Supervallasta alettiin puhua nykymerkityksessään 1920-luvullaensimmäisen maailmansodan jälkeen. Silloin termillä viitattiin yksinomaan maailman suurimpaan valtakuntaan,brittiläiseen imperiumiin, joka hallitsi tuolloin neljäsosaa maailman ihmisistä.[4]
Toisen maailmansodan aikana vuonna 1942 amerikanhollantilainengeostrategiNicholas J. Spykman esitti, että sodan päättymisestä seuraisi vallan kasautuminen kolmelle valtiolle, Britannialle, Yhdysvalloille ja Neuvostoliitolle, ja että Yhdysvalloista tulisi maailman johtava valtio.ChicagolainenWilliam T. R. Fox nosti samat kolme valtiota esiin vuoden 1944 teoksessaanThe Super-Powers: The United States, Britain and the Soviet Union—Their Responsibility for Peace, ja popularisoi näin supervalta-käsitteen. Siinä missä Spykman ennusti kolmen suurvallan ajautuvan keskinäiseen kilpailuun, Fox uskoi niiden luovan yhteistyössä aiempaa vakaamman maailman.[4]
Vuosien 1944–1950 aikana Britannia jätettiin yleisesti pois supervaltojen luettelosta, sillä se oli sodan heikentämä ja riippuvainen Yhdysvalloista, ja se oli alkanut menettää siirtomaitaan. Näin ainoastaan Yhdysvallat ja Neuvostoliitto luettiin enää supervalloiksi, joilla oli huomattavan paljon kykyä, halua ja valtaa vaikuttaa muiden maiden asioihin. Maailmasta tulikin sodan jälkeen kaksinapainen, ja aikakautta alettiin kutsua kylmäksi sodaksi. Kahden supervallan välinen vallanjako säilyi vakaana, eivätkä ne koskaan aloittaneet sotaa toisiaan vastaan. Supervalloista Yhdysvallat oli kuitenkin koko ajan vahvempi, osittain maantieteellisistä syistä, osittain sen laajemman ja tuottavamman talouden sekä vauraampien ja myöntyvämpienliittolaisten ansiosta.[4]
Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton vaikutusvalta väheni maailmassa, kun moni muukin maa sai 1940-luvun jälkeen käyttöönsäydinaseita ja kun Eurooppa jaJapani nousivat taloudellisesti vahvoiksi. Supervaltojen kokemia sotilaallisia takaiskuja olivat YhdysvalloilleVietnamin sota jaIranin panttivankikriisi, ja NeuvostoliitolleAfganistanin sota.[4]
Neuvostoliitto heikkeni lopulta niin, että seromahti vuonna 1991. Sen jälkeen maailma ei enää ollut kaksinapainen, ja Yhdysvallat nousi ainoaksi supervallaksi, kunVenäjästä, Japanista ja Euroopasta ei ollut sen haastajiksi. Yhdysvallat oli 1990-luvulla niin ennennäkemättömän vahva, että esimerkiksi Ranskan ulkoministeriHubert Védrine kutsui sitä ”hypervallaksi”, ja monet katsoivat Yhdysvalloilla olevanhegemonia.[4]
2000-luvulla supervallan käsitettä ei enää ole käytetty yhtä paljon kuin aiemmin, sillä sitä ei enää ole nähty käyttökelpoisena kansainvälisen politiikan selittämisessä keskinäisriippuvaisessa maailmassa, jossa toimijoiden kokemat haasteet eivät välttämättä aiheudu valtakeskittymistä.[4]Kiinan talouskasvun ja kasvavan maailmanpoliittisen roolin myötä jotkut ovat kuitenkin alkaneet kutsua Kiinaa toiseksi supervallaksi ja näkevät maailman ehkä olevan siirtymässä jälleen kaksinapaisuuden tilaan.[4][5]
↑abcdefgCox, Michael (toim. Badie, Bertrand & Berg-Schlosser, Dirk & Morlino, Leonardo): ”Superpower”, International Encyclopedia of Political Science, Volume 8, s. 2559–2563. Sage Publications, 2011. ISBN 978-1-4129-5963-6(englanniksi)
.jpg)
