Tacituksen elämästä tiedetään hyvin vähän. Hän syntyi ehkäGalliassa taiPohjois-Italiassa senaattori- tairitarisäätyyn kuuluvaan perheeseen. Hän opiskeliRoomassa ja kävi läpi tavanmukaisen virkauran (cursus honorum). Hänestä tuli senaattori ja vuonna 97konsuli. Vuosina 112-113 hän toimiAsian provinssinkuvernöörinä. Hän kuoli luultavasti joskus vuoden 115 jälkeen.
Tacituksen tyylillinen esikuva oliSallustius ja hän arvosteli terävästi keisarivaltaa. Hänen historiannäkemyksensä keisarinhovin juonitteluista onironinen japessimistinen. Tacituksella oli omaperäinen, selkeä ja koruton kirjoitustyyli, joka poikkesi sekä hopea- että kultakauden valtavirrasta.
Tacituksen pääteokset ovat kirjat Rooman keisarien historiasta.Taistelu keisarivallasta (Historiae, ”historiankirjat”) kertoo Rooman historian Rooman keisariNeron kuolemasta vuonna 69 eteenpäin. Vain neljä ensimmäistä ja osa viidennestä kirjasta ovat säilyneet.Keisarillisen Rooman historia (Annales, ”vuosikirjat”) kertoo keisariTiberiuksen valtaannoususta vuonna 14 aina Neron kuolemaan. Kirjoja teoksessa oli ilmeisesti kuusitoista mutta vain kolmannes niistä on säilynyt. Osia 5. ja 16. kirjasta puuttuu ja kirjat 7–10 puuttuvat kokonaan.
Tacituksen pienempiin töihin kuuluuGermania, joka kertoogermaaniheimoista, jotka elivät Rooman valtakunnan ulkopuolella. Tacitus kirjoittiGermanian vuonna 98 jaa.[2] Tacitus korosti luonnonvaraisten kansojen turmeltumattomuudessa olevaa voimaa, mikä on usein tulkittu varoitukseksi germaanien uhasta veltostuneille roomalaisille. Kirjassa Tacitus myös kuvaa alkukantaiset ja kurjuudessa elävätfennit, jotka on perinteisesti yhdistettysaamelaisten esivanhempiin. Teoksesta on kolme suomennosta vuosilta 1904, 1953 ja 1976.
»Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla. Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä, että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista. Lapsillakaan ei ole muuta suojaa villieläimiltä ja rajuilmoilta kuin jonkinlainen oksista punottu katos. Sinne palaavat nuoret, se on vanhojen turvapaikka. Mutta tämä on heistä onnellisempaa elämää kuin pelloilla huokaileminen, vaivalloinen talojen rakentaminen sekä milloin toiveikas, milloin pelokas huolenpito omasta ja vieraasta omaisuudesta. Rauhassa jumalilta ja rauhassa ihmisiltä he ovat saavuttaneet sen vaikeimman päämäärän, ettei heidän tarvitse edes mitään toivoa.» (Tacitus:Germania. Käännös Tuomo Pekkanen.)
Toinen Tacituksen pienemmistä teoksista on elämäkertateosAgricola, jossa hän kertoo apestaan, roomalaisestakenraalistaGnaeus Julius Agricolasta. Tacitus kuvaaBritanniassa sotineen valloittajakenraalin toimintaa ja luo henkilökuvan vanhan hyvän ajan roomalaisesta.
↑Aikaisemman, humanistien välittämän käsityksen mukaan Cornelius Tacituksen etunimi (praenomen) olisi ollut Gaius. Vähemmän tunnettuja nimiehdotuksia ovat Sextus ja Quintus. Muita Tacitus-käsikirjoituksia lähempänä antiikkia olevaCodex Mediceus primus 800-luvulta (kopion kopion kopio 200-300 -luvun käsikirjoituksesta) mainitsee kahdessa kohtaa etunimeksi Publiuksen. Ks. Oliver (1977).
↑Ekonen, Jouni & Kulju, Vilho & Matsinen, Terttu: Ihmisen tiet Suomi ennen autonomiaa, s. 7. Otav, 2002.
Keisarillisen Rooman historia. (Annales.) Latinan kielestä suomentanut, johdannolla ja selvittävällä hakemistolla varustanut Iiro Kajanto. Laatukirjat (1. painos 1969 Antiikin klassikot -sarjassa) Helsinki: WSOY, 1990 (5. painos 2004). ISBN 951-0-16172-1
Germania. ((Germania.) Latinan kielestä kääntänyt ja lyhyesti selittänyt Tuomo Pekkanen. Latinankielinen rinnakkaisteksti) Helsinki: Gaudeamus, 1976 (2. painos 1988). ISBN 951-662-180-5
Agricola. ((Agricola.) Suomentanut K. J. Hidén. Näköispainos. Alkuteos: Helsingissä: Yrjö Weilin, 1904) Helsinki: Kirja kerrallaan, 2004. ISBN 952-5439-62-3
