Taaro elitaro[2] (Colocasia esculenta) onvehkakasvi, jota kasvatetaan kosteilla trooppisilla alueilla ruoaksityvimukuloidensa vuoksi. Mukulasta käytetään myös nimityksiäeddo,dasheen jaold cocoyam.[3]
Taaro on kotoisinKaakkois-Aasiasta[4], mutta sitä kasvatetaan nykyisin myösAfrikassa,Oseaniassa jaKaribian saarilla. Vuonna 1998 maailmassa kasvatettiin taaroa 6,6 miljoonaa tonnia, josta Afrikassa 4,4 miljoonaa tonnia, Aasiassa 1,8 miljoonaa tonnia ja Oseaniassa 280 000 tonnia.Tongan jaSamoan saarilla taaron osuus ihmisten energiansaannista on kuitenkin suurin, yli 15 prosenttia. Afrikan maista taaroa käytetään enitenGhanassa jaGabonissa.[5]
Afrikassa ja Oseaniassa taaroa käytetäänhiilihydraatin lähteenä, ja sitä syödäänriisin taiperunan tapaan.Japanissa sitä käytetään vihanneksena ja kasvatetaan enemmänkin versojensa ja lehtiensä kuin mukuloidensa takia. Myösmaavarret käytetään, ja koska ilmasto on viileämpi kuin muilla taaronviljelyalueilla, Japanissa taaron mukulat voidaan varastoida pellolla. Taaro on tunnettu Japanissa ainakin kahdentuhannen vuoden ajan, mutta sen viljely on vähentynyt sadan vuoden aikana selvästi. 1900-luvun alussa keskivertojapanilainen söi lähes 25 kiloa taaroa vuodessa, nykyisin viitisen kiloa.[6]
Samoalla taaro oli paikallisten ruokavalion perusta (yhdessäbanaanin jaleipäpuun hedelmien kanssa) vuoteen 1993 asti. Vuonna 1994 kasvitauti tuhosi taarosadon lähes kokonaan.[6]
Taaron tyvimukuloissa on noin kaksi kolmasosaa vettä ja kolmannes hiilihydraattia, lähinnätärkkelystä. Seitsemän prosenttia kuiva-aineesta onproteiinia, minkä johdosta taaro on proteiinipitoisempaa kuin esimerkiksijamssi taikassava. Lehdissä proteiinin osuus on vielä suurempi. Lehdissä on myöskalsiumia,fosforia,rautaa,C-vitamiinia ja muitavitamiineja.[7]
↑Nguyen, T.H.T.: Colocasia esculentaIUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2011. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 20.10.2016. (englanniksi)
↑Toim. Räty, Ella ja Alanko, Pentti: Viljelykasvien nimistö – Kulturväxternas namn. Helsinki: Puutarhaliitto, 2004. ISBN 951-8942-57-9(suomeksi) ja(ruotsiksi)
