Suomen valtiontalous tarkoittaaSuomen valtion tulojen ja menojen määrää ja rakennetta. Tuloja valtio saa lähinnä keräämistäänveroista ja jonkin verran myös esimerkiksi keräämistään maksuista ja omistamiensaosakkeiden tuotoista. Jos tuloja on enemmän kuin menoja, valtiontalous onylijäämäinen, ja jos tuloja on vähemmän kuin menoja, talous onalijäämäinen. Valtiontalouden alijäämää voidaan pienentää esimerkiksi karsimalla menoja tai keräämällä riittävästi veroja tai muita tuloja. Jos näin ei tehdä, valtion on otettava alijäämän verranlainaa.
Suomi sai itsenäisen valtiontalouden1809, kun maahan perustettiin keskushallinto,hallituskonselji (vuodesta 1816 Keisarillinen Suomen senaatti). Siitä lähtien verot oli mahdollista kerätä vain Suomen tarpeisiin ja sitä varten rakennettiin oma valtiokoneisto.[1] Vielä sata vuotta myöhemmin 1917 valtion menoista 39 prosenttia (72 euroa/henkilö) kului hallintoon sekä järjestyksenpitoon ja oikeuslaitokseen. Elinkeinoelämää tuettiin 46 prosentin osuudella, josta suurin osa meni rautateihin (vajaa kolmannes kaikista menoista).[2]
Sodan aikana 1942 maanpuolustus söi kaksi kolmasosaa valtion budjetista, joka oli yli seitsenkertainen itsenäistymisen aikaan nähden. Muilta osin valtiolta kului edelleen eniten varoja hallintoon ja elinkeinoelämään, vaikkakin suhteessa aiempaa vähemmän. Sosiaaliturvamenot olivat 15-kertaistuneet Karjalansiirtoväen asuttamisen takia.[2]
1960-luvulla elinkeinoelämän tukemiseen meni yhä runsas kolmannes kaikista menoista, jotka puolestaan olivat kaksinkertaistuneet 15 vuodessa. Koulutusmenot olivat kasvaneet ohi sosiaaliturvan näiden aiheuttaessa yhdessä kolmanneksen menoista.[2]
1990-luvun alun laman aikana valtion menot olivat yli kolminkertaiset vuoteen 1967 verrattuna. Sosiaaliturva vei neljänneksen budjetista, kun koulutuksen osuus oli edelleen 15 prosentin tasolla. Terveydenhuoltomenot olivat nousseet koulutuksen ohi ja viisinkertaistuneet. Elinkeinoelämään meni enää viidennes valtion menoista.[2]
Verotulojen määrä suhteessakansantuotteeseen on pienentynyt Suomessa vuodesta 1995 alkaen lähinnä sen vuoksi, että palkkojen verotusta on pienennetty[3]. Suomen valtionvelka vastasiTilastokeskuksen vuoden 2013 ennakkotiedon mukaan 46,4 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta[4]. Vuonna 2014 Suomen valtiontalouden alijäämä oli 6,7 miljardia euroa[5]. Suomen valtio paikkasi valtiontalouden alijäämää vuonna 2015 myymällä omistamansaSolidiumin omaisuutta lähes miljardin euron arvosta.[6]
Valtio on leikannut kuntienvaltionosuuksia, mikä on siirtänyt säästöt kuntien tehtäviksi ja luonut painetta korottaa kuntien veroja tai velkaantua.[7] Valtio on luvannut korvata valtionosuusmenetyksiä korotetullayhteisövero-osuudella sekä suuntaamallajäteveron tuoton kunnille.Kuntaliiton mukaan valtionosuuksien leikkaukset osuvat erityisesti maaseutukuntiin, jotka eivät hyödy korotetusta yhteisövero-osuudesta.[8]
Vuonna 2017 valtionmenot olivat neljänneksen suuremmat kuin 1990-luvun lamassa. Sosiaaliturva vei budjetista nyt eniten, noin 30 prosenttia, ja oli kasvanut puolella. Useimpiin muihin kohteisiin rahaa kului vähemmän kuin 25 vuotta aiemmin. Hallinnon menot olivat kuitenkin kaksinkertaistuneet, sisältäen maksutEU:lle, yli kahteen miljardiin ollen 22 prosenttia budjetista.[2]
Joulukuussa 2018 Suomi lyhensi valtionvelkaa 0,9 miljardilla eurolla.[9]
Valtionvelan ja sen korkomenojen kehittymistä voi seurata myös Valtionkonttorin API-rajapintaan perustuvaltaPower BI -raportilta.[10]
| Vuosi[11] | Velka[11] (miljoonaa euroa) | Suhteessa BKT:hen[11] |
|---|---|---|
| 1940 | 29 | 39,7 % |
| 1941 | 59 | 66,0 % |
| 1942 | 74 | 67,2 % |
| 1943 | 87 | 61,4 % |
| 1944 | 113 | 71,1 % |
| 1945 | 144 | 58,7 % |
| 1946 | 176 | 47,9 % |
| 1947 | 198 | 39,6 % |
| 1948 | 205 | 29,4 % |
| 1949 | 235 | 31,5 % |
| 1950 | 228 | 24,8 % |
| 1951 | 20 | 16,4 % |
| 1952 | 217 | 15,6 % |
| 1953 | 224 | 16,3 % |
| 1954 | 228 | 15,0 % |
| 1955 | 230 | 13,7 % |
| 1956 | 253 | 13,5 % |
| 1957 | 284 | 13,9 % |
| 1958 | 289 | 13,1 % |
| 1959 | 294 | 12,3 % |
| 1960 | 271 | 10,1 % |
| 1961 | 282 | 9,1 % |
| 1962 | 342 | 10,4 % |
| 1963 | 439 | 12,2 % |
| 1964 | 505 | 12,5 % |
| 1965 | 580 | 12,9 % |
| 1966 | 661 | 13,8 % |
| 1967 | 745 | 14,1 % |
| 1968 | 840 | 13,9 % |
| 1969 | 744 | 10,8 % |
| 1970 | 707 | 9,2 % |
| 1971 | 672 | 7,9 % |
| 1972 | 637 | 6,5 % |
| 1973 | 531 | 4,4 % |
| 1974 | 451 | 3,0 % |
| 1975 | 596 | 3,3 % |
| 1976 | 778 | 3,8 % |
| 1977 | 1 136 | 5,0 % |
| 1978 | 2 051 | 8,2 % |
| 1979 | 2 555 | 8,8 % |
| 1980 | 3 022 | 9,0 % |
| 1981 | 3 717 | 9,8 % |
| 1982 | 5 087 | 11,9 % |
| 1983 | 6 412 | 13,4 % |
| 1984 | 7 445 | 13,9 % |
| 1985 | 7 902 | 13,6 % |
| 1986 | 8 745 | 13,9 % |
| 1987 | 9 841 | 14,5 % |
| 1988 | 9 769 | 12,7 % |
| 1989 | 8 899 | 10,4 % |
| 1990 | 9 593 | 10,5 % |
| 1991 | 14 204 | 16,3 % |
| 1992 | 27 849 | 32,8 % |
| 1993 | 43 030 | 50,2 % |
| 1994 | 51 722 | 57,0 % |
| 1995 | 60 121 | 61,0 % |
| 1996 | 66 121 | 64,8 % |
| 1997 | 69 770 | 63,0 % |
| 1998 | 69 796 | 58,0 % |
| 1999 | 68 052 | 53,6 % |
| 2000 | 63 435 | 46,6 % |
| 2001 | 61 760 | 42,8 % |
| 2002 | 59 253 | 40,0 % |
| 2003 | 63 320 | 41,7 % |
| 2004 | 63 788 | 40,2 % |
| 2005 | 60 044 | 36,5 % |
| 2006 | 58 904 | 34,1 % |
| 2007 | 56 068 | 30,0 % |
| 2008 | 54 382 | 28,0 % |
| 2009 | 64 281 | 35,4 % |
| 2010 | 75 152 | 39,9 % |
| 2011 | 79 661 | 40,2 % |
| 2012 | 83 910 | 41,7 % |
| 2013 | 89 738 | 43,9 % |
| 2014 | 95 129 | 46,0 % |
| 2015 | 99 807 | 47,2 % |
| 2016 | 102 352 | 47,0 % |
| 2017 | 105 773 | 46,7 % |
| 2018 | 104 973 | 45,0 % |
| 2019 | 106 368 | 44,3 % |
| 2020 | 124 833 | 52,5 % |
| 2021 | 128 696 | 51,2 % |
| 2022 | 141 628 | 51,6 % |
Velkarahan avulla tapahtuvaelvytys on usein tietoinen valinta, jonka tavoitteena on piristääkansantalouttalaskusuhdanteen aikana. Suomi otti paljon lainaatoisen maailmansodan sekä 1990-luvun laman aikana. Molempina ajanjaksoina valtionvelka ylsi jopa 70 prosenttiin bruttokansantuotteesta[12]. Valtion velkaantumisaste pieneni 1990- ja 2000-vuosikymmeninä tasaisen jyrkästi aina 30 prosenttiin asti, minkä jälkeen se alkoi jälleen kasvaa vuonna 2008[12][13].
Euroopan unionin jäsenyys asettaa nykyisin rajoja valtioiden velanottoon, sillä vuonna 1997 solmitunvakaus- ja kasvusopimuksen mukaan EU:n jäsenvaltion julkinen velkaantuminen ei saisi ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta[14] eikä alijäämä saisi ylittää kolmen prosentin viitearvoa[15]. Käytännössä vakaus- ja kasvusopimuksen asettamat rajat eivät toteudu, ja EU:n jäsenvaltioista vain osa täyttää kriteerit. Esimerkiksi Saksan velka-aste oli 2017 noin 64 prosenttia ja Ranskan noin 97 prosenttia BKT:sta.[16]
Suomen valtionvelka oli euromääräisesti noin 105 miljardia euroa ja osuutena bruttokansantuotteesta noin 61,4 prosenttia joulukuussa 2017.[16][17]
Suomen valtio kuitenkin omistaa merkittävästi omaisuutta kuten kiinteistöjäSenaatti-kiinteistöjen kautta,Nesteen jaFortumin osakkeita,Metsähallituksen kautta valtion metsät jaSolidium-yhtiön jaIlmastorahaston (ent. Valtion kehitysyhtiö) kautta yritysten osakkeita. Kun valtionvelasta vähennetään valtion omaisuuseriä, saadaan nettovelkaantuneisuus. Vuonna 2014Helsingin Sanomat arvioi, että Suomen valtiolla oli noin 83 miljardia euroa omaisuutta.[18]
Suomen valtio sai tammikuussa 2019 lainaa kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta negatiivisella korolla (miinuskorko) kuuden vuoden juoksuajalla, puolen prosentin korolla 15 vuoden juoksuajalla ja aavistuksen alle prosentin korolla 30 vuoden juoksuajalla. Suomelle lainataan rahaa yhtä luottavaisesti kuin Saksalle. Negatiivinen korko tarkoittaa, että Suomelle lainataan rahaa siten, että lainanantaja tekee pienen tappion ja nollakorolla lainanantaja ei saa minkäänlaista korvausta.[19]
Vuodesta 2015 alkaen tai sen jälkeenSuomen Pankki on hankkinut omistukseensa noin 28 miljardin euron arvosta Suomen velkaa.[19] TaloustoimittajaJan Hurrin mukaan Suomen valtio maksaa Suomen Pankille valtionvelan korkoja ja pääoman palautuksia, mutta Suomen Pankki maksaa saamansa korkotulot voitonjakona takaisin valtiolle. Suomen Pankki voi myös sijoittaa velkakirjojen erääntymisistä koituvat pääoman palautukset samanlaisiin Suomen valtion velkakirjoihin. Hurrin mukaan jos velkakirjat jäävät Suomen Pankin haltuun pysyvästi, muuttuu tämä epäsuora velkahuojennus myös pysyväksi.[20]
Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeriTimo Viherkenttä kannattaa rakenteellisia uudistuksia verojen korottamisen ja menojen leikkaamisen sijaan. Viherkenttä jättäisi menojen karsintaehdotukset poliitikkojen tehtäväksi.[21]Talouspolitiikan arviointineuvosto suositteli, että hallitus ei tekisi uusia talouspolitiikkaa kiristäviä päätöksiä vuosina 2015 ja 2016.[22]Keskuskauppakamarin toimitusjohtajaRisto E. J. Penttilän mukaan keväällä 2015 valittava uusi Suomen hallitus joutuu tekemään viiden miljardin euron leikkaukset.[23]Ben Zyskowiczin esittelemässä leikkauslistassa olisi leikkauksia 2,6 miljardia euroa.[24] Kokoomuksen puheenjohtajaAlexander Stubb on pitänyt keskustan kahden miljardin euron säästösummaa liian pienenä.[25]Juha Sipilän mielestä pelkkien leikkauslistojen tekeminen ei ole järkevää. Keskusta on kehitellyt ajatusta yritystenkasvurahastosta.[26]lähde tarkemmin? Sipilä on esittänyt idean kasvurahastosta jo vuonna 2012.[27] 2017 eläkkeelle jäävä Verohallinnon pääjohtaja Ruuhonen sanoi että monia tutkijoiden esittämiä uudistuksia ei toteuteta, vaan asioista päättävät etukäteen pienet piirit.[28]
