Synagoga (m.kreik.συναγωγή,synagōgē, ’kokouspaikka’) onjuutalaisten yhteisöllinen rakennus, jossa järjestetään jumalanpalveluksia ja rukoushetkiä sekä opetus- ja kerhotoimintaa.
Juutalaisten synagogasta käyttämät nimitykset heijastavat synagogan eri käyttötapoja ja eri aikakausia.Hepreaksi synagogaa kutsutaan nimelläbet kneset (hepr.בית כנסת), ’kokoontumisen talo’. Moniaškenasijuutalainen käyttää synagogastajiddišinkielistä nimitystäshul (שול), ’koulu’, mikä voi tulla siitä, että synagogaa on aikoinaan käytetty myös opiskelupaikkana. Keski- ja Itä-Euroopassa synagogaa on kutsuttu jiddišiksi myös nimitykselläkloyz, joka on sukua monen kielenluostaria tarkoittavalle sanalle. Amerikkalaisetreformijuutalaiset ja jotkutkonservatiivijuutalaiset kutsuvat synagogaa usein ’temppeliksi’, mikä saattaa olla saanut alkunsa Ranskan protestantismin vaikutuksesta 1700-luvulla.[1]
KunJerusalemin toinen temppeli oli vielä olemassa, synagoga oli juutalaisille vain opiskelu- ja kokoontumispaikka. Kun roomalaiset tuhosivat temppelin vuonna 70, synagogasta tuli myös yhteinen rukouspaikka. Sittemmin synagogan merkitys on laajentunut etenkin Pohjois-Amerikassa, missä synagogaa käytetään myös lasten ja aikuisten opetustilana.[3]
Synagogalle ei ole mitään erityisiä arkkitehtonisia vaatimuksia, joten synagogia on erinäköisiä, ja ne heijastavat paikallista arkkitehtuuria. Joskus synagogassa on havaittavissa paikallistenkirkkojen taimoskeijoiden tyyliä.Goottilaista arkkitehtuuria on kuitenkin vältetty, sillä se antaisi liian kirkkomaisen vaikutelman.[4]
Synagoga sijaitsee tavallisesti kävelymatkan päässä seurakuntalaisten kodeista, silläsapattisääntöjä noudattavat juutalaiset eivät aja sapattina autoa.[5]
Keskiajalla synagogat olivat usein pieniä ja tarkoituksellisesti huomaamattomia. 1800-luvulla Euroopan ja Amerikan suuriin kaupunkeihin alettiin rakentaa suuria, katedraalinomaisia synagogia, jotka heijastelivatjuutalaisten vapautumisen tuomaa varallisuuden ja itsetunnon kasvua. Nämä suurimmat synagogat olivat usein ei-juutalaisten rakentamia, sillä juutalaisia ei tuohon aikaan vielä ollut arkkitehteina. 1900-luvulla synagoga-arkkitehtuurista tuli aiempaa rohkeampaa, ja myös monimodernistinen arkkitehti, kutenFrank Lloyd Wright, piirsi synagogia.[4]
Synagogan ulkoseinässä on usein hepreankielinen kaiverrus tai jokin juutalainen symboli, kutenDaavidin tähti taimenorakynttelikkö. Sisätiloissa salinJerusalemin puoleisella seinällä on pyhä arkki, korkea lipasto, jossa on ulospäin avautuvat kaksoisovet. Siinä säilytetään toorakääröä. Sen yllä roikkuu ”ikuinen valo” -nimellä tunnettu lamppu. Aškenasisynagogissa arkin edessä on verho (parokhet). Huoneen keskellä on korokkeella sijaitseva pöytä (bimah), jolle toorakäärö sijoitetaan luettavaksi.[4]
Perinteisen synagogan pitkällä sivulla on puiset penkkirivit. Monissa uudemmissa synagogissa arkki ja lukupöytä ovat salin päässä olevalla tasanteella, jolloin osallistujien ei tarvitse kääntyillä palveluksen aikana. Perinteisissä jaortodoksisissa synagogissa miehet istuvat alhaalla ja naiset usein parvella tai sermin avulla miehistä eristetyillä penkeillä, joskus jopa kokonaan eri huoneessa.[4]
Jos synagogaa käytetään lisäksi juutalaisena yhteisökeskuksena, siinä voi olla myös esimerkiksi ravintolatila,košer-keittiö, uskonnollinen koulu, kirjasto, päiväkoti ja pieni kappeli.[6]
Pohjoismaiset synagogat on rakennettu melko myöhään, sillä juutalaista asutusta on ollut täällä vasta lyhyen aikaa ja juutalaisten lukumäärä on ollut pieni. Suomessa onHelsingin (1906–) lisäksi synagoga vainTurussa (1912–), ja muissakin Pohjoismaissa niitä on vain muutama.
Suomen synagogat muodostavat päätepisteen perinteisen synagogarakennuksen tyylillisessä kehityksessä. Historiallisina muistomerkkeinä ne kuvastavat juutalaisen vähemmistön hyväksymistä suomalaiseen yhteiskuntaan, mitä ilmentää myös niiden näkyvä sijainti kadun varrella, toisin kuin monissa Keski- ja Etelä-Euroopan maissa. Myös juutalaisten oman kulttuurin lujittumisella Suomeen on synagogilla ollut tärkeä asema, koska ne eivät ole ainoastaan uskonnollisen elämän vaan myös kansallisen vähemmistön sosiaalisen elämän ja kulttuurin keskuksia. Niiden yhteydessä on aina toiminut myös koulu ja erilaisia yhdistyksiä.[7]
Suomen synagogat ovat senkin takia ainutlaatuisia, että neViipurin synagogaa lukuun ottamatta säilyivät sota-ajan hävityksiltä. Useimmat Euroopan vanhat synagogat tuhottiintoisen maailmansodan aikana.[7]
Synagogan sisällä miesten tulee peittää päänsä, useimmiten päähineenä onkipa. Naimisissa olevat naiset ovat perinteisesti peittäneet päänsä esimerkiksi huivilla.[8]
Synagogissa järjestetään monenlaista toimintaa, kuten jumalanpalveluksia, erilaisia seremonioita kutenbar mitsva, rukous- ja lukutilaisuuksia ja -kursseja sekä lasten uskonnollista opetusta ja kerhotoimintaa lapsille ja vanhuksille. Synagogan toiminta rahoitetaan vuotuisilla jäsenmaksuilla ja lahjoituksilla.[5][9]
Synagogan jumalanpalvelukseen kuuluu rukouksia,Tooran lukemista jarabbin pitämä saarna. Jumalanpalvelus pidetään pääasiassaheprean kielellä.[5] Rukoushetkiä (tefilla) on aamuisin (šaharit), iltapäivisin (minha), iltaisin (arvit),sapattina sekäjuhlapäivinä. Eniten ihmisiä on paikalla yleensäjom kippurina. Synagogan jumalanpalvelus voi olla hyvin muodollinen ja suurellinen urkumusiikkeineen ja kuorolauluineen. Se voi toisessa ääripäässään olla myös pienimuotoinen, kotikutoinen tai riehakas, missä ihmiset tulevat ja menevät omia aikojaan. Rukouksia johtaa joskusrabbi, mutta se ei ole välttämätöntä. Suurissa seurakunnissa on joskus vakituinen, palkattu lukija,hazzan. Seurakuntalaiset istuvat penkeillään suurimman osan jumalanpalveluksesta mutta nousevat seisomaan, kun pyhä arkki avataan, kun toorakäärö kohotetaan esille, ja kun lausutaan tiettyjä rukouksia. Säännöllinen jumalanpalvelus koostuu normaalisti neljästä perusosasta: rukouskutsusta,Šema Israel -rukouksesta,Amida-rukouksesta ja päätösrukouksista.[10]
↑abcKessler, Edward: Mihin uskovat juutalaiset, s. 88–95. ((Alkuteos 2006.) Suomentaneet Laura Jänisniemi & Olga Jänisniemi) Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23225-4
.jpg)
.jpg)
