Svekomania tairuotsalaisuusliike oli Suomessa 1800-luvun jälkipuoliskollafennomanian vastareaktiona syntynyt ruotsinmielinen liike ja poliittinen aate. Svekomania liittyy ennen kaikkea 1870- ja 1880-lukujen historiaan. Svekomaniaan liittyivät ruotsinkielisen identiteetin voimakas korostaminen ja pyrkimys turvata ruotsin kielen silloinen asema Suomessa.[1] Liikkeen perustajahahmo oli ruotsin kielen professoriAxel Olof Freudenthal.[2]
Kielipoliittisia riitoja oli käyty jo 1860-luvulta alkaen, mutta varsinainen ruotsalaisuusliike syntyi vuonna 1870Vikingen-lehden perustamisesta.[3] Svekomanian poliittiseksi ilmentymäksi syntyiRuotsalainen puolue, jonka seuraajaksi perustettiin vuonna 1906Ruotsalainen kansanpuolue. Kun fennomania oli sivistyksellisesti radikaali, mutta poliittisesti osittainkonservatiivinen liike, perustui svekomania pääasiassaliberaalille arvopohjalle.[4] Toisaalta svekomaanit olivat konservatiivisia joissakin yhteiskunnallisissa kysymyksissä vastustaessaan esimerkiksisäätykiertoa.[5] ValtaosaLiberaalisen puolueen jäsenistöstä siirtyi Ruotsalaiseen puolueeseen 1880-luvun aikana.[6]
Freudenthalin ja svekomaanien"kaksi kieltä, kaksi kansaa" -malli nousi vastavoimaksiJ. V. Snellmanin ajamalle"yksi kieli, yksi mieli" -aatteelle ja sen joskus intomielisellekin suomalaisuuspolitiikalle, jonka monet ruotsinkieliset kokivat uhaksi omalle identiteetilleen. Svekomaanien ohjelmaan kuului ruotsinkielisen väestön sivistystason nosto ja oman identiteetin luominen sille.[2] Fennomaniassa ja svekomaniassa kielen merkitys kansakunnan luomisessa painottuivat eri tavoin. Fennomania perustui niin kutsutulle organistiselle yhteiskuntakäsitykselle, jossa lähtökohtana oli kansa ja sen ominaislaadun kehittäminen. Kieli oli fennomaaneille kansallisen ykseyden merkki ja lujittaja. Svekomaniassa puolestaan korostettiin vapauden merkitystä kansalliselle ja kielelliselle kehittymiselle. Kielen katsottiin olevan valtiollisen ja yhteiskunnallisen osallistumisen väline.[7]
Svekomaanit vastustivat yleistäasevelvollisuutta, sillä he eivät tavalla tai toisella halunneet puolustaaslaaveja, Venäjää tai autokraattista järjestelmää.[8]
Svekomaniaan vaikuttivat myös tuolloin yleiseurooppalaisetrotuopit, joiden mukaan itäiset kansat, joihin suomalaiset kuuluivat, eivät kyenneet luomaan kulttuuria tai kansakuntaa. Väitettä suomenkielisten lahjattomuudesta ja tavalla tai toisella huonommuudesta svekomaanit perustelivat sillä, että suomenkielinen väestö oli ollut hallinnon ja kulttuurielämän ulkopuolella.[9] Svekomaanit katsoivat olevansa suomalaisia ylempäägermaanista rotua, millä he perustelivat eliitin aseman säilyttämistä.[9] Freudenthalin ajattelussa kansakunta (nationalitet) oli ajankielifilosofian mukaisesti kieleen pohjautuva entiteetti, joka Suomessa samalla viittasi myös rodulliseen alkuperään. Kansa (folk) oli puolestaan hallinnollinen ja kulttuurinen käsite. Näin ollen suomenkieliset ja ruotsinkieliset muodostivat yhden "Suomen kansan" (finländska folket), mutta eivät kuuluneet samaan kansallisuuteen (nationalitet). Svekomaanit katsoivat, että ruotsalainen kulttuuriperintö ja hallintokulttuuri olivat maan kannalta ratkaisevassa asemassa ja että suomalaisuuspolitiikka vain avasi ovet venäläistämiselle.[2]