| Sylvi-Kyllikki Kilpi | |
|---|---|
 Sylvi-Kyllikki Kilpi vuonna 1969. | |
| Kansanedustaja | |
30.10.1934–21.7.1958 | |
| Ryhmä/puolue | SDP,SKDL |
| Vaalipiiri | Uusimaa,Helsinki |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. huhtikuuta1899 Helsinki |
| Kuollut | 22. helmikuuta1987 (87 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | toimittaja,kriitikko |
| Puoliso | Eino Kilpi |
| Infobox OK | |
Sylvi-Kyllikki Kilpi (o.s.Sinervo, vuoteen 1906Brink,23. huhtikuuta1899Helsinki –22. helmikuuta1987 Helsinki) oli suomalainentoimittaja,kulttuurikriitikko japoliitikko, joka toimiSDP:n jaSKDL:nkansanedustajana vuosina 1934–1958.[1]Sisällissodan jälkeen politiikkaan lähtenyt Kilpi edusti aluksi sosialidemokraattien vasemmistosiipea, josta hän 1930-luvulla siirtyiVäinö Tannerin johtamaan oikeistosiipeen. Kilpi oli sotapolitiikkaa kannattanut tannerilainen vieläjatkosodan alkaessa, mutta vuonna 1943 hän liittyi niin sanottuunrauhanoppositioon ja loikkaisi sodan päätyttyä kansandemokraattien riveihin.[2] Sotavuosien jälkeen Kilpi toimi myösSuomi–Neuvostoliitto-Seuran puheenjohtajana ja aikaisemminNeuvostoliittoon kriittisesti suhtautuneesta Kilvestä tuli uuden ystävyyspolitiikan keulahahmo.[3]
Sylvi-Kyllikki Kilven vanhemmat olivatLaihialta kotoisin ollut levyseppä Edvard Sinervo (synt. Brink, 1876–1925) ja Alma Erika Wallenius (s. 1877).[4] Hän varttuiSörnäisten kaupunginosassa seitsenlapsisen perheen ensimmäisenä lapsena.Kone- ja Siltarakennuksen tehtaalla jaHietalahden telakalla työskennellyt isä oli ammattiyhdistysaktiivi, joka käytti vapaa-aikansa lukemiseen ja itseopiskeluun. Vähavaraisen perheen lapsena Kilpi opiskelivapaaoppilaanaKallion yhteiskoulussa.[5]Sisällissodan aikana hän työskenteli konekirjoittajanakansanvaltuuskunnan hallinnossa. Sodan päätyttyä rehtoriJalmari Jaakkola ei ottanut Kilpeä takaisin kouluun, mutta hän onnistui siitä huolimatta kirjoittamaan ylioppilaaksi 1919. Yliopisto-opintojen aloittamiseen Kilvellä ei ollut varaa.[2]
Liityttyään sosialidemokraattiseen puolueeseen Kilpi työskenteliDemokraatin jaUuden Ajan toimittajanaTurussa jaPorissa.Demokraatin toimittajana Kilpi herätti huomiota nimimerkillä "Kaisa-Liisa" kirjoittamillaan pakinoilla. AvioiduttuaanEino Kilven kanssa hän muutti vuonna 1920Tampereelle, kun tämä valittiinKansan Lehden päätoimittajaksi. Sylvi-Kyllikki Kilpi puolestaan ryhtyi lehden teatteri- ja kirjallisuuskriitikoksi ja työskenteli opettajanaTampereen työväenopistossa. Leipätöidensä ohella Kilpi hoiti lapsiaan ja opiskeli kirjallisuuttaHelsingin yliopistossa, jossa hän suorittifilosofian kandidaatin tutkinnon 1928. Kilpi vaikutti muun muassaSuomen Sosialidemokraattisessa Työläisnaisliitossa, jossa hän kuului puheenjohtajaMiina Sillanpään vastaiseen oppositioon. Vuonna 1932 perhe muutti Helsinkiin Eino Kilven aloittaessaSuomen Sosialidemokraatin päätoimittajana.[4][5]
1930-luvulle tultaessa Kilpi oli siirtynyt sosiaalidemokraattien tannerilaiseen siipeen. Lokakuussa 1934 hän nousi varasijalta eduskuntaanAxel Åhlströmin kuoltua. Kansanedustajana Kilpi kiinnitti huomiota erityisesti koulutukseen ja sosiaalihuoltoon. Eduskuntatyönsä ohella hän toimiSuomen Sosialidemokraatin kirjallisuus- ja teatterikriitikkona 1934–1939 jaTyöväen akatemian luennoitsijana 1938–1945.[4] Kilpi vastustifasismin ohella myöskommunismia ja kritisoiNeuvostoliittoa.[5] Vuosikymmenen lopussa Kilpi kuuluinatsi-Saksasta saapuneiden pakolaisten avustuskomiteaan, jonka muita jäseniä olivatElisabeth Beaurain,C. O. Frietsch,Yrjö Hirn,Yrjö Kallinen,Ragni Karlsson,Arvid Mörne,Atos Wirtanen jaLaurin Zilliacus.[6] Muun muassaBertolt Brecht perheineen oleskeli Kilven luona pakomatkallaanYhdysvaltoihin.lähde? Syksyllä 1938 Kilpi pelasti 55S/S Ariadnella Helsinkiin saapunutta juutalaispakolaista joutumasta palautetuksi Saksaan. Hän otti yhteyttä ministerinä toimineeseen Väinö Tanneriin, joka puolestaan toi käännytysuhan julkisuuteen. Viikon kuluttua Suomeen saapui lisää pakolaisia, mutta heitä Kilpi ei enää pystynyt auttamaan, vaan sisäministeriUrho Kekkonen karkotti ryhmän.[2]
Antifasismistaan huolimatta Kilpi hyväksyijatkosodan alettua aseveljeyden natsi-Saksan kanssa ja vastusti muun muassa niin sanottujenkuutosten toimintaa.[4] Syksyllä 1942 Kilpi yritti jälleen pelastaa Saksasta saapuneita juutalaispakolaisia, jotkaValpon johtajaArno Anthoni ja sisäministeriToivo Horelli kuitenkin luovuttivat natseille.[6] Sodan jatkuessa Kilpi alkoi epäilemään sen oikeutusta ja liittyi lopulta niin sanottuunrauhanoppositioon.[4] Elokuussa 1943 Kilpi oli ainoa niin sanotunKolmenkymmenenkolmen kirjelmän allekirjoittanut nainen.[2]
Sodan jälkeen Kilvestä tuli SDP:n vasemmisto-opposition johtohahmoja. Vuoden 1945eduskuntavaaleissa hän oli vaalipiirinsä ääniharava yli 12 000 äänellä.[7] Jäätyään kuitenkin paitsioonasevelisosialistien johtamassa puolueessa[2] hän erosi SDP:stä syyskuussa 1946. Hän liittyi alkuvuodesta perustettuunSosialistiseen Yhtenäisyyspuolueeseen ja siirtyi yhdessä Atos Wirtasen kanssa sen emojärjestön SKDL:n eduskuntaryhmään. Myös hänen puolisonsa Eino Kilpi siirtyi pian SKDL:n riveihin.[4] Kilpi piti itseään edelleen sosialidemokraattina, mutta katsoi pystyvänsä paremmin vaikuttamaan asioihin kansandemokraateissa.[5]Stalinismin kiristäessä otettaan SKDL:n sisällä ei liiton ei-kommunistisilla jäsenillä kuitenkaan ollut juurikaan vaikutusvaltaa.[2]
Sodan aikana Sylvi-Kyllikki Kilpi oli juutalaispakolaisten puolustaja, mutta sodan jälkeen hän hyväksyi inkerinsuomalaistenluovutuksen Neuvostoliittoon pitäessään heitä "vakoilijoina ja sotarikollisina".[3] Vuonna 1946 Kilvestä tuli lankonsaMauri Ryömän suostuttelemana Suomi–Neuvostoliitto-Seuran puheenjohtaja, vaikkei hän ollut sen jäsen.[4] Koska ministerinpestit olivat jääneet väliin, katsoi Kilpi, että SNS:n puheenjohtajuus tarjosi rivikansanedustjaaa näkyvämmän roolin ja mahdollisuuden myös ulkopoliittiseen vaikuttamiseen.[5] Tehtävässään hän keskittyi erityisesti maiden väliseen kulttuurivaihtoon.[4] Aikaisemmin Neuvostoliittoa kritisoinut Kilpi omaksui nopeasti uuden ystävyyspolitiikan ja hänestä tuli maan innokas puolustaja.[3]Nikita Hruštšovin paljastettua vuonna 1956Josif Stalinin hallintokauden väärinkäytöksiä myös Kilven asenne Neuvostoliittoa kohtaan muuttui jälleen kriittisemmäksi, mutta jatkoi SNS:n puheenjohtajana vuoteen 1961 saakka. Hän jätti eduskunnan vuonna 1958.[4] Vuonna 1968 Kilpi tuomitsi julkisesti yhdessä sisarensaElvi Sinervon kanssaTšekkoslovakian miehityksen.[3]
Kilpi olipresidentin valitsijamies vuosina 1937, 1940, 1943, 1950, 1956 ja 1962. Hän oli myösHelsingin kaupunginvaltuuston jäsen. Kilpi toimi Sosialidemokraattisen Työläisnaisliiton puheenjohtajana 1941–1946. Hän kuului SKDL:n liittotoimikuntaan 1947–1970 ja oli puolueen toinen varapuheenjohtaja 1948–1949.[4] Lisäksi hän oli SYP:n puoluetoimikunnan jäsen, kunnes erosi puolueesta maaliskuussa 1955.[8][9]
Sylvi-Kyllikki Kilven puoliso oli toimittajaEino Kilpi, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1920. Heidän lapsiaan olivat kansanedustajaKalevi Kilpi sekä kaksoset Raili (myöh. Hynynen, 1924–1995) ja Yrjö (1924–2010) Kilpi.[4] Kilven sisaria olivat kirjailijatElvi jaAira Sinervo. Sisarusten välit rikkoutuivat 1930-luvulla Kilven puolelta, kun Elvi ja Eira toimivat SDP:n vasemmisto-oppositiossa. Välit korjaantuivat jälleen jatkosodan aikana Elvin jouduttua poliittisista syistä kolmeksi vuodeksi vankilaan. Kilpi palkkasi sisarelleen asianajajan ja otti hänen poikansa hoitoonsa, kun myös lapsen isäMauri Ryömän oli vankilassa.[5]
Sylvi-Kyllikki Kilpi oli arvostettu, mutta myös pelätty kriitikko jo Tampereen vuosistaan lähtien.[5] 1930-luvulla hän tuki puoluetoverinsaMartta Salmela-Järvisen näytelmäkirjailijan uraa, mutta ystävyys katkesi sotavuosien jälkeen Kilven siirryttyä SKDL:n riveihin. Välirikko oli niin lopullinen, etteivät he mainitse toisiaan edes muistelmissaan. Kilpi halusi myös itse kaunokirjailijaksi, muttei onnistunut tavoitteessaan, vaan jäi lahjakkaampien sisarustensa Elvi ja Eira Sinervon varjoon. Hän julkaisi kuitenkin kolmiosaiset muistelmansa 1960-luvulla. Ensimmäinen osaSörnäisten tyttö (1963) perustuu Kilven päiväkirjoihin, mutta hän kuitenkin muokkasi alkuperäisiä tekstejä ja kirjoitti niitä muistinvaraisesti uudelleen. Kahdessa jälkimmäisessä osassa puolestaan heijastuu vahvasti kirjoittamisajankohdan poliittinen tilanne.[10]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaSylvi-Kyllikki KilpiWikimedia Commonsissa
