Tuntureiksi kutsutaanFennoskandiassa sijaitseviapuurajan yläpuolelle ulottuvia pehmeämuotoisiavuoria. Tunturille ei kuitenkaan ole yksiselitteistä määritelmää. Kasvitieteilijät määrittelevät tunturin kasvillisuuden perusteella[1].
Tuntureiden syntyminen on seurausta 1,6–3 miljardia vuotta sitten tapahtuneestakallioperän muodostumisesta ja siinä myöhemmin tapahtuneista muutoksista.
Vuorijonopoimutukset miljardeja vuosia sitten synnyttivät myös SuomeenAlppien kaltaiset vuoristot. Ne kuluivat kuitenkin niin Keski-Euroopassa kuin Suomessakin voimakkaan eroosion vaikutuksesta pois satojen miljoonien vuosien aikana. Nykyisten Alppien nousu Keski-Euroopassa tapahtui noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Kallioperän levottomuus ulottui myös Fennoskandiaan nostaen kuluneenSkandivuoriston (Ruotsin ja Norjan Kölivuoristo) suunnilleen nykyiseen korkeuteensa sekä siihen kuuluneen Suomen puoleisen pienen alueen, Käsivarren vuoriston, noin 2 000 metrin korkuiseksi.
Nousu jatkui myös muilla Suomen puoleisilla pois kuluneilla vuoristoalueilla,Karelideilla. Pyöreämuotoisiksi hioutuneet vuorten tyviosat nousivat nykyisiksi tuntureiksi. Niiden arvellaan olleen tuolloin 100–200 metriä korkeampia kuin nykyisin.
Tuntureiden juurista puhuttaessa puhutaan kallioperästä.Maaperä puolestaan on peruskallion eli kallioperän päällä olevaa irtainta maa-ainesta. Suomessa sen paksuus on 0–100 metriä ja keskimäärin 8,5 metriä.
Suomen kallioperän muodostumisen aikahaitari on suuri, noin miljardi vuotta: 3 000 miljoonasta vajaaseen 2 000:een miljoonaa vuotta. Ajanjaksoon sisältyy useita erilaisia kehitysvaiheita kuten törmäyksiä ja vuorijonojen muodostumisia. Suomen nuorin kallioperäosa kuuluu noin 1 800 miljoonaa vuotta vanhaan, Ruotsista Karjalaan ulottuvanSvekokarelidien muinaisvuoriston vuorijonopoimutuksen alueeseen. Sen lounaisosa on Pohjanmaalle kaartavaSvekofennidien ja koillisosa Kainuusta Länsi-Lappiin ulottuva Karelidien vyöhyke. Noin 90 prosenttia Suomen kallioperästä kuuluu näihin alueisiin.
Suomen tuntureiden ikä voidaan arvioida vaihtoehtoisesti kahden eri tapahtumasarjan perusteella: muinaisesta kallioperän muodostumisesta tai vain 65 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneesta vuorten noususta.
Kallioperän iän ja koostumuksen eli kivilajien perusteella Suomen tunturit voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään, joiden sekä ikä että koostumus poikkeavat merkittävästi toisistaan. Vanhimpia ovat Saariselän tunturit, joiden kallioperä on noin 1,9 miljardin vuoden ikäistägranuliittia. Lähes yhtä vanhoja, mutta koostumukseltaan erilaista kallioperää ovat Länsi- ja Keski-Lapin tunturit kuten tunnetutOunastunturi,Ylläs,Aakenustunturi,Levi,Kumputunturi sekä PelkosenniemenPyhätunturi ja KuusamonRukatunturi. Niiden kallioperä muodostuu 1,9–1,8 miljardin vuoden ikäisistäkvartsiiteista. Merkittävästi nuorempi ongeologisesti Köli-vuoristoon eliSkandeihin kuuluva KäsivarrenHalti ympäristöineen. Sen kivilaji ongabro ja ikä vain noin 450 miljoonaa vuotta.
Lapin tuntureiden juurella saattaa kasvaahavumetsää, korkeammallakoivuja, vielä ylempänä hajanaisestivaivaiskoivuja. Metsänraja on se korkeus, jonka ylläyhtenäinen metsä ei kasva, puurajan yllä taas ei kasva yksittäisiä puitakaan. Tunturipaljakka on tunturin puuton lakivyöhyke, jolla voi kasvaaheinää,varpuja,sammalta jajäkälää.Tunturien kasvillisuusvyöhykkeiden korkeus riippuu leveysasteesta. Suomen pohjoisimpien tunturien huipulla on vain kivikkoa, sammalta ja jäkälää.