Surrealismi (ransk.surréalisme, ’ylitodellisuus’) ontaiteen jakirjallisuuden suuntaus, jossa pyritään tuomaan esiin ihmisen tiedostamaton jaalitajuinen. Surrealismi syntyi 1920-luvun taitteessa, ja liikkeen perusteksti on runoilijaAndré BretoninSurrealismin manifesti vuodelta 1924. Surrealismin lähtökohtina olivatdadaismi japsykoanalyysi. Liikkeen huippukausi oli 1920-luvun loppupuolella ja 1930-luvulla, mutta sen vaikutus ulottui vuosikymmenten päähän. Kuvataiteen surrealismin tunnuspiirteitä olivat unenomaiset sommitelmat sekä muodon, tilan ja ajan vääristyminen. Surrealismin edustajia olivat muun muassaMax Ernst,Joan Miró,Paul Delvaux,René Magritte,Yves Tanguy jaSalvador Dalí.[1]
Runoilija-kriitikkoAndré Breton oli surrealismin perustaja ja liikkeen johtaja kuolemaansa saakka.
Surrealismin perustaja André Breton luonnehti surrealismiaromantiikan ”tarttuvaksi hännäksi”, ja surrealisteihin vaikutti myös ranskalaisensymbolismin perintö. Surrealismin merkittäviä edeltäjähahmoja olivat ranskalaiset 1800-luvun runoilijatArthur Rimbaud,Isidore Ducasse jaStéphane Mallarmé.[2]
Surrealismi syntyi 1910-luvun ja 1920-luvun vaihteessa kirjallisena liikkeenä. Se irtautuiensimmäisen maailmansodan mielettömyyttä vastaan kapinoineestadadaismista, jonka surrealistit jättivät turhautuneina sen epärakentavastanihilismistä japrovokaatioista. Teoreettista taustatukea surrealistit saivat psykiatriSigmund Freudin kehittämästäpsykoanalyysistä, johon lääketieteen opiskelija André Breton oli tutustunut. Aluksi surrealistit hyödynsivät runoudessaan psykiatrisella klinikalla kuulemiaan outoja mielleyhtymiä sekä ennen nukahtamista mieleen tulevia outoja lauseita. Myöhemmin he kiinnostuivat myösunista, joissa ihmismieli yhdistelee asioita spontaanisti.[3] Surrealistien runous ja kirjallisuus käytti freudilaisiavapaan assosiaation menetelmiä vapauttaakseen mielen yksityisestä, järjen ja yhteiskunnan rajoittamasta maailmasta yllättäviä ja odottamattomia kuvia. He tekivät kokeiluja uudella ilmaisumuodolla, ”automaattisella kirjoituksella” eli ”automatismilla”, jonka piti vapauttaa alitajuinen mielikuvitus.[4] Bretonin mukaan surrealiteetti ei ole todellisuuden ylä- tai alapuolella, vaan se sisältyy todellisuuteen.[5] Sanansurrealistinen Breton otti nykyisessä merkityksessään käyttöön vuonna 1920 ja sanansurrealismi vuonna 1922.[6]
Surrealistisen liikkeen perusteksti on runoilija-kriitikko André BretoninSurrealismin manifesti vuodelta 1924. Tällöin Breton oli jo jättänyt dadaismin ja palannut vuonna 1919 kokeilemaansa surrealismiin. RunoilijatPaul Dermée jaYvan Goll olivat perustaneet niin ikään surrealismiksi nimetyn kilpailevan ryhmän, mutta vain Bretonin ryhmän surrealismi jäi elämään.[7]
Surrealismin edustavimpia kirjailijoita olivat Bretonin ohellaLouis Aragon,René Crevel,Robert Desnos,Paul Éluard,Pierre Reverdy jaPhilippe Soupault. Ensimmäisenä surrealistisena tekstinä pidetään usein Bretonin ja SoupaultinproosarunokokoelmaaMagneettikentät vuodelta 1919. Useimmat surrealistit olivatkin runoilijoita, mutta muutama heistä kokeili myös proosaa. Tyypillisimpiin surrealistisiin romaaneihin luetaan esimerkiksi BretoninNadja, CrevelinBabylone, ÉluardinCapitale de la douleur, Desnos’nLa Liberté ou l’amour! sekä AragoninLe Paysan de Paris.[8]
Surrealismista tuli kansainvälinen intellektuaalinen ja poliittinen liike, johon vaikuttivat myösKarl Marxin poliittiset ajatukset.[4] Surrealismin politisoituminen alkoi vuonna 1925, kun surrealistit allekirjoittivat monien muiden intellektuellien kanssa vetoomuksen, jossa vastustettiin Ranskan siirtomaasotaa Marokossa. Surrealistit alkoivat näin tavoitella myös yhteiskunnallista ihmisen vapauttamistaproletariaatin vallankumouksen kautta, eikä vain ihmisen hengen vapauttamista. Monet liikkeen johtohahmot liittyivätkommunistiseen puolueeseen, mutta osa jäsenistä jättäytyi epäpoliittisina kokonaan pois liikkeestä, kuten Soupault, tai erotettiin siitä. Liikkeen jätti myös sellaisia surrealisteja, jotka halusivat alistaa kirjallisen ilmaisunsa suoraan politiikalle, kuten Aragon. Surrealistien ja marxilaisten välit menivät poikki vuonna 1935, kun Breton tukiNeuvostoliiton arvostelua ja erotettiin vallankumouksellisten kirjailijoiden liitosta. Surrealistit jatkoivat kuitenkin poliittista osallistumistaan itsenäisesti muilla tavoin.[9]
EksentrinenSalvador Dalí oli merkittävä surrealistinen taidemaalari.
Surrealistirunoilijat eivät aluksi halunneet olla tekemisissä kuvataiteilijoiden kanssa, koska he uskoivat maalaamisen, piirtämisen ja veistämisen olevan liian vaivalloisia prosesseja spontaaniin ja estottomaan ilmaisuun. He kääntyivät kuitenkin hyväksymään kuvataiteet. Ensimmäisiä surrealistisia kuvataiteilijoita olivatMax Ernst,André Masson,Joan Miró jaMan Ray.[4] Ensimmäinen surrealistien maalaustaiteen yhteisnäyttely oli vuonna 1925. Mukana olivat muun muassaHans Arp,Giorgio de Chirico, Max Ernst, Joan Miró jaPablo Picasso.[10]René Magrittesta tuli 1927 surrealistisen kuvataiteen johtohahmo. Hän maalasi eroottisia kohteita unenomaisissa ympäristöissä.Salvador Dalí vuodesta 1929 alkaen,Paul Delveaux jaYves Tanguy kehittivät illusionistisen surrealismin tyylin.[4]
Surrealismi levisi Ranskasta aluksi muun muassa Belgiaan, Jugoslaviaan, Tšekkoslovakiaan ja Isoon-Britanniaan, ja myöhemmin myös Euroopan ulkopuolelle. Kansainvälisiä näyttelyitä liike järjesti vuosien 1935–1959 välillä ympäri maailmaa. Surrealistit julkaisivat myös useita omia lehtiään aina vuoteen 1969 saakka, tai kirjoittivat muiden julkaisemissa lehdissä, joistaMinotaure (1933–1939) oli surrealistien äänitorvi 1930-luvulla.[11]
Euroopan surrealistinen liike hajosi toisen maailmansodan alkaessa. Moni surrealisti siirtyi Yhdysvaltoihin, missä suuntaus jatkoi kukoistustaan.[4] Surrealistinen liike jatkoi virallista elämäänsä vuoteen 1969 asti, jolloin ryhmä lopetti toimintansa kykenemättömänä enää toimimaan koossapitävän johtohahmonsa Bretonin kuoleman vuonna 1966 jälkeen. Yksittäiset surrealistit jatkoivat sen jälkeen omilla tahoillaan ja erillisissä ryhmissään.[12]
Surrealistien suosikkiteemoja olirakkaus, ja etenkin rakkauden kyky voittaa järki. Surrealistit kuvailivat myös usein ihmiskehoa, etenkin naisen kehoa, joskus neutraalisti, joskus kursailemattoman seksuaalisesti. Surrealistien runoissa esiintyy usein myös luontoon liittyviä kuvia, yleensä joko erillisiä kuvia edustamassa luonnon eri puolia, tai laajoja kuvia luonnon elementeistä, kuten vedestä, maasta ja tulesta.[8]
Surrealistiset kirjailijat käyttivät luomisprosessissaautomaattikirjoitusta, jossa sanat, kirjaimet tai tekstipätkät valittiin sattumanvaraisesti ja liitettiin yhteen mielivaltaisessa järjestyksessä.[13] Muita keinoja olivat kuvakieli, jolla esitetään muun muassa esineitä, tunteita ja metafyysisiä ajatuksia; sekä toisiinsa liittymättömien, usein vastakkaisten, sanojen asettelu vierekkäin.[8]
Surrealistit kirjoittivatkieliopin mukaisesti eivätkä rikkoneet kertovia ja muita konventioita tai perinteistäsäerakennetta. Sen sijaan surrealistit rikkoivat lukijan loogisia odotuksia. Surrealistit yhdistelivät mahdollisimman kaukana olevia asioita toisiinsa. He eivät kuitenkaan asettaneet näitä asioita rinnakkain, vaan he rinnastivat asiatmetaforisesti eli muodostivatrunokuvan. Surrealistinen runo pakottaa lukijan tulkitsemaan jommankumman tai molemmat runokuvan elementeistä metaforisesti välttääkseen kirjaimellisen tulkinnan sisäisen ristiriidan ja järjettömyyden. Surrealistit eivät yhdistelleet sanoja sattumanvaraisesti, vaan teksteissä on sanojen merkityksiin ja äänteisiin liittyviäassosiaatioita. Puhtaan automaattikirjoituksen rooli surrealistien tuotannossa jäi lopulta vähäiseksi.[14]
Jotkut surrealistit kirjoittivat myös näytelmiä. Surrealistien suurin vaikutus teatteriin oli kuitenkin vasta toisen maailmansodan jälkeen syntyneenabsurdin teatterin vaikuttajana. Absurdissa teatterissa ei tosin surrealistien tavoin pyritty synnyttämään kauhuun myönteistä ja rakentavaa suhtautumista, vaan siinä ihmiselämä nähtiin merkityksettömänä ja absurdina.[8]
Salvador DalínMuiston pysyvyys (1931) on surrealistisen maalaustaiteen tunnetuimpia teoksia.[8]
Maalaustaiteessa surrealismille tunnusomaisia piirteitä ovat tunnelmaltaan epätodelliset sommitelmat, joissa on vertauskuvallisuutta ja omalaatuisesti käytettyjä aika- ja tilasuhteita.[10][15][16]
Surrealistista maalaustaidetta on kahdentyyppistä.André Masson kehitti automaattipiirustuksen, joka oli kuvallinen vastine surrealistiselle automaattikirjoitukselle. Spontaania ja materiaalien autonomiaa hyödyntävä tyyli saattoi päätyä lopulta täydelliseenabstraktioon. Tämän suunnan kehittäjiä olivat myösJoan Miró,Yves Tanguy,Roberto Matta,Arshile Gorky jaJean-Paul Riopelle. Surrealistisen maalaustaiteen toinen suunta oli asioiden yhdisteleminen yllättävällä tavalla tai kuvaaminen poikkeavasti, usein tarkoituksella ja harkiten. Tähän suuntaukseen kuuluivat esimerkiksiSalvador Dalí jaRené Magritte. Surrealismin figuratiiviseen ääripäähän sijoittuva Dalí noudatti kuvataiteiden akateemisten sääntöjen mukaista esitystapaa, joka kuitenkin etsi mallinsa mielivaltaisilta vaikuttavista mielleyhtymistä.[17]
Surrealistiset valokuvaajat, kutenMan Ray, yhdistivät unta ja todellisuutta käyttämällä tekniikoinaan esimerkiksipäällekkäisvalotusta, yhdistelmäpainatusta,montaasia, solarisaatiota, kiertoa ja vääristystä. Surrealistisissa valokuvissa tavallisillekin aiheille annettiin kokonaan uusia merkityksiä.[18]
Surrealistinen elokuva käyttää surrealistisen kirjallisuuden keinoja liittäen yhteen usein ristiriitaisia ja häiritseviä kuvia. Tunnetuin varhainen surrealistinen elokuva onLuis Buñuelin jaSalvador DalínAndalusialainen koira (1928), joka nostatti ilmestyessään paljon kohua. Buñuel jatkoi surrealistisen elokuvan tekemistä aina 1970-luvulle saakka. Uudempia surrealistisia elokuvia on esimerkiksiCameron Crowen ohjausVanilla Sky (2001).[8]
Suomessa surrealismista kiinnostuttiin viiveellä, eikä Suomessa 1900-luvulla toiminut yhtään varsinaista surrealistiryhmää. Surrealistisen taiteen taustalla olevat aatteelliset pyrkimykset eivät koskaan rantautuneet Suomeen, vaan surrealismin vaikutus rajoittui useimmiten tiettyihin taiteellisiin ja kirjallisiin tyylipiirteisiin.[19]
Olavi Paavolainen mainitsi surrealismin ohimennen vuonna 1929 teoksessaanNykyaikaa etsimässä. Surrealismia koskevia kirjoituksia alkoi ilmestyä suomeksi vasta 1940-luvulla. Surrealistista runoutta käänsi ranskastaAale Tynni kokoelmassaTulisen järjen aika (1962), ja runoilijaVäinö Kirstinän käännösSurrealismin manifestista julkaistiin vuonna 1970. Kaksituhatluvulla suomeksi on alettu kääntää joitain muitakin surrealismin keskeisiä tekstejä.[19]
Kaitaro, Timo (toim. Katajamäki, Sakari & Veivo, Harri): ”Surrealismi kirjallisena avantgardena”, Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-030-5
Otavan Iso Fokus. Kertovasti kuvitettu 8-osainen tietosanakirja, osa 6, s. 3987. Helsingissä: Otava, 1974.ISBN 951-1-01236-3.
Valkonen, Markku & Kaitaro, Timo & Aguer Teixidor, Montse: Salvador Dalí – Surrealisti! Espoo: Espoo Museum of Modern Art, 2007. ISBN 978-952-5509-13-7
Breton, André: Surrealismin manifesti. Ensimmäinen manifesti 1924. ((Manifeste du surréalisme, 1924.) Suomentanut sekä johdannolla ja jälkisanoilla varustanut Väinö Kirstinä. 2. uusittu painos) Helsinki: Taide, 1996. ISBN 951-608-023-5
Surrealismi. (Teksti ja kuvat: Giovanna Uzzani. Suomennos. Kuvataiteen maailma -sarja) Firenze: Scala; Oslo: Spektrum, 2010. ISBN 978-88-8117-980-0
