Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Tampere–Seinäjoki-rata

Wikipediasta
Tampere–Seinäjoki
Perustiedot
ReittiTampereSeinäjoki
Avattu1971
OmistajaSuomen valtio
YlläpitäjäVäylävirasto
Liikenne
Liikennöitsijä(t)VR
Tekniset tiedot
Pituus160 km
Raiteiden lkm2 (Tampere–Lielahti)
1 (Lielahti–Pohjois-Louko)
2 (Pohjois-Louko–Seinäjoki)
Raideleveys1 524 mm
Sähköistys25 kV / 50 Hz
Sallittu nopeus
 • henkilöliikenteessä200 km/h
 • tavaraliikenteessä120 km/h
Liikenteenohjaus
Kauko-ohjaus(Tampere)–(Seinäjoki)[1]
OhjauskeskusTampere
Miehitetyt asematTampere, Seinäjoki
Suojastuskyllä
KulunvalvontaJKV

( ) = liikennepaikka ei kuulu kauko-ohjattuun rataan

Km Lyh.Liikennepaikat
 Vaasaan
 Kaskisiin
 Ouluun
Valtatie 19:n ylitys
162,9SkSeinäjoki
161,5SktSeinäjoki tavara
 Haapamäelle
157,5SyrSyrjämäki
148,9LyöLarvakytö
145,2PluPohjois-Louko
Seututien 694 alitus
144,0LuLouko
140,0Seinäjoki
Seututien 672 alitus
134,3PsjPeräseinäjoki
125,7JalJalasjärvi
117,9YlvYlivalli
107,7MdMadesjärvi
100,2RläRatikylä
92,2KisKuivasjärvi
84,6LmkLamminkoski
Valtatie 23:n alitus
 Haapamäelle (suljettu)
78,3PkoParkano
 Niinisaloon
Seututien 332 alitus
70,6PkkPoikkeus
60,8VjrVahojärvi
51,5StöSisättö
40,8KrrKarhejärvi
32,2MjjMajajärvi
25,1LakLakiala
Kantatie 65:n alitus
16,6YlöYlöjärvi
Kantatie 65:n alitus
 Poriin
Lielahden teollisuusraide
9,2LlhLielahti
Valtatie 12:n ylitys
7,~StlSantalahti
6,~AmuAmuri
Tammerkoski
Erkkilän silta
3,3TpeTampere asema
 Haapamäelle
1,3VkaTampere Viinikka
0,0TpetTampere tavara
 Riihimäelle
Merkkien selitykset
Infobox OK
Juna ylittämässä Tammerkoskea.

Tampere–Seinäjoki-rata onSuomen rataverkonpääradan osuusTampereeltaParkanon kauttaSeinäjoelle. Se tunnetaan myös nimilläParkanon rata jaParkanon oikorata. Rataosuus on pääosin yksiraiteinen ja sähköistetty, ja se on varustettu junien automaattisella kulunvalvonnalla. Osuudet Tampere–Lielahti ja Pohjois-Louko–Seinäjoki ovat kaksiraiteisia.Liikenteenohjaustoiminnot hoidetaan keskitetysti Tampereella sijaitsevasta liikenteenohjauskeskuksesta. Radan pituus on 160 kilometriä ja suurin nopeus 200 km/h. Rata on poikkeuksellisen suora. Sen pisin yhtenäinen suora osuus on 23,3 kilometriä pitkä.[2]

Rataosuudella on kolme henkilöliikenteen käytössä olevaa asemaa:Tampere,Parkano jaSeinäjoki.VR liikennöi radallaInterCity-,Pendolino- sekäpikajunia, yhteensä noin 19 vuoroa päivässä kumpaankin suuntaan.[3]

Tampereen–Haapamäen jaHaapamäen–Seinäjoen ratojen ruuhkia helpottamaan rakennettuoikorataosuus avattiin liikenteelle koko matkaltaan vuonna 1971. Joissakin yhteyksissä rataosuus mielletään osaksi Seinäjoen ja Oulun välistäPohjanmaan rataa.

Historia

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Kun Suomen rataverkon pääratoja sähköistettiin 1960-luvulla, 1880-luvulla valmistunut Tampereen–Haapamäen–Seinäjoen päärataosuus todettiin ruuhkaiseksi ja huonokuntoiseksi. Sitä korvaamaan, matkaa lyhentämään ja ruuhkia vähentämään rakennettiin oikorata, joka linjattiin lähes viivasuoraanLielahdesta Seinäjoelle. Rata rakennettiin suurelta osinturvesoille, minkä seurauksena radalla on edelleen painumisongelmia.

Suunnitteluvaiheessa rata linjattiin kulkemaan Parkanon taajaman itäpuolitse, eikä Parkanoon ollut alkuperäisten suunnitelmien mukaan tarkoitus rakentaa lainkaan henkilöliikenneasemaa. Yleisön painostuksesta oikoradan varrelle kuitenkin rakennettiin henkilöliikenteen asema noin kuuden kilometrin päähän Parkanon keskustasta. Tuolloin rakennettu tilapäiseksi tarkoitettu parakkityylinen asemarakennus on edelleen käytössä. Kun uusi Parkanon liikennepaikka otettiin käyttöön,Haapamäen–Porin radalla sijainnut vanha Parkano-niminen liikennepaikka sai nimekseenKairokoski.

Tekniikka

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Rataosan sähköistystä alettiin rakentaa välittömästi radan valmistumisen jälkeen vuonna 1971, ja sähkövetoinen liikenne päästiin aloittamaan vuonna 1974. Samaan aikaan valmistui myös rataosan kauko-ohjauksen ensimmäinen vaihe, johon kuului yhdeksän liikennepaikkaa: Ylöjärvi, Lakiala, Karhejärvi, Vahojärvi, Parkano, Kuivasjärvi, Madesjärvi, Jalasjärvi ja Louko.

Liikennepaikoille oli rakennettu Siemensinreleasetinlaitteet raidevirtapiireineen, mutta rataosalle ei kuitenkaan ollut rakennettu niin sanottua linjasuojastusta silloisen harvan junatiheyden vuoksi. Tämä tarkoittaa, että opastimia oli vain liikennepaikoilla, ja asemien välille menevän tai sieltä saapuvan junan kokonaisuutta valvottiin liikennepaikkaa suojaavien tulo-opastimien yhteydessä olevillaakselinlaskijoilla. Tämän vuoksi liikennepaikkojen välillä saattoi liikkua vain yksi juna kerrallaan.

Omaleimaista kauko-ohjauksen toteuttamistavassa oli se, että kauko-ohjauskomennot ja akselinlaskentatiedot liikennepaikkojen välillä kulkivat radiolinkeissä. Tämän vuoksi jokaisella liikennepaikalla tarvittiin korkea masto, johon sijoitettujen linkkipeilien tuli olla näköyhteydessä sekä edelliseen että seuraavaan mastoon. Antenneja oli tyypillisesti kolme: yhdessä peileistä kulkivat kauko-ohjauskomennot Parkanon ohjauskeskuksen ja liikennepaikan asetinlaitteen välillä, ja loput kaksi olivat niin sanottuja turvallisuuslinkkejä, joiden kautta siirtyivät akselinlaskennan vertailutiedot naapuriliikennepaikkojen välillä. Tällä ratkaisulla säästettiin rataosan mitan (160 km) verran kaapelointia.

Rataosan liikennemäärät kasvoivat kaiken aikaa, ja tilannetta helpottamaan rakennettiin kauko-ohjauksen lisälaitteisto vuonna 1976. Järjestelmän mahdollistamana kauko-ohjaukseen liitettiin lisää liikennepaikkoja seuraavasti: Peräseinäjoki 1976, Ratikylä 1980, Sisättö 1985 ja Ylivalli alkuvuodesta 1986. 1990-luvulle tultaessa asemavälisuojastuksen kapasiteetti alkoi muodostaa kasvaville liikennemäärille kestämättömän tilanteen, ja niinpä vuosikymmenten vaihteessa liikennepaikkojen tulovaihteet muutettiin 80 km/h -nopeuden salliviksi aiemman 35 km/h sijaan. Vuonna 1992 rakennettiin Pohjois-Loukon ja Seinäjoen välinen kaksoisraide, ja tuolloin Loukon liikennepaikka lakkautettiin.

Vanhan kauko-ohjauslaitteiston tullessa tiensä päähän ja paineen läpäisykyvyn kasvattamiselle ollessa suuri, päätettiin rataosalle rakentaa täysin uusi,tietokoneasetinlaitteisiin perustuva turvalaitejärjestelmä. Tuolloin rataosalta poistettiin kaikki jäljellä olleet tasoristeykset, ja rakennettiin viimeisetkin, jo 1960-luvun tilavarauksella olleet liikennepaikat vuonna 1995 (Majajärvi, Poikkeus ja Lamminkoski). Lisäksi liikennepaikkojen välille rakennettiin tehokasraidevirtapiireihin perustuva kauko-ohjaus, jonka myötä liikennepaikkojen välille mahtui useampi peräkkäinajava juna aiemman yhden sijaan. Vanhaa radiolinkkeihin ja akselinlaskentasuojastukseen perustuvaa kauko-ohjausjärjestelmää voitiin alkaa purkaa ja uutta ruotsalaista Ebilock 850 -järjestelmää ottaa vaiheittain käyttöön.

Vuoden 1996 sarastaessa kauko-ohjaus oli keskitetty Tampereelle ja Lielahti–Seinäjoki-välin remontti oli valmis. Rataosa oli saanut kaiken vilkasliikenteisellä rataosalla tarvittavan, eliJKV:n, uudet asetinlaitteet, linjasuojastuksen ja raskaamman, UIC54 (=54 kg/m) kiskotuksen. Vaikka rataosa olisikin ollut valmis koviin nopeuksiin heti alusta alkaen, se on kärsinyt lukuisista suo- ja pehmeikköalueiden aiheuttamista painaumista. Vuosina 2006–2008 rakennettiin paljon painumista ehkäiseviä vastapenkereitä ja stabilointeja. 37 vuotta radan valmistumisen jälkeen nopeutta päästiin vaiheittain nostamaan 200 kilometriin tunnissa.[4]

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. F 8/2009 Rataverkon kuvaus 1.1.2010(pdf) (4.2. Kauko-ohjatut radat) 1.1.2010. Helsinki: Ratahallintokeskus. Viitattu 1.2.2010.
  2. Zetterberg, Seppo:Yhteisellä matkalla. VR 150 vuotta, s. 356. Helsinki: WSOY, 2012.ISBN 978-951-0-34742-3
  3. VR:n aikataulut VR-Yhtymä Oyj. Viitattu 21.3.2025.
  4. Parkanon radan kauko-ohjauksen historiaaefiab.sr2.fi.Arkistoitu 11.9.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tampere–Seinäjoki-rata&oldid=23123094
Luokat:
Piilotettu luokka:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp