TK-komppaniat (lyhenne TK sanastatiedotuskomppania) olivat ennentalvisotaa perustetunSuomen armeijan tiedotusosaston alaisia yksiköitä, jotka toimivatjatkosodan jaLapin sodan aikana. Niissä toimivia sotilaita kutsuttiinTK-miehiksi. He olivat siviilissä tavallisesti esimerkiksi toimittajia, opettajia tai mainosmiehiä,[2] jotka olivat usein tunnettujakirjailijoita,kuvataiteilijoita jaradiotoimittajia. Tehtäviä olivat esimerkiksirintamakirjeenvaihtaja, rintamareportteri,elokuvaaja,valokuvaaja, rintamapiirtäjä, rintamaopas, rintamakuuluttaja ja kuulutustekstin laatija.[3]
Sotilaallisen tiedottamisen toteuttamiseksi perustettiin vuonna 1934Puolustusministeriön sanomakeskus. Se järjesti ensimmäiset tiedotusmiesten kertausharjoitukset helmikuussa 1937, jolloin koulutettiin kahdeksantoista miestä. Kurssia johti uuden propaganda-aselajin uranuurtaja everstiluutnanttiLasse Leander. Hän oli pitänyt esitelmän sotapropagandastaSuomen Mainosyhdistyksen kokouksessa.[4]
Vuonna 1937 perustettiinPropagandaliitto, jossa olivat mukana muun muassaJaakko Leppo,V. K. Latvala,Sulo Kolkka,Pekka Tiilikainen,Enzio Sevón,Armas J. Pulla,Olavi Paavolainen,Mika Waltari,Ralph Enckell,Göran Stenius,Kalle Lehmus,Ilmari Turja,Eino Honko jaArvi Kivimaa. Liiton puheenjohtajaksi valittiin mainosmies V. K. Latvala. Käytännön toimia varten liitto perusti yksityisenFinlandia Uutistoimiston. Propagandaliitto oli ensimmäinenpr-organisaatio Suomessa. Alun perin Propagandaliiton tehtävä oli markkinoida maailmalle Suomen vuoden 1940 olympialaisia.[4][5]
Vuonna 1938 joukko propagandamiehiä lähetettiin Berliiniin opintomatkalle. Propagandaliiton jäsenet kutsuttiin syksyllä 1939 ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Aiheena oli miesten sijoittaminen tarkoituksenmukaisiin tehtäviin. Ennen talvisotaa ehdittiin kouluttaa 60 propagandistia.[4]
Lokakuun 1939 alkupuolella muodostettiin päämajanPropagandaosasto sekäValtioneuvoston tiedotuskeskus.[4]
Talvisodan tiedotustoiminta kuului Päämajan alaisuuteen perustettuun Propagandaosastoon. Toiminta ei talvisodassa ollut niin ammattimaista kuin myöhemmin.[6] TK-organisaatio luotiinvälirauhan aikana vuosina 1940–1941.[7]
Idea TK-toiminnasta tuli Saksasta, jossa Päämajan tiedotusosaston päällikköKalle Lehmus tutustui välirauhan aikana Saksan armeijan propagandatoimintaan ja propagandakomppanioihin (saks.Propagandakompanie).Propaganda-sanalla oli Suomessa kuitenkin kielteinen kaiku, joten nimitys muuttui tiedotuskomppanioiksi.[8]
Tiedotuskomppaniat toimivat armeijanPäämajasta Mikkelistä käsin toimivan tiedotusosaston alaisuudessa.[2] Niiden lukumäärä sodan aikana vaihteli kahdeksasta kahteentoista.[7] Komppanioissa oli sodan alussa yhteensä 339 miestä[3] ja aktiivisesti etulinjassa palveli noin 150 kuvaajaa.[7] Komppanian määrävahvuus oli 40 miestä, joihin kuului neljä valokuvaaja, kaksi elokuvaaja ja kymmenen kirjoittajaa. Tosiasiassa miehiä oli kuitenkin vähemmän.[8]
Päämajan Tiedotusosasto antoi ensimmäisen ohjekäskyn 23. kesäkuuta 1941. Siinä määriteltiin tiedotuskomppanioiden tehtäviksi:[9]
»elävöittää ja kertoa rintamantakaiselle väestölle kirjoitusten, valokuvien ja elokuvien avulla kenttäarmeijan toimintaa etulinjataisteluista ja lepohetkistä huoltomuodostelmien ym. toimintaan saakka sekä saada koko kansa eläytymään armeijan taistelutoimintaan päivittäin ja siten terästämään kansan voitontahtoa; hankkia sopivaa propaganda-aineistoa rintamaoloista ulkomaille levitettäväksi; suorittaa viholliseen kohdistuvaa propagandaa rintamalinjan välittömässä läheisyydessä; huolehtia omien joukkojen viihdytystoiminnasta mm. elokuvaesitysten antamisesta ja rintamalehtien toimittamisesta, sanoma- ja aikakauslehtien levittämisestä armeijakunnan joukoille; järjestää rintamalle lähetettyjen ulkomaalaisten sanomalehtimiesten opastusta.»
TK-kuvat ovat TK-miesten tai TK-kuvaajien tekemiäkuvia,piirustuksia,maalauksia,valokuvia taielokuvia. Talvisodasta syntynyt kuvamateriaali on rintamamiesten omalla kalustollaan kuvaamaa, vaikka kaikki julkaistu aineisto luokiteltiin TK-kuviksi.[7]
TK-miehet valittiin ammattitaidon ja poliittisen asenteen mukaan. Mukana oli myös lukuisiasosiaalidemokraattisia toimittajia, mutta vaikkaOlavi Paavolainen yritti vakuuttaa 1. tiedotuskomppanian päällikölleMartti Haaviolle, että tunnetut vasemmistososialistit, taiteilijaTapio Tapiovaara ja kirjailijaJarno Pennanen pitäisi ottaa TK-miehiksi, heitä ei valittu.[10]
Sota-aikana TK-kuvaajat osallistuivat propagandamateriaalin tuottamiseen sodasta ja sen viralliseendokumentointiin. Nykyisin katsotaan, että TK-miehet tallensivat historiallisesti arvokkaan perinnön jälkipolville.[7]
SA-kuva-arkisto koostuu talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan SA-kuvista. Arkistossa on 160 000 valokuvaa vuosilta 1939–1945. Pääosan niistä ovat ottaneet TK-kuvaajat.Negatiivit ja paperikuvat arkistoitiinPäämajan kuvaosastolle, jossa ne ovat säilyneet tähän päivään asti. Tämä aineisto on digitoitu SA-kuva-arkistoksi internetin käyttäjien katsottavaksi.[11]
TK-tekstien reporttereiksi haettiin lähinnä sanomalehtien toimittajia ja mainosmiehiä. Monetkaan heistä eivät aluksi tunteneet sodankäynnin sanastoa ja siitä johtuvia virheitä livahteli teksteihin. Tosin tekstejä ei julkaistu sellaisinaan, vaan ne tarkistettiin TK-komppaniassa ja Päämajan tiedotusosastolla. Lukijoilta tuli runsaasti kritiikkiä myös siitä, että muutamat joukko-osastot saivat runsaasti huomiota uroteoistaan ja toiset eivät. Parhaana sotareportterina pidettiin sodan aikanaGunnar Johanssonia, jonka ura päättyi kaatumiseen vuonna 1942.[12]
Jatkosodan syttyessä kirjoittajien mieliala oli korkealla, sillä he ajattelivat pääsevänsä kuvailemaan voitokasta taivalta. Mukaan lähteneistä vanhin oli 59-vuotiasSakari Pälsi. KirjailijaOlavi Paavolainen muotoili tunnelmaksi “miten kiitollinen tehtävä meitä propagandamiehiä nyt odottaa.” Todellisuus oli kuitenkin karumpaa varsinkin sen jälkeen, kun usko Saksan voittoon oli mennyt. Sen jälkeen vastustajaa oli kuvattava asiallisesti, eikä lopulta edes voitoksi kääntyneitä taisteluja kutenIlomantsin taistelua saanut nimittää voitoksi.[12]
Reportterien työolosuhteille tyypillisintä oli naputella matkakirjoituskonetta “kannonnokassa istuen”. Yleensä he eivät varsinaisesti osallistuneet taisteluihin, mutta poikkeuksiakin oli. Niinpä toimittaja Väinö Hollming oli mukana monillakaukopartioretkillä ja valokuvaajaNils Helander toimiStukan taka-ampujanaIhantalan syöksypommituksissa.[12]
Reijo Porkka esittää kirjassaanSodasta kuvin. TK-valokuvaus 1941-1944 (1983), ettäpuolustusvoimain palveluksessa toimijatkosodan aikana ”viitisenkymmentä” TK-kuvaajaa. Heitä olivat valokuvaajat, jotka toimivat tiedotuskomppanioiden kuvaryhmissä jaPäämajan Kuvaosaston palveluksessa. Viimeksi mainitut tosin osallistuivat harvemmin itse kuvaustoimintaan.
TK-valokuviksi kutsuttiin kaikkea kuvaustoiminnassa syntynyttä, julkaistuasotakuva-aineistoa. Sen joukossa on myös sellaisten kuvaajien aineistoa, jotka eivät olleet TK-valokuvaajia.[14]
Sotatilalain astuttua voimaan valokuvaaminensotatoimialueilla tuli luvanvaraiseksi. Kuvauslupia lunastettiin noin 700, mutta rintamamiehet harrastivat kuvaamista myös luvatta. Esimerkiksi kuvat itäkarjalaiskylistä tai niiden kirkoista ovat arvokkaita.[6]
TK-kuvaajien piti havainnoida asioita, joilla oli sotilaallista,sotahistoriallista taikansatieteellistä arvoa. Kansatieteellinen aineisto oli tärkeätä, koska jatkosodan aikana suurin osaItä-Karjalaa oli vallattu. Sen liittämistä Suomeen piti perustella ja oikeuttaa aineistolla, joka esitteli kansojen pitkää yhtenäistä historiaa. Sotilaallisten ja sotahistoriallisten aiheiden piti kuvata suomalaista sotilasta hänelle tyypillisiä piirteitä ja taistelutapoja esittelemällä. Epäsotilaallista käytöstä, jermuilua, ei saanut kuvata.Demoralisoivat aiheet, kuten teloitukset ja kaatuneet, olivat ehdottomasti kiellettyjä. Kuvaajilta edellytettiin kuitenkin vihollisen julmuuksien kuvaamista ja toivottiin vihollisen suurten tappioiden kuvaamista.[6]
TK-kuvaajiksi komennetut miehet olivat siviiliammatiltaan joko valokuvaajia tai pitkälle ehtineitä harrastajia. TK-kuvaajien pioneereja olivatOsvald Hedenström,Kauko Kivi jaPekka Kyytinen sekä varkautelainenPaavo Jänis. Myöhemmin pitkät lehtikuvaajan urat tekivätEnsio Liesimaa jaErkki Viitasalo. Valokuvauksen harrastaja oliKim Borg, joka opiskeliTeknillisessä korkeakoulussa mutta jonka opinnot jäivät oopperalaulun takia.[8]
Osvald Hedenström kertoo ajaltaan Viipurin lohkolla: "Mukanani oli armeijanLeica, jossa oli 400mm Telyt sekä jalusta."[15] Laitteina sidassa käytettiin muun muassa vuoden 1940 olympialaisia varten hankittujaContax II ja Contax III -kameroita.Reijo Porkan kirjassaSodasta kuvin mainitaan käytetyt filmikoot:kino, 6×4,5, 6×6 ja 6×9. Porkan mukaan kameramerkkejä oli tuolloin 18. Peruskameroina käytettiin Zeiss Ikonin Contaxia, Leicaa,Rolleflexiä jaPlaubel Makinaa. Lisävälineitä oli niukemmin,laajakulmaobjektiivia ei joissakin TK-komppanioissa ollut ollenkaan jakauko-objektiiveina oli 13,5 cm:n, 18 cm:n ja 40 cm:n objektiiveja vain muutamia, niistäkin huomattava osa kuvaajien yksityisomaisuutta. Suodattimia oli niukasti, eikä valotusmittareita lainkaan. Ammattikuvaajan oletettiin osaavan valottaa oikein ilman mittaria.[16]
Kuvaajat ja kirjoittajat saattoivat tehdä pitkiä matkoja rintamalohkoille. Meri- ja ilmavoimien tiedotuskomppanioiden toimialueena oli koko sotatoimialue. Päämajan tiedotusosastolta tuli sodan alussa lähes päivittäin ohjekäskyjä, joissa kerrottiin mitä piti kuvata ja mitä ei saanut kuvata. Usein kuvaajien piti toimia myös oman ammattitaidon ja neuvokkuuden varassa. Se ei ollut TK-miehille vaikeaa, koska he osasivat ammattinsa tehtyään siviilissä jo pitkän uran.[8]
TK-miesten pääasiallisena tehtävänä oli uutistoiminta. Se tarkoitti sodasta välitettävän tiedon ja silminnäkijäkuvausten kohdistamista kotirintamalle. Propagandan lisäksi kuvaajat ikuistivat sotahistoriaa ja erityisesti Itä-Karjalan valtauksen jälkeen kansatieteellisiä aiheita.[8]
Kuvaajille ja piirtäjille annettiin suulliset ohjeet, joiden mukaan heidän tuli kuvata ennen kaikkea:
SA-kuva-arkiston kuvia tutkineenHelena Pilkkeen mukaan kuvista näkyy hyvin, mitä aiheita Päämaja tiedotus kuviin halusi. Ne ovat taisteluiden lisäksi eri paikkakuntien näkymiä, muonitusta, lottien ja huollon toimintaa, tykistön marsseja ja tuliasemiin sijoitusta, käsikranaattien heittoa sekä omia hyökkäysvaunuja ampumassa palavia vihollistankkeja. 1940-luvun Suomi oli hyvin uskonnollinen, joten TK-kuviin on ikuistettu runsaasti Karjalan kirkkoja, kenttäjumalanpalveluksia ja rintamaehtoollisia sekä hyökkäysvaiheessa tehtyjä väliaikaisia sankarihautauksia rintamien tuntumassa. Kuvissa oli myös sotilaita kenraaleista sotamiehiin, rintamakomentajista taistelulähetteihin, niin taistelujen aikana kuin vapaahetkiä viettämässä.[8]
Jatkosodan aikana TK-kuvaajat kuvasivat yhteensä 88Puolustusvoimain katsaus -nimistäuutisfilmiä hyökkäys- ja asemasodan vaiheista. Kamera tallensi samassa tarkoituksessa myös kotirintaman tapahtumia ja siviiliväestön elämää. Puolustusvoimain katsauksissa esiteltiin muun muassa vuonna 1941 itään etenemisessä vallatut alueet.[17] Puolustusvoimain katsauksista koottiin myös dokumenttielokuvatPakkorajalta Syvärille[18],Suomenlahdelta Äänisjärvelle[19] jaHangon motista Vienan kanavalle[20].
Felix Forsman kuvasi kesäkuussa 1942 Mannerheimin vierailun Saksaan, jossa hän tapasiHitlerin lisäksiHermann Göringin ja muita natsi-Saksan merkkihenkilöitä. Matkan kuvamateriaalista leikattu uutiskatsaus numero 52 asetettiin kuitenkin valmistuttuaan esityskieltoon, jossa se oli vuoteen 2007 saakka.Pia Andellin ohjaama dokumenttiGöringin sauva (2010) kertoo Felix Forsmanin salaisesta komennuksesta Saksaan.[21] Forsman muisteli vierailuaan natsi-Saksassa, jolloin hän kävi omin päin seuraamassa muun muassaLeni Riefenstahlin elokuvan kuvauksia. Hän totesi haastattelussaan, että elokuvalla voi suggeroida ja valehdella niin paljon kuin suinkin jaksetaan.[22]
Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjuntataisteluja Kannaksella ja karjalaisten evakuointia kuvattiin kesäkuussa 1944. Tekijöinä olivat rintamalla tiedotuskomppanioiden ja pääkaupunkiseudulla Valtion Tiedotuslaitoksen ja Päämajan TK-kuvaajat.[17]
TK-kuvaajien ilma-aselajeja kuvaavasta aineistosta on tehty DVD-julkaisu otsikollaJatkosota ilmassa suomalaisissa TK-filmeissä (2013). Kooste sisältää suomalaisten TK-kuvaajien otoksiasotilaslentokoneiden toiminnasta jailmasodasta. Mukana on muun muassa kuvia Helsingin ilmapuolustuksesta, tiedustelu- ja pommikoneista sekäStuka-syöksypommittajan kyydissä kuvattu otos.[23]
Jatkosodan aikana päämajan tiedotusosastoon siirretty Olavi Paavolainen vastasi muun muassa rintamapiirtäjien asioista. Hän tuli myös hyvin toimeen omaperäisten taiteilijoiden kanssa. Vapaita taiteilijoita toimi TK-piirtäjinä vähän, mutta myös mainosmiehet edistivät kuvallista propagandaa.
Rintamapiirtäjät jäivät sodan alussa vähälle huomiolle, esimerkiksiSuomen Kuvalehti julkaisi ensimmäiset TK-piirrokset vasta lokakuussa 1941. Piirtäjien oli vaikea kuvata sotatoimien taistelutilanteita, joten heidän oli kamppailtava toden ja kuvitellun välimailla. Taiteellisesti merkittäviä saavutuksia syntyi rauhallisissa rintamaoloissa hyökkäysvaiheen jälkeen. Sodan tuhoamat rakennukset ja metsänriekaleet kuuluvat sotataiteen keskeisiin aiheisiin. Monien rintamapiirtäjien helmet syntyivät Itä-Karjalassa, kun keskityttiin vallattujen alueiden kulttuurin ja maisemien tallentamiseen.[10]
Suhde suomalaisen sotilaan heroisointiin vaihteli. Toiset taiteilijat välttelivät liioittelua ja pysyttelivät realismissa, toiset loivat tietoisesti sankarimyyttiä. Lehdet julkaisivat usein varsinkinAlexander Lindebergin piirroksia, joita julkaistiin vuonna 1943 laaja valikoima salkkuna. Lindebergin piirrostyyli muistutti saksalaisten PK-piirtäjien, kutenHans Liskan, tyyliä. Liskan töitä tunnettiin suomeksikin ilmestyneestäSignaali-lehdestä. Taitavimpia TK-piirtäjiä oliAarne Nopsanen, joka pystyi ilmaisemaan sähäkkää liikettä. Suomalaisten TK-piirtäjien tuotannon taso oli vaihteleva.Modernismista irtauduttiin ja lähestyttiin klassismia ja ihanteellisuutta, jotka kantoivat virallista leimaa.[10]
TK-kuvaajien toiminta oli tiukasti rajoitettua, mutta rintamasotilaat saivat kuvata vapaasti. Sensuuri koski myös lehtikuvaajia, mutta ei niin tiukasti kuin TK-kuvaajia.[6]
TK-miehet liikkuivat Päämajan ohjeiden mukaan sotarintamilla ja sota-alueilla LapistaÄänisen rannoille. Tekstit lähetettiin ensin Mikkelin Päämajaan, Lokkiin, jossa jutut käytiin läpi Tiedotus 1:ssä ja sieltä edelleenValtion Tiedotuslaitoksen kautta sanomalehdille.[2]
Jokainen TK-kuva ja teksti tarkastettiin Päämajassa. Osa kuvista joutui julkaisukieltoon sodan aikana. Raaimpia taistelun jälkiä japartisaanien uhreja ei haluttu näyttää kotirintamalle. Myös urheilukilpailujen kuvaus kiellettiin asemasodan aikana, jotta kotirintama ei olisi saanut väärää kuvaa rintaman olosuhteista.[8]
Jatkosodan aikana TK-miehet kirjoittivat noin 8 000uutista jareportaasia. Yli tuhat kirjoitusta jäi julkaisemattasensuurin vuoksi. TK-miehet kirjoittivat muun muassa taisteluista ja sotilaiden vapaa-ajasta. Kotirintamaa yritettiin varjella sodan todellisuudelta, ja sensuroidut kuvaukset olivat liian kamalia kotirintaman luettavaksi. Sensuuri myös hidasti uutisointia. EsimerkiksiKannaksen murtuman jälkeen ensimmäiset jutut tulivat lehtiin vasta viikon kuluttua.[24]
