Tiedostopalvelin ontietokoneverkkoon liitettypalvelintietokone, joka tarjoaa käyttäjälleen jaetun tallennustilan. Tallennustilaan voi ottaa yhteyttä etänä. Sanapalvelin kuvaa tiedostopalvelimen rooliaasiakas-palvelin-mallissa.
Tallennettuihintiedostoihin pääseetyöasemilla taiälypuhelimilla, joilla on yhteys joko palvelimeen tai siihen liitettyynkäyttöoikeuden myöntävään tietokoneeseen. Tiedostopalvelin ei yleensä tee laskennallisia tehtäviä tai suorita ohjelmia asiakkaidensa puolesta. Se on suunniteltu ensisijaisesti tiedontallennusvälineeksi ja tallennetun tiedon välittämiseen, kun taas työasemat suorittavat laskennan.
Tiedostopalvelimia käytetään yleisesti kouluissa ja toimistoissa, joissa käyttäjät yhdistävät tietokoneensalähiverkkoon.
Tiedostopalvelin voi olla omistettu tai omistamaton. Omistettu palvelin on suunniteltu nimenomaan tiedostopalvelimeksi, jota käytetään siihen liitetyillätyöasemilla tiedostojen jatietokantojen lukemiseen ja kirjoittamiseen.
Tiedostopalvelimet voidaan luokitella myös pääsytavan mukaan: internet-tiedostopalvelimet käyttävät useinFTP- taiHTTP-protokollaa, jotka tarjoavat usein dynaamisen verkkosisällön staattisten tiedostojen lisäksi. Lähiverkon tiedostopalvelimet käyttävät yleensäSMB/CIFS-protokollaa (Windowsissa jaUnixin kaltaisissa käyttöjärjestelmissä) taiNFS-protokollaa (Unixin kaltaisissa).
Tietokantapalvelimia, jotka tarjoavat pääsyn jaettuihin tietokantoihin tietokantalaitteenajureiden kautta, ei pidetä tiedostopalvelimina, koska ne saattavat vaatia tallennuksen lukituksen.
Vaihtoehtona tiedostojen tallennuksen voi hankkia nykyäänpilvipalveluna (pilvitallennus).
Nykyaikaisessa liiketoiminnassa tiedostopalvelinten ominaisuudet ovat monimutkaisia johtuen kilpailevista tallennustilan, pääsynopeuden, tiedostojen palauttamisen,ylläpidon tekemän pyyhkimisen jaturvallisuuden tarpeista sekä määrärahoista. Tämä on mutkikasta johtuen jatkuvasti muuttuvasta ympäristöstä, jossa uudet laitteistot tekevät vanhat nopeasti vanhentuneiksi, ja niiden pitää olla saumattomasti verkossa vanhojen laitteiden kanssa yhteensopivalla tavalla. Myyjät saattavat hyödyntää jonotusteoriaa[1] suorituskyvyn, huippukuormien javasteajan hallitsemiseksi mallintaakseen, miten laitteiston jaohjelmiston yhdistelmä vastaa erilaisia tarpeita. Palvelimet voivat käyttää myös dynaamista kuormituksen tasapainotusjärjestelmää jakaakseen pyynnöt eri laitteiston osille.
Kiintolevyt ovat olleet palvelinten laitteiston olennaisin osa parin viime vuosikymmenen ajan. Vaikka muutkin tallenusmuodot, kutenmagneettinauhat japuolijohdelevyt, ovat mahdollisia, kiintolevyt ovat yhä paras vaihtoehto kustannuksiltaan, suorituskyvyltään ja tallennuskyvyltään.
Koska tiedostopalvelimen päätarkoitus on tarjota tallennustilaa, on kehitetty teknologiaa, jossa useat kiintolevyt toimivat ryhmässä muodostaen levymatriisin. Levymatrii sisältää tavallisestivälimuistin (väliaikaisen muistin, joka on kiintolevyä nopeampi), ja niissä on lisätoimintoja kutenRAID ja tallennustilanvirtualisointi. Levymatriisit kasvattavat yleensäkäytettävyyden tasoa ylimääräisten osien, kuten virtalähteiden, käytöllä RAID:n lisäksi.SAN-järjestelmässä saatetaan yhdistää tai virtualisoida levymatriiseja.
Verkkotallennusjärjestelmä on tietokoneen tiedostotason tiedontallennusväline, joka on yhdistettytietokoneverkkoon, jolloin tarjotaan tietoyhteys heterogeeniseen asiakasryhmään. Verkkotallennusjärjestelmän laitteet ovat nimenomaan tiedostopalvelimia, koska verkkotallennusjärjestelmä on erikoistietokone, joka on suunniteltu tiedostopalvelimeksi sen sijaan, että se olisi tavallinen tietokone, jota käytetään tiedostopalvelimena (ja mahdollisesti muussakin käytössä). Käsite "tiedostopalvelin" on verkkotallennusjärjestelmäkeskuteluissa yleensä vastakohtana oleva käsite, eli se viittaa vain tavallisiin tietokoneisiin.
Verkkotallennusjärjestelmien suosio oli kasvussa vuonna 2010, sillä ne tarjoavat kätevän tavan jakaa tiedostaja tietokoneiden välillä.[2] Verkkotallennusjärjestelmän hyötyjä verrattuna omistamattomiin tiedostopalvelimiin ovat nopeampi tietoihin pääsy, helpompi ylläpito ja yksinkertainen kokoonpano.[3]
Verkkotallennusjärjestelmät ovat verkostoituneita laitteistoja, joihin kuuluu yksi tai useampia kovalevyjä, jotka on usein järjestetty loogisiin, ylimääräisiin varastokontteihin taiRAID-matriiseihin. Verkkotallennusjärjestelmä poistaa tiedostopalvelintoiminnan vastuun verkon muilta palvelimilta. Ne tarjoavat tavallisesti tiedostoihin pääsyn käyttäen tiedostojen jakamiseen tarkoitettua protokollaa kuten NFS:ää (verkkolevyjärjestelmää) tai SMB:tä. Muita käytettyjä protokollia ovatAFS jaAFP.
Tiedostopalvelimet tarjoavat yleensä jonkinlaista järjestelmätietoturvaa rajoittaakseen tiedostoihin pääsyn tiettyihin käyttäjiin tai ryhmiin. Suurissa yrityksissä ja yhteisöissä tämä tehtävä annetaan yleensähakemistopalveluille kutenOpenLDAP:lle, NovellineDirectorylle tai MicrosoftinActive Directorylle.
Tällaiset palvelimet toimivat hierarkkisessa laskentaympäristössä, mikä käsittelee verkon käyttäjiä, tietokoneita, sovelluksia ja tiedostoja erillisinä mutta toisiinsa liittyvinä kokonaisuuksina ja myöntää käyttöoikeuden käyttäjän tai ryhmän pääsytietojen mukaan. Monissa tapauksissa hakemistopalvelu käsittää monta tiedostopalvelinta, mahdollisesti satoja suurissa yrityksissä tai yhteisöissä. Ennen (ja yhä pienemmissä organisaatioissa), todentaminen voitiin tehdä suoraan palvelimella itsellään.
Käyttäjän tunnistautumiseen käytetään siihen suunnattuja protokollia kutenKerberosta.