kiovan patriarkaatin ja Ukrainan autokefalisen ortodoksisen kirkon yhdistymisestä heräteltiin keväällä 2015.[135]
Protestanttisista uskonsuunnista suurimpia ovatbaptistit jahelluntailiike, joilla molemmilla on satojatuhansia jäseniä eri seurakuntaliitoissa. Protestanttisuus on keskittynyt maan länsiosaan, josta käsin on myös harjoitettu laajaa lähetystyötä eri puolilla Neuvostoliittoa.
Katolisen kirkon osuus on samoin suurin maan länsiosassa, joka ennen toista maailmansotaa kuului Puolalle, erityisesti Lvivin (Lvovin) alueella. Maassa on myös juutalaisia jamuslimivähemmistöjä, jälkimmäisistä merkittävän osan muodostivatKrimin tataarit.
Semen Klimovskin muistomerkki Mošorinon kylässä,Kirovohradin alue, kuuluisan ukrainalaisen kansanlaulun "Kasakka ratsasti Tonavan yli" kirjoittaja
Ukrainan kansallissoitin on luuttua muistuttavabandura.[136] Ukrainalaisessakansanmusiikissa mollisävelmät ovat yleisiä. Laulumusiikki on rikasta ja monipuolista. Pelimanniyhtyeissä on yleensä kolme soittajaa.[137]Dnipropetrovskin alueenkasakkalaulut on liitetty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin (2016).[138]
Eurovision laulukilpailussa Ukraina on menestynyt varsin hyvin.Ruslana Lyžytško voittiEuroviisut vuonna 2004 Istanbulissa Turkissa kappaleellaan ”Wild Dances”. Niinpä Ukraina järjesti vuoden 2005 Euroviisut. Vuonna 2007 euroviisuissaVjerka Serdjutška sijoittui toiseksi ja vuonna 2008Ani Lorak tuli myös toiseksi.[140] Vuoden 2016 Tukholmassa järjestetyissä euroviisuissa Ukraina voittiJamalan esittämällä kappaleella ”1944”.[141] Vuonna 2022 Ukraina osallistuiEuroviisuihin kappaleellaStefania ja voitti kisan.
Kuuluisimpia ukrainalaisia kirjailijoita ovat 1800-luvulla elänyt runoilijaTaras Ševtšenko ja vuonna 1916 kuollut kirjailijaIvan Franko. Ivan Franko oli merkittävä kirjailija ja poliitikko, joka perusti Ukrainan sosialistisen liikkeen. Oman kirjallisen tuotannon lisäksi hän käänsi muun muassaVictor Hugon,William Shakespearen jaGoethen teoksia ukrainan kielelle. Taras Ševtšenkoa pidetään nykyaikaisen ukrainalaisen kirjallisuuden isänä. Hän kirjoitti myös venäjäksi ja kirjallisen tuotannon lisäksi oli myös taitava taidemaalari. Hänet tuomittiin karkotukseen vuonna 1847 johtuen hänen venäläisten ukrainalaisiin kohdistuvia sortotoimia kuvaavista satiirisista runoistaan.[143]
Ulkoilmamuseot ovat yleisiä Ukrainassa. Useimmat niistä on omistettu kasakka-ajalle. Maan tunnetuin on Zaporižžja Sitš -kompleksi.Zaporižžjan kaupungissa sijaitsee rekonstruoitu ukrainalainen kasakka-linnoitus. Toiseksi suosituin turistikohde on rekonstruoitu ukrainalainen kasakka-linnaBaturynin kaupungissa. Keski-Ukrainan tärkein nähtävyys on Pyhän Elisabetin linnoitus - suuri savilinnoitus, jonka Ukrainan kasakat rakensivat 1700-luvun puolivälissä Venäjän keisarinna Elisabetin määräyksestä suojaksi Ottomaanien valtakunnan hyökkäyksiltä[144].
Zaporižžjan kaupungin kasakkojen linnoituksen jälleenrakennus
Tällä linnoituksella oli keskeinen rooliVenäjän–Turkin sota (1768–1774) voitossa ja vakaan sivilisaation luomisessa maan eteläosiin. Se tasoitti tietä suurten kaupunkien –Hersonin,Mykolajivin jaOdessan – perustamiselle ja kehitykselle Etelä-Ukrainassa ja sai kaupunkiaseman 1700-luvun lopulla (Yelizavetgrad, nykyäänKropyvnytskyi) Tästä linnoituksesta venäläiset joukot lähtivät liikkeelle vuonna 1775 ja tuhosivat Ukrainan kasakkojen linnoituksen Sitšissä, mistä tuli suuri kansallinen tragedia[145][146].
Ensimmäinen ukrainalainen ammattiteatteri perustettiin tänne, ja kaupungilla on rikas uusklassinen arkkitehtuuriperintö.Holodomorin jaStalinin vainotin aikanaOGPU:n jaNKVD:n upseerit hautasivat salaa siepatut ja väärien syytteiden perusteella tapetut joukkohautoihin linnoituksen sisällä. Aihe pysyi tabuna, eikä siitä voitu edes keskustella yksityisesti. Siitä puhuminen tai mainitseminen lehdistössä oli vaarassa joutua vankeuteen ja kidutukseen KGB:n valvomissa psykiatrisissa sairaaloissa totalitarismin kukistumiseen asti vuonna 1991.
Patsaita Pyhän Elisabetin linnoituksen sisällä Kropyvnytskyi kaupungissa
Toisen maailmansodan aikana linnoitus oli natsien joukkosotarikosten näyttämö. Myöhemmin sen paikalle rakennettiin muistomerkkikompleksi nimeltä Ikuisen kunnian pantheon. Muistomerkin keskipisteenä on Isänmaan patsas, josta on tullut symboli äideille, jotka menettivät lapsensa totalitaaristen hallintojen rikoksissa. Se sijaitsee kaupungin historiallisessa keskustassa ja on alueen suosituin turistikohde. Sen ainutlaatuisuus piilee siinä, että se kattaa useita maan historian aikakausia ja sijaitsee useiden turistireittien risteyksessä[147][148].
Ukrainalaisen teatterin perustaja on teatteri- ja elokuvaohjaajaLes Kurbas. Hän perusti 1917 kokeellisenMolodyi Teatr -nimisen nuorisoteatterin, jossa esitettiin näytelmiä eri puolilta maailmaa eri kulttuureista. Kurbas teki pääasiallisen elämäntyönsä harkovalaisessaBerezil-teatterissa.[151] Hänen nimeään kantaa kiovalainenLes Kurbas -teatteri.
Ruoka on merkittävä osa ukrainalaista kulttuuria ja maan eri kolkista löytyy paljon alueellisia erikoisuuksia. Tunnetuimpia ukrainalaisia ruokalajeja ovatborssi (punajuurista valmistettu keitto),varenyky (raviolin tapainen ruokalaji),golubtsi (täytettyjä kaalikääryleitä) jaderuny (raastetustaperunasta valmistettuja pannukakkuja).Joulun japääsiäisen viettoon liittyy monia ruokalajeja, joita ei valmisteta muulloin. Ukrainalainen tummaruisleipä on myös tunnettua.[152] Ukrainalainen borssi on liitetty myös Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin (2022).[138]
Internet Encyclopedia of Ukraine (AlkuteosEncyclopedia of Ukraine, University of Toronto Press, 1984–93, toimittaneet Volodymyr Kubijovyc & Danylo Husar Struk ym.) 2001. Canadian Institute of Ukrainian Studies. Viitattu 17.4.2012. (englanniksi)
↑abJ. L. Makarevitš (redaktor): Atlas avtomobilnyh dorog. Zapadnaja Jevropa. Strany Baltii, Rossija, Belarus, Ukraina, Moldova 1:500 000. Minsk, Valko-Venäjä: Izdatelstvo Jansejan, 2005. ISBN 985-6501-12-1(venäjäksi)
↑Dnieper River (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tutkimuksen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Internet Encyclopedia of Ukraine, vol. 1. 1984. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
↑Rivers (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tutkimuksen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Internet Encyclopedia of Ukraine, vol. 1. 1984. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
↑Lakes (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tutkimuksen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Internet Encyclopedia of Ukraine, vol. 3. 1993. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. Viitattu 6.3.2014. (englanniksi)
↑abMagocsi, P. R.:A History of Ukraine. The Land and its People. 2nd revised and explaned edition. Toronto: University of Toronto Press, 2010.ISBN 978-1-4426-1021-7. Mongolien etenemisestä ja invaasiosta s. 110–114(englanniksi).
↑Pilipenko, V. & Kasjanov, G.:Ukrainan historia. Helsinki: Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti, 1997.ISBN 951-707-080-2. Galitsia-Volyniasta s. 42–44.
↑abcMillar, James R. (toim.):Encyclopedia of Russian History, ”Ukraina and Ukrainians”, s. 1602–1603. New York: Thomson Gale, 2004.ISBN 0-02-865693-8.(englanniksi)
↑Røhr, Anders: Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa, s. 271. Suomentanut Laura Kolbe. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07458-X
↑Dudinská, Irina & Kozárová, Irina: Public administration reform in Ukraine: lessons learned from Slovakia and Poland, s. 7–15. Prešov: University of Prešov, 2014. ISBN 978-80-555-1061-3(englanniksi)
↑Ukraine in figures 2012. Statistical Publication (zip-pakattu pdf) (Luku 1. Basic geopolitical and economic characteristics, kohta 1.3 Registered public associations, s. 18) 2013. Deržavna služba statystyky Ukrajiny (State Statistical Service of Ukraine, Ukrainan tilastokeskus). Viitattu 22.3.2014. (englanniksi)
↑Ukraine: Electricity and heat for 2011 (IAE:n, eli 28 länsimaan muodostaman monikansallisen energiajärjestön kokoamia tilastotietoja) International Energy Agency, iea.org. Arkistoitu 17.3.2014. Viitattu 17.3.2014. (englanniksi)
↑Country Summary. The World Factbook, 2012. Central Intelligence Agency.Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
↑Robinson, A. G. (editor): ”Exploration history of Black Sea Province”, Regional and Petroleum Geology of the Black Sea and Surrounding Region. American Association of Petroleum Geologists, 1997. ISBN 978-0891813484Google Books Viitattu 15.3.2014. (englanniksi)
History of Ukraine (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Alkujaan Encyclopedia of Ukraine, vol. 5, nyt Internet Encyclopedia of Ukraine, IEU. 1993. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. (englanniksi)
Fauna (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Internet Encyclopedia of Ukraine, IEU. 2008. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. (englanniksi)
Literature (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Encyclopedia of Ukraine. 1993. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. (englanniksi)
.svg)
.jpg)
_05.jpg)
.jpg)
.jpg)
_%25D0%25B0%25D0%25B2%25D0%25B5%25D1%2580%25D1%2581.jpg)
.jpg)
