Tuijat ovat ikivihreitäpuuvartisia kasveja. Ne voivat olla yksi- tai monirunkoisia, ja niiden koko vaihtelee pensaista suuriin puihin yleisimmin 3 metristä 60 metriin[7]Jättituija on lajeista suurikokoisin ja voi kasvaa noin 75 metriä korkeaksi.[1][5][8] Puun kuori on ohutta ja hilseilee pitkittäin säikeinä tai liuskoina.Latvus on yleensä kartiomainen.Oksat voivat olla vaakasuuntaisesti siirottavia, hieman kärjistään riippuvia tai kohenevia.[1] Pienet oksanhaarat haarautuvat yleensä rangasta vaakatasossa kaksirivisesti, siten että pienemmät oksat haaroineen ovat litteitä.[1][9][10]
Lehdet ovat yleensä suomumaisia, mutta nuorilla taimilla onneulasmaisia varhaislehtiä, ja jotkin jalostetut lajikkeet säilyttävät varhaislehtiä vuosia.[8] Suomumaiset lehdet ovat asettuneet rangan ympärille ristikkäin vastakkaisesti.Johtoversoissa lehdet ovat keskenään samankokoisia ja niillä on pitkä johteinen lehtikanta. Lateraaliset sivuversot ovat hieman litteitä, ja niiden lehdet ovat asettuneet siten, että vastakkaiset lehtiparit ovat vuoroin keskellä rangan ylä- ja alapinnalla, vuoroin rangan laidoilla.[1][5][9][10] Keskilehdet ovat pienempiä kuin laitalehdet. Keskilehdet ovat muodoltaan vinoneliömäisiä tai kulmikkaanpuikeita. Laitalehdet ovat leveän sirppimäisiä.[1][5] Useimmissa lehdissä onilmarakoja sekä ylä- että alapinnalla. Eniten ilmarakoja on laitalehtien alapinnoilla. Lehtien hartsinystyt ovat hyvin pieniä tai puuttuvat kokonaan.[1][10]
Tuijat ovatyksikotisia, joten hede- ja emikukinnot kehittyvät samaan yksilöön.[1][9] Pienet hedekukinnot eli hedekävyt kasvavat yksittäin versojen kärjissä. Hedekukinto muodostuu 4–16 hedelehdestä, joiden alapinnalla on 2–4 siitepölyä tuottavaa pölylokeroa.[1] Emikukinnot eli kävyt kasvavat yksittäin tai kaksittain versojen kärjissä. Kävyt voivat olla munanmuotoisia tai luumunmuotoisia. Käpysuomut muodostuvat kiinnikasvaneesta emisuomusta ja peitinsuomusta. Käpy koostuu yleensä 6–12 ristikkäisesti asettuneesta käpysuomusta. Tyvenpuoleinen käpysuomupari on surkastunut. Käpysuomut aukeavat käpyjen kypsyttyä vapauttaensiemenet. Yksi käpy tuottaa tavallisesti 4–10 siivellistä siementä.[1] Litteällä siemenellä on kaksi kapeaalenninsiipeä.Sirkkalehtiä on tavallisesti kaksi.[1][9]
Jättituijan kaarnaa ja lehtiä.
Japanintuijan oksia ja avonaisia käpyjä.
Vasemmalla vihreitä emikukintoja ja oikealla pieniä tummia hedekukintoja kanadantuijan oksilla.
Kanadantuijan taimi, jonka latvassa on neulasmaisia varhaislehtiä.
Tuijat kasvavat monenlaisissa elinympäristöissä.Koreantuija (Thuja koraiensis) jaThuja sutchuenensis kasvavat luonnossa kivikkoisilla vuorenrinteillä.[12][13] Jättituija kasvaa monentyyppisissämetsissä, ja sitä esiintyy sekä Pohjois-Amerikan länsirannikonlauhkeissa sademetsissä että sisämaan vuoristojen kuivemmissa metsissä.[14] Kanadantuija kasvaa hyvin monenlaisilla kasvupaikoilla kuivista metsistäsoille lähinnä Pohjois-Amerikanpohjoisella havumetsävyöhykkeellä.[11]
Tuijien sukuun kuvattiin 1700- ja 1800-luvuilla lukuisia lajeja, jotka suuri osa on sittemmin sijoitettu muihin sukuihin. Monet näistä kasveista ovat nykytieteen perusteella vain etäisesti sukua tuijille. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksichilentuoksusetri (Austrocedrus chilensis),[15]rannikkosädesypressi (Callitris rhomboidea),[16]deltasypressi (Glyptostrobus pensilis)[17] jaatlassypressi (Tetraclinis articulata).[18] Eräät lähteet lukivat vielä 1900-luvun lopulla sukuun kuuluvaksiidäntuijan (Platycladus orientalis)[6], joka ei kuitenkaanmolekyylibiologisten tutkimusten perusteella ole kovinkaan läheistä sukua varsinaisille tuijille. Sen sijaan tuijien lähin sukulainen on yksilajisen suvun muodostavahibatuija (Thujopsis dolabrata).[19]
Sukuun kuuluu lajien lisäksi joitakin vakiintuneita risteymiä, kuten jättituijan ja japanintuijan risteymä puistotuija (Thuja plicata × standishii). Näiden lisäksi kanadantuijasta on jalostettu lukuisia viljelylajikkeita, joilla on omia suomenkielisiä nimiä, kuten pallotuija, pilarituija, kartiotuija, timanttituija ja kultatuija.[3][4]
Timanttituija (Thuja occidentalis ’Smaragd’), kanadantuijasta jalostettu tiheän kartiomainen lajike.
Tuijia käytetään laajalti sekä metsäteollisuudessa että koristekasveina. Tuijien punertavapuuaines on kevyttä ja pehmeää, mutta lahonkestävää, ja suurempia lajeja käytetäänsahateollisuudessa.[5][6] Kanadantuijaa on myös perinteisesti käytettylääkekasvina. Kanadantuijan lehtiä vedessä hauduttamalla sekä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat että 1500-luvulta alkaen eurooppalaiset valmistivat runsaastiC-vitamiinia sisältävää nestettä, jota käytettiinkeripukin hoitoon ja ehkäisyyn. Sillä uskottiin yleisesti olevan muitakin parantavia ominaisuuksia.[5][8][20]
Useita tuijalajeja käytetään koristekasveina. Lajeista selvästi yleisin koristekäytössä on kanadantuija, josta on jalostettu yli 120 kasvutavaltaan ja lehdiltään vaihtelevaa viljelylajiketta.[5][6][20]
↑abcdMitchell, Alan & Wilkinson, John: Euroopan puuopas, s. 46–48. Suomentanut Kurtto, Arto. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2009. ISBN 951-1-14705-6
↑Farjon, A. (2005). Monograph of Cupressaceae and Sciadopitys. Kew: Royal Botanic Gardens.ISBN 978-1-84246-068-9.
↑abcdFu, Liguo; Yu, Yong-fu ja Farjon, Aljos: ThujaFlora of China. Vol. 4. 1999. Science Press, Beijing ja Missouri Botanical Garden Press, St. Louis.. Viitattu 12.10.2015. (englanniksi)
↑abcChambers, Kenton L.: ThujaFlora of North America North of Mexico. Vol. 2. 1993. Flora of North America Editorial Committee. Viitattu 12.10.2015. (englanniksi)
