Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Tarcisio Burgnich

Wikipediasta
Tarcisio Burgnich (vas.)vuoden 1974 MM-kisoissa

Tarcisio Burgnich (25. huhtikuuta1939Ruda,Italia26. toukokuuta2021Forte dei Marmi, Italia[1][2]) oli italialainenjalkapalloilija. Burgnichillä on isänsä puolelta itävaltalaisia sukujuuria. Hänen pelipaikkansa oli oikea laitapuolustaja. Burgnich pelasi koko uransa Italiassa, hän edustiUdineseä,Juventusta,US Palermoa,Inter Milania jaSSC Napolia. Interissä Burgnich pelasi yli 300 ottelua ja voitti viisi Italian mestaruutta, kaksi Euroopan cupia ja kaksi seurojen maailmanmestaruutta. Burgnich tunnetaan ehkä kuitenkin parhaiten lausunnostaan, jonka hän antoi hävitynMM-finaalin 1970 jälkeen voittaneen joukkueen Brasilian tähtipelaajastaPeléstä.

»:Uskottelin itselleni ennen peliä, ettäPelé on samanlainen kuin me muutkin, vain luuta ja nahkaa. Olin väärässä. »

Aggressiivisen pelityylinsä johdosta Burgnich sai lempinimenLa Roccia eli Kivi.

Burgnich pelasiItalian jalkapallomaajoukkueessa 66 ottelua ja teki niissä kaksi maalia.[3] Hän oli myös voittamassa Italian tähän mennessä ainoata EM-kultaa vuonna 1968 ja osallistui myös kolmeenMM-turnaukseen. Burgnich pelasi maajoukkueessa yli vuosikymmenen, vuodet 1963-1974. Peliuransa hän lopetti vuonna 1977. Uransa jälkeen hän valmensi kahdenkymmenen vuoden aikana kymmentä seuraa saavuttamatta suurempaa menestystä. Hän oli 175 senttimetriä pitkä

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. Tarcisio Burgnich, the defender of Herrera’s Grande Inter and the Mexico ’70 national team has died (Arkistoitu – Internet Archive)(englanniksi)
  2. Inter, Italy defender Tarcisio Burgnich dies, aged 82(englanniksi)
  3. Di Maggio, Roberto & Pierrend, José Luis: Italy - Record International Players 29.11.2018. RSSSF. Viitattu 13.12.2018. (englanniksi)
Kansainväliset
Kansalliset
Tämäurheilijaan liittyvä artikkeli ontynkä. Voit auttaa Wikipediaalaajentamalla artikkelia.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tarcisio_Burgnich&oldid=22876659
Luokat:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp