Talvikylä on asumismuoto, jota ovat käyttäneet erityisestikolttasaamelaiset mutta myössaamelaiset laajemmin 1400-luvulta 1600-luvun alkuun ainakinUtsjoella,Inarissa,Sodankylässä jaSavukoskella–Pelkosenniemellä.[1][2]
Muina vuodenaikoina kuin talvisin koltat elelivät lähinnä perhekunnittain muun muassakalastusmahdollisuuksien mukaan eri paikoilla, mutta talvisin koltta-alueensiidat kokoontuivat talvikyliinsä. Talvikylissä vietettiinkaamosta, pidettiin kyläkokouksia, vaihdettiin kuulumisia ja harjoitettiin muun muassaajoporoja.[1]
Kolttasaamelaisten siidat, joilla oli oma talvikylänsä, olivat Hirvas, Muotka, Nuortijärvi,Näätämö,Paatsjoki,Petsamo jaSuonikylä. Näistä Näätämö on kuulunutNorjan kuningaskuntaan, muut joko suoraanVenäjän keisarikunnan alaisuuteen taiSuomen suuriruhtinaskuntaan.Tarton rauhassa 1920 Paatsjoen, Petsamon ja Suonikylän siidat tulivat Suomen tasavallalle, loputNeuvostoliitolle. Rauhansopimuksen myötä kolttien perinteisetvuosikiertoreitit hankaloituivat.Pariisin rauha vahvisti Petsamon siirtymisen Neuvostoliitolle, ja kun alueen koltatevakuoitiin Suomen puolelle vuoteen 1952 mennessä, talvikyläperinne oli tullut tiensä päähän. Neuvostoliiton puolella koltat ovat siirtyneet tai siirrettiin enimmäkseenLuujärven keskustaajamaan[3]. Kyläkokoukset tosin jatkuvat Suomessa.[4][5]