Terai taiTarai on alankoalue Pohjois-Intiassa ja Etelä-Nepalissa. Se sijaitseeSiwalikvuorten jaIndo-Gangesin tasangon välissä.
Urdun sanaترائيtarāī tarkoittaa ”maata vedenjakajan juurella” tai ”alavaa maata joen varressa”.[1]Hindissä vastaava sanaतराईtarāī tarkoittaa vuorten juurta.[2]Nepaliksi aluetta kutsutaan nimelläतराइtarāi, mikä tarkoittaa ”alavaa maata”, etenkinHimalajan juurella.[3][4]
Intiassa Terain katsotaan levittäytyvänJamuna-joesta itäänHaryanan,Uttarakhandin,Uttar Pradeshin,Biharin jaLänsi-Bengalin osavaltioiden läpiBrahmaputra-joelle asti.[5] Vastaavanlaista alankoaluettaBhutanissa,Bangladeshissa jaAssamissa kutsutaan nimelläDuarit.[6] Intian Terai on merkittävää teentuotantoaluetta, mm.Darjeeling.
Terai on Nepalin tärkeintä maatalousaluetta, ja siellä sijaitsee suuri osa maan teollisuudesta.[7] Tärkeitä viljelykasveja ovatriisi,vehnä,maissi,peruna,herneet,linssit,sinappi,sokeriruoko,inkivääri,kurkuma,kardemumma,valkosipuli jachilipippurit. Hedelmistä merkittäviä ovatmangot,guavat,papaijat,banaanit jajakkihedelmät.[8]
Terai muodostaa Duarien kanssaekoalueen. Se on pääasiallisestisavannia ja ruohotasankoa, jota täplittävätsuoalueet sekälehti- jaainavihannat metsät. Ruohokasveista tärkeimpiä ovatsokeriruokoihin kuuluvat baruwa (Tripidium bengalense, aiemminSaccharum bengalense) ja kans-ruoko (Saccharum spontaneum). Mäkisillä alueillaintianmerantipuu on hallitseva puulaji; muita ovat mm.Mallotus philippensis,jaavanjambolaani javalkokapokkio.[9]
Terain eläimistöön kuuluu useita tunnettuja ja uhanalaisia lajeja, kutentiikeri,intiansarvikuono jaintiannorsu. Näiden lisäksi siellä elää mm.huulikarhuja jaleopardeja. Terailla elää runsaastisorkkaeläimiä, kutengaureja,nilgaita,barasingoja,sambarhirviä,aksishirviä,muntjakkeja sekä uhanalaisiavillejä vesipuhveleita. Matelijoista merkittäviä ovatgaviaalit jasuokrokotiilit, jotka elävät alueen joissa ja soilla. Lisäksi alueella on monipuolinen linnusto, johon kuuluvat mm. äärimmäisen uhanalaisetintianpikkutrappi jabengalintrappi, sekäassaminpensasviiriäinen jasaruskurki.[9]
Alueella oli niukasti asutusta pitkälle 1800-luvulle asti, johtuen endeemisestämalariasta ja tiheistä metsistä. 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvulla alueen metsiä hakattiin runsaasti ja viljavimpia alueita raivattiin maataloudelle, mikä on pirstonut luontotyyppejä ja saattanut monet eläin- ja kasvilajit uhanalaisiksi.